Ilta Iskelmä-Suomessa

Julkaistu torstaina 14.03.2013 3 59

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani johdattaa kuulijat kaihomusiikin maailmoihin.

TV1 perjantaina 29.3. klo 21.50 - 22.50, uusinta lauantaina 30.3. klo 13.55 - 14.55

Yle Areenassa 30 päivää

Iskelmä-Suomi -ohjelmakokonaisuuteen kuuluva konserttitaltio yhdistää suomalaisen iskelmän kaksi sukupolvea musiikin ääreen.

 

Vanhaa henkeä, uutta energiaa

Helsingin Tavastia-klubilla kuvatussa Iskelmä-Suomi -konsertissa Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani johdattaa kuulijat kaihomusiikin maailmoihin.

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani vastaa yleisömenestykseksi nousseen Iskelmä-Suomi -dokumenttisarjan tunnusmelodiasta.

Hiljattain kolmannella perättäisellä iskelmä-Emmalla palkittu yhtye yhdistelee musiikissaan vanhaa iskelmän henkeä ja uutta energiaa.

 

Markus Allan, Yona ja Suora lähetys

Lisälatauksen lämminhenkisiin iltamiin tuovat Kaihon karavaanin vieraat.

Vuonna 1963 levytysuransa aloittanut Markus Allan on suomalaisen tangotulkinnan eläviä legendoja, joka on Aki Kaurismäen elokuvien ja Avanti-orkesterin solistina vienyt tangon ilosanomaa myös maailmalle.

Heleä-ääninen Yona kuuluu 2000-luvun uusien naissolistien lahjakkaaseen joukkoon. Lauluyhtye Suora lähetys yhdistelee iskelmää romanikulttuurin syvään musiikkiperintöön.

Aito yhdessä laulamisen ja soittamisen ilo on konsertin kokoava teema.

Ohjaus: Timo Suomi.

 

Muualla netissä:

Yle Teema: Iskelmä Suomi

 

Suosittele59 Suosittelee

Kommentit

perjantaina 29.03.2013

Tuure Kilpeläinen + Suora lähetys - AIVAN MAHTAVA!! Voisko saada tätä lisää, kiitos!

perjantaina 29.03.2013

Upee konsertti Tuure ja Kaihonkaravaanit. Tämä musiikki hivelee, jotain ihon alta. Mä nautin tästä suunnattomasti.

perjantaina 29.03.2013

Paljon tuttuja kipaleita, teki mieli laulaa mukana. Markus Allanin en muista esiintyneen aiemmin Tavastialla. Yonan uran alussa en heti tottunut hänen tulkintoihinsa, mutta nyt olen alkanut pitää hänen heleästä äänestään.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä