On olemassa asioita, joita ei voi ilmaista puheella eikä sanoilla. On tunteita ja tilanteita, jolloin paremmin kuin salkullinen sanoja toimii vesivärimaalaus tai huilunsoitto. Tai kimppu kukkia.

Tähän totuuteen viittasi kansainvälisen kukkakaupan muinainen mainoslause sano se kukkasin. Vanhan sloganin päivittäminen lienee ollut mielessä kouvolalaisella kukkatukulla, kun se yllyttää narsissipussiensa kyljessä floristiseen kommunikaatioon näin:

Puhu minulle kukkaa.

Poikkeuksellinen ilmaus hätkähdyttää, niin kuin mainoksen tarkoitus onkin. Partitiivin avulla puhutaan yleensä kieliä ja murteita kuten suomea, hebreaa tai savoa mutta myös muita substantiiveja kuten potaskaa ja lannan alatyylistä synonyymiä. Ken Keseyn kirjaan pohjautuvassa modernissa tukkilaiselokuvassa Ei tuumaakaan perheen isä ivaa opiskelijanuorukaista ja pyytää tätä puhumaan perheelle malliksi triginometriaa.

Jokin päässä kuitenkin sanoo, että mitä tahansa yleisnimeä ei kuitenkaan voi ruveta yhtäkkiä puhumaan, etenkään kovin konkreettista esinettä. Voisiko metsuri puhua puille sahaa? Ompelija puhua neulaa? Puhunpa autolle vähän kesärengasta?

Niinpä Aristoteleen kantapää antaakin viikon sitaattivinkiksi, että jos puhujan suomen kielitaju on sitä luokkaa, että tekee mieli puhua kukkaa, parempi olla hiljaa ja antaa se kukkakimppu!

Pasi Heikura
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Muoti-ilmaukset ovat meille kaikille tuttu riesa. Joskus suuhumme tarttuu jokin sana tai sanonta, jota tungemme joka paikkaan. Tämä on inhimillistä, mutta joskus rasittavaa kuunneltavaa ja silloin läheisillämme on lupa huomauttaa alituisesta jankutuksesta.

Tiedotusvälineissä ilmausten jankkaaminen korostuu vielä entisestään. Tarkkakorvainen kuuntelija kirjoittaa meille näin:

Ehdotan, että perehdytte ohjelmassa joskus ilmaisuun "tässä mielessä", joka on kovasti yleistynyt puhekielessä. Ilmaisu on yleensä turha eikä tarkoita mitään. Se on sukua ilmaisulle "näissä merkeissä" , jota olette jo aikaisemmin valppaasti tarkkaillut. Ilmausta käyttävät monet poliitikot ja niin sanotut asiantuntijat, luullakseni lähinnä puhekielessä.

En kehtaa edes sanoa, kenen Merkittävän Henkilön puolituntisessa haastattelussa laskin kerran 13 "tässä mielessä" -ilmaisua. Hänen sihteerinsä varmaankin myös huomasi tämän epäkohdan, koska seuraavassa haastattelussa laskin enää 7 kertaa "tässä mielessä". Edistystä oli tapahtunut! Häntä ei kuitenkaan saisi radiossa loukata joten jättäkää hänet mainitsematta - huomioikaa vain itse ilmiö "tässä mielessä".

Aristoteleen kantapää nostaa hattua Tarkkaavaiselle kuulijalle ikävän ilmiön hienotunteisesta huomaamisesta. Ja tälle Merkittävälle Henkilölle fraasirikostuomioistuimemme lähettää raskaan tuomion kuulijoiden päivän pilaamisesta ja kielen köyhdyttämisestä, hävetkää, olkaa hyvä!

Pasi Heikura

Tasa-arvokeskustelu kiihtyy. Kumpikohan sukupuoli on toista tasa-arvoisempi? Jopa mies- ja naissodasta on kuultu puhuttavan.

Naisasialiitto Unioni sanoo sitä ja miesliike tätä. Ukko- tai akkavallasta satelee tutkimuksia ja monenmoisia kirjoituksia solkenaan.

Moni mies katsoo jo naisten voittaneen. Joka tapauksessa kyse on sukupuolten välisestä mittelöstä, joka näyttäytyy erilaisina tasa-arvoa koskevina väitteinä.

Valtiotieteen maisteri, perhelehden kolumnisti Erkki Lampèn ottaa kantaa vihaisen nykymiehen suosimaan orwellilaiseen väitteeseen.

YLE Radio 1 maan.14.4. klo 11:40.

Toimittajana Jukka Arvassalo.

Modernit tiedotusvälineet hallitsevat elämäämme nykyään niin itsestään selvästi, että unohdamme helposti, miten tieto kulki muinoinkin. Kyllä ennen juorulehtiä, digi-kanava-multipleksejä ja laajakaista-portaalejakin pysyttiin perillä maailman menosta.

Tällaista suullista tiedonvälitystä on jälkikäteen leikkisästi kutsuttu viidakkorummuksi, koska Tarzan-kirjoissa afrikkalaiset kommunikoivat keskenään pitkien matkojen taakse rummutuksella, tai puskaradioksi.

Kuulijamme Huolestunut tiedottajaopiskelija lähetti meille leikkeen, jossa kerrotaan uudesta ruohonjuuritason tiedotusinnovaatiosta. Ilta-Sanomat nimittäin kirjoitti maaliskuun alussa Katariina Lillqvistin lyhytelokuvan ensi-illasta näin:

Kutsu elokuvan ensiesitykseen levisi viidakkopuhelimella, ja sali oli viimeistä sijaa myöten täynnä.

Huolestunut tiedottajaopiskelija pyytääkin: osaisitko, hyvä Aristoteles, kertoa, mikä on viidakkopuhelin? Se vaikuttaa tehokkaalta medialta.

Aristoteleen kantapää kiittää Tiedottajaopiskelijaa ja ihastelee teknisen innovoinnin mallimaan Suomen tienraivaajahenkeä myös tämän väheksytyn ihmiseltä-ihmiselle –tiedonvälityksen kehittämisessä viidakkopuhelimen muodossa!
- - -
aristoteles(at)yle.fi

Tänään kuulimme Frederic Chopinin ges-duuri valssin op.70 no. 1 pianisti Benno Moiseiwitschin soittamana.

Puheena ollut Microsoftin Messenger -tutkimus löytyy pdf-muodossa verkosta. Kyseessä on siis Eric Horvitzin ja Jure Leskovecin "Planetary-Scale Views on a Large Instant-Messaging Network" Microsoft Research Technical Report -julkaisusta 2007. http://tinyurl.com/2pnbuk

Kemppisen mainitsema lakitieteellinen artikkeli lienee Thomas Wilhelmssonin "Harmoniseringen av skadeståndsrätten och behovet av en europeisk moraldiskurs" JFT:n numerosta 5-6/2007.

Lähetystä edeltäneessä keskustelussa 1900-luvun alun poliittisista oikeudenkäynneistä mainittiin Ensio Hiitosen Vääryyttä oikeuden valekaavussa (1953).

Madeleine-viite kohdistui tietysti, kuten kirjallisuuden ystävät varmasti tietävät, Marcel Proustin suurteokseen Kadonnutta aikaa etsimässä (1913-1927, suom. 1968-2007), nimenomaisemmin teoksen ensimmäiseen osaan Swannin tie: Combray (suom. 1968).

Muistokeskustelussa päästiin mm. Leni Riefenstahlin elokuvaan Berliinin olympialaisista 1936. Elokuvan nimi siis Olympia ja valmistumisvuosi 1938.

Tiemmä se Martti kumminkin tulee.

En aio puhua eduskunnan - Hesarin seksijutusta, koske se on poliisin tutkittavana eli viranomaisen käsiteltävänä oleva asia.

Aion kysyä kumminkin Reetalta, mitä siitä on ajateltava, että kiinalaiset kusettavat olympia-asian uutisvälityksessä, ja mitä siitä, että tätä nykyä myös liike-elämässä ihmiset joutuvat julkisesti valehtelemaan ja venkoilemaan asemansa vuoksi.

Kauppalehden blogin kirjoittaja oli sitä mieltä, että Nokia ja Sampo ovat tehneet näinä aioina historiansa suurimmat virheet tiedottamisessa.

Tuollaiseksi virheeksi on kuvattu menettelyä, jossa ensin kiistetään, sitten vähätellään ja sitten aletaan pala palalta kertoa totuutta.

Tiedotusalan ammattilaiset ovat tiettävästi sitä mieltä, että menettely on idioottimainen.

Tulevana perjantaina pohditaan jo aiemmin keväällä käsiteltyä median ja tuomiovallan monitahoista suhdetta. Paikalla vakiovieras, tekniikan tohtori Martti Mäntylä sekä teemaan sopivasti Helsingin Sanomien päätoimittaja Reetta Meriläinen ja korkeimman oikeuden emerituspresidentti Olavi Heinonen.

Aihe on tietysti ajankohtainen, mutta luultavasti katsauksia luodaan viimeaikaisten asioiden lisäksi myös taaksepäin historiaan, siis median ja tuomioistuinten suhteeseen 1900-luvulla. Keskiössä myös julkisen mielenkiinnon lisääntymisen vaikutus tuomarien toimintaan ja käyttäytymiseen, klassisten rikosjuttujen suhde niiden saamaan julkisuuteen sekä tietyt nykyiset, hallintolainkäyttöön liittyvät huolet. Luvassa siis pohdintaa eri kokemustasoista käsin, ilman vastakkainasetteluita.

Lähetyksessä kuultu musiikkinäyte oli osa III (presto) Mozartin sonaatista no. 8 A-molli (K 310). Pianisti jälleen, edellisen lähetyksen tapaan, Dinu Lipatti.

Matti Rönkä on julkaissut neljä kirjaa, kaikki Gummeruksen kustantamina. Kyseessä siis Tappajan näköinen mies (2002), Hyvä veli, paha veli (2003), Ystävät kaukana (2005) ja Isä, poika ja paha henki (2007). Kolme ensimmäistä on myös julkaistu Loisto-pokkarina nimellä Mies rajan takaa (2007).

Puhuttaessa Röngän ennakointitaidosta rajatematiikan osalta mainittiin mm. Max Engmanin Raja: Karjalankannas 1918-1920 (WSOY, 2007).

Bloginpitäjä halusi huomauttaa Paul Austerin hienosta New York -trilogiasta (1987, suomeksi yhtenä niteenä mm. Loistopokkarina 2002).

Lännenelokuvista esiin tuotiin Fred Zinnemannin Sheriffi (High Noon, 1952) sekä Howard Hawksin Rio Bravo (1959), jälkimmäisestä vielä erikseen näyttelijä Walter Brennan. Uudemmista elokuvista puheena oli Clint Eastwoodin Armoton (Unforgiven, 1992)

Kemppinen viittasi myös erääseen klassikko-kirjallisuudentutkimukseen, eli Erich Auerbachin teokseen Mimesis (1946, suom. Oili Suominen SKS, 1992).

Rönkä kehui (aivan syystä) HBO:n tuottamaa ja David Chasen luomaa The Sopranosia (1999-2007). Kemppinen mainitsi Henning Mankellin Wallander-kirjoihin (9 kirjaa vuosina 1991-1999) pohjautuvat elokuvat (n. 20 vuodesta 1994).

Klassikkona mainittiin luonnollisesti Fjodor Dostojevskin Rikos ja Rangaistus (1866), joka on syytä mainita erikseen juuri ilmestyneen uuden suomennoksenkin takia (Olli Kuukasjärvi, Otava 2008).

Röngän mainitsemaa tutkimusta antiikin draaman ja lännenelokuvan yhtäläisyyksistä ei tuntunut löytyvän hakukoneista. Ehkä joku innokas kommentoija antaa tarkemman viitteen?

Koska Matti Rönkä totesi, että jos hän saisi asiaan vaikuttaa, hänen teostensa päähenkilöä Viktor Kärppää esittäisi valkokankaalla näyttelijä Daniel Craig, laitetaan loppuun vielä linkki kuvaan:
http://tinyurl.com/2yxxhb

Konserttiyleisöt ovat täynnä keski-ikäisiä naisia, mutta missä ovat nuoret musiikin kuuntelijat?

Harvinainen poikkeus, paljon konserteissa käyvä nuori mies, filosofian opiskelija Julius Telivuo sanoo, että konserttien ilmapiiri on porvarillinen ja niissä käydään vain nostamassa omaa statusta.

Onko vika konsertti-instituutiossa vai itse musiikissa?

Mitä mieltä olette? Kommentoikaa!

Ennakkoluuloja YLE Radio 1:ssä maanantaina 7.4.2008 klo 11.40. Toimittajana on Salla Mäenpää.

Hyvää Kyösti Virrankosken 64-vuotispäivää.

Koulutovereistani muistan tuon käytännöllisen syntymäpäivän (4.4.44) ja sen, että eräs Juhani painoi kansakoulun aloittaessaan 19 kg. Punnittiin samanlaisella vaa'alla kuin lyijymönjää ja vastaavaa kaupassa.

Tuurin Antista, joka oli juttukaverina ohjelmassa, en muista koulusta mitään erikoisempaa, paitsi että kävin heillä kotoan. Äitini kertoi, että Antin isä - hänen luokkatoverinsa - oli kovasti kiltti poika, silloin vuonna 1930.

Perjantaina 4.4. meillä on radiossa vieraanamme Matti Rönkä, joka on ponkaissut televisiosta listojen kärkeen dekkarikirjailijana, mielestäni aivan ansiosta.

Rönkä on luvannut pohtia, miksi lukevan yleisön suosio edellyttää niin usein kiertoteitä - etenkin naurettavaa liioittelua.

Tämä näyttäisi koskevan huumorikirjoja (Huovinen, Paasilinna) ja jännityskirjoja.

Viimeksi mainituissa rikokset ja vastaavat tihutyöt ovat hyvin usein hyvin epätodennäköisiä. Tässä suhteessa merkillinen on Henning Mankell, jonka päähenkilö Wallander joutuu pikkuruisessa Ystadin kaupungissa ratkomaan käsittämättömiä hirmutekoja.

Röngän Matti on tehnyt näppärän ratkaisun pitämällä sankarinsa - nuorehko inkeriläinen paluumuuttaja Viktor Kärppä - yhteydessä Pietariin ja muuhun Venäjään.

Sillä selityksellä Suomeen on helppo kytkeä kauhistuttavaakin rikollisuutta.

Nyt on mahdollisuus kysyä Röngältä kautta rantain myös julkisuudesta. Olen ollut kauan utelias ja siksi halukas tietämään, millaista on elää, kun ei voi oikein kaupassa käydä niin ettei puolet asiakkaista kertoisi kotona, että nyt se osti makkaraa.

Joukostamme puuttuu tänän perjantaina Mäntylä, joka menee Ouluun vastustelemaan, kun siellä joku lisensiaatti haljuaa inttää itsensä tohtoriksi. Omasta kokemuksestani voi kertoa, että tohtorinväitöksissä custoksen tehtävä on vielä vaikeampi, kun siinä on niin hankala pysyä hereillä - mitään ei saa sanoa, istua vain ahdas frakki päällä ja yrittää huokua akateemista uskottavuutta.

Huhtikuun kuluessa on tarkoitus keskustella kansleri Kari Raivion kanssa erinäisistä asioista, ohjelmasta jo tutut suurjuristit Heinonen ja Aarnio ovat arvelleet olevansa käytettävissä, ihmettelemässä todettujen ja otaksuttujen ylitskäymisten aivan uudenlaista merkitystä mediassa, ja kirjallisuudesta Kjell Westön kanssa on sovittu eräästä keskustelusta.