Viikon kahvipöytäkeskustelu: Onko elokuu vielä syksyä?

Istuimme työkavereiden kanssa lounaalla terassilla ja väittelimme onko elokuu jo syksyä. Monille se oli ehdottomasti kesää, koska kesämme on niin lyhyt ja vielä oli välillä aurinkoistakin. Heitä ärsytti mediasta ja mainoksista jo voimakkaasti puskeva syyskausi.

Minulle elokuu on jo syksyä. Olen jo vuosia pitänyt heinäkuun kesälomaa, ja töihin paluun jälkeen on väkisinkin jo syksymielellä. Lomat on lusittu ja elokuussa syyskuu kolkuttaa jo ovella. Elokuussa suunnitellaan syyskauden työt ja opinnot, aloitetaan uusi harrastus, buukataan talven matkat, hankitaan piristykseksi värikkäät lenkkarit ja vedetään jo jalkaan sukkikset tai leggarit.

Lisäksi:

Lapsuuden pitkät kesät ovat enää vain muisto: silloin oli elokuussa jo aika tylsistynyt ja odotti innolla syksyä. Elokuussa on aina alkanut koulukausi eli syyslukukausi. Nytkin monet vanhemmat valmistavat lapsiaan kouluvuoteen etsien reppua ja penaalia. Tämä aika oli koko koulu-urani ajan aina yhtä jännää odotusta uudesta: pääsi diivailemaan uusilla syysvaatteilla, näki kaverit ja löysi ehkä uuden porukan tai kiinnostuksen kohteen.

ElokuuSyksy tuntuu myös ilmassa, syyssateet kastelevat luontoa ja vaikka tänä vuonna ennustettiin vielä lokakuuhun jatkuvia "helteitä", niin kyllä ne aidot ja hikiset lämpimät loppuivat valitettavasti heinäkuuhun.

Maalla asuessa syksyn tuntee myös elokuun aamuina ja iltoina nahoissaan: aamulla on vielä vähän koleaa ja illalla pimeä tulee aikaisin kalsan kera. Ei ole enää tietoa kesän lämpimistä aamuista tai läpi yön valoisista hellehetkistä. On pakko kaivaa taas kengät ja sukat esiin, ja vaihtaa hihattomat paidat tai bikinit tuulipukuun.

Syksyyn ja jo elokuuhun liittyy myös sadonkorjuu. Metsissä ovat mustikat ja puolukat, kantarellit ja sitten suppilovahverot, kesäsienet ovat jo menneet elokuuhun mennessä. Puutarhoissa taas on omenapuiden ja viinimarjojen sato kerättävä ja viljelijöillä viljat puitavana. Vielä eivät lehdet putoile puista maahan, mutta pihlajanmarjat kypsyvät ja on hyvä aika istuttaa kukkasipulit tulevaa kesää varten.

Kesän loppu näkyy myös eläin- ja hyönteiskunnassa. Kesäpaarmoja ei enää ole riesana, mutta linnut aloittavat muutot eli karkaavat kohti lämpimiä maita, hiiret koittavat hakeutuvat sisälle taloihin, hirvet ovat liikkeellä ja karhut varmaan etsivät jo talviunimestoja.

Ja mitä vielä? Elokuu on myös täynnä syksyyn kuuluvia kulttuuritapahtumia: Taiteidenyö, Helsingin juhlaviikot, ja mitä näitä nyt on. Flowkaan ei ole kesäfestari.

Minä olen kesänlapsi, olen syntynyt mansikkakaudella heinäkuussa ja rakastan kesää. Mutta nautin näköjään myös syksystä, jolloin tekee mieli jo heittää takkaan puita ja lämmitellä sen äärellä, ottaa villasukat käyttöön ja pukeutua turvalliseen mustaan.

Syksyllä on jo hyvä mieli käpertyä sohvalle ilman painetta nauttia auringon ja lämmön jokaisesta hetkestä. Tulihan se ensimmäinen syysflunssakin jo.

Toivotaan kaunista syksyä ja vähän lyhyempää talvea, kiitos - sillä se kuusi kuukautta viime kerralla oli vähän liikaa.


Kommentoikaa vapaasti - onko sinulla vielä kesä vai oletko jo syksyssä?


kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

olotila

Tervetuloa Olotila-blogin oivalluksiin ja huomioihin.

Olotila-toimituksen blogissa huomioita ja oivalluksia meiltä ja muualta.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä