Vanha suola janottaa

Julkaistu maanantaina 03.01.2011 64 233

Pääparia näyttelevät valloittavat Judi Dench ja Geoffrey Palmer.

TV1 arkisin 21.3. - 21.6.2013 noin klo 12.35 - 13.05

Yle Areenassa 7 päivää

BBC:n huippusuosittu klassikkosarja Vanha suola janottaa (As Time Goes By) sai vuosina 1993 - 2005 peräti kymmenen tuotantokautta.

 

Romanssi roihahti

Viehättävä sairaanhoitajaopiskelija Jean tapasi 50-luvulla nuoren upseerin Lionelin eikä aikaakaan, kun romanssi roihahti. Parin suhde sai kuitenkin ikävän lopun, kun Lionel lähetettiin Koreaan sotimaan, eivätkä he nähneet toisiaan sen koommin. Tai ainakin näin he luulivat.

38 vuotta myöhemmin he tapaavat toisensa uudelleen varsin kiusallisissa olosuhteissa. Leskeytynyt Jean omistaa sihteereitä välittävän toimiston, joka saa uuden asiakkaan äkkipikaisesta Lionelista. Paikalle lähetetään Jeanin kaunis tytär Judith.

 

Yllätyskohtaaminen

Vaikuttunut Lionel pyytää vanhan rakkautensa tytärtä ulos tietämättä kuitenkaan kuka Judithin äiti on. Mies ei myöskään tiedä sitä, että tytär asuu äitinsä kanssa saman katon alla.

Pian tapahtuu välttämätön, ja yllätys on valmis, kun pari kohtaa toisensa vuosien jälkeen. Paljon on vuosien varrella muuttunut, ja ihmisetkin hieman harmaantuneet. Muutamia väärinkäsityksiä on syytä selvittää ihan aluksi. Yksi asia on silti selvää: vanha suola taitaa vieläkin janottaa.

Ohjaus: Sydney Lotterby Käsikirjoitus: Bob Larbey Pääosissa: Judi Dench, Geoffrey Palmer, Philip Bretherton, Moira Brooker ja Jenny Funnel. Tuotanto: BBC, Iso-Britannia.

Sarja on esitetty edellisen kerran TV1:llä vuonna 2011. 

 

Suosittele233 Suosittelee

Kommentit

tiistaina 25.01.2011

Hieno sarja!! Hyvät näyttelijät ja hyvää sanailua keski-iän ylittäneiden kesken. Ihanaa että tulee uusintana, olen odottanut tätä kauan!!

Kiitos
Riitta

torstaina 21.04.2011

Miksei tätä hauskaa sarjaa näytetä useampaa kertaa viikossa? Huumori on nasevaa ja sanailu nokkelaa. Naurattaa tämmöistä ikätoveria!
T. Marianne

tiistaina 24.05.2011

Mahtava sarja! Koska jaksot jatkuvat?

keskiviikkona 25.05.2011

"Ei tulossa olevia lähetyksiä"!!! Miksi tämä mahtava sarja lopetetaan kuin leikaten? Vaikka olen sen nähnyt ennenkin, se koukuttaa yhä. Harmi, kun en tiennyt, ettei jaksoja esitetä enemäpää, olisi nämäkin vähät tallentanut boksiin. Nyt voi enää vain harmitella.

torstaina 26.05.2011

Miten on mahdollista, että "Vanha suola janottaa" loppuu?!

On ollut juhlaa katsoa tähtinäyttelijöiden taiturointia omalta kotisohvalta käsin. Sitä harvemmin näkee kotimaisissa tuotoksissa..."harvemmin" on jopa lievästi sanottu.

Judi Denchin ja Geoffry Palmerin työskentely kyseisessä sarjassa olisi ensiluokkaista oppimateriaalia teatterikouluun.

torstaina 26.05.2011

Vanha suola janottaa - syksylläkin

Suosittu sarja Vanha suola janottaa jatkuu ensi syyskuussa.
Juonipaljastuksena voin kertoa, että tarina jatkuu siitä mihin nyt 19.5. jäätiin.
Jean ja Lionel lähtevät Amerikkaan neuvottelemaan heidän rakkaustarinansa filmatisointioikeuksista.

Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1

torstaina 26.05.2011

Äh, se loppui (ilmeisesti). Milloin jatkuu????

torstaina 26.05.2011

Hah! :-) Ja sitten olisi kannattanut lukea kaikki kommentit näköjään...

torstaina 26.05.2011

Hyvä, että jatkumisesta ilmoitettiin heti kärkeen. Muuten olisi ohjelmapäivystäjäparka saanut suut silmät täyteen katsojapalautetta. Onpahan nyt yksi syy odottaa syksyä :).

torstaina 26.05.2011

Ihanaa että jatkuu, ehdin jo huolestua:) Yksi lempparisarjoista ikinä.

perjantaina 27.05.2011

.. miten ihmeessä näitä ohjelmia lopetellaan ja siirrellään miten sattuu, hyvän ohjelmasarjan tilalle tulee uusi ohjelma ja sen jälkeen uuden "uusintasarjan ohjelma joka lähetetään viikolla myöhemmin uusinnan uusintana... haloo... mistä näitä lupamaksuja uskollisesti maksetaan ...

maanantaina 30.05.2011

Miksi ihmeessä joka kesä toistuu sama hölmöys: kun alkaa tv:n "kesäaika", sarjat katkaistaan leikaten. Eiväthän ihmiset toimi tällä tavalla: ei ihminen käännä jotakin nappulaa, kun tulee toukokuun loppu tai kesäkuu, ja pane kaikkea uusiksi. Emme me katsojat ajattele, että kun on kesä, ei voi katsoa Vanhaa suolaa. On ilmoitettu, että koko sarja esitetään, mutta sitten sarja katkeaakin kuin kanan kaula, vieläpä etukäteen ilmoittamatta. Ohjelmakaavioita ja ohjelmapaikkoja ajattelette vain te siellä, eivät katsojat. Meille ei ole olemassakaan käsitettä ohjelmapaikka! Sama on tapahtunut lukuisat kerrat, mm. Yes, Prime/Ministerin kanssa.

torstaina 02.06.2011

Voi tylsyys, jotain puutarhaohjelmaa tuleekin tilalla. Vai jatkuu syyskuussa, varmaan edes muistaa :(

torstaina 20.10.2011

se on Judi Dench ei Judy

keskiviikkona 09.11.2011

Luin uutisen jossa Ola Rapac esiintyy filmissä Judy Denchin kanssa,muistaakseni tämä
ihana näyttelijä on kuollut jo.Muistanko väärin? Pidän kovasta sarjasta Vanha suola janottaa!
Lisää sellaista toivon.
"Kypsä Nainen"

lauantaina 26.11.2011

24.11. nähtiin ohjelmatietojen mukaan toistaiseksi viimeinen jakso tästä sarjasta (Vanha suola janottaa). Kuuluttaja (Tilus) ei ainakaan maininnut, että sarja jatkuisi ja koska.
Nyt odotan vastausta, koska sarjaa jatketaan! Sehän on ollut koko syyskauden ohjelmiston helmi!
Verkkotoimittaja vastannee tällä palstalla.
Kiitos!

maanantaina 28.11.2011

Vanha suola janottaa 10.5.2012 saakka

Vanha suola janottaa -sarja ei ole suinkaan loppumassa. Tämän vuoksi kuuluttaja Anna-Liisa Tiluskaan ei varmaan asiasta mitään maininnut, sillä sarja jatkuu TV1:llä aina pitkälle kevääseen. Aikaisemmista tiedoista poiketen sarja päättyy 10.5.2012 eikä 24.5.2012. Sarja jatkuu jälleen torstaisin 30.8.2012 siitä, mihin nyt keväällä sarjassa jäätiin.

Päivi
Verkkotoimittaja

maanantaina 28.11.2011

SUURKIITOS!
Sarjan tiedoissa netissä vaan luki jakson 33 kohdalla SARJA PÄÄTTYY.
Hyvä näin! Mukavaa joulun odotusta!!

perjantaina 11.05.2012

Toivottavasti tämä ihana sarja jatkuu syksyllä 2012! Jaksoja lienee vielä paljon jäljellä.

maanantaina 14.05.2012

Vanha suola janottaa syksylläkin

Sarja Vanha suola janottaa on nyt jäänyt tauolle ja palaa ruutuun syksyllä torstaisin 30.8.2012 alkaen. Jean ja Lionel jatkavat sitten siitä, mihin nyt kevään jaksoissa jäätiin.

Päivi
verkkotoimittaja

perjantaina 18.05.2012

Juu, tämä on huipputärkeä ja myös harvinaislaatuinen sarja. Olen varmasti tyypillisestä katsojasta poikkeava sillä olen alle 40 vuotias ja vieläpä mies. Mutta suurena britti-fanina tämä, ja toki muutkin Ylen fiksut britti-sarjat ja dokumentit ovat hyvin kiintoisia. On aina viikon kohokohta torstai-iltana koko perheellä seurata Lontoolaispariskunnan sanailua ja elämää. Lisäksi on täysin varmaa ettei tästä sarjasta voi kukaan ahdistua tai tulla pahalle mielelle, tai saada huonoja vaikutteita, päin vastoin taitaa olla tavallaan terapoiva sarja näinä synkkinä talous- ja YT-aikoina. Jos jaksot loppuvat ei muutakuin aloittaa alusta. 30.8. odotellessa.

keskiviikkona 13.06.2012

kiitos siitä että sarja jatkuu syksyllä. Hienoa! Mutta paljonko sarjaa meillä on vielä tällä kierroksella näkemättä, ohjemaesittelyssähän sanottiin että sitä tehtiin kymmenen kautta. Ja onko jostakin saatavissa dvd-boksia sarjasta?

Kaksi iki-ihastunutta

lauantaina 21.07.2012

Sääli, että Yle pätkii näitä sarjoja. Ihme tauko jo toisen kerran ja taas saa kytätä, ettei unohda kun taas jatkuu kun Yle ei osaa mainostaa sarjojaan kuten mainoskanavat rummuttaa jo kuukautta ennen! Ottakaa opiksi!

torstaina 18.10.2012

Huomasin että tämä ihana sarja loppuu 24.10.2012! Olen hämmästynyt miksi joitakin kivoja osia jotka muistan edelliseltä kerralta jää näyttämättä! Esim. Lionelin ystävän musta poika saapuu tapaamaan Lionelia ja Jean tietysti luulee että tämä on Lionelin poika. samoin se oli hauska osa kun Jeanin tytär ja Sandy palaavat kotiin miehineen ja odottavat vauvaa! Miksi näitä ei näytetä?

torstaina 18.10.2012

Siis ei voi olla totta, että sarja loppuu- miksi?
Sehän on suosittu, uusinta ja siten ei edes kallis ylelle!!!
Uusintoja tulee mitä tylsemmistä jutuista. Tämän kaltaista toista ei ole
meille tunnollisille keski-ikäisille, jotka olemme vuosikymmenet maksaneet tunnollisesti telkkarilupaa. Siitä sentään pieni kiitos...

perjantaina 19.10.2012

Vanha suola janottaa -sarja jää vähäksi aikaa huilimaan. Sarja esitetään uusintana alusta asti keväällä 2013. Siitä sitten tarkemmin vuoden vaihteen jälkeen.
Vanhan suolan jälkeen TV1 esittää samalla ohjelmapaikalla uuden, brittiläisen komediasarjan Panta kaulassa. Se kertoo epäsovinnaisesta pastorista Adam Smallbonesta. Hänet tempaistaan maaseudun rauhasta itälontoolaisen anglikaanisen kaupunkiseurakunnan sielunpaimeneksi.

Päivi
verkkotoimittaja

maanantaina 19.11.2012

Hienoa!
Sytyin sarjalle vasta nyt vanhemmalla iällä. Loistavaa huumoria, ihanaa englantia, upeaa draamaa! Kiitos.

torstaina 01.11.2012

Vanha suola janottaa on hieno sarja. Siitä saa näin 60-senä enemmän irti kuin muistinkaan.
Ihme ettei sitä ole kukaan keksinyt alkaa tuottamaan DVD:nä.
Odottelen uusintaa keväällä 2013.

ville v+++

keskiviikkona 06.02.2013

Onko jo tiedossa milloin Vanha suola janottaa-sarjan uusinnat keväällä 2013 alkavat?

ville v+++

keskiviikkona 06.02.2013

Moi Ville!

Vanha suola janottaa -sarja alkaa aivan alusta keskiviikkona 20.3.2013. Jaksoja esitetään päiväsaikaan klo 12.30. Nyt kyseisellä ohjelmapaikalla pyörii Vielä virtaa. Suosittu ja toivottu sarja.

Päivi
verkkotoimittaja

maanantaina 11.02.2013

Hieno juttu!
Kiitos tiedosta.

t. ville v+++

tiistaina 19.03.2013

No niin -- saadaan taas Vielä virtaa -sarja poikki, ja tilalle Vanha suola janottaa.

Montako jaksoa on tarkoitus näyttää Vanha suola janottaa -sarjaa ennenkuin sekin sarja menee keskenkaiken "tauolle" (tehdäkseen tilaa Panta kaulassa -sarjan 13:lle jaksolle)?

Vanha suola janottaa -sarjassa on kaikkiaan 64 jaksoa ja lisäksi 60 minuutin takauma-erikoisjakso vuodelta 2002 (esitettiin viime uusintakierroksella kahdessa osassa) ja viime kerralla esittämättä jääneet kaksi uudelleentapaamis-erikoisjaksoa vuodelta 2005 ( http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_As_Time_Goes_By_episodes ).

Nähdäänkö tällä kertaa siis kaikki jaksot putkeen? Entäpä vuoden 2005 erikoisjaksot? Jos kaikki jaksot näytetään putkeen ollaan jossain kesäkuun puolivälissä. Ettei vaan jäisi tämäkin sarja kesän alussa "tauolle", kuten viimeksi, jolloin sarja pantiin "tauolle" jaksojen 57 ja 58 välistä noin kolmeksi kuukaudeksi ilman ennakkovaroitusta.

pekka (19.03.2013)

keskiviikkona 20.03.2013

Mikä itku ja valitus! ! ! Vielä virtaa- sarja lopetettiin taas, ei voi olla totta!
Vanha suola janottaa- sarjaa on nähty jo moneen kertaan, (en sano, että huono sarja) mutta Vielä virtaa sarjasta on vielä niin valtavan paljon näkemättä!
Emme yksinkertaisesti ymmärrä, miksi meitä kiusataan.......?

tiistaina 26.03.2013

Tähän sarjaan, näihin näyttelijöihin ja herkulliseen käsikirjoitukseen ei kyllästy!
Saataisiinkohan nähdä vielä joskus niinikään brittikomiikkaa sarjassa " Love hurts"; en muista
sen suomenkielistä nimeä, mutta se tuli joskus 90-luvun lopulla ja naispääosassa oli Zoe
Wanamaker..!

perjantaina 29.03.2013

Eikö tästä hienosta sarjasta millään saisi tuota kammottavaa hohotusta pois? Se pilaa monta hauskaa hetkeä ja ärsyttää. Miksi yleensä sarjat pitää "esinauraa", jos ihmisellä ei ole huumorin- tai komediantajua, niin ei tästä nauramisen pakkosyötöstäkään ole hänelle mitään apua.

keskiviikkona 03.04.2013

Olisi kyllä hyvä jos naurun saisi pois!

tiistaina 09.04.2013

En ole koskaan nähnyt ensimmäistä /esimmäisiä jaksoja! Voiko niitä mistään nähdä!! http//en.wikipedia.org...ilmeisesti..voi nähdä?
Ihana sarja ,todentuntuista rooli hallintaa. upea rytmitys jne! Olen nauranut ääneen tätä katsoessa.
mmm.. tajusin juuri, etten ole huomannut edes "esinaurua" niin ovat tilannekomiikka rooli suorituksineen vieneet mennessään... Herkkää ,kaunista... ja niin herisyttävää komediaa
liekö yli 40 ikä vaikuttanut siihen ,että sarja vanha suola.. on entistä kokonaisvaltaisempi jollakin tapaa.

keskiviikkona 10.04.2013

Missä tekstitys 10.4.-13??

keskiviikkona 10.04.2013

Missä tekstitys suomeksi 9 ja 10.03.2013
ihan kaikkesta en saa selvää!!

torstaina 11.04.2013

Olipa hauska katsella Lionelin kirjan julkistamista Waterstones-kirjakaupassa. Kävimme siellä vähän aikaa sitten. Upea kirjakauppa ja lounasravintola ylimmässä kerroksessa.

perjantaina 19.04.2013

Missä taas tekstitys 19.4.-13?

tiistaina 30.04.2013

Kiitos ihanasta sarjasta!
Kuten näemme, laatuun ei iske aika. Eikä useampi uusintakatsominenkaan.

tiistaina 30.04.2013

Niin, ja "A Fine Romance" oli muistaakseni ihan hieno sarja sekin. Dame Judi Denchin vastanäyttelinähän sarjassa oli siippansa Michael Williams.

tiistaina 07.05.2013

Milloin sarja jatkuu? Nyt näytettiin jakso 33/33.

tiistaina 07.05.2013

Taas tekstitys puuttui jälleen kerran nyt jaksosta 33/33. Miksi tekstitys puuttuu juuri tästä sarjasta; ei muista?

tiistaina 07.05.2013

Voisiko verkkotoimittaja kertoa, miksi tekstitys puuttuu säännöllisen epäsäännöllisesti?

keskiviikkona 08.05.2013

Ja taas kerran tekstitys puutuu. Miksi?

keskiviikkona 08.05.2013

Telkkarin vai Areenan tekstitys?

Täsmentäisin vielä tätä tekstitysongelmaa: onko kyseessä telkkari- vai nettikatselu? Jos kyseessä on nettikatselu, pyytäisin ottamaan yhteyttä areena.info@yle.fi tai puhelin 020 690 414. Telkkarin puolella Yle hoitaa antennipuolen jakelun. Antennitalouksissa tekstitys on ollut ihan kohdillaan.

Päivi
verkkotoimittaja

keskiviikkona 08.05.2013

Nettikatselussa se tekstitys on puuttunut.

sunnuntaina 26.05.2013

kiitos, tämä on loistava sarja. Vastapääsin mukaan. Alusta vaan pyörimään kun on päästy loppuun :)

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä