Aikomukseni oli kirjoittaa eräästä juuri katsomastani teatteriesityksestä, mutta, kiitos naapurini, aiheeni vaihtui viime hetkellä. Olen asunut viimeiset viisi vuotta Kumpulassa. Ihastuin kaupunginosan kylämäiseen tunnelmaan ja tunteeseen, että naapurit ovat ystävällisiä toisilleen. Tiesin myös, että Kumpulassa asuu paljon taiteilijoita, ja ilmapiiri on yleisesti hieman rennompi. Mahtavaa! – ajattelin. Kodikas asunto löytyi ja lainapaperit laittettiin kuntoon.
Muuttopäivä koitti ja mieli oli korkealla. Purkaessani tavaroita postiluukustani tipahti postikortti. ”Hei uusi naapuri. Seinämme ovat ohuet, ja pyytäisinkin, että et käytä kovaäänisiä olohuoneessa. Lisäksi asuntoonne kantamaanne pianoa voisitte soittaa arkisin klo 21-22. Ystävällisin terveisin seinänaapurinne”.
Leukani loksahtivat auki, enkä tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Päätin olla ajattelematta koko asiaa, sillä periaatteeni on: jos kerrostaloon muuttaa, on tiedostettava, että meditaatiorauha saattaa joskus kärsiä. Olen järjestänyt jatkot kerran elämässäni, enkä ole kovin vieraanvarainen. Eli luonani ei ramppaa ihmisiä, ja yötkin ovat rauhallisia. Tykkään olla kotonani yksin, silloin tällöin musiikkia kuunnellen ja pianoa soittaen. Useamman vuoden naapurini antoi minun olla rauhassa. Toiset naapurit jopa ihailivat soittoani, ja kohdatessamme kertoivat kuinka se tuo heidän elämäänsä iloa.
Muutama viikko sitten harjoittelimme aisaparini Emilian kanssa ohjelmistoa Pikku Kukan akustiselle keikalle. Emilia saapui luokseni ennen kuutta, eli hyvissä ajoin, neljä tuntia ennen hiljaisuutta. Seinänaapurini oli kotona ja soitettuamme noin 15 minuuttia laittoi hän huoneistossaan klassista musiikkia pauhaamaan niin kovaa, että jouduin hetkellisesti lopettamaan soiton. Ajattelimme Emilian kanssa, että hänen on ilmeisesti tärkeä kuunnella juuri nyt klassista, joten emme välittäneet, vaan jatkoimme kappaleiden läpikäymistä. Kellon lähestyessä seitsemää postiluukkuni kilahti.
Lopetin soiton ja juoksin ovelle. Siellähän se oli. Hesarista revitty kulma, jossa luki ”Talossa asuu muitakin asukkaita!” Lapussa ei lukenut lähettäjän nimeä, mutta ei tarvitse olla mikään Sherlock Holmes tietääkseen lähettäjän olevan rakas seinänaapurini. Ihmisten käsitys kotirauhan häiritsemisestä on vaihteleva. Henkilökohtaisesti ajattelen, että turhien huomautusten lähettäjä on suurempi paha, kuin kotonaan harvakseen soittava pianisti. Asia on vielä auki, odotan innolla seuraavaa yhtiökokousta.
