Joulukilo-hössötys on mielestäni todella kiinnostava ilmiö. Mitä ovat joulukilot? Ja mitä ovat kesäkilot, jotka aina kesän päätteeksi pitää median mukaan karistaa? Ja mikä ylipäänsä on tämä jojolaihdutus- ja mässäilykulttuuri? Lehtien mukaan me tyhmät ihmiset ahmimme itsemme juhlapyhinä ähkyyn ja sitten laihdutamme hulluna. Just. Pari joulukiloahan on siis maailmanloppu ja nehän jämähtävät siihen vyötärölle ikuisiksi ajoiksi, koskaan pois sulamatta. Ja siis tätä varten meidän pitää aina vuoden alussa ja syksyn saapuessa aloittaa himoliikkuminen, jotta olemme taas hyväksyttyjä ihmisiä ja jotta voimme taas seuraavana juhlapyhänä mässäillä ja sen jälkeen laihduttaa ja mässäillä ja laihduttaa ja mässäillä ja laihduttaa…

Onko tosiasia, että ahmimme hulluna ruokaa juhlapyhinä ja että se oikeasti johtaa paino-ongelmiin? En usko. Sanoisin, että ongelma on siinä näiden kaikkien juhlapyhien välissä, ruoan hinnoittelussa ja arkisissa ruokailutottumuksissa. Jos söisimme kaiken kaikkiaan fiksummin, ei kenenkään tarvitsisi juhlapyhinä miettiä, tuliko vetäneeksi yhden konvehdin liikaa.

Saan näppylöitä ihmisten syyllistämisestä ja tyhmentämisestä. Onneksi meillä on nämä pelastavat iltapäivälehdet, jotka kertovat kansalle koska syödä ja koska ei. Mistä sitä muuten tietäisi? Etenkin naisiin kohdistetaan paljon ulkonäköpaineita ja viimeinen niitti on, kun lomalta palatessaan, ehkä hyvällä tuurilla jopa rentoutuneena ja hyväntuulisena törmää lehtiotsikoihin: Aloita laihdutus NYT!, Salilla on kivaa!, Sinun tarvitsee vaan päättää – tee se tänään!  Katsotaan vaan niin jo välipäivinä lehdissä muistutetaan näistä ”joulukiloista” ja karistamisesta. Jo nyt lehdissä neuvotaan, miten pelastamme itsemme ajoissa, kun se vielä on mahdollista: "Näin vältät joulukilot!".

AH-DIS-TUS!

Ennen vanhaan, isovanhempieni ja vanhempieni nuoruudessa juhlapyhinä nautiskeltiin oikeutetusti herkuista, eikä kukaan todellakaan kokenut huonoa omaatuntoa tilapäisestä painonnoususta. Eihän kukaan normaali ihminen edes huomaa mitään joulukiloja, jos ei käy natsina vaa´alla heti kinkkusiipaleen nautittuaan. Kyllä se siitä itsekseen tasoittuu, ja jos ei tasoitu, niin silloin on kyllä ahminut ihan superöverit ja ongelma on ennemminkin korvien välissä kuin vyötäröllä. Ruokakulttuurimme on ylösalaisin. Toisilla on liikaa ja toisilla liian vähän. Monilla on liikaa.

Pöydässä pitää muka olla sataa sorttia kaikkea ja mieluummin vähän yli oman tarpeen. Ehkä taantuma saa järkeä joulunajan ruokashoppailuun. Sitä paitsi: perinteiset jouluruoat ovat ihan pätskyä kamaa: rosollia, kaloja, laatikoita, kinkkua – ei noista kukaan läskiksi pamahda. Väitän, että jouluateria on paljon terveellisempi kuin suomalaisten keskivertolounas ylipäänsä.

Kun ottaa järjen käteen jo ennen joulua siellä kaupassa, jouluherkkuja valitessaan, ei tarvitse sitten joulun jälkeen ihmetellä joulukiloja. Ja kyllähän me kaikki tämä tiedetään ja eihän siihen oikeasti tarvita toimittajaa tätä asiaa toitottamaan. Taidan olla ihan yhtä hölmö kuin ne joulukilojuttujenkin kirjoittajat.

… Ja miten tämä liittyi eko-, reilu- ja luomuteemaan? No ei juuri mitenkään. Mutta nyt liittyy. Joulupöytään kannattaa ostaa ekologisia, kotimaisia ja lähituotteita, suosia kotimaista luomukinkkua ja välttää kaukomailta Suomeen roudattuja elintarvikkeita. Perinteinen jouluruoka on helppo toteuttaa ekologisesti ja jopa luomusti! Ekologinen voi olla muutenkin: joulupaperit voi kierrättää ja paketteihin voi laittaa käytännöllisiä asioita: ruokaa, kosmetiikkaa, villasukkia...Lisää eettisiä ja ekologisia joululahjaideoita saat joulukalenteristani.