Sano että rakastat

Julkaistu keskiviikkona 02.06.2010 2 179

Kolme eri-ikäistä pariskuntaa selvittelee suhdekiemuroitaan.

TV1 lauantaisin alkaen 5.6. klo 22.45

Kolme eri-ikäistä pariskuntaa päätyy saman parisuhdeterapeutin sohvalle. Yhtä pareista vaivaa intohimon väljähtyminen, toinen kärsii lapsettomuudesta, ja kolmas pohtii uskollisuutta.

Sano että rakastat nähdään nyt leikkaamattomana versiona - sarjan kevyempi versio nähtiin syksyllä 2008.

Sano että rakastat (Tell me you love me) tutkii älykkäällä otteella pieniä hetkiä, jotka kaikessa arkipäiväisyydessäänkin muodostavat jokaisen suhteen perustan ja oman kielen.

Sarjan kolme pariskuntaa ovat eri elämänvaiheissa. Parikymppiset askartelevat uskottomuuden kanssa, kolmekymppinen pariskunta yrittää epätoivoisesti saada lasta ja nelikymppinen pariskunta haluaa selvittää, miksi he eivät enää rakastele.

Seksiterapeutti May Foster työskentelee hienovaraisesti ohjatakseen parit terveempään suhteeseen, jollainen esimerkiksi Maylla ja hänen aviomiehellään Arthurilla on - joskin tässäkin suhteessa on muutamia selvittämättömiä asioita.

Käsikirjoittaja Cynthia Mort on vanginnut kunkin parisuhteen outouden ja läheisyyden avaten näin mielenkiintoisen näkökulman nykymaailman suhteiden monimutkaisuuteen. Ajatuksia herättävä ja kaunistelematon sarja tuo esiin salaisia unelmia, komplekseja sekä pelkoja, jotka syntyvät, kun seksi ja läheisyys kohtaavat - tai eivät kohtaa.

Pääosissa nähdään Jane Alexander, Michelle Borth, Luke Kirby, Ally Walker, Tim DeKay, Sonya Walger, Adam Scott. Käsikirjoitus: Cynthia Mort. Tuotanto: HBO, Yhdysvallat, 2007.

 

Sarjan jaksot ovat katsottavissa tv-esityksen jälkeen YLE Areenassa 14 päivän ajan.

 

 

Suosittele179 Suosittelee
Asiasanat:

Kommentit

sunnuntaina 01.08.2010

Voisitteko laittaa minulle tietoa, kuka esittää ja minkä niminen on tämän sarjan tunnuskappale. Siis se hieno kappale mikä soi aina lopputekstien aikana.

Kiitoksia jo etukäteen tulevasta tiedostanne

maanantaina 02.08.2010

Sano että rakastat -sarjan musiikkia

Sarjan tunnusmelodiana soi Robert Kahnin, sarjaa varten säveltämä musiikki.

Sarjassa kuullaan myös Stereophonicsin kappale Maybe Tomorrow, Pilot Speedin Alright ja Phoenixin Love for granted.

Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä