Viikko sitten Tavastia lunasti takaisin roolinsa Helsingin parhaana keikkapaikkana.
Jenny Wilson nousi lavalle ja minä hiljenin. Mutta valitettavasti kaikki eivät. Tavastian ylätasanteella kävi kova puheensorina biisien väleissä, mutta myös biisien aikana. Miksi, oi miksi? Ymmärrän toki, jos biisi koskettaa tai ärsyttää niin paljon, että asiasta on pakko kommentoida kaverille, ei siinä mitään. Mutta korvaani kantautui mm. seuraava lause: ”Siis etkö oikeasti tiennyt, että Kaupungin kirjaston lainausajat vaihtelevat…”. Noh, jokainen tablaa tyylillään, myös keikoilla.
Palatakseni Jennyyn. En ollut kuullut laisinkaan uutta levyä ja pelkäsin tämän laimentavan keikkatunnelmaani. Onneksi olin täysin väärässä. Wilson on mahtava, upea ja karismaattinen artisti, jolla on rohkeutta sekoittaa musiikkityylejä ja tehdä uskaliaita sovituksia. Uusissa biiseissä oli kuultavissa vaikutteita vanhoista R’n’B soundeista. Kappaleissa oli mahtipontisia lopukkeita ja ehdottoman positiivista oli myös Wilsonin vivahdeikas äänenkäyttö. Hauska yksityiskohta oli Wilsonin sisko, joka on asiallisen karismaattinen basisti. Hän taisi olla ainut kokoonpanosta, joka joi lavalla kaljaa. Eli toi myös mukavan lisän rockuskottavuutta lavalle!
Muusikkona kuvittelisin, että minua häiritsisi stemmojen epävireys, mutta oikeastaan se vain piristi. Laulaminen on herkkää puuhaa ja jos lavalla monitoroinnissa on ongelmaa, on myös laulajalla ongelma. Ystäväni myös huomautti kitaran ja saksofonin välisestä puhtaus ristiriidasta. Itse en huomannut epävireyttä lainkaan, keskityin vain pitämään suutani auki ja ihmettelemään: miten, miten, miten musiikki voi olla näin ihmeellistä ja ihanaa. Saundit iskivät suoraan sydämeeni, jota ei ole useasti käynyt. Viimeksi Roisin Murphyn keikalla Kulttuuritalolla. Tulisiko siis Roisinin vavista Jenny Wilsonin vierellä? No ei missään nimessä, maailmassa on tilaa mieleenpainuville muusikoille!
Kuten varmasti huomasitte, Jenny Wilsonin Tavastian keikka oli yksi elämäni parhaista keikoista. Ruotsalaiset ne osaavat! Seuraavaksi toivoisin näkeväni Tavastian lavalla The Feistin, El Perro del Marin, Lykke Lin, Frida Hyvösen ja selvähän se myös Norjalaisen Anna Ternheimin.
