Parhain terveisin, Irene ja Vera

Julkaistu torstaina 29.03.2012 0 139

Vera (Anne Reid, vas.) ja Irene (Maureen Lipman) käyvät kirjeenvaihtoa keskenään.

TV1 maanantaista perjantaihin 10. - 23.4. klo 12.35 - 13.00

Yle Areenassa 30 päivää

Lempeän pureva brittikomedia Parhain terveisin, Irene ja Vera (Ladies of Letters) kertoo kahdesta leskirouvasta, jotka tutustuvat sattuman kautta.

Irene Spencer tapaa tyttärensä häissä Vera Smallin ja heillä on keskenään niin hauskaa sekä tanssiparketilla että pöydän alla, että he käynnistävät kirjeenvaihdon ja myös alituisen nokittelun.

 

Napakkaa vääntöä

Taistelevat rouvat käyvät riveissä ja niiden välissä napakkaa keskinäistä vääntöä omien lasten, lomamatkojen, reseptien ja muiden elämän palapelin osien paremmuudesta.

Molemmat ovat kuitenkin pohjimmiltaan yksinäisiä ja tarvitsevat tosiaan. He ovat yhdessä lyömätön pari, joka menee vaikka vankilaan kun saa tehdä sen yhdessä.

 

Alkuun improvisaatiosta

Sarja perustuu Carole Haymanin ja Lou Wakefieldin vuonna 1985 aloittamaan improvisaatioleikkiin.

Fiktiivisistä kirjeistä kehittyi sittemmin vuonna 1997 alkanut, legendaksi noussut BBC:n Naisten tunnin radiosarja, jota tähdittävät Patricia Routledge ja Prunella Scales. Kirjeitä on myös julkaistu kirjoina.

Päärooleissa on kaksi loistavaa näyttelijää Maureen Lipman (Irene) ja Anne Reid (Vera). Muissa rooleissa mm. Morag Siller, Daniel Crowder, Paul Chahidi ja Christopher Scoular.

Tuotanto: Tiger Aspect Productions, Britannia, 2009.

Sarja on esitetty edellisen kerran TV1:llä vuonnna 2010.

 

Suosittele139 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä