Panta kaulassa

Julkaistu torstaina 25.10.2012 19 129

Pastori Adam Smallbone (Tom Hollander) yrittää miettiä uusia keinoja, joilla saisi lisää kävijöitä kirkkoon.

TV1 perjantaisin 4.10. - 29.11.2013 ja 13.12.2013 - 10.1.2014 klo 23.40 - 00.10

Yle Areenassa 7 päivää

Komediasarjan Panta kaulassa (12) päähenkilö on hieman epäsovinnainen pastori Adam Smallbone (Tom Hollander).

Maaseudun rauhalliseen eloon tottunut mies tempaistaan 13-osaisessa sarjassa hiipuvan itälontoolaisen anglikaanisen kaupunkiseurakunnan sielunpaimeneksi.

 

Ei mikään tavallinen pastorska

Urbaanipapin osa ei ole ruusuinen ja Adamkin on vain ihminen, jolta välillä pääsee kirosana ja joka voi hyvin kokea niin henkistä kuin fyysistäkin krapulaa. Hän ei henno jättää ketään pulaan ja pappilan ovi on miltei aina auki.

Suurena tukena ja turvana Adamilla on vaimo Alex (Olivia Colman) , joka ei kuitenkaan istu tavallisen pastorskan rooliin. Alex on toimelias asianajaja, joka hakee yhteiskunnan turvaa niille, joita hänen miehensä hoivaa henkisesti.

Colman on tuttu muun muassa sarjasta 2012: Olympiaseikkailu (Twenty Twelve), jossa hän näytteli tehokasta, mutta ujoa sihteeriä.

 

Piispan oikea käsi

Adamin aktiivinen seurakunta on pieni, liian pieni, kuten turhankin tarkasti tulokkaan sopeutumista seuraava arkkidiakoni Roberts usein huomauttaa.

Kolehtia olisi saatava lisää. Mafioson elkeitä omaava Roberts toimii piispan oikeana kätenä ja korvana ja pyrähtää paikalle yleensä kiusallisella hetkellä.

Kirkossa Adamin apuna on maallikkolukija Nigel, joka osaa Raamatun lähes ulkoa ja haluaisi kalifiksi kalifin paikalle.

 

Syntyjä syviä pastorin kanssa

Pienen seurakunnan muita harvoja vakiojäseniä ovat matriarkkamainen Adoha, jolla on silmää myös sille, mitä kaapujen alta saattaisi löytyä.

Uskollisin kirkossakävijä on Colin, työtön ja koditon juoppo, joka pohtii mielellään syntyjä syviä puiston penkillä pastorin kanssa.

Pääosissa: Tom Hollander, Olivia Colman, Steve Evets, Miles Jupp, Simon McBurney, Ellen Thomas. Tuotanto: Big Talk Productions, Britannia 2010 - 2011.

Sarja on esitetty TV1:llä edellisen kerran vuodenvaihteessa 2012- 2013.

 

Suosittele129 Suosittelee

Kommentit

tiistaina 13.11.2012

Aivan loistava sarja! Haluan seurata koko sarjan.

sunnuntaina 09.12.2012

Tässä mainostetaan sarjaa 13-osaiseksi. Kuinka sen sitten sanotaan loppuvan jo 6. osan jälkeen?

maanantaina 10.12.2012

Panta kaulassa -sarjassa on 13 osaa ja kaikki ne esitetään. Jutussa ei missään sanota, että sarja loppuisi jo 6. osan jälkeen. Sarjan jaksojen väliin on tullut muun muassa itsenäisyyspäivän vastaanotto ja ampumaihtokisat. Ampumahiihdon MM-kisoja tulee vielä helmikuun puolellakin.

Päivi
verkkotoimittaja

keskiviikkona 12.12.2012

Miksi ei siiretä ohjelman Teeman puolelle, silloin urheilu eikä muut juhlat estä sen normaalin esittämistä, muuten siitä tulee niin katkonainen

torstaina 13.12.2012

Yllättävää, kun Päivi mainitsee, että sarjassa olisi 13 osaa, sillä muun muassa linkissä: http://yle.fi/ohjelmat/1744452 (houmaa ylen oma linkki) sanotaan, että sarja päättyy 6/6 jaksoon. Onko sarjasta siis tulossa vielä nuo 7 lisäosaa, vai joudummeko jättämään hyvästit tälle aivan loistavalla sarjalle jo kuudennen esityskerran jälkeen.

perjantaina 14.12.2012

Parahin Varapappi!

Panta kaulassa -sarjasta esitetään 13 jaksoa.
Linkki, johon viittaat on Ylen oma ohjelmaopas. Opas imuroi automaattisesti erilaista tietoa Ylen järjestelmistä. Ohjelmaoppaan anatomiaa kehitetään, jotta oleellinen tieto esimerkiksi sarjan jaksojen määrästä välittyisi katsojalle.
Panta kaulassa -sarjan ensimmäisen jakson viikkotekstissä on mainittu myös jaksojen lukumäärä 1/13.

Päivi
verkkotoimittaja

perjantaina 11.01.2013

Siunattua uutta vuotta kaikille!

Kristus syntyy, kiittäkää, taivahainen vastaanottakaa!

Panta kaulassa on erittäin hyvin mietitty ohjelma, joka käsittelee seurakuntíen ja kirkonkin aitoja ongelmia. Mukana ovat myös kirkon ja nykyaikaisen elämänmuodon kipupisteet. Erityisen upeaa on naisnäkökulman esile tuonti! On ihanaa, että tv-sarjoissa on mukana myös kirkollinen aspekti.
Harmi vain, että löysin sarjan turhan myöhään, enkä ole siksi nähnt sarjan alkujaksoja.

perjantaina 18.01.2013

Aivan huikea sarja; terävää huumoria , sydämellisyyttä ja syvyyttäkin. Kyllä britit osaavat!

sunnuntaina 20.01.2013

Sarjan jaksojen lukumäärästä: Katsoin ensimmäisen tuotantokauden Englannissa, ja siihen tosiaan kuului 6 osaa. En edes tiennyt lisäosista/toisesta tuotantokaudesta ennen kuin jaksoa tai paria myöhässä huomasin, että nyt tuleekin jaksoja, joita en ole nähnyt. Sääli, että jaksot ovat niin lyhyen aikaa netissä katseltavissa, kun jäi ne pari näkemättä, mutta oletan sen johtuvan jostakin lähetysoikeuksista.

On tosi kiva, että sarja näytetään täällä Suomessakin ja on ilahduttanut monia!

torstaina 24.01.2013

Erinomainen sarja! Loistavaa brittihuumoria ja koskettaviakin hetkiä.

perjantaina 25.01.2013

Eilen näin ensimmäistä kertaa Panta kaulassa -ohjelman. Olipa loistava. Ohjelman alkuperäinen nimi kiinnostaa, jotta sen löytäisi ulkomaisista palveluista, sillä netin ja satelliittiantennin kautta voi nykyisin katsoa jo tuhansia TV-kanavia. Onko mahdollista ostaa koko sarja DVD-pakettina?

perjantaina 25.01.2013

Löysinkin jo vastauksen pääosan esittäjän nimen (Tom Hollander as Adam Smallbone) perusteella. Sarjan nimi on "Rev."

http://en.wikipedia.org/wiki/Rev._(TV_series)

perjantaina 25.01.2013

Tilausosoitekin jo löytyi BBC:n sivustolta:
http://www.bbc.co.uk/programmes/b0178fhq/products

keskiviikkona 06.02.2013

Tämä on pinnalta ja päälle päin katsoen harmiton hassuttelu, mutta terävä käsikirjoitus ja pelkällä ilmeellä syvällisen ja pitkän repliikin korvaavat näyttelijät puhuvat jostain muusta.
Todella hyvä sarja, kunpa uusittaisiin joskus kaikki tuotantokaudet.

torstaina 07.02.2013

Ja puhumattakaan siitä, että tekisivät vielä lisäosia tähän aivan loistavaan tv-sarjaan. Tästä sarjasta tulee assosiaatio 90-luvulla pyörineeseen scifi-sarjaan maa 2, joka oli aivan mykistyttävän hyvä, mutta lopetettiin, kun ei ollut riittävästi väkivaltaa. Voi harmi, kun suurin osa katsojista on kiinnostunut vain pornosta, väkivallasta ja iänikuisesta urheilusta - todella ikävää. Mutta kiitos teille YLE tästä sarjasta!

torstaina 21.02.2013

Hyvä sarja. Tulisipa uudelleen. Britit osaavat. Samoin Rooman seriffi, siis jenkkisarja, oli hyvä. Sekin voitaisiin laittaa Areenaan. Siinä tosin ote oli jenkkimäinen, mutta kyseenalaistavat. Tässä sarjassa on lämmintä huumoria. Samalla näkyy papin työ. Adamin persoona on mainio. Näyttäkää uudelleen sekä 1. että 2. kausi.

lauantaina 23.02.2013

Eih.... Se loppu! Kuulin huhuja että uusia jaksoja ois tulossa vuodenvaihteessa? Kunhan saatais uusintana,koska monelta jäi katsomatta ihan nimen perusteella......

lauantaina 09.03.2013

Uusintaa toivon minäkin. Alusta kerkesi mennä pari jaksoa näkemättä ja tietämättä sarjasta. Loistava tilannehuumori ja inhimillinen ote elämään.

maanantaina 11.03.2013

Panta kaulassa uusitaan!

Suosittu sarja Panta kaulassa on tarkoitus uusia TV1:llä vielä kuluvan vuoden aikana. Tarkasta ajankohdasta ei ole vielä päätöstä. Kerrotaan heti, kun tietoa tulee.

Päivi
verkkotoimittaja

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä