Taivaan pilarit

Julkaistu tiistaina 22.05.2012 43 277

Sarjan yksi hahmoista on Bartholomew, jota esittää Donald Sutherland.

TV1 keskiviikkoisin 28.8. - 23.10.2013 klo 22.00 - 23.00. Uusinta lauantaisin. Katso tarkemmin ohjelmaoppaasta.

Yle Areenassa 7 päivää

Ken Follettin menestyksekkääseen historialliseen trilleriin pohjautuva kahdeksanosainen sarja Taivaan pilarit (16) (The Pillars of the Earth) kuvaa tapahtumia 1100-luvun Englannissa.

 

Oikeus vahvimman kädessä

Kuninkaallisen laivan hämmentävä haveri on vienyt laillisen kuninkaan merenpohjaan. Hänen seuraajastaan syntyvä valtataistelu suistaa maan anarkiaan. Oikeus on vahvimman ja julmimman käsissä.

Munkki Philip (Matthew MacFadyen) etenee luostarin johtajaksi ja saa selville vaarallisen salaisuuden.

Hän jää kiitollisuudenvelkaan kunnianhimoiselle papille.

 

Kirkko osoittaa mahtiaan

Samaan aikaan kirkko haluaa rakennuttaa mahtinsa symboliksi upeita katedraaleja Englantiin.

Idealistinen mestarirakentaja Tom Rakentaja (Rufus Sewell) ryhtyy laatimaan suunnitelmia uljaan katedraalin rakentamiseksi Kingsbridgen luostarin liepeille.

Kohotkoot sen pilarit maasta aina taivaaseen asti. Olkoon se samalla toivon symboli kuolemanjälkeiselle elämälle, sillä mies on juuri menettänyt vaimonsa ja vastasyntyneen lapsensa, ja tuska on kanavoitava johonkin.

 

Pienen ihmisen kohtalo

Rakennusprojekti kestää vuosikymmeniä eikä sen valmistumisesta ole takeita, sillä ihmishenki on halpaa valuuttaa, kun yhteiskunta on suistunut anarkiaan.

Siinä sivussa pienen ihmisen toiveet poljetaan maahan, naisen osa on alistua kohtaloonsa, ja miekkaan tarttuminen on helppo keino ratkaista ongelmia ja selättää vastustajat.

Pääosissa: Donald Sutherland, Ian McShane, Rufus Sewell, Matthew Macfadyen, Eddie Redmayne, Sarah Parish, David Oakes, Hayley Atwell.

Käsikirjoitus: Ken Follettin historiallisesta romaanista sovittanut Ken Follett, JohnPielmeier.

Ohjaus: Sergio Mimica-Gezzan. Tuotanto: Tandem Communications, Muse Entertainment, Scott Free Films, Kanada ja Saksa 2010. 

Sarja on edellisen kerran esitetty kesällä 2012.

 

Muualla netissä:

The Pillars of the Earth - sarjan englanninkieliset nettisivut

 

Suosittele277 Suosittelee
Asiasanat:

Kommentit

maanantaina 28.05.2012

Ken Follet on mestari kirjailija. Taivaan Pilarit on sen paras teos. Paksu, kun mikä. Muistaakseni jotain 800 sivua. Silti on tullut luettua sen 3 kertaa. Odotan innolla sarjaa. Sen eka tais olla Neulansilmä. Yks hyvä oli Laiva (tai joku sinnepäin). Kaikki oon lukenu vähintään kerran. Täytyy kyllä sanoa,että Sinuhe on paras (sekin paksu, kun mikä). Se on luettu 5 kertaa..kohta alkaa kuudes kerta. : )

sunnuntaina 08.07.2012

taivaanpilareissa on yli 1000 sivua. mieletöttämän upea kirja, ei ime että jatko-osan kirjoittamiseen meni 20v

lauantaina 07.09.2013

Siitä on jok aika kun luin kirjan. Lahjoitin veljelleni kaksi englannin kielistä opusta. mutta hän hävitti ne molemmat. Olin todella innoissani kirjasta. Arkkitehtuuri ja elämä luostarissa kiinnostivat.. Sarja oli yllättävän väkivaltainen, näin sen viime kesänä. Väkivallan vuoksi harkitsin useamman kerran katsonko sarjaa vai en. En voi suositella sarjaa, mutta kirjaa voin.

torstaina 03.10.2013

Juu, Sinuhe ym muut Waltarin ns. historialliset teokset (mm. Ihmiskunnan viholliset) on kyllä luku sinäänsä johon ei enää muut pysty. Sinuhesta löytyy aina uutta, oon lukenu 5-6 kertaaa ja varmasti luen vieläkin...:)

maanantaina 28.05.2012

Sorry. Sen äskeisen kommentin lähetti k.com ei k:com.... :)

tiistaina 29.05.2012

Lueppa maailma vailla loppua, on itsenäinen jatko-osa tälle.

tiistaina 29.05.2012

Upeita teoksia kaikkia nuo - Taivaan pilarit ja Maailma vailla loppua, todella mukaansa tempaavia lukukokemuksia. Trilogia - Kun suuret sortuvat - onkin sitten jo viime vuosituhennelta, mutta yhtä mielenkiintoista, siitä on julkaistu vasta ensimmäinen osa, toinen osa julkaistaan syksyllä.

tiistaina 29.05.2012

Onks toi kun suuret sortuvat kans Folletin? Löytyykö enkuks esim kirjastosta?

torstaina 12.07.2012

"Kun suuret sortuvat" on myös Folletin ja sijoittuu 1. maailmansodan vaiheisiin. Löysin kirjastosta suomenkielisenä versiona.

tiistaina 29.05.2012

maailma vailla loppua oli jo aika siirappista, mutta taivaan pilarit on tullut luettua useaan kertaan.

tiistaina 29.05.2012

Varmaan pakko lukea kirjakin...

keskiviikkona 30.05.2012

Miksi video ei toimi Areenassa eikä täälläkään?? Ottaa päähän!! Aarrgghh.

keskiviikkona 30.05.2012

Ei toimi, ei. Siinä on varmaan "tekninen" vika vielä 6 päivää ja sitten onkin tekijänoikeudellinen katseluaika päätöksessään.

torstaina 31.05.2012

Linkki toimii!

Tämän jutun yhteydessä oleva Areena-linkki toimii. Linkin takaa avautuu Taivaan pilareiden katsottavissa oleva jakso:
http://areena.yle.fi/?q=taivaan+pilarit&media=video

Olettehan huomanneet, että nyt käytössä on uusi Areena:
http://areena.yle.fi/tv

Kun hakukenttään kirjoittaa Taivaan pilarit, avautuu katsottavissa oleva jakso:
http://areena.yle.fi/?q=taivaan+pilarit&media=video

Päivi
verkkotoimittaja

torstaina 31.05.2012

Hyvin näytelty. Rakentajan vaimo ei selvinnyt, mutta lapsi oli söpön näköinen.

torstaina 31.05.2012

Kiitos Yle!

Tässä on sitä todellista laatua loistavien näyttelijöiden kera.

En itse tiennyt tästä minisarjasta enkä alkuperäisestä kirjasta mitään. Oli vaan pakko jäädä katsomaan, kun vaihdoin sattumalta kanavan ykköselle ja se on melko harvinaista se. Onneksi eka jakso tuli vielä keskiviikkona uusintana, koska menetin alusta 15 minuuttia. Lisäksi on myös mahdollista katsoa tätä netistä, mikä on todella hienoa!

Kun maailmaa tarkastelee tuon niin kovin rakkaan töllöttimen kautta, tuntuu joskus melkein kuin olisi todistamassa jotain valtakunnallista tai kansainvälistä tyhmentämisprosessia. :-) Onneksi on kuitenkin tämänlaisia laatusarjojakin olemassa. Valinta on sinun.

lauantaina 02.06.2012

parasta ykköseltä aikoihin. lisää

sunnuntaina 10.06.2012

Iso kiitos ylelle tästä sarjasta! Tuttuja,loistavia brittinäyttelijöitä. UPEAA!

sunnuntaina 10.06.2012

NYKYÄÄN YLE LÄHETTÄÄ PARHAIMMAT OHJ. ISO KIITOS SIITÄ. TAIVAAN PILARIT TOD.LOISTAVA, SKÄ RANSKALAINEN KYLÄ,HARMI ETTÄ SE JÄÄ TAAS TAUOLLE. ODOTAN INNOLLA JATKOO, AMERIIKAN SIIRAPPI-VÄKIVALTA ON JO NIIIIN NÄHTY ETTÄ OKSETTAA JO AJATUSKIN SELLAISEN KATSELUSTA. LISÄÄ TÄLLAISTA!!!

maanantaina 11.06.2012

Kiitos palautteesta!

Hienoa, että sarjavalinta on osunut nappiin. Palautteenne on tärkeää, jotta vastedeskin pystymme valitsemaan huippusarjoja katsottaviksi.

Päivi
verkkotoimittaja

perjantaina 15.06.2012

Ihan kelpo sarja ja näytetäänkin melkein asialliseen aikaan mutta miksi nimi niin sarjalle kuin kirjallekin on käännetty noin eri tavalla? Alkuperäisteos ja -sarja on "The Pillars of the EARTH".

tiistaina 19.06.2012

Upea sarja, kerrassaan!!!!

keskiviikkona 20.06.2012

en omista tv ,mutta areena ON NÄYTTÄNYT kaiken mitä tarvii ,taivaan pilarit on laadukas ,odotan oikeuden voittavan ja oikea kuningas pääsee valtaan ja saa rakastamansa tytön ,ranskalainen kylä on myös katsomisen arvoinen ,vaikka natsi -jutut on kaluttua tavaraa ,miksei muistojeni Karjalaa voida näyttää siitä --------

keskiviikkona 27.06.2012

Aivan uskomattoman upea sarja! Kun muut kanavat suoltavat uusintoja uusintojen perään on ilahduttavaa, että YLEltä saa katsoa hyviä laatuohjelmia.

lauantaina 30.06.2012

Unohdin katsoa TV:stä 5. jakson ja yritin sitten Areenan kautta. Ei käynnisty, ei millään, vaikka katseluaikaa pitäisi vielä olla jäljellä. Olen yrittänyt jokaista mahdollista linkkiä, Firefoxin ja Explorerin kautta. Ei aukea...

keskiviikkona 04.07.2012

Aikooko YLE esittää myös sarjan yhdeksännen jakson?

torstaina 05.07.2012

AKK, missä olet törmännyt yhdeksänteen osaan? Ylelle sarja on myyty kahdeksanosaisena, jona se on esitetty myös Yhdysvalloissa ja Britannissa. Sarjaa on myyty myös formaatissa 4x90.

Päivi
verkkotoimittaja

tiistaina 10.07.2012

Ainakin Wikipedian mukaan sarjasta on olemassa yhdeksäskin osa, alkuperäiseltä nimeltään "Illumination", jonka ensiesitys oli 1.3.2011 eli puoli vuotta sen jälkeen kun kahdeksas osa oli tullut ulos.

keskiviikkona 11.07.2012

Yhdeksänosainen versio on esitetty Kanadassa, mutta kyseessä on kahdeksanosaisen sarjan uudelleenleikattu versio.

Päivi
verkkotoimittaja

torstaina 05.07.2012

Onpa typerä sarja. Kaikki "hyvikset" kuolevat ja pahanlaatusella verenvuodatuksella oikein mässäillään. Tyypilliseen Ken Follet tapaan. En arvosta kirjailijana ollenkaan. Seurasin sarjaa muutaman jakson ja odotin käännettä parempaan mutta sitähä'n ei tullut. No nyt tähän sitten kannattajat ett:"realismia". Ja höpö höpö. Pakkoko tv-sarjassa on asiat esittää niin kuin ne on ollut raadollisia oikeasti. Minun mielestäni sarjassa pitää ollu joku juju, mutta tässä ei mitään lankaa. Kaikille vaan käy kurjasti.

perjantaina 06.07.2012

Kiitos yle loistavasta sarjasta!

keskiviikkona 18.07.2012

Kiitos Taivaan pilarit -sarjasta!!! Nähdäänkö YLEllä myös tänä vuonna valmistuva Maailma vailla loppua (World without end) -sarja? (Itsenäinen jatko-osa Taivaan pilareihin)

keskiviikkona 18.07.2012

Maailma vailla loppua -sarja on tulossa Yleltä. Esitysajasta ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Päivi
verkkotoimittaja

keskiviikkona 18.07.2012

Kiva, näin arvelinkin! :D

torstaina 16.08.2012

Kävin katsomassa trailerin http://www.reelz.com/worldwithoutend/

Jään ehdottomasti odottamaan sen tv-esitystä. Olen lukenutsekä katsonut televisiosta Taivaan pilarit, nyt on kirjasta toinen osa meneillään (sivulla 619) ja se on yhtä mielenkiintoinen kuin osa 1.
Todellakin - jatko-osaa odotellaan innokkaasti.

lauantaina 21.07.2012

Isot kiitokset tästä upeasta sarjasta! Todella hyvin tehty ja tutut brittinäyttelijät kruunasivat sarjat. Jos Folletin kirjoista on tehty lisää tv-sarjoja,niin toivottvasti yle näyttää ne joskus.

sunnuntaina 05.08.2012

World without end on jatko-osa äänikirjana http://www.audible.com/pd?asin=B002V1LTME

tiistaina 28.08.2012

Milloin YLE uusii tämän upean sarjan? Se jäi monelta näkemättä kesälomien takia.

keskiviikkona 28.08.2013

pöljät! minä ainakin haluan nähdä uusia ohjelmia. dementiako teitä vaivaa. kysele sinä ystäviltäsi tallenteita jos jäi näkemättä. Ei sun takias tartte kaikile uudestaan näyttää.

keskiviikkona 28.08.2013

Nähty nähtynähty ononon on. Miksi miksi miksi uusintauusintauusintataastaastaastaas

keskiviikkona 28.08.2013

Toiveita ja tarpeita on monenlaisia - uusintojakin toivotaan paljon. Ohjelmistosta löytyy kuitenkin myös paljon uutta! Yhtenä vinkkinä: brittisarja Poliitikon aviomies alkaa tiistaina.

t. Tsuua
verkkotoimittaja
Yle TV1

torstaina 26.09.2013

Ken Folletin kirjoista tehdyt sarjat loisto-ostos YLE:ltä. Kehottaisin myös lähettää ostaja paikalle, kun History channelin tekemä VIKINGS on kaupan. 9 osainen ja viikinkien historiaa ja sitä kautta Viikinkien Englantiin vievää retkeä noudatteleva hyvin näytelty draamasarja... Suosittelen.

sunnuntaina 29.09.2013

Areena on parasta mitä on verorahoille saatu vastineeksi. Ainut moite on henkilökunnan vähäinen määrä, tarkoitan sillä henkilöstöä joka ohjelmat ajaa maksajille. Sony tv:ä tulee katseltua, josta pitäisi voida seurata ylen sinne valikoimia sarjoja, kuten Silta ja T.pilarit. Nyt kun olen seurannut lomakautta sekä virheiden ja onnistumisten suhdetta, on selvää että areena palvelua osaa käyttää vain yksi henkilö ylellä. Voisi ajatella siirtää tai ainakin kouluttaa yhden paperinpyörittäjän siihen suuntaan, joka vaikuttaa meidän maksajien palvelun saantiin. Se että kauluspaidat vaihtoivat esitys formaatin sellaiseksi ettei se ole koko kansan katseltavissa, on malli heidän taidottomuudestaan ymmärtää tieto tekniikkaa suhteessa käyttäjä kuntaan. Toivotaan jotta henkilöstön tasapaino siirtyisi oikeaan suuntaan, vaikkakin vuosi kymmeniä valtiolle sekä kunta sektorille töitä tehneenä, pidän sitä lapsellisena ajatuksena toteutumaan - elämä on...

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä