Asuimme jo ennestään Hämeenlinnassa, mutta tarvitsimme isompaa asuntoa ja mikäpä sen parempi jos se sijaitsisi vielä lähellä isän uutta työpaikkaa. Sellainen asunto löytyi osoitteesta Parolantie 19 ja C rapusta. Talo tunnettiin paremmin lamellitalona ja sen kummassakin päässä oli elintarvikeliike, Parolantien puolella Talousosakekauppa ja Cygnaeuksenkadun puolella Osuusliike Häme.
Se oli myös talo, jonka perjantaisin ja lauantaisin lämmitetty sauna toimi korttelitasolla yleisenä saunana. Oli yleinen puoli ja perhesauna, talonmies toimi lippuluukulla rahastajana. Kyse oli kaupungin vuokratalosta, joita Parolantiellä siinä korttelissa oli neljä tai viisi peräkkäin.
Muutto tapahtui syksyllä 1965, jolloin olin kahdeksanvuotias ja kansakoulun toisella luokalla. Välittömästi muuttomme jälkeen minulle selvisi, että talon B rapussa asuivat Hammarbergit: Kirsti ja Antti, äiti ja
poika. Antin äiti Kirsti Hammarberg toimi silloin ymmärtääkseni kaupungin sosiaalitoimessa ja siellä asuntotoimistossa.
Jos talon aikuisväestö tunsi Irwinin vielä silloin paremmin Antti Hammarbergina, tunnettiin hänet muksujen parissa jo Irwininä. Olivathan singlet "En kerro kuinka jouduin naimisiin" ja "Työmiehen lauantai" jo ilmestyneet ja menestyneet. Tämä taas tiesi sitä, että Irwiniä näkyi entistä harvemmin kotonaan. Se oli meille talon kakaroille – joita siinä talossa oli muuten melko paljon – ikävä asia, sillä olihan se hienoa, että sellainen merkkihenkilö asui samassa talossa. Irwinin harvemmat käynnit kotonaan oli ikävä asia myös sen vuoksi, että Irwin toimi meidän kakaroitten puolustajana.
Siihen aikaan kerrostalossa kuin kerrostalossa tahtoi olla kurinpitäjä omasta takaa ja sellainen löytyi myös lamellitalon C rapun yläkerroksesta. Vähänkin meidän kakaroiden ilakoidessa "liian" äänekkäästi, avautui
ikkuna ja tämä kurinpitäjä alkoi komennella meitä. Erään kerran hän taas huusi kurkku suorana ja juuri silloin Irwin oli tulossa kotiinsa kävellen kaupungin suunnalta lippalakki päässään. Hän kuuli komentelun varmasti jo Parolantien puoleiselle jalkakäytävälle asti. Ennen kotirappuunsa menemistä Irwin huusi tuolle komentelijalle jotakuinkin näin: ”Ole sinä saamarin pihapoliisi jo hiljaa siellä ja anna kakaroitten leikkiä.” Viimeistään silloin Irwin oli talon kaikkien kakaroitten sankari.
Hammarbergit muuttivat lamellitalosta vuoden -68 tietämillä muistaakseni Keskustaloon, joka oli välivaihe ennen Ryysyrantaan muuttamista. Irwin osallistui muuttoon sen verran, että hän käveli kotiinsa hakemaan kitaransa ja lähti sen jälkeen pihasta tilaamallaan taksilla morjenstaen meitä kakaroita, jotka Irwinin tultua olimme luonnollisesti heti kerääntyneet B rapun tienoille.
Irwin oli siis meille kakaroille kahdessakin mielessä sankari: kuuluisuus ja puolustaja. Irwin oli jo silloin hyvin paljon ns. tien päällä ja kuinka paljon hän sitten oikeasti tunsi ja muisti ulkonäöltä talon kakaroita, niin tuskinpa juurikaan. Mutta Irwinin muutettua pois lamellitalosta ja ostettuaan Chevrolet Camaronin, morjensti hän kyllä aina takaisin kun me penskat hänen komean autonsa tunnistimme ja heilautimme kättä.
Sittemmin Irwin on kulkenut mukana mukaansa tempaavien sävellysten myötä ja kun teinivuosina hairahduin liittymään Fazerin musiikkikerhoon, kahdeksi ilmaiseksi liittymislahjaksi valitsin Irwinin ja Hendrixin levyt. Ja varmaan yhtä paljon tuli soitettua kumpaakin.
-Arto
Kommentit (0)
Ei kommentteja.