Mitä jos sinun tulisi koota 365 muistoa elämästäsi? Eli muisto vuoden jokaiselle päivälle. Määrä tuntuu suurelta, mutta luulisi ajatusten syntyvän helposti, sillä onhan täällä jo useampi hetki vietetty. Mietin asiaa ja aloin listata muistoja: ”Irrotin mäntyyn naulattuja nauloja ja sain leikkikaverien vihat niskoilleni”.”Näin unta, että äiti vei minut rumputunneille, herätessäni itkin, koska se ei ollutkaan totta”. ”Pyysin isää toistamaan Puoli kuusi- lastenohjelman nimen, koska se kuulosti hauskalta”. ”Sanoin Katrille, että Tiina- serkku on minulle kuin sisko”.
Onko rohkeutta muistaa asioita, joita oli jo niiden tapahtuessa hankala käsitellä?
Miten mukavaa! Listaa voisi jatkaa ja jatkaa, mutta vaikean asiasta tekee rehellisyys. Onko rohkeutta muistaa asioita, joita oli jo niiden tapahtuessa hankala käsitellä? Kultaako aika muistot, vai tekeekö se niiden ajattelemisesta vielä rankemman…Muistan miten syvästi kärsin siitä, että ystäväni hylkäsivät minut irroitettuani heidän naulaamansa naulat puusta. Silti kirjoitettuna kyseinen lause kuulostaa hauskalta, suorastaan anarkistiselta! Löytäessäni kuolleen kissan pentuineen, järkytyin, enkä nähnyt unta aikoihin muusta, kuin kuolleista kissoista. Nykyään muisto tuntuu kauniilta. Kuvittelen kissanpennut levollisina emonsa huomassa. Emo suojeli pentujaan loppuun asti.
Valokuvataiteilija Milja Laurila kokosi kirjan muistoistaan
355 Muistoa, kustantaja Musta taide. Kirja sisältää valokuvia lapsuudesta, sekä 355 kirjoitettua muistoa. Laurila käsittelee kirjassa aikaa, jonka hän oli täysin unohtanut. Aikaa, jota hän ei ehkä halunnut tai pystynyt muistamaan. Kirja hymyilyttää ja itkettää, mutta ennenkaikkea antaa toiveikkaan olon. Neuvoisin siis: Jos tunnet hetkenkään, ettet ole elämässäsi asioita kokenut tai saavuttanut, ota kynä käteen ja kirjoita lyhyitä mieleesi pulpahtavia muistoja. Saatat yllättyä mihin matka sinut johdattaa! Vastaus on, itseesi.
