Supervirusten aika

Julkaistu tiistaina 16.02.2010 2 169

Monet maat ovat varautuneet maailmanlaajuiseen pandemiaan.

TV1 tiistaina 16.2. klo 22.35

Dokumentti Supervirusten aika kertoo maailmanlaajuisesta taistelusta kansalaisten pelastamiseksi sukupolvemme pahimmalta uhalta.

Monet valtiot ovat varautuneet maailmanlaajuiseen tuhoon. Silti kuolleen ankan vatsassa muhinut yksinkertainen virus uhkaa koko ihmiskuntaa, kukaan ei ole turvassa.

Ison Britannian terveysviranomaiset ovat todenneet, että ”ei ole kysymys siitä, tuleeko uusi raju pandemia, vaan kysymys on siitä koska se tulee.”

Maan hallituksen tekemät riskiennusteet ovat puistattavaa luettavaa. Pandemian iskiessä maa on varautunut siihen, että muun muassa sadat tuhannet kansalaiset saattavat menehtyä sekä terveydenhuollossa sairaalat ylikuormittua ennen näkemättömällä tavalla.

Monen maan hallitukset pitävät pandemian tuloa väistämättömänä ja mahdottomana välttää. Niiden suunnitelmat varautuvat karanteeneihin, levottomuuksiin ja suureen määrään siviiliuhreja.

Ohjelma palauttaa mieliin myös vuoden 2007 pandemian tiedemiesten, Ison Britannian silloisten ministereiden, median ja yleisön silmin.

 

Suosittele169 Suosittelee

Kommentit

keskiviikkona 17.02.2010

Onkohan supervirusten aika -ohjelmaa mahdollista saada koulutuskäyttöön?

sunnuntaina 28.02.2010

Ankan vatsassa muhinut virus?

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä