Sydämen asialla alkaa alusta

Julkaistu perjantaina 31.08.2012 180 205

 Aidensfieldin poliisit Phil Bellamy (Mark Jordon) ja Nick Rowan (Nick Berry) pitävät järjestystä yllä.

TV1 maanantaista sunnuntaihin alkaen 31.3.2014 n. klo 12.30 - 13.20 (sarja alkaa alusta, ei uusintaa)

Yle Areenassa 14 päivää

Rakastettu brittisarja Sydämen asialla pyörähtää jälleen uusintakierrokselle aivan ensimmäisestä jaksosta alkaen. Sarjaa esitetään joka päivä alkaen maanantaina 31.3.2014 noin klo 12.30. Tällä kierroksella sarjalla ei ole pikauusintaa.

Edellisen kerran 372-osainen sarja on uusittu vuosina 2012 - 2014. Sarja nähtiin TV1:llä ensimmäisen kerran keväällä 2005.

 

Kaupunkilaispoliisi maaseudulla

Aidensfieldin kylän rakastettavat henkilöhahmot tuovat nostalgian lämpöä ruutuun roppakaupalla. Nuori oikeamielinen poliisikonstaapeli Nick Rowan jättää taakseen sumuisen Lontoon ja muuttaa lääkärivaimonsa Katen kotiseudulle Yorkshiren idyllisiin nummimaisemiin. 

Miehensä ahkeroidessa Ashfordlyn pääpoliisiaseman leivissä Kate joutuu aluksi tyytymään sivullisen rooliin, kun luvattua lääkärinpaikkaa ei olekaan tarjolla ja maaseudulla ennakkoluuloissa löytyy.

Tomera nuorinainen ei kuitenkaan jää toimettomaksi, vaikka pelkkä poliisin haarakonttorin puhelimen päivystäminen yötä päivää on jo melkoinen homma. Ja sinnikkyys palkitaan.

 

Kylän oma puliveivari

Alkuluimistelun jälkeen kylän väki ottaa uudet asukkaat osaksi joukkoaan, ja rauhanomainen rinnakkaiselo voi alkaa. Kun maailmaa katsotaan poliisin näkövinkkelistä, pikkukonnat ja muut kriminaalit tuovat lisäväriä maisemaan niin, etteivät päivät maaseudulla käy lontoolaisillekaan yksitoikkoisiksi.

Konnat päätyvät telkien taa katumaan tekosiaan, yhtä lukuun ottamatta. Kylän kuulu kepulikuningas Greengrass pyörittää poliiseja menen tullen jäämättä koskaan kiinni, ja poliisiaseman väki on hänen kanssaan helisemässä.

 

Maaseudun rauhaa

Siitäkin huolimatta kaikki on kuitenkin, ah, niin viatonta, ja seudulla kukkivat ikuisen kesän kanssa kilpaa naapurirakkaus ja ystävyys. Sydämen hyvyys ja leppoisa henki ovat Aidensfieldissa yhä aistittavissa, ja sydämet sykkivät ihanan 1960-luvun musiikin tahtiin.

Sarja perustuu Peter Walkerin Nicholas Rhea -taiteilijanimellä kirjoittamiin romaaneihin, jotka pohjautuvat osin entisen poliisin omiin kokemuksiin.

(Heartbeat, Iso-Britannia 1992- ) Pääosissa: Nick Berry (konstaapeli Nick Rowan), Niamh Cusack (Kate Rowan), Derek Fowlds (ylikonstaapeli Blaketon), Frank Middlemass (Alexander Ferrenby), Bill Maynard (Claude Jeremiah Greengrass), William Simons (konstaapeli Ventress), Mark Jordan (konstaapeli Bellamy), Jack Deam (Alan Maskell). Tunnuskappaleen Heartbeat esittää Nick Berry. Tuotanto: Yorkshire Television.

 

Muualla netissä:

Nicholas Rhean Heartbeat-sivu

Goathlandin kylän sivut (tv-sarjan Aidensfield)

Heartbeat Wikipediassa (englanniksi)

 

Nuori poliisikonstaapeli Nick Rowan (Nick Berry) jättää taakseen sumuisen Lontoon ja muuttaa lääkärivaimonsa Katen (Niamh Cusack) kotiseudulle Yorkshiren idyllisiin nummimaisemiin.

 

Suosittele205 Suosittelee
Asiasanat:

Kommentit

lauantaina 01.09.2012

Voi miten ihanaa! Tätä sarjaa voi katsoa vaikka miten monta kertaa uudestaan. Kiitos!

perjantaina 09.05.2014

Minua ei haittaa, että sarja näytetään taas uusintana. Tässä sarjassa on jotain niin ihanaa, että sitä jaksaa katsoa aina vaan uudestaan...

torstaina 06.09.2012

Voi ei, ei taas! Vastahan tämä saatiin käytyä läpi. Tämä on kuin Ylen vastine mainoskanavan Frendeille : uusintaa uusinnan perään, ei lopu ikinä!

torstaina 06.09.2012

Siis.....nyt ottaa pattiin (ja kovasti)..!!
Sarjahan on mielettömän hyvin tehty, kuten useimmat englantilaiset sarjat ovat, mutta pitäisihän joku raja olla UUSINTOJEN UUSINNOILLAKIN..!!
Laittaisitte nyt KIIREESTI tämän tilalle jonkun ihan TUOREEN ja yhtä laadukkaan sarjan..??

perjantaina 07.09.2012

Kiitos! Hienoo, etta alusta asti!

perjantaina 07.09.2012

Mahtavaa kun näkyy taas alusta asti, paras sarja.

perjantaina 07.09.2012

Tykkään tuosta Greengrass hahmosta ylikaiken...tylsien poliisien ja muitten tylsimmistäkin TYLSIMPIEN hahmojen rinnalla hän on oikea aarre. Ihana retku, johon rakastuin ensisilmäyksellä, vaikka mies olenkin.LOL.

keskiviikkona 12.09.2012

Onhan tuo komea mies ja ei mikään kiiltokuva pelle. Upeeta olis päästä lakanoitten väliin, tuollaisen epäsiistin tosimiehen kanssa.

perjantaina 07.09.2012

Ensimmäisen kerran sarjaa esitettiin Suomessa MTV3-kanavalla vuosina 1996–1999.

perjantaina 07.09.2012

Kiitos, YLE! Sydämen asialla on brittisarjojen parhaimmistoa, eikä kulu uusinnoista. Musta on mukavaa, että telkkarista näkee niin tuoreita sarjoja ja dokumentteja kuin vähän vanhempiakin klassikoita. Ja eihän tätä nyt niin tuhottomasti ole uusittu, edellisestä kerrasta (joka minutkin sai koukkuuntumaan sarjaan), kun vanhoja jaksoja näytettiin, on jo viisi vuotta.

keskiviikkona 09.10.2013

Ainoa sarja, jota seuraan.Aiemmin on monta osaa jäänyt näkemättä. Kiitos uusinnasta!

perjantaina 07.09.2012

Ensi kertaa tämä ihana sarja meillä Suomessa näytettiin alusta 90-luvun lopulla!

perjantaina 07.09.2012

En eka kerralla nähnyt sarjaa aivan alusta, mutta kun hoksasin sen, jäin koukkuun. Todella hienoa, että sarja saadaan uusintana.

Uusinnoista marisijoita toki riittää aina. Se on aihe, josta valitetaan, kun ei keksitä mitään omaperäistä sanottavaa. Veikkaan, että fraasin uusintojen haitallisuudesta keksi joku tv-kriitikko ja se on tarttunut suuren yleisön negatiivisempaan ryhmään.

Uusinnat ovat tärkeitä, koska ainakaan minä en ehdi seuraamaan kaikkia ohjelmia kaikilta kanavilta. Ja jos uusinta häiritsee, kannattaa vaihtaa kanavaa. Kun olin pikkupoika, tv:stä tuli yksi kanava. Elämä on muuttunut liian mukavaksi, kun tv-ohjelmien uusinnatkin saavat ihmiset näpyttelemään viestejä maailman pahuudesta.

maanantaina 10.09.2012

Mahtavaa.. aikoinaan en katsonut sarjaa alusta asti ja on mukavaa kun näkee mistä kaikki alkoi.. aloin seuraamaan sarjaa niinkin myöhään kuin että greengrass poistui piakkoin sarjasta kun aloin seuraamaan sarjaa. Lähetys aika työssä käyvälle on vain huono, kun työt päättyy vasta kello 18-20. Mutta onneksi on Yle areena. Sarja vain on paras englantilainen sarja mitä telvisiosta on tullut.

keskiviikkona 12.09.2012

Olen nähnyt tästä sarjasta loppupään mutta en alkua, joten on ihan kivaa nähdä nyt alku myös. Missä vaiheessa lempparihenkilöni Peggy ja David tulevat mukaan kuvaan?

keskiviikkona 19.09.2012

Peggy tulee aikas myöhäisessä vaiheessa, sitä saat muutama sata jaksoa odotella, mutta David tulee Greengrassin apulaiseksi aika piakkoin. Ehkä n. 10-20 jakson päästä :)

perjantaina 14.09.2012

Olisipa kiva saada joskus YLE:lle joskus jokin uusi sarjakin eikä uusinta, uusinnan uusinta, uusinnan uusinnan uusinta tai tämä tai olla uusinnan uusinnan uusinnan uusinta.

torstaina 27.09.2012

Tämä anonyymi katsoja on ilmeisesti sattunut vääriin aikoihin tv:n äärelle (tai muuten vaan herännyt väärällä jalalla), kun ei ole osunut uusien sarjojen pariin, niitä nimittäin on. Jopa niin paljon, etten ainakaan minä ehdi kaikkiin edes tutustua. Onneksi on kuitenkin YLE Areena.

Uusintoja vastustavat ihmiset eivät ilmeisesti ole huomanneet, että uusinta voi olla monelle eka kerta.

lauantaina 12.04.2014

Voi sinua Jyrki Raisiosta. Onhan se ihan mukavaa, että sinä jaksat katsella uusintoja vaikka kuinka monta kertaa, mutta älä väheksy niiden ihmisten kritiikkiä jotka eivät viitsi katsoa samoja ohjelmia vuodesta toiseen. Sen jälkeen kun YLE-vero tuli pakolliseksi kaikille, niin YLE:n ohjelmat ovat pelkkiä uusintoja. Ei tarvitse kuin katsoa yksi päivä aamusta iltaan niin uusintoja on 80 % ohjelmista. Ja niistä me maksamme. On helppo sanoa, että vaihda kanavaa mutta eikö alkeellisiin kauppatapoihin kuulu, että kun maksaa niin silloin pitää myös saada laadukasta vastinetta. En minä ruokakaupastakaan osta vanhaa tavaraa.

perjantaina 14.09.2012

Kiitos. On mukava sarja tämä. Mutta uusikaa myös helkkarissa Rintamäkeläisetkin edes sen yhden kerran. Suomen vastine Beverly Hills 923484 ties mille.

maanantaina 01.10.2012

Kiitos Anomuhvi! Välitän Rintamäkeläiset-toiveesi eteenpäin. Kenties yhtenä kauniina päivänä.

Päivi
verkkotoimittaja

perjantaina 21.09.2012

Täähän on nähty jo, mutta voisitte uusia 90-luvulla tehdyn ja muistaakseni kakkosella näytetyn länkkärin" Veijari nimeltä Brisco (Brisco County jr)". Hillittömän hulvaton sarja, ja näytetty vain kertaalleen, joten kun kerta uusitaan, niin saisiko edes "uusia" uusintoja, tulis vähän vaihtelua...

maanantaina 01.10.2012

Kiitos toiveesta! Tutkitaan asiaa.

Päivi
verkkotoimittaja

keskiviikkona 26.09.2012

Haluan samoin kiittää Yleä tämän iki-ihanan sarjan uusinnasta. Minäkin kuulun siihen porukkaan, joka vasta myöhemmin löysi tämän helmen teeveestä. Greengrass oli muistaakseni vain pari jaksoa mukana sen jälkeen kun aloin säännöllisen katselemisen ja Oscar oli jo pubin isäntä. Ihanaa nähdä hänet ylikonstan virassa.

keskiviikkona 26.09.2012

Hyvä Yle, monesko uusintakerta tämä on? Maksetaanko jokaisesta uusintakerrasta tuottajayhtiölle?

torstaina 27.09.2012

"Ensimmäisen kerran sarjaa esitettiin MTV3-kanavalla vuosina 1996–1999. Pienien katsojalukujen takia sarjan esittäminen lopetettiin kesällä 1999. MTV3 kerkesi esittää sarjan viisi ensimmäistä tuotantokautta.[2]

YLE TV1 aloitti sarjan esittämisen uudestaan keväällä 2005.[2] Sarjan viimeinen jakso esitettiin 8. huhtikuuta 2011.[2] TV 1 alkoi esittää sarjaa uusintana alusta syyskuussa 2012[3].

Se äänestettiin TV-maailma-lehden yleisöäänestyksessä vuoden 2005 neljänneksi suosituimmaksi ulkomaalaiseksi televisio-ohjelmaksi jättäen taakseen sarjat O.C., Everwood ja Kauniit ja rohkeat." (Lähde: Wikipedia)

Kun seitsemän vuotta kestänyt suosittu sarja uusitaan, on se itse asiassa kuin uusi sarja. Lupamaksuja hyödynnetään tai haaskataan monella tapaa, mutta ainakin tälle palstalle kirjoittaneista uusinta on hyvä asia.

Asiasta toiseen, olen arkielämässä monesti törmännyt väitteeseen, ettei henkilö maksa lupamaksua, koska tv lähettää pelkkiä uusintoja. Jos joku on siis katsonut ensimmäisen esityskerran ilman lupaa, on ristiriitaista valittaa ohjelman uusinnasta.

keskiviikkona 10.10.2012

esitetäänkö kaikki sarjan 372 jaksoa nyt uusintana putkeen?

keskiviikkona 10.10.2012

Sydämen asialla uusitaan kokonaan!

Kaikki sarjan 372 jaksoa esitetään uusintana. Niitähän riittää sitten reippaasti ensi vuoden puolellekin.

Päivi
verkkotoimittaja

torstaina 18.10.2012

ihanaa että kaikki uusitaan. miksi sitten tuossa jaksojen perässä on tuo /100 jotain?

torstaina 18.10.2012

Viittaat varmaan lukuun 102, joka näkyy tällä hetkellä Yle Areenassa jaksotietojen yhteydessä. Luku liittyy Ylen tietojärjestelmiin, jonka logiikkaa parasta aikaa parannellaan. Sarjassa on 372 osaa ja TV1 esittää ne kaikki.

Päivi
verkkotoimittaja

tiistaina 23.10.2012

juuri se luku minua hämäsi, pääasia että kaikki uusitaan :)

torstaina 14.03.2013

Kiitos, että kaikki osat uusitaan. TODELLAKAAN kaikki eivät ole ehtineet / voineet nähdä näin pitkään tehtyä sarjaa alusta saakka. Uusinnat seuraavana päivänä on myös erinomaista palvelua mm. meikäläiselle, jonka työvuorot eivät aina natsaa iltapäivän katseluaikaan. Eikä nykyajan hieno tallennustekniikkakaan oikein toimi, kun tallennettuja ohjelmia ei välttämättä ehdi kumminkaan katsoa. SIKSIKIN television uusinnat ovat minusta todellakin hieno asia.

torstaina 14.03.2013

Kiitos, että kaikki osat uusitaan. TODELLAKAAN kaikki eivät ole ehtineet / voineet nähdä näin pitkään tehtyä sarjaa alusta saakka. Uusinnat seuraavana päivänä on myös erinomaista palvelua mm. meikäläiselle, jonka työvuorot eivät aina natsaa iltapäivän katseluaikaan. Eikä nykyajan hieno tallennustekniikkakaan oikein toimi, kun tallennettuja ohjelmia ei välttämättä ehdi kumminkaan katsoa. SIKSIKIN television uusinnat ovat minusta todellakin hieno asia.

perjantaina 28.03.2014

No onhan tuo uusittu jo niin monta kertaa että jos tykkää sarjasta on se ollut pakko nähdä. Minä katsoin edellistä uusintaa vähän sieltä täältä ja TYKKÄSIN! ja nämä mitkä nyt keskiviikkona loppui olen katsonnut kaikki joten jo 2 uusintakerralla näkee kaikki. Välin olis voinu pitää vähän pitemmän tässä, mutta hyvä sarja uusikaa vaan =)

lauantaina 13.10.2012

Kiva katsoa taas näitä vanhoja jaksoja. Jotenkin jännä kun muistaa mm. sitten ikuisuuden päästä kuinka esim. Greengrassille järjestettiin porukala hautajaiset tai miten surullisesti Nickin ja Katen kohtalo kirjoitettiinkaan. Toisaalta näissä ekoissa tuntuu olevan särmäisempiä tyyppejä...poliisitkin sai tyttöystävikseen vain hoitajia tämän ekan tomeran lääkärin jälkeen :)) - jos oikein muistan.

maanantaina 15.10.2012

Hip hurraa, kiva että kaikki jaksot uusitaan, olen nähnyt lopun kahteenkin kertaan mutta siinä oli ihan vain pari viimeistä tuotantokautta ja nämä kaikki vanhemmat ovat minulle ihan uusia.

