Sydämen asialla: Oscar täyttää vuosia

Julkaistu torstaina 04.02.2010 1 177

Onnellinen Gina Bellamy (Tricia Penrose), esittelee Oscar Blaketonille (Derek Fowlds) ja pikku-Philllip Bellamya.

TV1 perjantaina 5.2. klo 19.10

Suositun Sydämen asialla -draamasarjan 17. tuotantokauden viimeinen osa nähdään 5.2. ja sarja jää tauolle.

Tuotantokauden viimeisessä, 24. osassa Oscar täyttää vuosia ja kaikki pyörii hänen syntymäpäiviensä ympärille. Samaan aikaan uudet tulokkaat aiheuttavat ongelmia konstaapeli Masonille ja hän joutuu hankalaan tilanteeseen niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisestikin.

Edgar ja Angela Faussett ovat juuri muuttaneet Aidensfieldiin, ja Peggyn mukaan mies kylpee rahassa ja nainen on näyttävän näköinen.

Mutta pari aiheuttaa myös konstaapeli Masonille päänvaivaa. Edgar ei ajattele lain kouran koskettavan häntä ja välttelee Masonia, kun Angelaa puolestaan miellyttää kovastikin komean poliisin naama. Angela väittää myös että hänen henkeään uhataan, mikä ei jää Masoniin ihastuneelta Carolilta kuulematta.

Oscar Blaketon täyttää vuosia, ja kyläläiset valmistelevat hänelle yllätysjuhlia. David tahtoisi esittää Oscarille syntymäpäiväkappaleen pianolla pubissa. Hänen täytyy vain opetella ensin soittamaan pianoa.

Myös muuta juhlan aihetta on näköpiirissä, kun Ginalla alkavat synnytyspoltot kesken juhlia.

Kuvitteelliseen Ashfordlyn pikkukaupunkiin ja Aidensfieldin kylään sijoittuva Sydämen asialla (Heartbeat) on brittiläinen perhedraama, jossa huumori, rakkaus ja elämän tragediat sekoittuvat kiinnostaviin ja värikkäisiin henkilöhahmoihin 60-luvun svengaavassa Britanniassa.

Pääosissa: Joe McFadden, Mark Jordon, Tricia Penrose, Claire Wille, Derek Fowlds, Gwen Taylor, David Lonsdale, William Simons, Lisa Kay, Peter Benson, Eric Sykes, David Calder, Kate Buffery, Jualin Wadham.
Tuotanto: ITV Production

Sydämen asialla uusitaan sunnuntaina 7.2. klo 17.08

Suosikkisarjan jäädessä tauolle saapuu ruutuun 12.2. alkaen vehreälle Englannin maaseudulle sijoittuva Candlefordin postineiti.

 

Suosittele177 Suosittelee

Kommentit

perjantaina 05.02.2010

Harmi, että tämän sarjan kuvaukset on lopeteutu. Tässä on tositeeveen realityä ja pikkuisen romantiikkaa; siis hyvälle mielelle tekevää!

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä