Nuorille. Nyt!

Julkaistu maanantaina 10.06.2013 0 37

Yle haastaa suomalaiset toimimaan nuorten tulevaisuuden puolesta.

Ylen Nuorille. Nyt! -toimintakampanja aktivoi ja yhdistää suomalaiset nuorten puolesta syrjäytymistä vastaan.

Kymmenen viikkoa kestävä kampanja käynnistyy elokuun lopussa. Sen myötä nuorille avataan yhden yhteydenoton periaatteella toimiva valtakunnallinen ohjaus- ja neuvontapalvelu Suunta.

Palvelun tarkoituksena on tukea yhteiskunnan nuorisotakuussa antamaa lupausta: yksikään nuori ei jää kadoksiin. Ylen kumppaneina Suunta-palvelussa ovat Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra ja palvelun vastuullisena tuottajana Pelastakaa Lapset ry. Nuorille. Nyt! -kampanjaan osallistuu laajalti myös muita yhteistyökumppaneita.

Tarkoituksena on, että jokaiselle ilmoittautuneelle nuorelle vastataan 24 tunnin kuluessa, ja hänen tarpeisiinsa etsitään apua ja ohjausta lähialueelta. Palvelu avataan elo-syyskuun vaihteessa.

 

Verkkopalvelu keskeinen elementti

Kaikki nuorten tulevaisuudesta välittävät aikuiset haastetaan myös mukaan. Kampanjan nettisivuston kautta jokainen voi auttaa ratkaisemaan ongelmaa. Aikuisia haastetaan tukihenkilöiksi nuorille. Yrityksiä haastetaan tarjoamaan nuorille uusia työllistymis- ja harjoittelumahdollisuuksia.

 

Kymmenen viikon kampanja Ylen kanavilla

Verkkopalvelun lisäksi Nuorille. Nyt! on Ylen kanavat ja välineet läpäisevä syksyn mittainen sisältöteema. Yle valjastaa nuorten asialle kaikki kanavansa Yle TV1:stä YleX:ään.

Kymmenen kampanjaviikon aikana 28.8. - 4.11. Ylen ohjelmat pureutuvat ulkopuolisuuden taustatekijöihin ja seurauksiin, mutta myös ratkaisukeinoihin ja selviytymistarinoihin. Jokaisella kampanjaviikolla on oma vaihtuva teemansa.

”Ylen toiminnan yhtenä tavoitteena on tuottaa monipuolisesti arvoa yhteiskunnalle. Tämä on yksi esimerkki hankkeista, joiden mukana Yle elää suomalaisten arjessa ja suomalaisten tarpeissa sekä vahvistaa ihmisten henkistä pääomaa. Kampanja kutsuu myös osallistumaan”, sanoo Ylen luovien sisältöjen johtaja Ville Vilén.

 

Suosittele37 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä