Sydämen asialla alkaa alusta

Julkaistu perjantaina 31.08.2012 180 205

 Aidensfieldin poliisit Phil Bellamy (Mark Jordon) ja Nick Rowan (Nick Berry) pitävät järjestystä yllä.

TV1 maanantaista sunnuntaihin alkaen 31.3.2014 n. klo 12.30 - 13.20 (sarja alkaa alusta, ei uusintaa)

Yle Areenassa 14 päivää

Rakastettu brittisarja Sydämen asialla pyörähtää jälleen uusintakierrokselle aivan ensimmäisestä jaksosta alkaen. Sarjaa esitetään joka päivä alkaen maanantaina 31.3.2014 noin klo 12.30. Tällä kierroksella sarjalla ei ole pikauusintaa.

Edellisen kerran 372-osainen sarja on uusittu vuosina 2012 - 2014. Sarja nähtiin TV1:llä ensimmäisen kerran keväällä 2005.

 

Kaupunkilaispoliisi maaseudulla

Aidensfieldin kylän rakastettavat henkilöhahmot tuovat nostalgian lämpöä ruutuun roppakaupalla. Nuori oikeamielinen poliisikonstaapeli Nick Rowan jättää taakseen sumuisen Lontoon ja muuttaa lääkärivaimonsa Katen kotiseudulle Yorkshiren idyllisiin nummimaisemiin. 

Miehensä ahkeroidessa Ashfordlyn pääpoliisiaseman leivissä Kate joutuu aluksi tyytymään sivullisen rooliin, kun luvattua lääkärinpaikkaa ei olekaan tarjolla ja maaseudulla ennakkoluuloissa löytyy.

Tomera nuorinainen ei kuitenkaan jää toimettomaksi, vaikka pelkkä poliisin haarakonttorin puhelimen päivystäminen yötä päivää on jo melkoinen homma. Ja sinnikkyys palkitaan.

 

Kylän oma puliveivari

Alkuluimistelun jälkeen kylän väki ottaa uudet asukkaat osaksi joukkoaan, ja rauhanomainen rinnakkaiselo voi alkaa. Kun maailmaa katsotaan poliisin näkövinkkelistä, pikkukonnat ja muut kriminaalit tuovat lisäväriä maisemaan niin, etteivät päivät maaseudulla käy lontoolaisillekaan yksitoikkoisiksi.

Konnat päätyvät telkien taa katumaan tekosiaan, yhtä lukuun ottamatta. Kylän kuulu kepulikuningas Greengrass pyörittää poliiseja menen tullen jäämättä koskaan kiinni, ja poliisiaseman väki on hänen kanssaan helisemässä.

 

Maaseudun rauhaa

Siitäkin huolimatta kaikki on kuitenkin, ah, niin viatonta, ja seudulla kukkivat ikuisen kesän kanssa kilpaa naapurirakkaus ja ystävyys. Sydämen hyvyys ja leppoisa henki ovat Aidensfieldissa yhä aistittavissa, ja sydämet sykkivät ihanan 1960-luvun musiikin tahtiin.

Sarja perustuu Peter Walkerin Nicholas Rhea -taiteilijanimellä kirjoittamiin romaaneihin, jotka pohjautuvat osin entisen poliisin omiin kokemuksiin.

(Heartbeat, Iso-Britannia 1992- ) Pääosissa: Nick Berry (konstaapeli Nick Rowan), Niamh Cusack (Kate Rowan), Derek Fowlds (ylikonstaapeli Blaketon), Frank Middlemass (Alexander Ferrenby), Bill Maynard (Claude Jeremiah Greengrass), William Simons (konstaapeli Ventress), Mark Jordan (konstaapeli Bellamy), Jack Deam (Alan Maskell). Tunnuskappaleen Heartbeat esittää Nick Berry. Tuotanto: Yorkshire Television.

 

Muualla netissä:

Nicholas Rhean Heartbeat-sivu

Goathlandin kylän sivut (tv-sarjan Aidensfield)

Heartbeat Wikipediassa (englanniksi)

 

Nuori poliisikonstaapeli Nick Rowan (Nick Berry) jättää taakseen sumuisen Lontoon ja muuttaa lääkärivaimonsa Katen (Niamh Cusack) kotiseudulle Yorkshiren idyllisiin nummimaisemiin.

 

Suosittele205 Suosittelee
Asiasanat:

Kommentit

tiistaina 11.06.2013

Kiitos uusinnoista taas! Kerrankin hyvä sarja, jossa kaikki elämänalueet esillä.
Niin kyllästynyt jo vuosia amerikkalaisiin rikos- tai hömppäsarjoihin.

torstaina 13.06.2013

Voisitteko uusintana esittää joskus pian myös kanadalaista sarjaa : Wind at my back.

Julkaistu joskus 1996 - 2001. Ei ole kait tullut uusintoina.... Tosi hyvä ja kestävä sarja, ikuisten

syämen asialla uusintojen tilalle välillä.

Kiitos, Yst. terv. Leena Jokinen

torstaina 13.06.2013

Kiitos Leena vinkistä! Viedään eteenpäin!

Päivi
verkkotoimittaja

torstaina 13.06.2013

Aivan mahtavaa kun näytätte Sydämen Asialla uusintana alusta asti. Minulta kyllä jäi ihan alku taaskin näkemättä mutta mukana ollaan nyt.
Eikö olisi oiva sauma ja hieno idea lähettää tämän jälkeen sarja "Kyläsairaala" alusta asti uusintana. Siinähän esiintyy myös Greengras, en muista oliko tuolla nimellä siinä mutta sama näyttelijä on ainakin yhdessä jaksossa mukana. Ja samanlaiset kauniit maisemat ja seudut ja pieni kylä. Olisi todella ihanaa jos se tulisi täyttämään Sydämen Asialla jättämää tyhjää aukkoa sitten kun sen aika on.
Se on suuri suuri toiveeni ja toivon että se otettaisiin huomioon :)

torstaina 13.06.2013

Kiitos Kyläsairaala-vinkistä. Viedään eteenpäin. Selvitellään samalla, onko Kyläsairaalalla vielä uusintaoikeuksia jäljellä.
Nautitaan nyt Sydämen asialla -sarjasta. Haikeus iskee sitten - joskus tuonnempana.

Päivi
verkkotoimittaja

lauantaina 29.06.2013

Hyvin suosittu. Melkein kaikki ystavani seuraavat sita, kuten minakin tietenkin. Paiva on mennyt hukkaan jos jostain syysta ei nayteta .
Yksi kysymys: Mita tapahtui konstapeli Bradleyn asianajaja vaimolle ?? Han haipyi huomaamatta!

tiistaina 02.07.2013

Hieno mies tämä sgt.Merton.Komea ja miehekäs gentlemanni.

maanantaina 29.07.2013

Mikä on päivämäärä, milloin Sydämen asialla-sarjan esitykset päättyvät? Edes suunnilleen? Tämä sarja on tosi tärkeä monille ihmisille, varsinkin yksineläville ihmisille.
Olen huomannut, että monelle miehellekin sarja tuo tiettyä ryhtiä päivään!

Monet kiitokset tästä sarjasta. :))

keskiviikkona 31.07.2013

Mike Bradleyn asianajajavaimo Jackie rakastui toiseen mieheen ja lähti tämän matkaan. Lähtö tapahtui kyllä aikalailla äkkiarvaamatta, joten en ihmettele jos se jäi joltakulta huomaamatta.

keskiviikkona 31.07.2013

En pysty huonolla matikkapäälläni laskemaan mihin asti sarjaa riittää, mutta nyt ollaan juuri 12. ja 13. tuotantokausien vaihteessa ja niitä on kaikkiaan 18. Englannintaitoiset voivat tältä sivustolta http://www.tv.com/shows/heartbeat-1992/season-7/ seurata missä kohdassa mennään.

torstaina 01.08.2013

Hei Terttu ja muut sarjan fanit!

Sydämen asialla -sarja jatkuu aina tammikuulle 2014 saakka.

Päivi
verkkotoimittaja

lauantaina 17.08.2013

Ihana sarja.Muistuu oma nuoruus 60-luvulta mieleen sarjan biiseistä ja muodista.Olen tallentanut
jaksoja, joita en ole voinut katsoa k.o. aikana.Valitettavasti jotkut talleenteet ovat katkenneet jo ennen loppuhuipennusta koska ennen ohjelman alkua kuuluttaja lukee pitkän litanian illan muista
ohjelmista.Harmittaa.

maanantaina 19.08.2013

Yle Areenassahan ne ovat katsottavissa kaksi viikkoa, joten jos sen aikana ehtii niin voi katsoa sieltä jälkeen päin ellei ole televisiosta voinut katsoa.

keskiviikkona 21.08.2013

Ehkä nyt selviää montako kertaa Phil Bellamy kuolee sarjan aikana. Ainakin kaksi kertaa olen nähnyt hänen kuolevan eri tavalla.

sunnuntaina 25.08.2013

Sydämen Asialla - sarjasta on luvattu uusia kaikki 372 jaksoa uusitaan. Mutta miksi perjantaina esitetyn sarjan kohdalla lukee 240/274 en ole nyt varma tuosta viimeisestä luvusta mutta tuohon suuntaan...missä ovat loput jaksot, eikö niitä uusitakkaan? Minusta olisi hyvin epäreilua lopettaa sarjan näyttäminen kesken. Ja kun on luvattu näyttää kaikki jaksot.

Olen ehkä erehtynyt mutta kysyisin nyt että mitä tuo tarkoittaa tuo lukema.? Petyin kovasti koska minun käsittääkseni se tarkoittaa juuri sitä, että tuo on viimeinen osa tuo 274(vai mikä nyt olikaan)

Olenhan ymmärtänyt väärin ja näytetäänhän tämä sarja loppuun asti?

maanantaina 26.08.2013

Ei syytä huoleen! Sarja jatkuu vielä senkin jälkeen. Ohjelmaopas näyttää jonkun tuollaisen omituisen luvun ilmeisesti vain oman toimintalogiikkansa takia, mutta jaksoja on siitä huolimatta tulossa enemmän, kuten luvattu.

t. Tsuua
verkkotoimittaja
Yle TV1

torstaina 29.08.2013

Kiitos Tsuua :) Helpotti huomattavasti oloa :)

Iloisia Sydämen Asialla iltapäiviä tai aamuja sinullekin!

maanantaina 26.08.2013

Ainakin tänään, 26.8., Heartbiittiä ei tule.
Jäiköhän tauolle, vai kokonaan pois.
Aivan loistava sarja.

maanantaina 26.08.2013

Tänään tulee kello 17 pidennetty uutislähetys, joka sisältää pääministeri Jyrki Kataisen tiedotustilaisuuden, siksi myös huomisaamun uusintaa ei tule. Mutta huomenna taas jatkuu normaaliin tapaan kello 17.08.

t. Tsuua
verkkotoimittaja
Yle TV1

maanantaina 26.08.2013

Ainakin tänään, 26.8., Heartbiittiä ei tule.
Jäiköhän tauolle, vai kokonaan pois.
Aivan loistava sarja.

maanantaina 26.08.2013

Kiitos Tsuua ;)

tiistaina 27.08.2013

Hyvä, että saadaan uusinnat!!! Sydämen asialla on mainio sarja. Vasta eläkkeelle jääneenä minulla on ollut mahdollista katsoa vasta vuoden verran näitä tunnelmia. Ihanaa päästä kauniisiin maisemiin lomalle viitenä päivänä viikossa. Varmaan on muitakin, joille vanhat jaksot ovat uusia!

KIITOS YLE

tiistaina 27.08.2013

Voi ei Sydämmen asialla loppui . Koska luvassa jatkoa?

keskiviikkona 28.08.2013

Ei ole Sydämen asialla loppunut. Maanantain jakso siirtyi tiistaille pääministerin tiedotustilaisuuden takia, mutta sarja pyörii yhä ihan normaalisti. Loppu ei vielä edes mitenkään häämötä :)

t. Tsuua
verkkotoimittaja
Yle TV1

tiistaina 27.08.2013

Ihme päätös Yleltä...
miksi ei näytetä noin 30:tä viimeistä jaksoa...esim seur. osassahan Bellamy kuolee jne...
Käsittämätöntä uusia sarja alusta kun ei näytetä edes uusintana loppuun...Höh höh...
Typerää ohjelmakalenterin täyttöä Yleltä...
Älytöntä toimintaa...katsottaisiin ensin koko sarja loppuun eikä keskeltä palattaisi alkuun...Pyh !
Jake

torstaina 29.08.2013

Hei Jake!

Anteeksi pieni viive, piti varmistaa, että annan oikeaa tietoa. En tiedä, mistä tälläistä tietoa olet löytänyt, mutta siis koko sarjaa olemme yhä näyttämässä ja vaikka maanantain jakso siirtyi tiistaille pääministerin tiedotustilaisuuden takia, sarja jatkuu ihan normaalisti.

ystävällisin terveisin,
Tsuua
verkkotoimittaja
Yle TV1

ps. Ohjelmaoppaan jaksonumero/jotain -numerointi ei aina kerro todellista jaksojen määrää, siinä tuntuu tekniikalla oleva aivan oma logiikkansa.

keskiviikkona 28.08.2013

Apuva! Areenassa tekstitykset välillä häipyvät huitsun muihin maisemiin!! Siitä tekstin kokoa muuttavasta nappulasta joudun valitsemaan suurimman koon, kun pienempikokoisia tekstejä' en ehdi lukea alusta loppuun. Nyt kuitenkin olen huomannut, että tekstityksen ylin rivi jää pois, varsinkin jos samaan aikaan ruudulle lävähtää kahden ihmisen repliikit! Näin EI OLE KÄYNYT AINA, eikä taatusti johdu tietokoneesta, vasta olen päivittänyt kaiken minkä päivittää voi. Varsin yleinen ongelma on silloin, kun teksti jakaantuu kolmelle riville (en NÄE keskikokoista tai pienintä tekstiä, joten niistä ei ole minulle apua). Käytettävissäni ei tällä hetkellä ole minkäänlaisia kuulokkeita/kaiuttimia, joten olen täysin tekstityksen varassa. Tavallisesti pärjäisin loistavasti ilman tekstitystä, olen asunut Yorkshiressa kuusi vuotta - nyt tällä hetkellä vain ei ole siitä apua kun en osaa huuliltakaan lukea, enkä muista repliikkejä ulkoa, kun sarjan olen vain kerran aikaisemmin nähnyt. :)

keskiviikkona 28.08.2013

Hei!

Tästä kannattaa melkeinpä olla yhteydessä suoraan Yle Areenaan. He pysytvät parhaiten auttamaan!

t. Tsuua
verkkotoimittaja
Yle TV1

lauantaina 31.08.2013

Minä olen kokonaan lakannut katsomasta niitä ohjelmaoppaan jaksonumeroita jotka ovat puuta heinää, itse jaksot ovat kyllä tulleet kaikki ja oikeassa järjestyksessä vaikka joskus jää jokin päivä väliin ajankohtaislähetyksen tai urheilun takia. Minä olen yksi niistä joille nimenomaan vanhat jaksot ovat uusia, aikaisemmin olen nähnyt vain kaksi viimeistä tuotantokautta.

lauantaina 31.08.2013

HYVÄ HYVÄ....AINA HYVÄ.

maanantaina 16.09.2013

Todella upea sarja!Odotan innolla aina uutta jaksoa.:)

keskiviikkona 25.09.2013

tosi harmi kun dennis ja jenny poistuvat sarjasta.kaksi viimeistä jaksoa ovat olleet sarjan parhaimmistoa vaikka olivat aika surullisia.

keskiviikkona 25.09.2013

Ikävä tulee Mertoneita.Dennis oli paras ylikonstaapeli sarjassa ja hieno mies.Mertonin roolia esittävä Duncan Bell todella hyvä näyttelijä.Surullinen kohtalo Mertonin pariskunnalla.

lauantaina 28.09.2013

luislursolle vastaus: David tulee mukaan jo kolmannella tuotantokaudella ja peggy tulee mukaan vasta loppu kausilla:) Tosi hyvä sarja. oon kattonu nää kaikki jaksot läpi moneen kertaan, eikä tylsytä yhtään. Itse asiassa mulla on itselläni kaikki tuotantokaudet omana, niin saan nauttii niistä millon haluun. Omat lempparini on David, Peggy ja Greengrass. Minusta on ihanaa et on myös paljon sydämen asialla tuotteita olemassa.

tiistaina 19.11.2013

oletteko lopettaneet sivujen päivityksen? viimeisin jakso jonka vasemmaLTA SAA KLIKATTUA ON 15.10
EDELLEENKIN ON JAKSOJEN KOKONAISMÄÄRÄ PIELESSÄ

keskiviikkona 20.11.2013

Hei J Marttila! Verkkosivuja ylläpidetään koko ajan. Viittaat varmaan verkkosivun oikeassa reunassa olevaan automaattiseen jaksotietoon. Valitettavasti tietojen kanssa on ollut erilaisia teknisiä pulmia, joita koetetaan parhaan mukaan selvittää. Kiitos kärsivällisyydestä!

Päivi
verkkotoimittaja

perjantaina 22.11.2013

Heippa vaan Yle

Komisario Frost on yksi parhaista sarjoista. Onko nyt varmasti esitetty kaikki jaksot? Hyviä sarjoja englantilaiset tekevät, ei liikaa väkivaltaa ja muuta pöljyyttä. Bercerat ja muut vanhemmat rikossarjat saisi tulla uudestaan. Saksalaiset rikossarjat myös hyviä.

Odotellessani näitä uusintoja , toivotan hyvää Joulun odotusta !

keskiviikkona 27.11.2013

Aidensfieldin Gina senkun kaunistuu vuosien kuluessa.
Muutenkin hyvä sarja. Harmi, että jaksot pian loppuvat.

keskiviikkona 18.12.2013

Tänään virtasivat Onnenkyyneleet kun Gina ja Bellamy saivat toisensa.
Aivan loistava sarja toistamiseenkin katsottuna.

perjantaina 27.12.2013

Miksi sarja pomppas kauteen nro 17 ???

maanantaina 30.12.2013

Tuo sarja ei kuulu varsinaisiin suosikkeihini, mutta Postijuna.jaksoa katsoin vilaukselta, kun siinä näytettiin pieniä porsaita.

torstaina 02.01.2014

En ole ollut mikään tv fani, vaikka se nurkassa on aina kököttänytkin. kuitenkin viime kesänä naapurissa käydessäni siellä katseltiin "sydämen asialla" hievahtamatta, jopa isäntä tuli töiltään ulkoa katsomaan.
Ja minäkin jäin koukkuun kerrasta. En ole läheskään joka jaksoa nähnyt suoraan, mutta onneksi on yle Areena. Sieltä olen sitten katsonut jok, ikisen. Harmi vaan kun se nyt kohta loppuu...

Pitää selvittää saako sarjaa DVD nä, kaikki lukemattomat alkujaksot ovat tietymättömissäni.
Hieno sarja, englantilaiset osaavat tämän...

tiistaina 07.01.2014

Miksiköhän 7.1. tulleessa jaksossa ei näe tekstitys?:)

tiistaina 07.01.2014

Loistava sarja! On saanut itkeä sekä nauraa heidän rinnalla. Onko kukaan saanut ongittua mistään tietoa, miksi Phil Bellamy poistui sarjasta? Kuoli, mutta miksi näin? Kyllästyikö kyläpoliisin rooliin, vai saiko paremman osan jostain muusta sarjasta? Olen yrittänyt tonkia ko. tietoa nettisivustoita mutta ainakaan minulle ei syyt sarjasta poistumiseen ole selvinnyt.

perjantaina 10.01.2014

Katsoin yhden jakson YouTubesta. Huomasin sen seikan, että yksi kohtaus oli lyhennetty, kun kyläpoliisi Mason löytää Lordi Ashfordlyn sukulaisen huumekoureessa kirkosta. Ylen versiossa näytettiin vain vähän matkaan sukulaisen selkää ja sitten Mason toteaa liian nopeasti henkilön nimen. Mutta kohtaus oli pitempi YouTubessa (brittiversio). Näyttääkö Yle muuten joitakin jaksoja lyhennettyinä vai johtuuko tämä MEKU:n määräysvallasta?

sunnuntaina 19.01.2014

jollei illalla näytetä voisi edes aamuisin esittää ? kuin muuta ohjelmaa tilalle ?? sekä voisi olla areenalla esillä ellei tv:ssä ....

tiistaina 21.01.2014

Katselin viime viikolla jaksoa "Niin pieni ihmissydän on" Siinä soi kitarainstrumentaali (n.39min)
YouTubessa brittiversiossa soi eri biisi ! Miksi? Onko tietoa biisin nimestä ja esittäjästä Suomen
versiossa?

keskiviikkona 22.01.2014

Hienoa Yle, että tämä heart beat sarja otettiin alusta alkaen uusintana nähtäväksi. Taannoin jäi joitain osia näkemättä, nyt olen saanut paikattua. Loistava sarja, niin viatonta, niin nostalgista, niin vanhaa hyvää aikaa nykymaailman menoon verrattuna.

keskiviikkona 05.02.2014

Kauanko tätä sarjaa vielä esitetään?

maanantaina 10.02.2014

Sydämen asialla -sarja jatkuu 25.3.2014 saakka. Nyt sarja on kaksi viikkoa tauolla Sotshin talviolympialaisten vuoksi, mutta jatkuu taas maanantaina 24.2. Sydämen asialla jälkeen alkaa Kyläsairaala.

Päivi Suikkanen
verkkotoimittaja

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä