Ylen pääministeritentti vaihtuu neljän suuren tentiksi

Julkaistu maanantaina 14.02.2011 0 193

Yle aloittaa vaaliohjelmansa TV1:ssä torstaina 17. maaliskuuta kaikkien eduskuntapuolueiden Vaalistartilla Hämeenlinnan Verkatehtaalta. Eduskunnan ulkopuoliset puolueet pääsevät ääneen viikkoa myöhemmin Vaalikenttien haastajat -lähetyksessä Pasilan tv-studiolta.

Maaliskuun 31. päivä järjestetään Tampereen Raatihuoneella vaaliohjelma, joka muuttuu pääministeritentistä Neljän suuren tentiksi, johon kutsutaan myös Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini.

Perusteluna ratkaisulle on se, että Perussuomalaisten kannatuksen nousu on nostanut Soinin vaalien päähaastajaksi ja puolueen mitatun kannatuksen kolmen suuren rinnalle.

Ylen on eri lakien perusteella noudatettava vaaliohjelmissaan tasapuolisuutta, mutta journalistiset valinnat ja painotukset ovat mahdollisia. Virallisissa vaaliohjelmissa noudatettavat, tasapuolisuuden varmistavat periaatteet vahvistaa Ylen hallintoneuvosto. Hallintoneuvosto päätti joulukuun puolivälissä, että maaliskuun lopun tenttiin kutsuttavat puoluejohtajat valitsee Ylen journalistinen johto.

Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen kertoo ratkaisusta YLE Uutisten verkkosivuilla julkaistussa kolumnissaan.

 

YLE Uutiset: Ylen pääministeritentti vaihtuu neljän suuren tentiksi

 

Suosittele193 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä