Valo voi olla saastetta

Valosaastetta? Kuva: Henna-Leena Kallio

Katsoin eilen Ykköseltä erittäin kiinnostavan dokumentin. Valon pimeä puoli käsitteli valosaasteen haittoja ja tulevaisuuden skenaarioita, joiden massiivisuus lyö perusjampan aika ällikällä. Tiesitkö esimerkiksi, että öisin palavien, vahvojen keinovalojen aiheuttama yöhyönteisten jatkuva "joukkokuoleminen" vaarantaa lintujen ruokailun, joka puolestaan saattaa järkyttää isompien nisäkkäiden ravinnon saantia — jopa meidän ihmisten.
Hyönteisillä on tärkeä rooli ihmisten ruokailussa: hyönteiset pölyttävät ison osan niistä ruoka-aineista, jotka päätyvät erilaisissa muodoissa pöytiimme. Jos ei ole pölyttäjiä, koko maailman ruoantuotanto vaarantuu.

Dokumentissa kerrottiin myös, kuinka esimerkiksi Floridassa jo vuosien ajan on suojeltu kilpikonnien lisääntymistä rajoittamalla valonlähteiden määrää rantojen tuntumassa, ja että jos ihminen jatkuvasti joutuu taistelemaan sisäistä kelloaan vastaan — esimerkiksi tekemällä yötyötä — saattaa hänen syöpäriskinsä kasvaa jopa huomattavasti.

Valon pimeä puoli on kiinnostava dokumentti, suosittelen katsomaan!

Katso Valon pimeä puoli YLE Areenasta!

kommentit

ZiPTKL zfhdbaieuusb, [url=http://uijzxnhwpxsm.com/]uijzxnhwpxsm[/url], [link=http://lhruvsdaleuq.com/]lhruvsdaleuq[/link], http://uceltbacgzdl.com/

Su, 2010-04-18 17:42

lisää kommentti

noora loves eko,reilu ja luomu

Noora loves eko,reilu ja luomu

Toimittaja Noora Shingler seikkaili trendien näkymättömien arvojen maailmassa vuonna 2009. Blogi paljastaa helppoja vinkkejä eettisen, ekologisen, terveellisen ja tyylikkään elämän kulutusvalintoihin.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä