Miksi kukaan vapaaehtoisesti lopettaa syömisen usean päivän ajaksi ja vielä tunkee kahdesti päivässä letkun takamukseensa, kun ei ole mikään pakko? Etenkin edellisen lauseen loppuosa huvittaa ja kuvottaa monia tietämättömiä.

Aloitin paastoamisen itse alun perin lukuisten vatsaongelmien myötä. Halusin ”nollata” tilanteen ja yrittää selvittää syyn turpoavaan vatsaani. Heti ensimmäisestä paastosta olikin hyötyä: huomasin, että lehmänmaito on yksi niistä ruoka-aineista, joita suolistoni ei siedä ollenkaan. Huomasin myös paljon muuta.

Paastotessa ihminen ei voi hulluna hötkytä, on pakko ottaa rauhallisesti. Pelkkä bussiin juokseminenkin saattaa hengästyttää sen verran, että mieluummin lähtee pysäkille ajoissa. Tämän myötä aamulla tulee myös herättyä ajoissa. Paastotessa suositellaan kevyttä liikuntaa, joten mukavia kävelylenkkejä tulee tehtyä paastoviikolla useammin kuin tavallisesti. Paastotessa rutiinit korostuvat: paastonesteitä nautitaan säännöllisesti ja myös suolihuuhtelut on – trust me – paljon mukavampi tehdä ajan kanssa, rauhassa. Päivärytmi on siis huuhtelun vuoksi sekä aamulla että illalla mukavan rento. Koska kalenteri on vapaa kaikesta kiireestä ja turhaa fyysistä rasitusta kannattaa välttää, on iltaisin paljon aikaa esimerkiksi lukemiselle, leipomiselle (leivon itse aina paastotessa karjalanpiirakoita), kirjeiden kirjoittamiselle, kaikkien niiden irtonappien parsimiselle jne. Paasto on kuin lomaviikko keskellä arkea - siis minun mielestäni se on sitä. Ennen kaikkea paastotessa alkaa kunnioittaa ruokaa.

Ensimmäisen paastoni aikana muistan istuneeni keittiön pöydän ääressä tuijottamassa rusinakulhoa: kuinka upea asia tuo yksi, pieni, ruskea, ruttuinen pökäle onkaan? Ja niin herkullinenkin vielä! Mielestäni paasto on etenkin länsimaisessa yltäkylläisyydessä elelevälle mainio pysäytys ja herättäjä: meillä on kaikkea. Paljon! Paastotessa alkaa ruokamäärän lisäksi myös väistämättä ajattelemaan, mitä kaikkea sitä arjessa laittaakaan suuhunsa. Juuri siksi olen viime vuosien aikana muuttanut ruokavaliotani radikaalisti terveellisempään ja fiksumpaan suuntaan. Paasto herättää ajattelemaan. Paastoviikon edetessä alkaa suorastaan ihmetellä, kuinka ihmiset voivatkin syödä suklaapatukkaa noin arkisen näköisesti?! Se on etuoikeus! Ruoka ja herkut ovat juhlaa!

Minua on varoiteltu paaston terveysvaikutuksista: ”se tuhoaa lihakset ja jättää läskin jäljelle”, ”terveydelle vaarallista”, ”lihot entistä nopeammin paaston jälkeen!” jne. En osaa sanoa pitääkö mikään väitteistä oikeasti paikkansa vai ei, mutta omalla kohdallani en ole huomannut muuta kuin positiivisia vaikutuksia. Tietenkin me ihmiset olemme kaikki erilaisia, minulle paasto sopii. En ole lihonut paaston jälkeen enempää kuin normaalipainoon palaten, en ole pyörtyillyt tai kokenut paastorutiineja ahdistaviksi. Suolihuuhtelukin sujuu jo rutiinilla ja läheisetkin tietävät jo mistä on kyse, kun pari kertaa vuodessa kiikutan mukanani juuresmehua pienissä lasipulloissa.

Koen paaston erityisen helpoksi, jos tekee istumatyötä. Fyysisesti vaativa työ saattaisi olla liian rankka paastoavalle: ainakin minä hengästyn paastotessa helposti. Mutta normaalin, tietokoneen äärellä vietetyn työpäivän aikana ei edes muista paastoavansa. Hassuinta on, ettei paastolla kärsi nälästä! Olen kylläkin kuluttanut tunteja miettien mitä kaikkea ihanaa syön paaston jälkeen: sushia, tulista Som tam – salaattia, tuoretta porkkanaa, ruisleipää ja voita, omenaa…

Olen lähes jokaisen paaston aikana oivaltanut jotain itselleni isoa. Tällä kertaa huomasin, että olen kuluneen syksyn aikana alkanut täyttää kalenteriani - itse asiassa niitä on kaksi - aivan liian tiheästi. Uudenvuodenlupauksena, vähän myöhässä, lupaan siis myös paaston jälkeen jättää enemmän aikaa pelkälle olemiselle. Kuten aikaisemmin tekstissä kirjoitin, olisi tätä paaston aikana toteutettua, rauhallisempaa arkea kiva elää myös paaston ulkopuolella. Kun sen vielä joskus oppisi.