perjantaina 19.10.2012

Ahaa, nyt selvisi tuokin arvoitus, kun olen myös ihmetellyt miksi jaksoja näyttäisi olevan tulossa vain 102 jos tosiasiassa on kuitenkin tulossa enemmän. Onko jollain nettisivulla juonipaljastuksia, minulta sellaiset eivät suinkaan pilaa ohjelmaa vaan pikemminkin päinvastoin? Muistan joskus aikoja sitten löytäneeni nettisivun missä oli lyhyt selostus jokaisesta jaksosta, ilmeisesti se sama joka on kuvan alla kyseisen jakson kohdalla, mutta en nyt enää onnistu löytämään sitä. Osaako joku neuvoa?

sunnuntaina 21.10.2012

sarja oli hyvä muutaman tuotanto kauden,mutta sitten näyttelijöitten vaihtuminen ja joidenkin poistuminen sarjasta(greengrass) tilalle tulleet eivät oikein kiinnostaneet,davidin hahmo tyhmyysessään meni jo yli hilseen,siihen se kiinnostus sitte lopahtui ja kuihtui.

maanantaina 22.10.2012

David on mielestäni yksi sarjan parhaita hahmoja. Oikeasti hän ei ole niin yksinkertainen kutin annetaan ymmärtää. David näkee asiat ja ihmiset sydämellään.

tiistaina 23.10.2012

Eihän David ollut mikään ruudinkeksijä mutta normaaliälyinen kyllä, kun pystyi taksiakin ajamaan, minusta hän oli symppis eikä se riipu älynlahjoista. Odotan kovasti, milloin hän tulee mukaan kuvioihin.

lauantaina 03.11.2012

Kiitos sarjan uusinnasta alusta asti.
Kun se on tullut aikaisemmin, ei minulla töiden vuoksi ole ollut mahdollista sitä katsoa.
Ja nyt voin! :)
Siitä tulee hyvälle tuulle. Vanha Triumf Herald tuo omastakin nuoruudesta mukavia muistoja mieleen. Meilläkin oli sellainen :). Se oli hyvä auto:)

torstaina 08.11.2012

Minäkin olin aiemmin nähnyt vain siitä saakka, kun Phil ja Gina olivat ensi kertaa menossa avioon, kun heidän vauvansa sit meni kesken ja häät peruuntuivat.Eli olen hyvin mielissäni, että TV-maksuani ja/tai Yle-veroani käytetään tämän ohjelman esittämiseen.

perjantaina 09.11.2012

Siis aivan ihana ku tätäkin alettiin näyttään taas uudestaan ♥ Rakastan niin tätä sarjaa ja haluaisin et tää ei koskaan loppuis :D ♥

perjantaina 16.11.2012

Kiitos Että tämä sarja tulee uudestaan tulee muistoja mieleen kun mieheni kanssa nautimme kylän ihmisten joka päiväisistä elämästä! Tässä on sitä tervettä huumoria ja tunteita.

keskiviikkona 21.11.2012

Kiitos YLE, kun uusitte tämän ihanan sarjan :) Kyläsairaalan uusintoja odotellessa myös .

tiistaina 27.11.2012

Greengrass on niin paras, muut mitälie huttua? Tylsä sarja ja liikaa jaksoja, mutta menettelee paremman puutteessa.

keskiviikkona 28.11.2012

En ole koskaan katsonut sarjaa aikaisemmin, nyt olen täysin koukussa tähän sarjaan. Kiitos YLE. :)

keskiviikkona 28.11.2012

Pystyykö joku kertomaan Merirosvoradio-jaksossa kohdassa 7:40 olevan kappaleen nimen, olen metsästänyt sitä jokin aikaa

-Jukka

torstaina 29.11.2012

Jet Harris & Tony Meehan - Diamonds (1963)

torstaina 13.12.2012

Minäkin olen mieheni kanssa seurannut sarjaa vasta parina viime vuonna ja ihastuimme saman tien sarjaan. Huomasin sattumalta syksyllä, että sarja alkoi aikaisemmasta kohdasta kuin viimeksi. Harmiksi vain sitä "suolletaan" niin nopealla tahdilla, ettei kaikkia ehdi katsoa ja boxikin on kohta täynnä. 2 viikon marraskuisen matkamme aikaiset jaksot jäivät näkemättä eivätkä ole enää areenassakaan. Miksi siellä eivät jaksot voisi näkyä esim. kuukauden ajan?

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä