Lutkamarssi - loistoesimerkki toimivasta aktivismista

Eve Mantu meni mukaan maalaamaan, kun SlutWalk Helsingin järjestäjät kokoontuivat valmistamaan banderolleja ja keksimään iskulauseita elokuussa 2011.

Kansainvälinen Lutkamarssi muistutti, että ihmisen koskemattomuutta on kunnioitettava. Silloinkin, kun ihminen on nätissä mekossa pyörähtelevä neito. Eve edusti marssilla "keski-ikäisiä harmaavarpusia", koska tutkimusten mukaan raiskaaja ei valikoi uhriaan helman pituuden tai huulipunan sävyn mukaan.

- Seksuaalista väkivaltaa kohtaavat myös tuulipukutantat, Eve sanoo.

Lutkamarssi sai alkunsa Kanadasta, jossa poliisi neuvoi opiskelijanaisia olemaan pukeutumatta kuin lutkat, jos nämä haluavat välttää raiskauksen. Protestista alkanut SlutWalk-tapahtuma levisi ympäri maailmaa. Myös Suomessa marssittiin kesällä 2011 henkilökohtaisen koskemattomuuden ja raiskauksen uhrien puolesta.

Vuoden Kristiina -palkinto on Helsingin yliopiston sukupuolentutkimuksen vuodesta 2001 lähtien jakama kunnianosoitus oppiaineen tai sille tärkeiden aihealueiden tunnetuksi tekemisestä.

 Lutkamarssilla seksuaalisen itsemääräämisoikeuden puolesta. Kuva: stock.xchng, soniacastr

lisää kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

olotila

Tervetuloa Olotila-blogin oivalluksiin ja huomioihin.

Olotila-toimituksen blogissa huomioita ja oivalluksia meiltä ja muualta.

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä