You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

Uudet novellielokuvat valittu

Julkaistu perjantaina 24.04.2009 1 263

YLE TV1:n ja Suomen elokuvasäätiön Suomalainen novellielokuva 2009 -hankkeessa toteutettavat elokuvatuotannot on valittu.

Novellielokuvat valittiin nyt kolmannen kerran, ensimmäiset novellielokuvat esitettiin YLE TV1:n Kotikatsomossa syksyllä 2008, ja toinen neljän elokuvan kokonaisuus nähdään Kotikatsomossa tänä syksynä.

Hankkeen tarkoituksena on ollut rohkaista uusia ja nousevia ammattikäsirkijoittajia, -ohjaajia ja -tuottajia tekemään persoonallisia elokuvia Suomesta. Kilpailuun saapui määräaikaan mennessä 56 ehdotusta.

Ehdotuksista on valittu toteuttavaiksi neljä tuotantoa. Käsikirjoitukset ovat alkuperäiskäsikirjoituksia. Elokuvien kesto on 28 minuuttia. Ne esitetään YLE TV1n Kotikatsomossa. Suomen elokuvasäätiö ja YLE TV1 rahoittavat jokaista tuotantoa 85 000 euron rahoitusosuudella eli yhteensä 170 000 eurolla. Vuoden 2009 novellielokuvat ovat:

ILMIANTO

Jenna ja Ansku ovat lukion viimeisellä luokalla pikkukaupungissa. He unelmoivat, että elämässä olisi enemmän säpinää ja että kerrankin tapahtuisi jotain jännää. Kun yksi koulun pojista viedään poliisikuulusteluun ja pidätetään epäiltynä väkivaltaisista aikeista nuorten ja koko pikkukaupungin elämä muuttuu. Leviävä pelko sumentaa aikuisten ajattelukyvyn ja vie nuorten keskinäisen nälvimisen ja koulukiusaamisen uudelle tasolle.

Käsikirjoitus Paula Korva
Ohjaus Milla Pelkonen
Tuottaja Seija-Liisa Eskola / MatilaRöhr Nordisk

Ohjaaja Milla Pelkonen (s.1983) valmistui taiteen kandidaatiksi Taideteollisesta korkeakoulusta elokuva- ja tv-ohjauksen linjalta 2007. Hän lopettelee parhaillaan maisteriopintojaan. Hänen vuonna 2006 valmistunut lyhytelokuvansa Yksin on esitetty useilla kansainvälisillä festivaaleilla.

Käsikirjoittaja Paula Korva (s.1978) on Kemijärveltä kotoisin oleva elokuvataiteen kandidaatti, joka tekee parhaillaan dokumenttielokuvaohjauksen maisteriopintoja Taideteollisessa korkeakoulussa. Opiskelujen ohessa hän työskentelee toimittajana Nelosen uutisissa.

Tuotantoyhtiö Matila Röhr Nordisk Oy on yksi Suomen johtavista elokuva- ja TV-tuotantoyhtiöistä. Yli 20-vuotta jatkuneen toimintansa aikana yritys on tuottanut yli 30 pitkää näytelmäelokuvaa, lukemattomia TV-draama- sekä -viihdeohjelmia MRP Matila Röhr Productions, Talent House, Fantasia Filmi sekä Nordisk Film TV -nimillä.

LIPUNPOLTTAJAT

Jaana, Martti ja Ville ovat nuoria aktivisteja, jotka vastustavat imperialismia ja uusliberialismia ja seisovat suoraselkäisesti ajatustensa takana. On kuitenkin vaikeaa pitää kiinni aatteistaan ristiriitaisten signaalien maailmassa. Saadakseen mielipiteensä julki nuoret päättävät tehdä jotain, mistä heidät huomataan. Jotakin, mikä on tärkeää ja näyttävää.

Käsikirjoitus ja ohjaus Mike Pohjola
Tuottajat Misha Jaari / Oy Bufo Ab ja Mark Lwoff

KäsikirjoittajaohjaajaMike Pohjola, 30, on elokuvantekijä, kirjailija ja roolipelisuunnittelija. Pohjola on opiskellut New York Film Academyssä elokuvaohjausta ja Taideteollisessa korkeakoulussa elokuva- ja tv-käsikirjoittamista. Osallistuvaan draamaan keskittyvä ruotsalainen tuotantoyhtiö The Company P, jota Pohjola on ollut perustamassa, voitti kansainvälisen Emmy-palkinnon parhaasta interaktiivisesta tv-palvelusta.

Tuotantoyhtiö Oy Bufo Ab on vuonna 2007 perustettu kolmen Taideteollisen korkeakoulun käyneen kaveruksen perustama elokuvatuotantoyhtiö.

MITÄ MEISTÄ JÄÄ

14-vuotiaalla Matiaksella on kaksi aikuista sisarpuolta, joiden kanssa hän ei ole näiden vanhempien eron jälkeen ollut missään tekemisissä. Juhannuksena siskot hakevat Matiakseen kanssaan mökillä järjestettäviin juhliin. Kesäyöntunteina sisarusten välit saavat odottamattoman käänteen.
Käsikirjoitus Joona Kivirinta ja Oskari Sipola
Ohjaus Oskari Sipola
Tuottaja Jesse Fryckman / Bronson Club Oy

Käsikirjoittaja Joona Kivirinta on valmistumassa medianomiksi Metropolia-ammattikorkeakoulusta viestinnän koulutusohjelmasta. Kivirinta on kirjoittanut ja julkaissut runokokoelman Kymmenen vuoden päästä annamme lapsille nimet, Tammi 2008. Oskari Sipola ja Joona Kivirinta ovat tehneet yhteistyötä aiemmin palkitussa lyhytelokuvassa Irti vuodelta 2005. Kivirinta on opintojensa aikana ohjannut, kuvannut ja leikannut ja tuottanut opiskelijaelokuvia.

Ohjaaja Oskari Sipola (s. 1984) on valmistumassa taiteen kandidaatiksi elokuva- ja televisio-ohjauksenlinjalta Taideteollisesta korkeakoulusta. Aiempia ohjaustöitä mm. Siivet ja hampaat (2009), Ei kenenkään maa (2009), Repeämä (2008).

Vuonna 2007 perustettu tuotantoyhtiö Bronson Club Oy on nuori ja innovatiivinen tuotantoyhtiö, joka tuottaa pääasiassa pitkiä elokuvia sekä tv-sarjoja. Bronson Clubin viimeisin elokuva oli AJ Annilan ohjaama kauhuelokuva Sauna.

TOKIO BABY
eini-ikäinen Saara on jumissa vanhempiensa maatilalla. Netin animemaailmassa Saara elää aivan toisenlaista elämää. Eräänä päivänä perheen kotitilalle ilmestyy reppumatkaaja Aiko, aito japanilaisneito, joka vaikuttaa saapuneen paikalle Saaran kutsusta. Mystinen vieras murtaa eristäytyneen perheen rutiinit ja pakottaa perheenjäsenet kohtaamaan toisensa.

Käsikirjoitus Aino Lappalainen ja Anna Lappalainen
Ohjaus Tommi Kainulainen
Tuottaja Merja Ritola / Blind Spot Pictures Oy ja Tero Kaukomaa

Käsikirjoittaja Aino Lappalainen opiskelee toista vuotta Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja tv-käsikirjoittamisen koulutusohjelmassa.

Suosittele263 Suosittelee

Kommentit

lauantaina 02.01.2010

luin että nooppel elokuvat

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä