Prisma: Jäämiehen ruumiinavaus

Julkaistu tiistaina 26.02.2013 4 43

Tutkijat saavat selville jäämies Ötzistä mielenkiintoisia yksityiskohtia.

TV1 maanantaina 4.3. klo 19.00 - 19.50

Yle Areenassa 30 päivää

Italian Alpeilta vuonna 1991 löydetty yli 5 000 vuotta vanha, jäätynyt muumio on paljastanut tutkijoille kosolti uutta tietoa neoliittisen kivikauden elämästä. Mitä dokumentissa (Iceman Autopsy) saadaan selville, kun jäämies Ötzi nyt sulatetaan?

 

Jopa varusteet ovat säilyneet

Tutkimukset paljastavat, että Ötzi oli nelikymppinen mies, joka oli noussut laaksosta noin 3000 metrin korkeuteen, jossa hänet ammuttiin jousella.

Kuivassa ja kylmässä vuoristoilmassa ruumis oli muumioitunut, ja myös Ötzin varusteet olivat säilyneet hyvin jääkerrosten alla. Jäämiehellä oli yhä toinen kenkä jalassaan, ja hänen viereltään löytyi kuparikirves.

Se hämmästytti tutkijoita, sillä kuparikirveen valmistaminen vaati kehittyneempää tekniikkaa kuin mitä aiemmin oli uskottu mahdolliseksi. Ötzi eli aikana, jolloin pyörääkään ei oltu vielä keksitty.

Alppilaaksoissa oli ihmisasutusta, joista osa hankki toimeentulonsa viljelijöinä, osa vaeltavina metsästäjinä. Kirjoitustaito levisi seudulle vasta tuhat vuotta myöhemmin.

 

Ötzi muistuttaa nykyajan miestä

Nyt tutkijoilla on yhdeksän tuntia aikaa tutkia Ötzin ruumista, ennen kuin se taas jäädytetään: mittaamattoman arvokasta muumiota ei voida vaarantaa.

Testit paljastavat, että mies söi luonnonmukaisesti ja liikkui paljon, mutta hänellä oli silti taipumusta sydän- ja verisuonisairauksiin, kuten useilla nelikymppisillä miehillä meidän päivinämme. Ötzi kärsi myös borrelioosista, ja hänellä oli laktoosi-intoleranssi.

Tutkijat toteavat, että 5000 vuotta ei ole paljoa ihmiskunnan kehityksessä, joten perimä ei ole ratkaisevasti erilainen.

 

Selviääkö ikivanha murhamysteeri?

Tutkimus tuo uusia vihjeitä myös ikivanhaan murhamysteeriin. Ötzi oli syönyt hyvän aterian juuri ennen kuolemaansa. Se ei tue teoriaa, jonka mukaan hän olisi paennut henkensä edestä yhä ylemmäs vuorille.

Ruumiin viereltä jätetty kirves herättää myös kysymyksiä. Miksei arvokas ja harvinainen työkalu kelvannut murhaajalle?

Tuotanto: National Geographic, Yhdysvallat 2011.

Dokumentti uusitaan tiistaina 5.3. klo 23.00 ja sunnuntaina 10.3. klo 13.00.

 

Suosittele43 Suosittelee

Kommentit

tiistaina 05.03.2013

Miksi näitä filmejä ei näytetä ulkomaille? Me maksamme Yle- veroa aivan samalla tavalla kuin Suomessa asuvat.

tiistaina 05.03.2013

Tuo on enemmän patologiaa kuin kirurgiaa. Hurjinta oli se, kun näytettiin jäämiehen murha. Muistan myös 90-luvulla ammattiopistossa opettajani kertoneen Ötzistä.

tiistaina 05.03.2013

Erittäin hyvä ja mielenkiintoinen dokumentti. Tästä luokkalaiseni tulevat kyllä kuulemaan historian tunnilla. :)

tiistaina 05.03.2013

moi

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä