Valaistunut

Julkaistu keskiviikkona 19.12.2012 29 121

Työpaineiden uuvuttama Amy (Laura Dern) etsii sisäistä rauhaa.

TV1 lauantaisin 5.1. - 9.3.2013 klo 22.00 - 22.30

Yle Areenassa 14 päivää

TV1 lauantaisin 16.3. - 4.5. klo 22.00 - 22.30 HBO: Rouva varapresidentti

HBO:n palkittu draamasarja Valaistunut (16) (Enlightened) kertoo kauneus- ja terveysalalla työskentelevästä Amy Jellicoesta (Laura Dern).

Nelikymppinen nainen lähtee terapiaan saatuaan hermoromahduksen työpaikallaan. Hän alkaa etsiä itseään, mikä koettelee myös muiden sietokykyä.

 

Ei tarvitse paeta

Amy ymmärtää, että hänen ei tarvitse paeta elämää uppoutumalla merkityksettömään työhön ja huonoihin ihmissuhteisiin.

Amy palaa henkisen kasvun keskuksesta kotiin uutena ihmisenä. Hän lähtee vanhalle työpaikalleen, valmiina uusiin haasteisiin.

Hän joutuu kohtaamaan ankeamman todellisuuden kuin olisi uskonutkaan, mutta aikoo silti ottaa kolhut vastaan tyynesti. Lisäksi hän on päättänyt kylvää mielenrauhaa ympärilleen.

 

Kestääkö kantti?

Haaste on melkoinen, sillä katsoessaan liikemaailmaa valaistunein silmin, hän huomaa paljon korjattavaa.

Kauanko Amyn uusi henkinen teflonpinta kestää murtumatta ja saako hän aikaan hyvää myös ympäristölleen?

Laura Dern on toiminut käsikirjoittajana sarjassa, jossa näyttelee Helen-äidin roolissa myös hänen oma äitinsä Diane Ladd.

TV1 esittää draamakomediasarjan ensimmäisen kauden kymmenen jaksoa. Myöhemmin esitetään myös toinen kausi.

Pääosissa: Laura Dern, Diane Ladd, Charles Esten, Luke Wilson, Timm Sharp, Sarah Burns. Käsikirjoitus: Laura Dern, Mike White. Ohjaus: Mike White. Tuotanto: HBO, 2011.

 

Muualla netissä:

HBO:Enlightened

 

Suosittele121 Suosittelee

Kommentit

lauantaina 05.01.2013

Hyvä aloitus! Tätä tulen seuraamaan.

sunnuntaina 13.01.2013

Hieno, todella syvällinen sanoma. Minä myös tulen seuraamaan innolla.

lauantaina 05.01.2013

Tämä on hyvä, pitkästä aikaa jotain sellaista jota voi katsoa, kiitos! Tällaisia lisää. Odotan innolla jo seuraavaa jaksoa.

maanantaina 07.01.2013

Ensimmäisen jakson perusteella HBO:lta yllättävä rimanalitus.

tiistaina 08.01.2013

Samaa mieltä, rimanalitus tosiaan. Yksi jakso riitti. senkin katsominen tuotti myötähäpeää.

keskiviikkona 09.01.2013

Rimanalitus?? Myötähäpeää?? Osui ilmeisesti pilkka omaan nilkkaan!! Kerrankin ytimekäs ja todentuntuinen puolituntinen ilman väkinäisiä automaatti nauruja!!

lauantaina 12.01.2013

Kiitos, TV1, tästä sarjasta.

Tämä nimittäin mahdollistaa sen, että kun Uutisvuoto loppuu, niin voi hyvillä mielin katsoa MTV3:lta Kymmenen Uutiset ja Tulosruudun ennen Komisario Frostia. TV2:n saksalaisdekkari menee luonnollisesti aina tallennukseen.

PS. YLE Leaks on jo liiankin hyvä, mikä valitettavasti YLEn politiikan tuntien enteilee sen loppumista.

Hyvää talven jatkoa!

maanantaina 14.01.2013

Hauska ja syvällinen. Odotan innolla seuraavaa osaa ja myös lopputulosta, Amyn muutosprosessista tulee mielenkiintoinen. Liikutuinkin eka jakson merikilpikonnasta,

tiistaina 15.01.2013

Apua, sarja on ihan kuin oma elämäni, tosin ilman hermoromahdusta ja huumekoukku-exää. Mielenkiinnolla seuraan. Harvoin enää olen koukuttunut mihinkään sarjaan.

keskiviikkona 16.01.2013

Hyvä hankinta tämä draama. Lynchmäinen etäännytetty tunnelma, ja
ideaa ja ajatusta. Ei mitään roskaa vaan kantaaottavaa kamaa.
Kiitoksia taas Ylelle ja eläköön Yle-vero. Sen maksaa mielellään.
Pitäkää laadukas linja, ei höttöä kiitos!

sunnuntaina 20.01.2013

Haluaisin nähdä myös sarjan ekan jakson joka jäi katsomatta, niin kuin varmasti jäi monelta muultakin. Uusia katsojia tulee varmasti pitkin matkaa, joten ekan jakson katseluaika pitäisi olla ehdottamasti enemmän kuin 14 vrk! Miten saisin sen ekan jakson nähtyä?
Sarja on mielenkiintoisella tavalla erilainen kuin muut tv-sarjat. Käynnistää eettistä pohdintaa, mutta ei tavanomaisella tavalla, kuten lällyt "perheohjelmat". Sarja ei välttele kiusaantumista ruudun ääressä. Hyvä!

lauantaina 16.02.2013

Hieno sarja, olen koukussa. Ensimmäisten jaksojen perusteella pelkäsin, että tästä tulee "henkisyyden" ylistyslaulu niin, että lopulta Amy saa käännytettyä muutkin ympärillään ja sitten ollaan yhtä suurta perhettä kuin mormonien taivaassa, mutta näin ei onneksi ole käynyt. Todentuntuiset hahmot ja kysymyksenasettelut suoraan elävästä elämästä, aika ajoin kutkuttavaa myötähäpeän tunnetta.

sunnuntaina 17.02.2013

Harmittaa että tulee enää kaksi jaksoa. Todellisia ihmisiä ja tunnistettavia kohtauksia! Voi todella samaistua Amyn pettymyksiin ja oivalluksiin ensimmäisen henkisyyshumalan jälkeen. Todella hyvä sarja.

perjantaina 22.02.2013

Hieno sarja, ja komppaan täysillä kahta edellistä Anonyymiä. Olen vain ihmetellyt, kun sekä Ylen kuuluttajat että Hesarin tv-sivu mainitsevat ikärajasuositukseksi 16, kun sarjan joka jakson alussa komeilee kuitenkin kirjain S. Sarjassa ole hippustakaan väkivaltaa, seksiä eikä muitakaan haitallisiksi katsottavia kohtauksia. Lienee virhe?

lauantaina 23.02.2013

Sarja on kauheaa roskaa verrattuna aikaisempaan paikalla esitettyyn sarjaan "viimeistä päivää". valitettava rimanalitus hbolta.

sunnuntaina 03.03.2013

Hyvä sarja! Minulta jäi alusta näkemättä ekat osat - en tiedä miksi se ei aluksi kiinnostanut?

tiistaina 05.03.2013

Sarja olisi ollut hyvä näyttää uusintoina, joko tallennettavaksi tai katsottavaksi uudelleen sisällön ymmärtämiseksi. Joskin suuret asiat ovat usein yksinkertaisia. Kuten eräs uuden vuoden toivomus; Saada tuntea olevansa rakastettu.
Toivoisin myös vielä kerran uudestaan Kaksituhatta eekkeriä taivasta.

lauantaina 09.03.2013

Kaikki eivät pysty tai osaa ymmäärtää tämän sarjan käsikirjoittajan tarkoitusta, mutta minulle se on avautunut hyvin, sanoisinpa "valaisevasti". Tämän takia odotan lauantaita joka viikko. Paras sarja-ohjelma, mitä nykyisin on tullut. Viimeisessä jaksossa päästiin siihen, mitä on toisista välittäminen, olkoonkin se ihmisistä, eläimistä, luonnosta ja ympäristöstä, siitä, mitä yritysmaailma todellakin on, mitä se ajattelee ympäristöstään globaalisti. Kokoushuoneen ilmapiiri, joka oli kuvottava, kuvottavuus ja iva oli aistittavissa kuvaruudun kautta niin hyvin, naiset, joilla ei ollut aivoja ajatella itsenäisesti. Se sovinismi, huh, huh. Sääli, että se on todellisuutta maailmalla ja vielä suomessakin.Puolustetaan vain omia etuja, puhutaan ilkeitä, jos toisella on esittää hyviä ideoita tai ehdotuksia ja kun ne menevät läpi, haukutaan; mikä sekin luulee olevansa ja puhutaan ilkeästi selän takana. Henkilö, joka sanoo sarjan olevan roskaa, kuulunee samaan kategoriaan.
Pyydän, että seuraava tuotantokausi alkaa mahdollisimman pian. ISO, ISO KIITOS TÄSTÄ OHJELMASTA..

sunnuntaina 10.03.2013

Kiitos!
Todella mielenkiintoinen, ja koskettava sarja.

sunnuntaina 10.03.2013

Hei,

Hyvä sarja. Amerikassa näköjään alkoi jo toinen tuotantokausi. Milloin se tulee Suomeen?

sunnuntaina 10.03.2013

Hyvä, kantaaottava,ekologinen sarja! Lisää tälläisiä!

maanantaina 11.03.2013

Valaistunut-sarjan toinen kausi

HBO:n sarjasta Valaistunut TV1 esittää toisen tuotantokauden näillä näkymin keväällä 2014.

Päivi
verkkotoimittaja

maanantaina 11.03.2013

Hei! Ehdottomasti näkemisen arvoinen sarja. Jään innolla odottamaan jatkoa, olisiko mitenkään mahdollista aikaisemmin kuin vuoden päästä! Pliis!

tiistaina 12.03.2013

Odotan toista tuotantokautta innolla, mahdollisimman pian, kiitos!

sunnuntaina 17.03.2013

Jään innolla odottamaan jatkoa. Hallitusti ja uskottavasti rakennettuja henkilöitä, komiikkaa ja tragikomiikkaa sarja tähän mennessä onnistunut tarjoamaan. Hyvää yhteistyötä Derniltä ja Whitelta.

sunnuntaina 03.11.2013

Milloin tämä jatkuu?

maanantaina 13.01.2014

Uskollinen fani täällä odottelee kiihkeästi luvattua toista tuotantokautta! Milloin alkaa?
Ekankin kauden katsoisin mielelläni uusintana.

sunnuntaina 16.02.2014

Toivottavasti tämän harmillisesti Jenkeissä jo loppunsa nähneen sarjan toinen tuotantokausi saadaan Suomessa televisioon, ja mahdollisimman pikaisesti!

sunnuntaina 25.05.2014

Koskakohan toinen tuotantokausi tulee?

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä