Kyhäsin iPodiini kokoelman, jonka arvelin auttavan näinä valoisina, vielä aivan liian kylminä ja hieman ahdistavina hetkinä.
Aloitusraitana toimii yksi tämän vuoden sykähdyttävimmistä uutuuksista, Reginan Puutarhatrilogia- albumi. Ja eritoten kappale Tango merellä. Ihastuttava pianoriffi ja höyhenen kevyt tunnelma tekevät harmaasta päivästä toiveikkaan. Kappale laittaa mielikuvituksen laukkaamaan ja tulevan kesän ihanimmat haaveet pyörivät ajatuksissa. ”Vie minut viimeinkin veneellesi, ajetaan merellä niin, että viima piiskaa kasvoja…”
Toinen ehdoton keväänpiristäjä on ollut Scandinavian Music Groupin levyn nimi, Palatkaa pariisiin. Vaikka levy ei ole vielä ilmestynyt, uskon pitäväni siitä. Ihan vaikka vain nimen ansiosta. Singlelohkaisu, Näin minä vihellän matkallani, kuulostaa sävellyksenä korvaani jopa inhottavasti liian kantrilta ja kainostelevalta. Jokseenkin en ole vielä hyväksynyt SMG:n suunnanmuutosta kantri-poppiin. Mutta jes! Terhi Kokkosen sanoitus tuo kappaleeseen karskin lisän (”Kun minulta viedään kaikki, autan kantamaan, kevyesti nousee askel.”) ja näin ollen kruunaa pisteen i:n päälle katsomaan kevään yli. kappale on selviytymistarina ja näin ollen kokoelmani kakkonen!
Jos jotain uutta, niin miksi ei vanhaakin. The Source - You’ve got the love. “Sometimes I feel like throwing my hands up in the air, I know I can count on you..” Tietysti itselleni tulee kappaleesta mieleen Sinkkuelämää (Sex and the city) sarjan parhaat hetket, mutta sitähän kevääseen tarvitaankin, jotta ajatukset eivät jumiutuisi ahdistukseen. Kappale muistuttaa pitenevästä päivästä, kesästä, huolettomuudesta ja siitä, että kaikesta selviää, kunhan on rakkautta!
Kokoelmaa tulee kuunnella kaupungilla kävellessä. Hauskinta on katsella vastaantulijoiden ilmeitä. Ja kuvata omalla katseella parasta musiikkivideota. Itsellänihän on koko vieno hymy naamalla, sillä tunnen itseni etuoikeutetuksi kuunellessani tämän kevään parhaita kappaleita!