Kodin ja työpaikan ekoensiapu

Ekologisia valintoja voi tehdä sekä töissä että kotona, ja niitä pitää tehdä sekä töissä että kotona. Kotona jokainen on oma herransa, mutta töissä oma ekoajattelu ei yksin riitä, jos muut eivät tee mitään. Monet työpaikat ovat vielä aivan pihalla yhteiskuntavastuustaan, mutta sinä voit ottaa asian puheeksi ja saada aikaan muutoksen, jonka myötä työnantajasi säästää paitsi luontoa, myös selvää rahaa (puhun kokemuksen rintaäänellä!).

Aloitetaan kuitenkin kotoa. Omassa kodissa me päätämme itse ja alapuolen 11 kohtaa todistavatkin, että suhteellisen helpolla voi ottaa askeleen kohti ympäristöystävällisempää elämäntyyliä.

KOTONA

1. Laske lämpötilaa, aste, parikin riittää.
2. Tuuleta maltillisesti.
3. Vaihda ekosähköön.
4. Vaihda vanhat lamput energiansäästölamppuihin, mutta muista, että energiansäästölamppuja ei saa heittää sekajätteisiin!
5. Sammuta valot joita et tarvitse.
6. Älä sijoita huonekaluja patterien eteen, näin hyödyt lämmöstä paremmin.
7. Vedä verhot yöksi ikkunan eteen tai sulje sälekaihtimet. Estät näin turhan lämmön karkaamisen.
8. Muista sammuttaa sähkölaitteet virtakytkimestä kokonaan, sillä myös stand by – tila kuluttaa sähköä.
9. Ota laturi seinässä kun puhelimen akku on latautunut. Laturi kuluttaa sähköä aina ollessaan seinässä, vaikkei toisessa päässä olisikaan puhelinta.
10. Kierrätä! Ja kierrätä oikein... Tästä oma blogaus tulossa!
11. Laita ulko-oveesi lappu ”ei mainoksia kiitos”.

Suhteellisen helppoa, eikö? Kun saat tehtyä nämä asiat, voit olla itseesi tyytyväinen ja siirtyä vähitellen seuraaviin askeliin, jotka ovat lähiruoka, julkinen liikenne, uudelleen täytettävät pesuainepullot, pari lihatonta päivää viikossa ja jonkin ajan kuluttua useampi lihaton päivä viikossa. Aloita yläpuolen listasta. Se on erinomainen alku.

Entäpä työpaikalla, miten töissä voi olla ekotehokas?

TYÖPAIKALLA

1. Sammuta sähkölaitteet, kun et tarvitse niitä. Etenkin tietokone kannattaa sammuttaa töistä lähtiessä. Ja ihan niin kuin kotonakin: stand by –tila vie sähköä, joten sammuta kone kokonaan!
2. Myös töissä: vaihda lamput energiansäästölamppuihin, jos mahdollista.
3. Taita työmatkasi julkisilla jos mahdollista tai ota autoosi kyytiläinen. Näin jaatte autosi hiilidioksidipäästöt.
4. Siirry työlennoilta video- ja nettipalavereihin. Säästät omaa matka-aikaa, vaivaa ja työnantajan rahaa. Videoneuvottelut ja omalta koneelta järjestettävät nettipalaverit ovat tapoja säästää ympäristöä ja kustannuksia valtavasti (riippuu luonnollisesti yrityksen koosta).
5. Tulosta kaksipuolisesti. Ehdota työpaikallasi, että tulostimet asennetaan tulostamaan kaksipuolisesti. Jos se ei ole mahdollista, voit tehdä valinnan kaksipuolisuudesta omalta koneeltasi. Tällöin valinta täytyy tehdä joka kerta erikseen. Voit myös ehdottaa, että työnantajasi vaihtaisi konttoripaperin ympäristömerkittyyn vaihtoehtoon.
6. Käytä kestomukia kertakäyttöisen sijaan. Kertakäyttömukeja kuluu etenkin isoissa yrityksissä tuhansia joka kuukausi, kestomukit ovat hyvä tapa säästää luontoa ja rahaa.
7. Myös työpaikoilla syntyy jätettä, onko työpaikallasi kunnon kierrätysmahdollisuus? Keittiöpisteeltä tulisi löytyä vähintään energia-, bio- ja sekaroskis.
8. Yritys hyötyy ympäristöystävällisestä imagosta. Voisivatko myös käyttämänne työajoneuvot olla ekologisia? Voisitteko jopa käyttää julkista liikennettä?

YLEn ympäristökoordinaattorina on laskenut ekologisen työskentelymallin hintaa epäekologiseen (eli vanhaan toimintamalliimme) verrattuna. Epäekomalli on kalliimpi! Yritys säästää rahaa helposti tekemällä muutaman muutoksen ja investoinnin. Kertakäyttöastioiden lopettaminen, kaksipuolinen printtaus ja sähkölaitteiden sammuttaminen ei maksa mitään ja tuottaa heti selvää säästöä. Videoneuvottelujärjestelmät ovat tietenkin investointi, mutta isossa firmassa se maksaa itsensä nopeasti takaisin. Skype-tyyppiset nettipalaverit on helppo järjestää niin isossa kuin pienessäkin yrityksessä pelkän netin hinnalla(!!) kunhan työntekijät koulutetaan uuteen palaveritapaan.

Ole sinä oman elämäsi ja työpaikkasi ekomoottori, ihmiset on yllättävän helppo saada mukaan!

kommentit

Ihanan helppoja ohjeita, tämänhän voisi näyttää vaikka töissä.

Ma, 2009-03-16 20:30

Samoin kuin kertakäyttömukeja, myös käsipapereita kuluu ihan tajuttomia määriä. Sen voisi helposti vaihtaa pestävään kankaiseen rullapyyhkeeseen.

Ti, 2009-03-17 09:36

Toimin sijaisopettajana eri kouluissa, joissa valitettavasti näkee usein hirveää luonnontuhlausta. Otetaanpa esimerkit vaikkapa opettajanhuoneesta.

Ensinnäkin piirtoheitinkalvoja moni opettaja käyttää vain kerran. Kun kalvoon on kertaalleen esim. kirjoitettu näkyviin tehtävien oikeat vastaukset, opettaja heittää kalvon roskikseen, eikä siis pese kalvoa, kuten vielä omina kouluaikoina tehtiin. Lisäksi kalvoja näkee todella usein heitetyn jätepaperikoreihin eli kierrätystäkään ei hoideta oikein. Kalvot ovat itse asiassa sen verran kalliita, että tuntuu oudolta, miksei useammissa kouluissa kiinnitetä huomiota kalvojen kulutukseen. Lisäksi ihmetyttää edelleen opettajat, jotka monistavat kaikki kopiot paperille yksipuolisina, vaikka kopiokoneella saisi pienemmällä vaivalla kaksipuolisia kopioita.

Hyvin usein kouluissa on jätepaperilaatikot, mutta omakin kierrätysmotivaatio meinaa laskea viimeistään siinä vaiheessa, kun paperiroskiksesta löytyy muihin roskiksiin kuuluvaa tavaraa. Luulisi sitä opettajien oppivan nopeasti kierrätystavat, mutta eipä näytä kaikkien päähän uppoavan edes tieto siitä, mitä saa laittaa jätepaperiin ja mitä ei.

Ti, 2009-03-17 13:29

Mua ärsyttää se, että konttorilla palaa valot koko työpäivän (n. klo 9-18). Sydäntalvella sen ymmärtää, mutta tällaisessa ikkunapalatsissa ei näin valoisaan aikaan todellakaan. Loisteputket vain hehkuu, vaikka näkisi oikein hyvin ilmankin. Poistin oman loisteputkeni.

Ti, 2009-03-17 14:04

Energiansäästölamput on ihan paska keksintö varsinkin talvisaikaan ajateltuna, kun ulkona on joka hetki pimeää ja sitten pitäisi vielä sisälläkin kärvistellä ensin pari minuuttia ihan pimeässä ja senkin jälkeen varsin hämärässä. Kesällä ymmärrän hippeilyn, kun koppia ei tarvitse sen kummemmin hehkulampuilla lämmittää, ja valoakin piisaa - tosin silloinkin pilvinen päivä on usein kirkkaampi kuin energiansäästölamppu.

Ennen kuin aletaan meuhkata kännykän latureista, kannattaa miettiä suhdettaan leivänpaahtimeen. Se nimittäin kuluttaa moninsatakertaisesti enemmän energiaa kuin laturin seinässäpitäminen. Toki jos kännykkänä on laite joka tarvitsee ladata vain kerran viikossa, ymmärrän lattialla kykkimisen, mutta siinä vaiheessa kun laite täytyy ladata joka päivä - joka toinen päivä, taitaa kulua enemmän energiaa siihen, että ihminen etsii laturin ja tökkää sen seinään ja sitten rullaa taas ja vie paikoilleen.

Jostain luin myös laskelman, jonka mukaan laturia voi pitää 400 vuotta seinässä ennen kuin se kuluttaa yhden saunaillan verran energiaa, mutta se taisi olla laskettu jonkin ekohippeilykännykkälaturin kulutuksen mukaan.

Ti, 2009-03-17 17:35

"taitaa kulua enemmän energiaa siihen, että ihminen etsii laturin ja tökkää sen seinään ja sitten rullaa taas ja vie paikoilleen."
Siis tähänhän ei mene ollenkaan energiaa, luuletko että sinä toimit sähköllä, onko sulla patteri pepussa?

Kommenttit kuvastavat ihmisten loputonta laiskuutta. Työnantajien tulisi todellakin herätä: kalvoja rajattu määrä opettajille, eihän niille anneta loputtomasti muutakaan materiaalia!

Ti, 2009-03-24 13:34

"Siis tähänhän ei mene ollenkaan energiaa, luuletko että sinä toimit sähköllä, onko sulla patteri pepussa?"

Tottakai tuohon kuluu energiaa, vaikka ei sähkösellaista. Heh, voi pyhä yksinkertaisuus.

La, 2009-03-28 12:44

kauheeta propagandaa kirjotat ku otetaan huomioon että ensin sitä sanottiin ilmastonlämpenemiseksi ja nyt ku lämpeneminen loppui niin muutettiin se lapselliseks "ilmastonmuutos" sanaksi. ilmasto aina muuttuu ja ihminen ei voi sille mitään vaikka ihminen suuruudenhulluudessaan luulisikin vaikuttavansa.

ilmastonmuutospropagandalla valmistetaan kansoja ympäri planeettaa ilmastoveroa kohti joka maksetaan keskuspankeille.

ton tarkotuksena on ryöstää sun varallisuus ja vapaudet.
tervetuloa neofeudaaliyhteiskunta jossa ihmiset on orjia, vakoilee toisten roskia ja lampun käyttöä, kun taas muutamat vallassa olevatg nauraa ku te ette tajua mistään mitään.

tiesittekö että WWF:n perusti Julian Huxley nminen eugeenikkoseuran johtaja ja jos joku on miettiny mistä natsisaksa otti mallia rotuopeissansa niin se oli WWF:n perustajan oma eugenics society englannissa.

wwf on kasa huijareita jotka näyttää pandan kuvan ja ihmiset menettää sen nähdessään kaiken rationaalisen ajattelunsa.

sun blogis ja sivus on surullista maanpetturuutta tuloevia sukupolvia ajatellen.

La, 2009-03-28 13:37

Voi voi Prisonplanet, omatunto soimaa?! ;)

Ti, 2009-08-25 11:21

Kannattaa käydä lukemassa myös Nooran blogi take away-kupeista. Löytyy osoitteesta www.savexpo.fi/blogi :) Hienoa tekstiä, suosittelen!

To, 2010-03-18 14:26

jRdmkz tfhayrtooydj, [url=http://byxijqaxgsyz.com/]byxijqaxgsyz[/url], [link=http://phnummkurchv.com/]phnummkurchv[/link], http://sehbkqksqozy.com/

Su, 2010-04-18 15:32

lisää kommentti

noora loves eko,reilu ja luomu

Noora loves eko,reilu ja luomu

Toimittaja Noora Shingler seikkaili trendien näkymättömien arvojen maailmassa vuonna 2009. Blogi paljastaa helppoja vinkkejä eettisen, ekologisen, terveellisen ja tyylikkään elämän kulutusvalintoihin.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä