Prisma: Rottavitsaus

Julkaistu tiistaina 03.05.2011 1 152

Rottatutkijat yrittävät ratkaista Intian rottamysteeriä.

TV1 maanantaina 9.5. klo 19.00

YLE Areena

Intiassa bambumetsien siimeksessä valtava rotta-armeija kerää voimiaan.

48 vuoden välein rotat iskevät Mizoramin osavaltioon, kun paikallisen bambulajin kukinta houkuttelee nälkäiset otukset paikalle.

Ahmiessaan satoa rotat jyräävät ihmisten koteja ja yrityksiä jättäen jälkeensä valtavan määrän tuhoa ja kärsimystä.

 

Intialainen painajainen

Kyseessä ei ole kauhuelokuva vaan monen intialaisen aito painajainen, jota he kutsuvat nimellä Mautam.

Muutaman vuoden jälkeen painajainen loppuu itsestään ja ihmiset unohtavat koko kurimuksen.

Mautam kuitenkin iski vuona 2008 jälleen 48 vuoden tauon jälkeen.

 

Rotat ja bambut

Dokumentti Rottavitsaus (The Great Bamboo Rat Plague) seuraa ryhmää johtavia biologeja ja ekologeja, jotka kerääntyvät tutkimaan tätä hämmentävää ilmiötä.

Rottatutkija Ken Aplin on yksi alansa huippunimistä, ja hänen johdollaan mysteeriä yritetään ratkaista.

Tutkimuskohteena on sekä kukinnosta suunniltaan menevät rotat että kyseinen bambulajike.

Ehtivätkö asiantuntijat löytämään ratkaisun tähän uhkaavaan ilmiöön ennen uutta katastrofia?

Tuotanto, USA 2009.

 

Suosittele152 Suosittelee

Kommentit

tiistaina 10.05.2011

Olen tiennyt jo 90-luvun alussa rottien levittävän tauteja, kun kuuntelin musiikkikappaletta Reijo Rotta. Entisessä kesäkodissani ei ollut niinkään rottia, vaan hiiriä, joille myös kelpasi syötäväksi aivan mikä tahansa. Muutama saatiin kyllä loukkuunkin.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä