TV1 kanavista katsotuin

Julkaistu tiistaina 27.01.2009 1 231

YLEn TV1 oli viime vuoden katselluin televisiokanava. Katseluosuus pysyi edellisvuotisessa 24 prosentissa. MTV3:n osuus putosi 26 prosentista 23:een.

Luvut käyvät ilmi Finnpanelin 27.1. julkaisemasta tv-katselutilastosta.

TV1 on pitänyt pintansa, vaikka kanavatarjonta on jatkuvasti kasvanut. Keskimäärin suomalainen katsoo päivittäin viittä eri kanavaa.

”Katsojat arvostavat”

TV1n kanavapäällikön Riitta Pihlajamäen mielestä katselutulos osoittaa, että suomalaiset arvostavat kanavan tarjontaa.
”Vahva uutis-, ajankohtais- ja asiaohjelmisto profiloivat kanavaa. Katsojat haluavat ajattelulleen taustaa ja tukea. Suomalaiset haluavat myös viihtyä tiedon äärellä. Infon rinnalla TV1 tarjoaa myös draamaa ja viihdettä.”

Pihlajamäki muistuttaa, että TV1 erottuu kilpailijoistaan vahvalla asiaohjelmistolla.
”TV1 on tuonut ja tuo asiaohjelmistoonsa uusia avauksia. Haluamme yllättää. Emme pelaa vain varman päälle. Katsojilta olemme saaneet linjauksista kiittävää palautetta.”

Pihlajamäki korostaa ajan tasalla olemista sekä kyseenalaistamista myös viihteen ja draaman kautta.
”Olemme tehneet monia ohjelmallisia ratkaisuja, jotka ovat aiheuttaneet kohinaa. TV1n täytyy uskaltaa kokeilla rajoja ja mennä heikoille jäille. Poliittisen satiirin ja yhteiskunnallisen viihteen kehittämisessä kanavalla on pitkät perinteet.”

Perinteiset pärjäävät

Suuret kanavat säilyttivät suosionsa vuonna 2008. TV1:n katseluosuus oli 24,1 prosenttia kokonaiskatselusta, MTV3:n osuus oli 22,9 prosenttia, TV2:n 16,8 prosenttia, Nelosen 10 prosenttia ja Subin 6 prosenttia. Yli kahden prosentin katseluosuuksiin ylsivät JIM ja YLE Teema.

Peräti 90 prosenttia suomalaisten television katselusta kohdistuu edelleen perinteisten tv-yhtiöiden kuten Yleisradion, MTV Median sekä Nelonen Median tarjontaan.

Viime vuoden katsotuin ohjelma oli jälleen TV1:n itsenäisyyspäivän vastaanotto – 1,75 miljoonaa katsojaa. Sitä seurannut uutislähetys keräsi toiseksi eniten katsojia – 1,6 miljoonaa katsojaa. Kolmanneksi ylsi mäkihypyn maailmancupin Bischofshofenin osakilpailu MTV3-kanavalla. Eurovision 2008 finaali TV2:lla, MTV3:n Tanssii Tähtien kanssa ja Idols -ohjelmat keräsivät jälleen suuria yleisöjä.

Katselu lisääntynyt

Television digitalisoinnin myötä suomalaisten television katselu on hieman lisääntynyt. Tähän on vaikuttanut sekä kasvanut kanavatarjonta että katselun ajansiirron yleistyminen tallentavien digiboksien myötä.

Televisiota katsottiin päivittäin keskimäärin 2 tuntia 57 minuuttia, noin 10 minuuttia enemmän kuin vuonna 2007. Maksukanavien tilaajia oli vuoden 2008 lopussa 610 000 taloutta. Tallentavia digibokseja löytyy nyt 915 000 taloudessa.

Tallentaminen yleistyy

Finnpanelin mukaan yli 40 prosentilla tv-talouksista on tallentava digisovitin. Tallennettuja ohjelmia katsovat eniten naiset ja lapsiperheet. Tallennetuimpia ohjelmia ovat fiktiosarjat ja elokuvat, kun taas vain yksi prosentti digisovitinperheistä tallentaa uutisia.

Suosittele231 Suosittelee
Asiasanat:

Kommentit

torstaina 07.01.2010

Mielipiteeni on TV 1 ohjelmista, hyvin tehtyjä asiallisia.Ohjelmien lähetysaikoja voisi tarkistaa , olen huomannut tulevan ohjelmia joita lasten ei ole hyvä katsella.En osaa sanoa mikä olisi hyvä lähetys aika, se on asiantuntijoitten harkinnassa.Vanhana ihmisenä olen TV 1.Teeman ja FST 5 ystävä, terveisiä ja kiitoksia.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä