Petroskoin Kansallisen teatterin ohjelmassa toukokuusta 2010 on Sinisen taivaan lauluja-niminen näytelmä, joka kertoo suomalaisen maalaistytön ja venäläisen sotavangin välisestä rakkaudesta. Kaunis tarina, jolla on dokumenttipohjaa. Luulisin, että Arvo Myllymäen olisi tosi mielenkiintoista päästä katsomaan tätä näytelmää, se esitetään muuten suomeksi!!!

– venäjän karjalainen (ei varmistettu)

Liikuttava ohjelma. Kiitokset Arvolle ja ohjelman tekijöille. Tiedän hyvin, miten iso ero oli Pohjanmaalla myöskin köyhien lapsilla ja talollisten lapsilla.
Olisi kiinnostavaa tietää Mustasaaren vankileiristä, en ole koskaan kuullutkaan, että myös täällä Vaasan lähistöllä on sellainen ollut.
Mutta paljonhan on asioita, joista ei ole meille kerrottu.

– Anonyymi (ei varmistettu)

saisiko uusintana

– Anonyymi (ei varmistettu)

Katsoimme ohjelman mielenkiinnolla. Järkyttävää, miten aikoinaan on lasta kohdeltu syntyperänsä vuoksi.Ihailtavaa, kuinka Myllymäki on opiskellut venäjän saadakseen kommunikoida sukulaistensa kanssa.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Olot DDR:n salaisessa naisvankilassa olivat hirvittävät, ja sadistiset vartijat saivat monet vangituista tekemään itsemurhan.

SAMANLAISET SADISTIT OLIVAT MYÖS SUOMALAISET sodan aikana KURILEIRISSÄ, SIKSI KUOLI MONTA VENÄLÄISTÄ MIESTÄ helvetti-suomessa

– ELENA (ei varmistettu)

Suuret kiitokset vaikuttavasta dokumentista. Tunteet nousivat pintaan, kun Arvo Myllymäki koruttomasti ja kiihkottomasti kertoi elämäntarinansa. Opillisen sivistyksen ohella hänellä oli myös runsaasti sydämen sivistystä. Olimme äärimmäisen vaikuttuneita ja kiitollisia siitä, että tällaisiakin ohjelmia esitetään. Vaikea asia tuli erittäin hyvin esille.

– Matti ja Marja Tampereelta (ei varmistettu)

Kiitos todella koskettavasta dokumentista! Kiitos Arvo Myllymäelle asian esilleottamisesta kauniilla tavalla!

– A H Tampere (ei varmistettu)

Kuortanelaisena häpeän niiden kuortanelaisten puolesta,jotka ovat toimineet,kuten kerrot.
Mutta nostan sinulle lippalakkiani siitä elämänkaaresta,minkä olet saanut aikaan. Tähän saakka Kuortaneella on oltu ylpeitä Alvar Aallon ja Heikki Klemetin elämänteoista, nyt nostan Arvo sinut samaan kategoriaan.

– Nokiotta-49 (ei varmistettu)

Dokumentti oli rankka, mutta ainutlaatuisen upea selviytymistarina. Se oli myös osoitus Arvon rohkeudesta ja päättäväisyydestä. Arvon ystävänä ja punikin poikana dokumentti todella kosketti minua. Ystävyytemme alkoi RUK:n suunnistuskilpailussa, jossa juoksin kartalta ulos. Hetken kuluttua Arvo tuli vauhdilla samalle pellolle. Loput rastit haimme kävellen ja maailman menoa pohtien.

Muutamaa vuotta myöhemmin ammuimme mökilläni pistoolilla tarkkuutta. Arvo ei ollut kuitenkaan tulokseensa tyytyväinen, vaan totesi ”Ammunta ei tunnu minulta oikein sujuvan. Täytyy ruveta tekemään tiedettä”. Ja niin kuin tiedämme oikein hyvin hän on sitä tehnytkin.
Arvon esimerkin rohkaisemana koetan selvittää isäni seikkailua, joka oli päättyä Tammisaaren leirillä.

Arvo, olisi mukava vielä koettaa, että joko nykyisellä vauhdilla pysyisimme Kaupin kiintorastikartalla?

Pian myös eläköityvä Reijo Nisula

– Reijo Nisula (ei varmistettu)

niitä ,,tsuhnan,, lapsia Karjalassa haukkuivat fasistiksi ja näyttivät sormeella

– Anonyymi (ei varmistettu)

Kuortaneella kohdeltiin Arvoa ja hänen isäänsä hyvin.

Arvon isä sotavankina ollessaan sai liikkua vapaasti - käydä myllyreisseuilla ja asioilla kirkolla talon hevosella ihan vapaasti. Häneen luotettiin. Kyläläiset muistavat Arvon isän iloisena miehenä joka kuulemma oli jo kaukaa nostanut käden pystyyn tervehdyksen merkiksi kun kohtasi kuortanelaisia. Arvon isällä oli hyvät olosuhteet talossa - hän sai ruokaa riittävästi, mutta piti kyllä sitten myös työtä tehdä. Tästä syystä hän olisikin itse halunnut jäädä Myllynurkalle myös sodan jälkeen, mutta neuvostoviranomaiset eivät tällaista sallineet.

Myös Arvoa kohdeltiin hyvin Kuortaneella. Emme muistuttaneet häntä kertaakaan siitä että ei ole isää ja että isä on entinen sotavanki. Suhtauduimme tarkan hienovaraisesti asiaan.Nooh - sanailuja oli - kuten kaikkien kohdalla.

Kunnan toimesta Arvolle annettiin mahdollisuus myös keskikouluun - hänelle maksettiin kaikki (silloinhan piti maksaa lukukausimaksu, kirjat ja oppivälineet, ruoka) kunnan toimesta. Lisäksi Arvo sai kunnalta ruoka- ym. rahaa kuukausittain, että voisi näin elää. Arvo oli mukana kulttuuri- ja urheilutoiminnassa siinä missä muutkin. Etevyytensä ansiosta hän oli myös monissa muissa asioissa mukana. Iloitsimme Arvon etevyydestä ja siitä että hän menestyi koulussa ja siksi olimmekin hieman pahoillamme kun hän ei jatkanut lukioon. Mutta tämäkään ei sitten ollut mikään este Arvolle. Hän lahjakkuutensa ja arvostettavan rauhallisuutensa vuoksi meni elämässään eteenpäin Tampereella opiskellen ja päätyi lopulta professoriksi saakka. Olemme tätä aina pitäneet erään ihmisen sankaritekona ja joskus olen myös hänen esimerkkiään käyttänyt hyväksi ja kertonut kuinka Suomessa voi menestyä ja nousta mahdottomistakin tilanteista. On selvää, että Kuortaneella talvisodan kauheuksien ja nuorten kaatuneiden suuresta määrästä johtuen on ollut myös kriittistä mieltä Arvoa kohtaan. Ja nämä ovat sitten purkautuneet aivan liian kohtuuttomien lausahdusten ja tapahtumien muodossa, jotka taatusti ovat jättäneet jälkensä pienen lapsen ja nuoren mieleen jäljen. Kenenkään lapsen ei pitäisi kuulla sellaista mitä Arvo on kuullut. Tästä olen suuresti pahoillani ja myös siitä olen myös pahoillani, että Arvo ei ole vielä päässyt "sinuiksi" näiden kauheiden asioiden kanssa. Olemme kaikki (kukin omalla tavallaan) saaneet kokea jossain elämämme vaiheessa asioita, jotka ovat traumaattisia, mutta ne pitää työstää pois - ja anteeksianto on se avain. Jos ihminen jää anteeksiantamattomaan tilaan niin hän tekee vain vahinkoa itselleen. He jotka pahasti ovat sanoneet, niin ovat jo ehkä kuolleet eivätkä enää tiedosta asiaa, mutta Arvo tiedostaa. Hänen itsensä takia pitäisi nämä asiat selvittää ja missäs muualla se parhaiten kävisi kuin Kuortaneella. Siellä Arvo edelleen otetaan hyvin vastaan ja toivotetaan tervetulleeksi eikä "Kunnon kuurtanelaane" - tittelikään ole kyllä kaukana. Sehän annettiin muutama vuosi sitten Kosti Rasinperälle ensimmäisenä ulkokuurtanelaasena. Uskon, että tämäkin - sinänsä melko dramaattinen - tapahtumasarja saa vielä onnellisen lopun kaikin puolin.

– Nokiotta - 48 (ei varmistettu)

Ihana tosi tarina!!
Antakaa jatko aika katsoessa areenasta!

– anna (ei varmistettu)

Kiitos Pertti sinullekin omakohtaisista kokemuksistasi Arvon suhteen. Ehkä joku lähimenneisyyden asia on noussut Arvolla kohtuuttoman suureksi kiveksi kengässä. Toivomus on tietenkin meillä kaikilla se,että Arvo ei muistelisi pahalla Kuortanetta ja kaikkia kuortanelaisia,koska syyllisiä ei varmaan meistä nykyään vajaasta neljästä tuhannesta asukkaasta ole hyvin monta.

– Nokiotta-49 (ei varmistettu)

Petrozavodsk ei ole mikään Äänislinna, tuhopolttoja juuri te olette tehnee, suomalainen perusti leirit sinne, murhaasi ja raiskasi, löi nälkäisiä naisia kepillä, kuuritti, siis, ampui nuoria poikia ja v.1944 poltti Petrozavodskin.

– Anonyymi (ei varmistettu)

toivon sydämestäni että tämä ohjelma tule uusintana. Miten sivistyneesti kerrottu vaikea tarina

– Anonyymi (ei varmistettu)

Hämmästyttää, kummastuttaa

TV1:n Matka isän luo –dokumentti pakottaa lähestymään tässä mediassa kuortanelaisia. Olinhan siellä minäkin, Kuortaneella. Olin Arvo Myllymäen luokkakaveri useita vuosia.

Samat ovat tuntemukset kuin monilla kuortanelaisilla Yle-sivujen kommenttikirjoittajilla – mainostin etukäteen ylpeänä juttua monille tutuille. Järkytykseni koskien Arvon boikottia Kuortanetta kohtaan oli melkoinen. Hämmästyttää. En muista mitään erityistä kielteistä koulussa tai kaveripiirissä Arvoa koskien. Mitä kodin läheisten keskuudessa tai joissakin muissa minulle tietämättömissä ympäristöissä tapahtui, siitä en osaa mitään lausua.

Viittaaminen Lapuan liikkeeseen yms. on myöhäisherännäisyyttä. En minä ainakaan hävityn sodan seurauksena ja isänmaallisten järjestöjen lakkautusten jälkeen lapsen silmin huomannut mitään ”fasistisia piirteitä”, tosin eipä niitä osannut etsiäkään. Kiinnosti etupäässä hiekkalinnat.

Olen vakuuttunut, että edellä olevissa nettikirjoituksissa on selvitetty todenperäinen laita koskien myös virallisen Kuortaneen aikoinaan Arvolle antamaa henkistä ja taloudellista tukea. Äitiä tai isää kunta ei voi kenellekään antaa. Ne saadaan. Vinosti painotettu arvolataus on nyt harhaanjohtavasti kohdistanut syyllisiksi Kuortaneen kunnan ja sen asukkaat. Sinänsä on hyvä, että arpisetkin haavat voidaan avata ja annetaan henkilötasolla mahdollisuus hakea apua. Näissä nettikirjoituksissa Kuortaneelta apua Arvolle on poikkeuksetta tarjottu.

Dokumentin tuottajalle ja ohjaajalle kysymyksiä. Ykkösdokumentin jälkeen voisi tuottaa kakkosdokumentin ”Sotavangin elämää maalaistaloissa Kuortaneella – kansa kertoo”. Minulle tuli dokumentin esittämisen jälkeen tyhjä tunne ja alkoi ihmetyttää, miksi se vaikenee monista Arvolle positiivisista asioista Kuortaneella. Miksi kaikkia ei kerrottu? Miksi asioista ei otettu selvää? Miksi dokumentin Arvoa ei kiinnostanut ja siinä esitetty laajemmin isänsä elämää Kuortaneella? Tietoa siitä paikallisilla on. Onko tämä ohjaajan keino lisätä dokumenttiin draamaa tuomalla esiin Kuortanetta ylikorostetun kielteisesti ja päätyä Siperian perheen auvoiseen eloon? Miksi siinä esitettiin tunnistamiani, täysin asiaan liittymättömiä omakotitaloja? Miksi ei oltu autenttisessa ympäristössä? Miksi Arvo lausuu tuomionsa Kuortaneelle alakoulumme pihamaalla? Salosen Toivo ei koulun johtajaopettajana sallinut pientäkään kiusantekoa oppilaiden kesken eikä opettajia kohtaan. Siinä karttakeppi viuhui, sen tietää moni. Olisin halunnut dokumenttiin myös ”syytetyn” eli kuortanelaisten puheenvuoron. Miksi ei näin käynyt, selvisi googlatessani mikä on tv-dokumentti.

”Dokumenttielokuva ennen kaikkea välittää tunteita ja sanomia, luo kuvia maailmasta, kulttuureista ja ihmisistä. Se kuvaa prosesseja, tapahtumia, matkoja ja tarinoita yleensä pyrkien esittämään ne henkilöiden kautta, heille tapahtuvina asioina. Tällä tavalla katsojalle synnytetään samaistumiskohde ja luodaan mahdollisuus myötäelämiseen.”

Tässä myötäelämisessä tv-dokumentti on erinomaisesti onnistunut – näköjään vain niiltä osin kun katselijalla asiasta ei ole omakohtaista tietoa. Tv-dokumentin ei ilmeisesti tarvitsekaan olla kokonainen totuus, vaan henkilön kautta esitetty totuus. Sellaisenaan sitä on kunnioitettava eikä sitä kannata kiistää. Meillä kuortanelaisilla on kuitenkin jonkinlainen oikeus loukkaantua kokiessamme tulleemme laajamittaisesti nimellä syyllistetyksi julkisessa mediassa.

Vielä on Arvolla mahdollisuus täydentää särkynyttä kuvaansa Kuortaneesta ja isästään. Tutkijana hänellä on erinomaiset edellytykset tarvittaessa kaivaa lisätietoa eri arkistoista ja saada henkilöhaastatteluin tositarinaa. Vielä elää monia yli 70-vuotiaita, jotka lapsuudestaan muistavat nämä maatalojen töitä tekevät sotavangit ja tunsivat Arvon isän, jota poikasena Arvo ei koskaan nähnyt. Sotavankien olot eivät koskaan ole helpot, mutta itärajan takana oli kaikilla kansallisuudesta riippumatta paljon kylmempää kyytiä.

Nyt vähän tv-dokumentin tekijälle ja ehkä Arvollekin uusia tietoja. Sotavangit (4 kirkonkylässä) elivät melkoisen vapaasti Kuortaneella, tekivät talon töitä, nukkuivat samoissa tiloissa ja söivät samaa talon ruokaa. He mm. kokoontuivat sunnuntaisin pitämään yhteisiä omia säännöllisiä viikkotapaamisiaan eräässä talossa. Muuan tapaus: velipoika ei vielä osannut uida, jolloin tämä vierasmaalainen renki otti hänet selkäänsä ja sillä tavalla yhdessä mentiin Kaarankajoen yli vastarannalle. Luottamus oli aitoa ja molemminpuolista sekä vähintään myöhemmin solmittavan YYA-sopimuksen tasoa. Stalin vaati sotavankeja välittömästi palautettavaksi Neuvostoliittoon välirauhansopimuksessa. Ensin lähtöitkut kahvipöydässä. Sitten rengit vietiin Hakolan hevosella Alavuden asemalle. Itkien he matkasivat - Kuortane ja Suomi oli heidän mielestään hyvä paikka elää.

Kuortane ja Suomi on edelleen hyvä paikka elää.

Ystävällisesti 13.3.2011 Ynssi

– Ynssi (ei varmistettu)

Tuossa aiemmassa kommentissani en maininnut, että olen käynyt Kuortaneella samat koulut samoihin aikoihin Arvon kanssa. Aloitin kirkonkylän kansakoulussaa vuonna 1951, ensin Lyyli Halosen ja sitten Enni ja Toivo "Topi" Salosen komennossa.
Eipä meillä ollut silloin rikkauksia tai muutakaan rehvasteltavaa; muistan kuinka ensimmäisenä koulupäivänäni kävelin paljain jaloin reppu seljässä - ja kävelymatkaa oli reilusti toista kilometriä suuntaansa.

Arvo tuli tutuksi koulussa ja pienen kylän pienissä riennoissa ja silloin en todellakaan havainnut mitään syrjintää tai poikkeavaa suhtautumista häneen nähden - me olimme saman kylän poikia.
Sitä en tiedä, mitä Arvo on mahdollisesti saanut kokea vanhempien tai itselleni tuntemattomien ihmisten taholta, tai minkälaisia vaikutelmia tai tunteita vanhempien suhtautuminen on Arvossa synnyttänyt.

Asumis- ja varttumisympäristönä lapsille ja nuorille pidin Kuortanetta oikein lintukotona ja useimmat ihmiset tunnettiin hyvinkin; en allekirjoita YLE:n antamaa kuvaa fasistisesta ja kovasta pitäjästä.
Etelä-Pohjanmaalla ja Kuortaneellakin oltiin reiluja, suori, itseltään vaativia ja toisistaan huoltapitäviä - ja isänmaallisia; vaikka "pohojalaanen ei puhu eikä pussaa" saattoi olla karjalaiselle ensivaikutelma, niin rakkaiksi ovat heillekin jälkeläisineen nämä konnut tulleet. Kuortaneella on pitäjän kokoon nähden runsaasti syntyperältään karjalaisia.
Valitettavasti suurin osa Kuortaneella koulunsa käyneistä on joutunut hakemaan leipäpuunsa suuremmista taajamista ympäri Suomea ja jopa ulkomailta; toisaalta Kuortaneella koulunsa käyneet ovat menestyneet elämässään poikkeuksellisen hyvin. Olisivatko arvot kunnossa?
Ymmärrystä ja anteeksiantoa tarvitaan tällaisissa vaikeissa asioissa - ja erityisesti pitää antaa anteeksi itselleen, jotta kirkas taivas alkaisi näkyä - se horisontti on piirtynyt vääjäämättä ikäistemme näkökenttään. Ennen auringon laskua on hyvä antaa anteeksi - levon varmistamiseksi.

– Jussi K (ei varmistettu)

Nyt on pakko nauraa: "Asumis- ja varttumisympäristönä lapsille ja nuorille pidin Kuortanetta oikein lintukotona ja useimmat ihmiset tunnettiin hyvinkin; en allekirjoita YLE:n antamaa kuvaa fasistisesta ja kovasta pitäjästä...=
Etelä-Pohjanmaalla lapsuuteni ja nuoruuteni viettäneenä, koulukiusattuna v. 61 alkaen, sanon että Arvon tarina on uskottava. Juuri tältä tuntuu ja tällaisia loppupäätelmiä kiusaaminen aiheuttaa. Alueella oli/on vikaa suhtautumisessa köyhempiin ihmisiin. Voin pahoin siellä päin käydessäni.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Tälle Tsuna -kirjoittajalle pari asiaa tiedoksi:

- Et näytä tuntevan tämän päivän suomalaista yhteiskuntaa pätkän vertaa. Maailmansotien välisen ajan virtaukset ovat sitten asia erikseen. Niihin setä-stalin omalla politiikallaan myös voimakkaasti vaikutti.
- Mistä kaikki sai alkunsa? Siitä, kun Stalin ja Hitler jakoivat Euroopan. Sieltä löytyvät murhaajat!!

peki

– Pertti Peltokangas (ei varmistettu)

Sieltä löytyvät murhaajat!!

niin, Suomesta!

– Anonyymi (ei varmistettu)

Kommentti karjalaisten kohteluun Kuortaneella: Omassa lapsuudenkodissani
asui peräkkäin jonkin aikaa sodan jälkeen neljä eri karjalaisperhettä.
Kaikista heistä tuli perheemme ystäviä.Yhteyttä pidettiin heidän muutettuaan muille paikkakunnille ja vierailtiin puolin ja toisin. Eräs heistä totesi vierailukäynnillä, että hän aina Alavudelta lähdettyään kohti Kuortanetta tuntee tulevansa kotiin.Sama mies tuli vaimoineen myös
isämme hautajaisiin.
Vielä nytkin, siis jo toisessa polvessa, olemme ystäviä ja yhteydessä meillä asuneiden karjalaisten elossa oleviin läheisiin.
En ole muutenkaan Kuortaneella huomannut nuivaa suhtautumista paikkakunnalla asuviin/asuneisiin karjalaisiin. Äidilläni oli esimerkiksi tapana jouluisin muistaa lähistöllä yksin asuvia karjalaisia. Karjalaiset ovat iloisia ja seurallisia ihmisiä, vaikka ovat joutuneet kokemaan
kovia elämässään. Eräs nainen kertoi jopa tulleensa Kuortaneelle kävellen Karjalasta , lehmiä mukanaan tuoden.
.

– Syntyisin Kuortaneelta (ei varmistettu)

Karjalaisista senverran, että meidän talossa asui sodan aikana ja senjälkeenkin kaikenkaikkiaan kuusi eri karjalaisperhettä, joista on paljon hyviä juttuja vielä kerrottavana. Tekivät paljon talon töitä ja eräs aloitekykyinen karjalaisnainen oli jopa monesti ottanut ohjakset käsiinsä notta työt sujuisi ja hänen miehensäkin oli ollut aika tavallakin "tossunalla". Kyllä siitä hyviä juttuja lapsuudessa kuuli illanistujaisissa. Vielä 60-luvulla muistan kun kävi näitä karjalaisperheen jäseniä näyttämässä lapsilleen paikkoja missä asuivat. Vuosikymmeniä myöhemmin kuulin juttuja kuinka meirän talon kokilla pidettiin ortodoksiset karjalaishäät joita talon väki oli katsellut "silmät suurina" kun olivat kuulemma kiertäneet jotan rinkiäkin ja pelkästään ortodoksipapin näkeminen koko komeudessaan oli ollut lapsille sellainen näky notta "eihä tuollaasta oookkaaa :))) ".

– Nokiotta-48 (ei varmistettu)

Vaikka tänään missä vaan suomessa sama tilanne en usko ihmisistä yhtään sen parempaan. Jos surkiat pääsee rokottaa surkeita niin tulee rumaa jälkeä.

– Anonyymi (ei varmistettu)

Näin tuon Myllymäen Arvon dokumentin nyt (29.12.2013) ensimmäistä kertaa. Lueskelin myös monien tuttujenkin kirjoittamia kommentteja ohjelmasta tästä Ylen palauteblogista. Monet näkyivät pahoittaneen mielensä dokumentissa esitetyistä Arvon kielteisistä Kuortane -muistoista, ja näkyi Arvo itsekin Viiskunta -lehden kautta osallistuneen keskusteluun.

Itse olin sen verran myöhempää vuosikertaa (s. 1951), että en henkilökohtaisesti Arvoa tuntenut. Muutin pois Kuortaneelta heti lukion ja armeijan jälkeen vuonna 1971. Rehellisyyden nimissä on pakko sanoa, että ilmapiiri paikkakunnalla oli, miten sen nyt sanoisi, lievästi ahdasmielinen. Omasta taustastani löytyy hieman samankaltaisuutta sen kanssa, mistä dokumentti kertoi. Äitini nimittäin tuli Suomeen jatkosodan jälkeen tutustuttuaan isääni Aunuksen Saarimäen kylässä jatkosodan aikana. Tein äitini tarinasta jutunkin Kuurtanes -seuran joululehteen muutama vuosi sitten.

Muistan Kuortaneen lukiosta episodin keväältä 1969 ollessani lukion toisella luokalla. Kirjoittamaan valmistautuva vanhempi luokka oli penkkareidensa kunniaksi päättänyt valita juhliinsa yhtenäiset punaiset paidat. Minun on vaikea kuvitella, että kyseessä olisi ollut edes hirtehishumoristinen poliittinen kannanotto. Mutta niin vain kävi, että noin puolet luokan oppilaiden vanhemmista kielsi lapsiaan jyrkästi esiintymästä näissä paidoissa ja valmistuttivat vesoilleen samasta kankaasta ommellut siniset paidat... .
Elävästi muistan myös presidentin vaalit vuonna 1968, jolloin Kekkosen vastaehdokkaana oli Kokoomuksen Matti Virkkunen. Lukiossa liputettiin avoimesti Virkkusen puolesta, ja jos julkesi kannattaa Urho Kekkosta (KePu), sai välittömästi kommunistin leiman otsaansa.
22.3.1968 pääministeriksi nimitettyä, jo tohtoriksi väitellyttä Mauno Koivistoa punakat isojen talojen pojat kutsuivat lukiossa turkulaiseksi satamajätkäksi... .
Näistä ei minulle tietenkään mitään traumoja jäänyt, jälkeenpäin ovat pelkästään huvittaneet. Mutta silloisesta ilmapiiristä ne viestivät.

Oma kokemukseni on se, että Mäyryn Kuljunpihassa enkä juuri muuallakaan tavallisten kyläläisten taholta kokenut mitään suunsoittoa äitini karjalaisuuden johdosta. Mutta vaistosin hyvin selkeästi, että oppikoulussa ja tiettyjen vauraampien talojen tiimoilla leijui sitä samaa henkeä, mistä IKL tuli tunnetuksi. En usko, että kukaan tätä edes viitsii kiistää, niin ilmeistä se oli.

– Reijo Liinamaa (ei varmistettu)