
Ihaile välillä ei niin täydellistä arkea

Olin kuvannut vuosia realistisia muistokuvia kodistamme, siis sitä arjen kauheutta, kun ei ehdi siivoamaan, tavarat ovat sekamelskana, keittiö räjähtämässä tiskeistä ja pyykkiä piisaa. Tältä kotimme oikeasti näyttävät, mutta kuvat ovat liikaa sisustuslehdille. Ilahduin, että aiheeseen ovat tarttuneet sisustusbloggaajat. Reality check -kuvasarja on upea.
Valokuvaaja ja kotiäiti Riikka Kantinkoski oli eräänä iltapäivänä niin turhautunut, että sai uuden päähänpiston. Hän latasi blogiinsa kuvia omasta arkitodellisuudestaan ja haastoi muita bloggaajia mukaan.
Katinkoski halusi kuvata kotiaan ja elämäänsä sellaisena kun se oikeasti välillä on - eli silloin kun ei ole ehditty siivoamaan ja siistimään. Tuttua meille kaikille, mutta silti niin harvoin kuvissa nähtyä.
- Realitykuvat tulivat yhtenä päivänä ja seuraavana sitten siivosin, sen kipinän se ainakin itselleni antoi, kertoo Riikka.
Riikka kirjoittaa suosittua Weekday Carnival -sisustusblogia.
- Esittelen blogissani paljon kotiani ja kuviini tietenkin rajaan yleensä sen siistimmän kohdan. Mutta nyt halusin raottaa lukijoille myös sitä todellista kaaosta kameran takaa. Eihän kukaan millään ehdi koko ajan puunata, tiskata jos samalla hoitaa kotona kolmea lasta ja pyörittää pientä sisustuskauppabusinestä sekä kirjoittaa blogia.
- Jos en näitä jälkimmäisiä tekisi tai lapset olisivat päivät hoidossa, niin meillä varmasti olisikin siistiä, mutta joku pieni henkireikä on kotiäidilläkin oltava johon voi tarpeen tullen uppoutua.
Yleensä Riikan kamera lepää kaaostilanteissa, mutta jos jokin todella ikimuistoinen tapahtuma on käynnissä, niin kamera otetaan esille.
- Viimeksi taisi olla kyseessä kuopuksen ensiaskeleet.
Riikan ja muiden bloggaajien todellisuuskuvista kertyi kaunis kuvakokoelma Reality Check. Jatkoa Riikka ei kuitenkaan usko olevan tulossa.
- Kaikki on jo näytetty, ainakin luulisin.
Entä teillä? Onko puunattu jo jouluksi vai löytyisikö kiinnostavia kuvauskohteita?
arkisto
linkit
Olotila haastaa nyt lukijat kuvaamaan omaa arkeaan, ja jakamaan kuvia kanssamme. Kuvat voi lähettää olotila(at)yle.fi
Kuvaa arkirealismiasi - se on vapauttavaa, kaaos voi olla kaunista!
uusimmat
Kajahtanut käsityönäyttely!
TEE ITE – Kajahtaneet kudelmat SM-kilpailun parhaimmistoa voi nähdä Helsingissä Annantalolla järjestettävässä näyttelyssä.
Tee itse 219
Voita ja Sokeria -reseptit siirtyvät uuteen osoitteeseen
Lauantaiaamun 15.2. Voita & Sokeria -resepti on Heidi Pakarisen runsas uunilohiateria. Aamu-tv:n reseptit löytyvät jatkossa yle.fi:n Ruoka-sivulta.
Tee itse 0
Oscarit suorana Yle Teemalta
Yle Teema esittää Oscar®-gaalan suorana lähetyksenä Hollywoodista varhain maanantaiaamuna 3. maaliskuuta 2014. Järjestyksessään 86. Oscar®-gaala esitetään suorana yli 225 maassa.
Minä 15
Kaaso, älä kaadu häätaakan alle
Kaason tehtävä on tukea ja auttaa morsianta häätaakan alla, mutta kuka auttaisi kaasoa? Olotila kokosi vinkkilistan kaasoille.