Elämä pelissä etsii onnellisuuden salaisuutta

Julkaistu torstaina 19.02.2009 4 232

YLE TV1:n ohjelma Elämä pelissä selvittää syksyllä 2009, voiko onnellisuutta opetella.

Viisi suomalaista ryhtyy noudattamaan onnellisuustutkijoiden suosittamaa elämäntapaa ja myönteistä ajattelua. Heitä tukevat valmentajat. Tuntevatko he itsensä onnellisemmaksi valmennuksen jälkeen?

Puoli vuotta kestävä ainutlaatuinen koe ja sen tulokset nähdään Elämä pelissä -ohjelmasarjassa. Samaan aikaan julkistetaan mittava Elämä pelissä -onnellisuustesti, jonka taustalla on laaja-alainen joukko suomalaisia asiantuntijoita.

Elämä pelissä -ohjelmasarjan ensimmäisellä tuotantokaudella 2007 tunnetut suomalaiset paljastivat paheensa, kuulivat ennusteen eliniäkseen ja aloittivat elämäntaparemontin. Ohjelmat keräsivät keskimäärin yli 400 000 katsojaa, Elämä pelissä -elinajanodotetesti tehtiin noin 600 000 kertaa
ja testisivustolla mitattiin kaikkiaan yli 14 miljoonaa sivulatausta.

"Viimeksi korostimme pitkää ja tervettä elämää. Nyt haluamme siirtää painopistettä henkiseen hyvinvointiin", TV1:n kanavapäällikkö Riitta Pihlajamäki sanoo.

Tv-sarjan tuottaa Tarinatalo yhdessä YLE Oppiminen ja tiede -osaamiskeskuksen kanssa. Elämä pelissä -onnellisuustestin tuottaa Kustannus Oy Duodecim yhdessä YLEn kanssa.

Halu tulla onnelliseksi

Elämä pelissä -sarjan ensi vuoden päähenkilöistä osa tunnetaan julkisuudesta ja osa on tavallisia suomalaisia. Yksi voi esimerkiksi tuntea itsensä yksinäiseksi, toisella on vaikeaa töissä ja kolmas kärsii alakuloisuudesta. Joku päähenkilöistä on saattanut kokea suuren menetyksen, kun taas toiselle ei elämä maistu, vaikka asiat ovat ulkoisesti hyvin. Kaikkia heitä yhdistää se, että he haluaisivat tulla nykyistä onnellisemmiksi.

"Elämä pelissä on tiettävästi maailman ensimmäinen juuri onnellisuuteen keskittyvä ja sitä edistävä realityohjelma. Haaste on valtava eikä arvostelulta taatusti vältytä. Monen mielestä onnellisuutta ei voi määritellä, mitata eikä tietoisesti edistää. Haluamme kuitenkin yrittää", sanoo vastaava tuottaja Jukka Heinonen Tarinatalosta.

Päähenkilöiden haku käynnistyi 22. lokakuuta tv- ja nettikampanjalla. Hakuajan loppuun mennessä 9. marraskuuta 2008 hakijoita oli 600.

Elämä pelissä -tv-sarjan tukijoita toisella tuotantokaudella ovat Työsuojelurahasto, Terveyden edistämisen keskus, Mielenterveyden keskusliitto, Työterveyslaitos ja Suomen Punainen Risti.

Onnellisuustesti elinajanodotetestin rinnalle

Uuden onnellisuustestin avulla suomalaiset voivat tutkia, mistä heidän onnellisuutensa rakentuu sekä vertailla, miten heidän mielialansa, tyytyväisyytensä ja onnellisuutensa eroaa muista ihmisistä. He voivat myös selvittää, kuinka hyvin heidän elämäntapansa tukee onnellisuutta ja vertailla omia arvojaan erittäin onnellisten ihmisten arvomaailmaan. Kaikki testin tehneet saavat neuvoja, kuinka vahvistaa onnellisuuttaan.

"Testissä ei ole kyse verkkoterapiasta, vaan sen tavoite on antaa tavallisille ihmisille mahdollisuus oivaltaa itse uusia asioita itsestään ja elämästään", Kustannus Oy Duodecimin toimitusjohtaja Pekka Mustonen sanoo.

Myös elinajanodotetesti on edelleen tehtävissä Elämä pelissä -sivustolla. Testit tukevat toisiaan, sillä usein samoilla elämäntapamuutoksilla voi sekä pidentää elämäänsä että tehdä siitä entistä onnellisempaa. Lokakuun alussa elinajanodotetesti valittiin Suomen ehdokkaaksi kansainvälisen World Summit Award 2009 -tietoyhteiskuntakilpailun e-terveyssarjaan.

"Suomen osakilpailun voitto ja ehdokkaaksi nimeäminen ovat hienoja tunnustuksia Elämä pelissä -hankkeen tehokkuudesta terveystiedon välittäjänä", YLEn vastaava tuottaja Teija Peltoniemi sanoo.

Suosittele232 Suosittelee

Kommentit

perjantaina 11.09.2009

Olihan myönteinen ja hyödyllinen ohjelma. Ei lainkaan huuhaa, kui luulin.

keskiviikkona 16.09.2009

Ihanaa! vihdoinkin ihmisillä mahdollisuus oivaltaa pieniä ilon asioita! Myös se että puhutaan arvoista ja siitä että ihmisen tekee onnelliseksi erilaiset asiat ja tulipa mieleen vielä sekin että usein se on ihan ilmaista!!

torstaina 17.09.2009

aivan upeata, lopultakin julkisesti joku uskaltaa tehdä ohjelman asioista, joista me "onnelliset" olemme olleet tietoisia jo pitkään :). Kiva kuulla mitä muut tuumaavat!!

lauantaina 10.10.2009

Kiva kun olette ottaneet jonkun narsistinkinmukaan. 41 v Pia mm. hoitaa masennustaan ja mielenterveysongelmiaan netin kautta hankimallaan miesystävällään,ja tuomalla avoimesti elämänsä tv:n kautta julkiseksi, juuri niin tekee narsistisen luonteenkinomaava. Piin kova ??tarkoittanette työelämässä uupunutta kun ei ole riittävästi rahkeita toimia myymässä tietokoneita, joiden kauppa alkanee (yt-neuvotteleujen lisäksi) hiipumaan ja niistä nämä työpaineet tällä alalla. Materialistinen elämä ei nelikymppiselle olekuitenkaan tuottanut juuri kuin huonoja investointeja, ei lapsia, vanheneva BMW, pieni asunto Pasilassa ?? Tämä tyttö kaipaa luxusta: like a hollywood hore !
Se kahden lapsen netissä naisia bongaava miesystävä ei liene koskaa tätä haavetta toteuta :)

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä