Olin vuonna 1990 Iltalehdessä ja halusin Irwin-fanina tehdä miehestä lehteen jutun. Elihän Irwin uutta nousukautta "Rentun Ruusun" kautta. Saimme sovittua haastattelun Helsinkiin, jossa hänellä oli keikka. Haastattelin Irwiniä päivällä Kalevankadulla hotellissa.
Kun menin huoneeseen, olin aivan varma a) ettei haastattelusta b) keikasta tule yhtään mitään. Kello oli noin 13:00 ja Irwin istui sängyssään pipo päässä, poltteli pikkusikaria ja nappaili kossupaukkuja. Mutta Irwin yllätti. Haastattelusta tuli mainio ja Irwin otti mm. kantaa tulevaan lamaan ja omasi jopa ennustajan otteita: "Toimittaja; pistä siihen lehteen, että parin vuoden päästä Suomessa vietetään melkoisia kortinleikkajaisia. Siis luottokortinleikkajaisia. Sen verran holtintonta tää pankkien rahanjako on", povasi Irwin.
No sain jutun tehtyä ja menin hieman pelonsekaisin tuntein keikkapaikalle. Irwin kertoi aloittavansa settinsä klo 20:00. Pelkoni oli turha.
Tasan iltakahdeksalta Irwin saapui mikrofonin taakse: "Nyt pidetään hauskaa koko pääsylipun hinnalla. Olen hankkinut vakuutuksen kuntoon, eli pöydilläkin saa tanssia ja vaikka alasti. Täältä ei ketään heitetä pihalle".
Irwinin eka biisi oli "Poing, Poing, Poing", ja tuli oli irti. 1,5 tunnin keikka oli pelkkää rautaa. Ja Viuhahdus -biisin aikana yleisö vastasi Irwinin huutoon; kaksi mimmiä tanssi pöydällä yläosa paljaana.
Se oli keikkakokemus, joka ei koskaan unohdu. Irwin osoitti olevansa todellinen liikkuva mielenterveystoimisto.
Ahti
Kommentit (0)
Ei kommentteja.