Riutuvat romantikot: Luovuuden palava liekki

Julkaistu torstaina 29.03.2012 6 123

Taidepiireissä vaikuttavat Fred Walters (Sam Crane, vas.), Dante Gabriel Rossetti (Aidan Turner), John Millais (Samuel Barnett) ja William Holman Hunt (Rafe Spall).

TV1 perjantaisin 18.1. - 22.2.2013 klo 22.55 - 23.50

Yle Areenassa 7 päivää

Värikylläisessä ja vetävässä draamasarjassa Riutuvat romantikot (12) (Desperate Romantics) heräävät henkiin Lontoon taiteilijapiirejä 1850-luvulla ravistelleen prerafaeliittien veljeskunnan jäsenet.

William Holman Hunt, John Millais Young ja Dante Gabriel Rossetti uhmasivat aikansa dogmeja ja haastoivat luutuneen taidemaailman uusilla ajatuksilla.

Heidän silmissään aikalaistaide oli hengetöntä, tylsää ja itseään toistavaa. He halusivat maalata uudella tavalla ja hakivat innoituksensa keskiajalta, uskonnosta ja taiteesta.

 

Luovuuden liekki

Nuorten miesten arroganssi sulki ovia nenän edestä, mutta miehet uskoivat asiaansa ja heissä paloi luovuuden liekki, jollaista ei ollut ennen nähty.

Perinteinen taide kuitenkin myi, ja idealistit saivat huomata, ettei työtä saanut pelätä.

Menestyäkseen nuorukaisten on hankittava puolelleen mesenaatti, ja tietysti suurin heistä.

Taidekriitikko John Ruskin ei ole helppo tapaus, ei vaikka taiteilijoilla oli tukenaan nuori sanomalehtimies Fred Walters.

Walters tuntee suurta lukkarinrakkautta taiteilijaseurueeseen, ja maailman upein punatukka Lizzie yksityisenä mallinaan.

 

Odottaako läpimurto?

Paitsi mainetta ja kunniaa, komeat taiteilijat halajavat myös lihallista hyvää. Ennen kuin maailma olisi heille auki, taiteilijat joutuvat kokemaan vilua ja nälkää. Onnistuvatko prerafaeliitit lyömään itsensä läpi?

Draamasarja perustuu Franny Moylen romaaniin ja on osin fiktiivinen. Pääosissa: Aidan Turner,Samuel Barnett, Rafe Spall, Sam Crane, Tom Hollander. Käsikirjoitus: Peter Bowker Franny Moylen romaanin pohjalta. Ohjaus: Paul Gay. Tuotanto: BBC, 2009.

Sarja on esitetty TV1:llä edellisen kerran keväällä 2012.

 

Muualla netissä:

Wikipedia: Prerafaeliitit

 

Suosittele123 Suosittelee

Kommentit

torstaina 29.03.2012

Voi miten ihanaa että tämä sarja näytetään viimein Suomessakin!!! Ostin sen dvd:llä jo muutama vuosi sitten ja on kyllä kaikinpuolin upeasti tehtyä brittidraamaa (jälleen kerran).

keskiviikkona 04.04.2012

Kiitos taas tästä brittisarjasta YLE! Todella kiinostava ja etukäteen jo nautin kuuden keskiviikon iltoina saatavasta laatudraamasta.

keskiviikkona 04.04.2012

Löysin 1964 prerafaeliitit. Taisin olla silloin ainoa heistä kiinnostunut. Kiitos sarjasta.

keskiviikkona 02.05.2012

Hyvä sarja. Kiitos tästä!

torstaina 03.05.2012

jos siihen uusimpaan jaksoon nyt vaan sais ne tekstitkset oikeaan aikaan!!

sunnuntaina 20.01.2013

Itse löysin prerafaeliitit 90-luvulla ja huomasin symboliset yhteneväisyydet omaan taidetuotantooni. Innostun kyllä tosissani varsinaisesta maalaamisesta tämän sarjan johdosta, jälleen uudelleen.

Kiitos siis YLE : lle !

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä