(YLE Radio 1 ti 29.7.2008 klo 9.06-10.00)

Vuonna 1903 Forssan kokouksessa Suomen sosialidemokraattinen puolue
omaksui sosialistisen ohjelman. Silloin katsottiin, että ainoastaan
itsenäinen Suomi voisi tarjota olosuhteet, joissa työväenliikkeen
tavoitteet toteutuisivat. Venäjän Tsaarin pakkovallasta ja senaatin yli
kävelemisestä tahdottiin eroon vasemmallakin.

Kansalaissota aiheutti katkeruutta ja vihaa punaisten ja valkoisten
välille ja työväenliikkeen keskuuteen. Toiset halusivat suomalaiseen
sosialismiin toisen kommunismiin ja Neuvosto-Suomeen. Suomen
kommunistinen puolue perustettiin 29.8.1918. Se tavoitteli vallankumouksen
kautta työväen diktatuuriin ja tähtäsi porvarillisen valtion
hävittämiseen. Sdp oli maltillisempi ja vasta itsenäistyneen Suomen
hallitusmuodon kannalla. SKP:ssäkin tajuttiin varhain, ettei edes
sosialististen valtioiden välillä kansallisuusrajojen poistaminen kävisi
helposti. Itsenäisyysaate miellytti suomalaista työväestöä.

Työväenpuolueiden kannattajien isänmaallisuutta on vähätelty
porvarillisten puolueiden ja luterilaisen kirkonkin taholta.
Porvaripuolueet ovat kommunismin pelossaan osana Lapuan liikettäkin
yrittäneet pistää kapuloita suomalaisen vasemmiston,
sosialidemokraattienkin toimintaan. Vasta talvi- ja jatkosodan
juoksuhaudoissa kansalaissodan halki lyömä kansa löysi tien dialogiin.
Rauhanehtojen mukaan tuli kommunistien toiminta tuli nyt lailliseksi. SKDL
perustettiin vasemmistolaisten yhteiseksi rintamaksi. Siitä alkoi Sdp:n ja
Skp:n ja SKDL:n keskinäinen viivytystaistelu työväenluokan äänistä,
vallasta ammattiyhdistysliikkeessä ja ulkosuhteista itään ja länteen.

On sanottu, että taistelua kommunismia vastaan ohjattiin Suomessa toisen
työväenpuoleen SDP:n riveistä. Vastakkain oli aluksi demareiden
hallitusyhteistyöhön tähdännyt sosiaalireformistinen linja ja kommunistien
radikaalimpi luokkataistelun tie. Tosiasiassa linjoja tai ojentautumista
kohti suomalaista sosialismia oli lukuisia Unkarin ja Prahan tapahtumien
jälkeen. Kalevi Kivistö edusti 70-luvulla SKDL:n johdossa Ele Aleniuksen
kanssa kolmatta tietä, joka muistutti utopioistaan huolimatta jotenkin
Mauno Koiviston pragmaattisempaa, realistista linjaa.

Isänmaasta ja vasemmistolaisuudesta ennen ja jälkeen kansalaissotaa,
talvi- ja jatkosodan vaiheissa sekä sosialismin hegemonian 70-luvulla ovat
Markku Heikkisen seurassa keskustelemassa ministeri Kalevi Kivistö, SKDL:n
entinen puheenjohtaja, Anna Kontula, tutkija ja Vasemmistoliiton
kaupunginvaltuutettu sekä tutkija Mikko Majander, joka kirjoittaa Sdp:n
historiaa. Mistä tässä taistelussa kohti vasemmistolaisempaa Suomea on
ollut kyse? Mistä tunnet sä isänmaallisen toverin?

(YLE Radio 1 to 24.7. klo 9.06-10.00)

Kurdit ovat maailman suurin isänmaaton kansa. Heitä asuu hajallaan Irakin, Syyrian, Iranin ja Turkin alueilla.

Itsenäistä valtiota he eivätkä ketkään muutkaan ole onnistuneet luomaan.

Silti kansallistunne elää voimakkaana monessa kurdissa. Monen mielessä on kuitenkin tieto, ettei kaipuu omasta isänmaasta täyty omana elinaikana.

Tuomas Enbusken seurassa keskustelussa ovat diplomi-insinööri Abdoulmajid Hakki, valtiotieteen tohtori Kristiina Koivunen ja toimittaja Tom Kankkonen.

Abdoulmajid Hakki kertoo Enbusken lähetyksessä koskettavan ja hienon tarinansa Iranin kauheuksista Suomeen. Väliin mahtuu alaikäisen kidutusta ja sissielämää.

(YLE Radio 1 ti 22.7.2008 klo 9.06-10.00)

Markku Heikkinen kysyy heinäkuun lopun tiistaina, miten vankien olot Suomessa ovat kehittyneet vuosi vankeuslakiuudistuksen ja vankiloiden organisaatiouudistuksen jälkeen?

Vanhan 'tiiliterapian' parantavaan vaikutukseen ei usko kukaan. Onkin havaittu, että vangit tarvitsevat tukea ja koulutusta niin muurien sisällä kuin ulkopuolella. Silti he kokevat olevansa heitteillä.

Vankiloiden kautta pyörähtää vuosittain noin 7 000 vankia. Vankeja on edelleen yli 30 prosenttia enemmän kuin 1990-luvun lopussa.

Vapautuvat vangit ovat yksi yhteiskuntamme köyhimmistä, syrjäytyneimmistä ja sairaimmista ihmisryhmistä. Monien lapsuusajan ongelmat ovat suuret, päihdeongelmat suuret ja asunto-ongelmat suuret.

Inhimillistä vajetta on kaikesta, myös koulutuksesta. Rikollisuuden tiedetään olevan yleisempää rikoksesta tuomittujen kuin ei-rikollisten lapsilla. Jossain määrin rikos siirtyy sukupolvien välillä. Päihteiden käyttö liittyy rikollisuuteen.

Osa vangeista on ns. 'pyöröovilaisia', jotka pyörivät erilaisten laitosten ja vankilan välimaastossa, eräänlaisessa Bermudan kolmiossa. Heitä on satoja ellei tuhansia, he ovat melkein nimeltä tuttuja kaupungin toimeentulotuen ja ensiapupoliklinikoiden työntekijöille.

Osa meistä ns. kunnon kansalaisista pitää heitä rikollisina ja osa ainoastaan ihmisinä, joilla ei ole edellytyksiä pärjätä tässä yhteiskunnassa ilman tukea ja apua.

Pitemmäksi ajaksi vankilaan joutuvilla on paremmat mahdollisuudet saada kuntoutusta. Pitkä-aikaisvangeilla on siis paradoksaalisesti paremmat mahdollisuudet päästä uuden elämän alkuun.

Markku Heikkisen seurassa keskustelemassa ovat Kriminaalihuollon tukisäätiön toiminnanjohtaja Jukka Mäki, Oikeusministeriön neuvotteleva virkamies Aarne Kinnunen ja Espoon johtava sosiaalityöntekijä Jaana Leppäkorpi.

Lisäksi puhelinhaastattelussa mukana ovat Rolf Rautiainen Sininauhasäätiöstä ja syyttäjä Jussi Ohisalo.

Keskiviikkona 23.7. klo 18.00-18.30, uusinta torstaina 24.7. klo 13.15-13.45 Ohjelma on viikon ajan kuultavana tämän sivun oikealta palstalta.

Jean Sibeliuksen laulu Lastu lainehilla noudattelee kansanlaulun muotoa, tuskin lähemmäksi kansanomaisuutta pääsee Sibeliuksen tuotannossa.

Se on yksi vuosina 1891 – 1898 sävelletyistä opus 17:sta seitsemästä laulusta. Runo on Ilmari Kiannon nuoruudentuotantoa.

Sen takapotkuinen säestys luo lauluun rytmisen vastaliikkeen, jonka voi kokea vaikkapa aaltojen liplatuksena. Laulun lyhyyden takia ohjelmassa on tilaisuus kuulla viisi hyvin erilaista tulkintaa tästä laulusta. Niistä sekä itse laulusta keskustelevat laulumusiikin emeritusprofessori Jorma Hynninen ja pianotaiteilija Ilkka Paananen.

Asiantuntijat miettivät myös mikä on kansanlaulun, taidelaulun ja liedin ero.

(YLE Radio 1 to 17.7. klo 9.06-10.00)

Suomalaisen kansalliskirjallisuuden keskeisen teoksen, Tuntemattoman sotilaan uudelleentulkinta sai ensi illan viime vuoden lopulla.

Joku piti teosta isänmaallisuuden halventamisena. Toinen isänmaallisena tekona.

Kristian Smedsin ohjaamaa tulkintaa haukkuivat ne, jotka eivät sitä olleet nähneet ja kehuivat ne jotka olivat sen nähneet.

Tuomas Enbusken seurassa kohunäytelmästä keskustelemassa ovat historioitsija Lauri Haataja, teatteritieteen opiskelija Julia Pajunen ja päätoimittaja Jarmo Papinniemi.

Ohjelma on uusinta joulukuulta 2007.

Keskiviikkona 16.7.2008 klo 18.00 - 18.30 ja uusinta torstaina 17.7. klo 13.15. Ohjelma on viikon ajan kuultavana tämän sivun oikealta palstalta.

Robert Schumannin laulu Widmung on saanut nimensä hääkimpusta. Juuri tämä hurmioitunut rakkaudentunnustus on ensimmäinen Myrten-laulujen kokoelmassa, jonka Schumann omisti tulevalle vaimolleen Clara Wieckille. Se on myös Friedrich Rûkertin runoihin sävelletyistä lauluista ensimmäinen. Myös laulun piano-osuus on vaativa ja eläytyy vahvasti runon voimakkaisiin kuviin.
Asiantuntijoina oopperalaulaja Eeva-Liisa Saarinen ja pianotaiteilija Tuija Hakkila.

(YLE Radio 1 15.7. klo 9.06 - 10.00)

Kirkon ja isänmaan suhde on yhtä pitkä kuin maamme historiakin. Markku Heikkisen seurassa keskustellaan tällä kertaa suhteen tulevasta suunnasta vanhaa unohtamatta.

Tuhatvuotinen perinne Euroopassa: maata hallinnut valtio on sanellut jäsentensä uskonnon. Suomessa papit ovat olleet päättämässä maan asioista Säätyvaltiopäiviltä lähtien.

Pitkään ja hartaasti oikeistolla on ollut kirkon piirissä monopoli isänmaahan. Kansalaissodan aikana kirkko asettui valkoiselle puolelle. Kansalaissodan jälkeen papisto etsi suojapaikkaa kommunismin ja ateismin uhkaa vastaan sekä suojeluskunnista että Akateemisesta Karjala -seurasta.

Talvi- ja jatkosodan juoksuhaudoissa syntyi kaikupohjaa kansan kirkolle, jossa erityisesti sosiaaliset kysymykset nousivat selkeämmin esiin.

Vasta 1960-luvulla alettiin laajemmin arvostella kirkon verotusoikeutta ja läheistä suhdetta valtioon.

Nyt vasemmistopuolueetkin ovat luoneet toimivat yhteiskuntasuhteet kirkkoon. Yhdyskuntarakenteiden ryskyessä on kirkko avannut oviaan myös naispapeille ja erilaisille pienyhteisöille ja vähemmistöille, jotka eivät muodosta enää yksilökeskeisessä ajassa yhtenäistä kirkkokansaa.

Nyt Suomen evankelis-luterilainen kirkko etsii paikkaansa globaaleilla markkinoilla, jossa pääoma ei tunnusta enää isänmaata. Kansankirkon päivät ovat pian ohi.

Kirkon isänmaallisuutta Markku Heikkisen seurassa puivat kirkkohistorian laitoksen tutkija Ville Jalovaara Helsingin yliopistosta, professori Pirkko Lehtiö sekä Espoon piispa Mikko Heikka.

(YLE Radio 1 ke 30.7.2008 klo 9.06-10.00)

Nautinto on yksinkertainen juttu. Me nautimme polkupyöräilystä, saunomisesta ja ajasta perheen parissa.

Höpsis, sanoo Kirsi Virtanen. Nautinto on monimutkainen juttu.

Mietitäänpä nyt vaikka Maijaa, viisikymppistä naista, joka kerää kiiltokuvia. Hän saa nautintoa harrastuksestaan.

Mutta nautinto ei ole homman päämäärä, vaan keräily. Vasta tämän toisen asian avulla Maija saa nautintoa. Maija siis saavuttaa nautinnon vain kiinnittämällä huomion toisaalle.

Mutta onko nautinto arvokasta, jos sen avulla aiheutamme toiselle tai itselle pahaa? Pitääkö nautinnosta olla hyötyä? Voiko nautinto olla epäitsekästä? Voiko toisen nautinnosta nauttia?

Monimutkaiseen asiaan tuo valaistusta Kirsi Virtanen, vaikka nautinnon määrittelyssä ei ihmiskunta ole vielä onnistunut.

(YLE Radio 1 ke 23.7.2008 klo 9.06-10.00)

Nyt alkaa maaottelu kahden maan paremmuudesta. Isoveli on Suomenlahden pohjoisrannalta, pikkuveli sijaitsee etelärannalla.

Lajit ovat maaseutu, kansalliseepos, itsenäistymisen jälkeinen aika, 1990-luvun alun jakso - ja Viru-hotelli.

Kohtatele - valmis olla - läks! Paikoillanne - valmiit - nyt!

(YLE Radio 1 ke 9.7. klo 9.06-10.00)

Kotimaassa suomalainen ei innostu toisesta suomalaisesta. Tämä on hämäläinen, savolainen tai muuta epäilyttävää.

Ulkomailla toinen suomalainen taas on kuin näkisimme jumalan sanansaattajan, toteaa Kirsi Virtanen. Kaiken vieraan keskellä olemme vihdoin törmänneet johonkin tuttuun ja turvalliseen.

Mitä ihmettä oikein tapahtuu, kun yhdestä ja samasta ihmisestä voi ajatella noin eri tavalla?

Nationalismi on ollut hieno asia, se saa meidät kokemaan yhteisyyden tunnetta vaikkapa urheilukilpailun äärellä.

Mutta juuri samasta syystä alamme torjua ja vihata toista ihmistä, joka ei mahdu tähän yhteinäiseen porukkaamme.

Meidän oma kansallistunteemme on parempaa kuin muiden, toteaa Kirsi Virtanen.