Prisma: Kaksisuuntainen mielialahäiriö

Julkaistu maanantaina 10.01.2011 1 147

Millaiseksi perheen elämä muuttuu, kun lapsen todetaan sairastavan kaksisuuntaista mielialahäiriötä?

TV1 maanantaina 17.1. klo 19.00

HBO:n tuottamassa dokumentissa Kaksisuuntainen mielialahäiriö (Diagnosis Bi-Polar: Five Families Search for Answers) viisi amerikkalaista perhettä kertoo ponnisteluistaan, toiveistaan ja peloistaan, joiden kanssa he painivat kasvattaessaan lapsiaan, joilla on todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö ilmenee muun muassa voimakkaina ja epätavallisina mielialan muutoksina, äkkipikaisuutena, yliaktiivisuutena ja yliseksuaalisuutena sekä maanisuutena että masennuksena.

Diagnoosi koskettaa jo lähes 800 000 amerikkalaislasta. Ohjelma seuraa yli vuoden ajan yhdeksää lasta. Lapsille on etsitty sopivaa lääkitystä ja he ovat olleet myös ilman lääkkeitä, jolloin on nähty, miten dramaattinen muutos on.

Vanhemmat suhtautuvat hyvin ristiriitaisesti lääkkeisiin, sillä esimerkiksi väkivaltaisia ja äkkipikaisia lapsia hoidetaan juuri lääkkeillä viimeisenä keinona.

Useimmat vanhemmista ovat tyrmistyneitä, koska heidät leimataan huonoiksi vanhemmiksi yhteisössään ja epäillään, että he ovat syypäitä lasten käytösongelmiin.

Maanis-depressiivisyyttä pidetty aikuisten tautina, mutta uusimmat psykiatrian ja lääketieteen tulokset viittaavat siihen, että lapsetkin voivat sairastua. Ohjelmassa kuullaan asiantuntijoiden lausuntoja, joista käy ilmi, että lasten kaksisuuntainen mielialahäiriö on vielä huonosti tunnettu ja tutkimus kulkee lapsenkengissä.

Tutkijat myös kysyvät yhä, voivatko näin nuoret sairastua?

Dokumentti kuvaa, millaista on näiden lasten ja vanhempien elämä, kun ympäristö karttaa heitä. "On kuin eläisimme saarella, jonne ei kukaan koskaan halua tulla käymään."

Tuotanto: HBO, Yhdysvallat, ohjaaja ja tuottaja Kate Davis.

Ohjelma on katsottavissa 14 päivän ajan YLE Areenassa.

 

Suosittele147 Suosittelee

Kommentit

tiistaina 08.11.2011

Tää on surkeesti tehty dokumentti - ymmärtämätön ja mustamaalaava. Kyseessä on ihan vaan egokeskeisyys / narsismi mikä blokkaa esim. empatian.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä