Kovasikajuttu palkittiin parhaana kotimaisena dokumenttina

Julkaistu maanantaina 04.02.2013 0 69

Pertti Kurikan Nimipäivissä soittavat Kari Aalto (laulu, vas.), Pertti Kurikka (kitara), Sami Helle (basso) ja Toni Välitalo (rummut).

Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin ohjaama Kovasikajuttu on palkittu Jussi-gaalassa viime vuoden parhaana kotimaisena dokumenttielokuvana.

Dokumentti kertoo Pertti Kurikan Nimipäivät -nimisestä kehitysvammaisten perustamasta punk-bändistä. Lisäksi dokumentin leikkaaja Riitta Poikselkä sai Jussin parhaasta leikkauksesta. Kovasikajuttu on Ylen ja Mouka Filmi Oy:n yhteistuotanto. Dokumentti on esitetty TV1:llä tammikuussa 2013.

Ylen yhteistuotannoista Jusseilla palkittiin myös Säilöttyjä unelmia , Iron Sky ja Juoppohullun päiväkirja.

Santtu Karvonen sai Juoppohullun päiväkirjasta parhaan miessivuosan Jussin. Juoppohullun päiväkirja on Dictator Films Oy:n ja Ylen yhteistuotanto. Elokuva on tulossa TV1:n ohjelmistoon.

Karsten Fundal sai parhaan musiikin Jussin dokumentista Säilöttyjä unelmia. Se on Ylen ja First Floor Productions Oy:n yhteistuotanto. Dokumentti on esitetty TV1:llä joulukuussa 2012.

Ulrika von Vegesack sai Jussin parhaasta lavastuksesta elokuvassa Iron Sky. Se on Blind Spot Pictures Oy:n ja Ylen yhteistuotanto. Elokuva on tulossa TV2:n ohjelmistoon.

 

Puhdistukselle eniten Jusseja

Eniten Jusseja sai Antti Jokisen ohjaama elokuva Puhdistus. Lisäksi Anneli Sauli palkittiin Betoni-Jussilla elokuvan parissa tehdystä elämäntyöstä.

Jussi-gaalassa jaettiin palkinnot kaikkiaan 15 kategoriassa. Jusseilla palkitaan vuosittain kotimaisen elokuvan tekijöitä. Palkintoja on jaettu vuodesta 1944, ja niistä päättää elokuva-alan ammattilaisten yhdistys Filmiaura.

 

Suosittele69 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä