Matka isän luo

Julkaistu torstaina 03.03.2011 48 144

Arvo Myllymäki on yksi harvoista neuvostosotavankien lapsista, joka on myös löytänyt isänsä.

TV1 sunnuntaina 29.12.2013 klo 15.40 - 16.30

Yle Areenassa 30 päivää

Yksi sotiemme vaietuimmista aiheista on neuvostoliittolaisten sotavankien lapset. Heitä arvioidaan syntyneen 200 - 300.

Tampereen yliopiston emeritusprofessori Arvo Myllymäki on yksi heistä. Arvo Myllymäki vaikeni taustastaan kymmeniä vuosia, aivan kuten monet muutkin neuvostosotilaiden Suomessa syntyneet lapset.

”Se oli perheen yhteinen salaisuus, mutta nyt minusta tuntui, että oli sopiva aika kertoa siitä tuskasta, mitä kipeät lapsuuden muistot aiheuttivat ja samalla myös siitä riemusta, mitä asioiden läpikäyminen on tuonut, Myllymäki kertoo.

 

Kekkonen auttoi isän etsimisessä

Arvo Myllymäen tarina on ainutlaatuinen. Hän on yksi harvoista neuvostosotavankien lapsista, joka on myös löytänyt isänsä.

Isän etsimisessä ratkaisevaa apua antoivat presidentti Urho Kekkonen ja silloinen Neuvostoliiton suurlähettiläs Vladimir Stepanov. Isä löytyi Siperiasta vuonna 1978. Myllymäki pystyi luomaan läheiset suhteet isäänsä ja myös tämän uuteen perheeseen. Nuo siteet ovat yhä vahvat.

Dokumentissa Matka isän luo matkustetaan Barnaulin kaupunkiin Etelä-Siperiaan, tapaamaan Myllymäen äitipuolta ja veli- ja sisarpuolia.

 

Sota-ajan rakkautta

Arvo Myllymäen isä oli sotavankina muun muassa Riitasensuon kurileirillä Kerimäellä. Leirin olot olivat poikkeuksellisen ankarat ja kuolleisuus suurta.

”Riitasensuo oli maanpäällinen helvetti. Onneksi hän pääsi sieltä Vaasaan aivan toisenlaisiin olosuhteisiin”, Myllymäki toteaa.

”On merkillistä, että vaikka Vaasan Mustasaaressa vankeja kohdeltiin paljon paremmin, niin leiristä tiedetään varsin vähän. Voidaan sanoa, että leiristä on vaiettu kahdella kielellä.”

Sota-aikana maataloustyöt olivat naisten harteilla, miehet olivat taistelemassa rintamalla. Tuhannet vangeiksi joutuneet neuvostosotilaat tekivät maatöitä pelloilla yhdessä suomalaisten siviilien kanssa.

Näin myös Myllymäen isä, joka lähetettiin maalaistaloon Kuortaneelle. Äiti oli tuon talon tytär. ”Sodan aikana oli myös lämpöä ja rakkautta”, muistuttaa Myllymäki.

Ohjaus: Ari Lehikoinen/Yle 

Dokumentti on esitetty TV1:llä edellisen kerran heinäkuussa 2011.

 

Suosittele144 Suosittelee

Kommentit

sunnuntaina 06.03.2011

Loistava dokumentti! Kiitos Arvolle. Saatoit auttaa monia.

sunnuntaina 06.03.2011

Petroskoin Kansallisen teatterin ohjelmassa toukokuusta 2010 on Sinisen taivaan lauluja-niminen näytelmä, joka kertoo suomalaisen maalaistytön ja venäläisen sotavangin välisestä rakkaudesta. Kaunis tarina, jolla on dokumenttipohjaa. Luulisin, että Arvo Myllymäen olisi tosi mielenkiintoista päästä katsomaan tätä näytelmää, se esitetään muuten suomeksi!!!

sunnuntaina 06.03.2011

suomalaiset tappoivat venäläisiä miehiä suomessa ja naisia ja lapsia itä-karjalassa, emme anna anteeksia, nytkin tulevat murhaamaan naisia Venäjällä, Sortavalassa humalaiste finn-show joka viikon loppua

sunnuntaina 06.03.2011

Liikuttava ohjelma. Kiitokset Arvolle ja ohjelman tekijöille. Tiedän hyvin, miten iso ero oli Pohjanmaalla myöskin köyhien lapsilla ja talollisten lapsilla.
Olisi kiinnostavaa tietää Mustasaaren vankileiristä, en ole koskaan kuullutkaan, että myös täällä Vaasan lähistöllä on sellainen ollut.
Mutta paljonhan on asioita, joista ei ole meille kerrottu.

sunnuntaina 06.03.2011

Aivan upea ohjelma KIITOS ARVO MYLLYMÄELLE kyynel silmissä katsoin upeaa ohjelmaa

On ihana että tällainen ohjelma on tehty ja miten ihmiset voivat olla noin julmia lasta

kohtaan joka olis tarvinnut ihmisten tukea ja rakkautta.Ei venäläisen isän lapsi ole

sen huonompi kun muidenkaan maiden,eikä venäläinen isä muita huonompi olen

melkein järkyttyny tuollaisesta kohtelusta .Ne ihmiset sais kyllä hävetä ja pyytää

anteeksi julkisesti Arvo Myllymäeltä .

sunnuntaina 06.03.2011

saisiko uusintana

sunnuntaina 06.03.2011

Kuin törmät suomalaisteen, loppuu normaali elämä, hyi, kuin pelottavia tsuhnia olette

sunnuntaina 06.03.2011

Katsoimme ohjelman mielenkiinnolla. Järkyttävää, miten aikoinaan on lasta kohdeltu syntyperänsä vuoksi.Ihailtavaa, kuinka Myllymäki on opiskellut venäjän saadakseen kommunikoida sukulaistensa kanssa.

sunnuntaina 06.03.2011

Arvo!
Vaikka tunsin tarinasi 80-luvun Kemin-vuosiltasi, nosti se tunteet pintaan! Olet tärkeä suunnannäyttäjä monille muille vaietun taustan lapsille. "Sakasalaisäpärien" kertomuksia on onneksi kerrottu jo kirjoiksi asti. Toivottavasti rohkeutesi tuottaa itseluottamusta muillekin taustansa takia kärsineille!
Terveisin: Marja-Leena R.

sunnuntaina 06.03.2011

Olot DDR:n salaisessa naisvankilassa olivat hirvittävät, ja sadistiset vartijat saivat monet vangituista tekemään itsemurhan.

SAMANLAISET SADISTIT OLIVAT MYÖS SUOMALAISET sodan aikana KURILEIRISSÄ, SIKSI KUOLI MONTA VENÄLÄISTÄ MIESTÄ helvetti-suomessa

maanantaina 07.03.2011

Kiitos hyvästä dokumentista! On hyvin ikävää, että jouduit Arvo lapsena kokemaan niin monia ikäviä kommentteja ja tuntemuksia lähiympäristössäsi. Tuon ajan ihmisten maailma oli hyvin ahdistava. Hyvä, että olet onnistunut murtautumaan sieltä ulos ja toivon, että olet saanut itsellesi mielenrauhaa asian selvittämisen myötä.

Sota-aika ja sitä seuranneet vuosikymmenet ovat ihan oma lukunsa. Niitä ei voi arvostella tämän päivän näkökulmasta, vaan on ponnistettava tuosta ajasta ja tuolloin vallinneista käsityksistä. Olen evakoiden ja suomalaisten sankarivainajien jälkeläinen. Silti juuri evakot ovat opettaneet minut rakastamaan rauhaa ja tuntemaan suvaitsevaisuutta erimaalaisia ihmisiä kohtaan. Jos siihen pystyvät evakot, on siihen pystyttävä meidän yltäkylläisyyden keskellä eläneidenkin.

maanantaina 07.03.2011

Suuret kiitokset vaikuttavasta dokumentista. Tunteet nousivat pintaan, kun Arvo Myllymäki koruttomasti ja kiihkottomasti kertoi elämäntarinansa. Opillisen sivistyksen ohella hänellä oli myös runsaasti sydämen sivistystä. Olimme äärimmäisen vaikuttuneita ja kiitollisia siitä, että tällaisiakin ohjelmia esitetään. Vaikea asia tuli erittäin hyvin esille.

maanantaina 07.03.2011

Kertakaikkiaan koskettava tarina ja dokumentti. Millä lämmöllä Arvo Myllymäki otettiin vastaan hänen venäläisessä perheessään.

maanantaina 07.03.2011

Kiitos todella koskettavasta dokumentista! Kiitos Arvo Myllymäelle asian esilleottamisesta kauniilla tavalla!

maanantaina 07.03.2011

Arvo Myllymäelle terveiset.

maanantaina 07.03.2011

Kuortanelaisena häpeän niiden kuortanelaisten puolesta,jotka ovat toimineet,kuten kerrot.
Mutta nostan sinulle lippalakkiani siitä elämänkaaresta,minkä olet saanut aikaan. Tähän saakka Kuortaneella on oltu ylpeitä Alvar Aallon ja Heikki Klemetin elämänteoista, nyt nostan Arvo sinut samaan kategoriaan.

maanantaina 07.03.2011

Tuoreiden tutkimusten mukaan suomalaissotilaille syntyi Itä-Karjalassa satoja lapsia kolmen miehitysaikana.

ja ne sotilat olivat TSUHNIA, heidän lapset olivat pikku-tsuhnia ja tsuhnia, jotka eivät tietää mitään, lasten sukulaisille oli häpeä lapsen tsuhnan isästä, kaikki olivat hiljaa isästä. tai ette halua haukkua ja nimitellä niitä omia suomalaisia niin likaiseksi,kuin olitte haukkuneet venäläisiä miehiä

tiistaina 08.03.2011

Dokumentti oli rankka, mutta ainutlaatuisen upea selviytymistarina. Se oli myös osoitus Arvon rohkeudesta ja päättäväisyydestä. Arvon ystävänä ja punikin poikana dokumentti todella kosketti minua. Ystävyytemme alkoi RUK:n suunnistuskilpailussa, jossa juoksin kartalta ulos. Hetken kuluttua Arvo tuli vauhdilla samalle pellolle. Loput rastit haimme kävellen ja maailman menoa pohtien.

Muutamaa vuotta myöhemmin ammuimme mökilläni pistoolilla tarkkuutta. Arvo ei ollut kuitenkaan tulokseensa tyytyväinen, vaan totesi ”Ammunta ei tunnu minulta oikein sujuvan. Täytyy ruveta tekemään tiedettä”. Ja niin kuin tiedämme oikein hyvin hän on sitä tehnytkin.
Arvon esimerkin rohkaisemana koetan selvittää isäni seikkailua, joka oli päättyä Tammisaaren leirillä.

Arvo, olisi mukava vielä koettaa, että joko nykyisellä vauhdilla pysyisimme Kaupin kiintorastikartalla?

Pian myös eläköityvä Reijo Nisula

tiistaina 08.03.2011

Kaunis dokumentti kaikenkaikkiaan ja todiste siitä miten rakkautta ilmenee myös sodan aikana - puolin ja toisin.

Kuortanetta ohjelmassa pistettiin todella pahasti - ikäänkuin se olisi pahin paikkakunta maailmassa tai ainakin Suomessa. Tarinan kertojalla ei ollut mitään sympatiaa sitä kohtaan. Hän viittasi paikkakunnan Lapuan Liike-ja IKL-kannatukseen ja jopa Hitlerinkin jonkinlaiseen hyväksymiseen. Ainakin kahta ensimainittua kohtaan toki Etelä-Pohjanmaalla 1930-luvulla oli yleisemmin myönteistä asennoitumista, mutta Hitlerin osalta ajatus taisi olla yliampuvaa.

Nämä 30-luvun tapahtumilla oli poliittiset syynsä ja osaltaan ne vahvistivat suojeluskuntajärjestön toimintaa. Se taisi olla kuitenkin merkityksellistä työtä kun Neuvostoliitto sitten hyökkäsi Suomeen vuoden 1939 lopussa. Jatkosota olikin jo sitten oma vaiheensa, jossa Suomen toimenpiteissä on kritisoitavaa.

En tunne sen koommin Kuortanetta - mitä olen siellä urheiluopistolla käynyt, mutta oletan kuitenkin että talvisodan seurauksena ja tietenkin myös jatkosodassa kymmenet kuortanelaiset nuoret miehet menettivät henkensä. Onhan näillä kokemuksilla ollut vaikutusta ihmisten asenteisiin.

Sota-aika on niin omaansa, omaa laatuaan, ettei tunteita ja asenteita voi ymmärtää kuin sen ajan näkökulmasta, sen itse kokeneena - luulen.
Minulla ei ole sitä kokemusta, koska olen syntynyt vasta sodan jälkeen.

Minun on kutenkin vaikea ymmärtää, etteikö Kuortaneella ollut yhtään ainoata myötätuntoista, sydämellistä ihmistä sotavangin lasta kohtaan.
Kuortanelaisten tuomitseminen oli dokumentissa niin kategorista.

On täysin tuomittavaa ne julmat asenteet mitä asianomainen koki. Mutta käyttäytyivätkö todella kaikki ihmiset siellä julmasti. Jos näin oli niin eipä siinä kristillisestä asenteesta vähimmässäkään määrin oli.
Voisi jälkeenpäin vaikka kirota kunnan lisäksi myös seurakunnan.

Mutta jotenkin minulla jäi epäilys mieleen, että oliko kaikki sittenkään noin totaalisen surkeasti, mitä ihmisluontoon tulee. Kaippa siellä oli sentään joitain henkilöitä, jotka antoivat asianmukaisen ihmisarvon ja ystävällisyytä.

Kokemusten seurauksena asianomainen ei siis aio palata Kuortaneelle milloinkaan - sen dokumentista ymmärsi.

Se ei varmaankaan lohduttaisi, jos nämä elossa olevat, ilkimykset vielä pyrkisivät kompensoimaan käytöstään anteeksipyynnöillä. Mutta toivoisin kuitenkin, että asianomainen muistelisi myönteisesti niitä ihmisiä, jotka olivat ystävällisiä - jos niitä oli ja vielä elää.

Entä jos sota olisi päättynyt toisin.

Kun neuvostojoukot olsivat valloittaneet maamme, miten olisi siinä konkreettisessa tilanteessa sitten asianomaisen isän käynyt. Kohtelu olisi voinut olla vielä huonompikin, koska vankeihin suhtauduttiin niin kovin kielteisesti.

Etelä-Pohjanmaalla olen kuullut venäläisiä sotavankeja kohdellun niinkin, että he ovat syöneet maatalossa samassa pöydässä missä isäntä ja muu perhe. Ja itkien ovat monet hyvästelleet isäntäväen lähtiessään sodan päätyttyä takaisin kotimaahansa.

Väheksymättä mitenkään sitä kovaa kohtelua minkä asianomainen on kokenut Kuortaneella toivoisin kuitenkin häneltä ymmärtämystä kyseistä paikkakuntaa kohtaan, jos siellä oli yksikin ystävällinen ihminen.
Mutta Kuortaneen yleistä asenneilmapiiriä on myös ymmärrettävä sodan kokemusten ja erityisesti seurausten johdosta.

Jos oli Hitler paha, niin oli Stalinkin. Ja neuvostoliittolaisilla oli itsellään kaikki oikeudet siihen, antaako hänen olla vallassa vai ei.

tiistaina 08.03.2011

niitä ,,tsuhnan,, lapsia Karjalassa haukkuivat fasistiksi ja näyttivät sormeella

tiistaina 08.03.2011

Edellisen johdosta Kuortaneella 1949 syntyneenä ja siis Arvoa 4 vuotta nuorempana sekä lisäksi Arvon kanssa samassa keskikoulussa,Arvo V-luokalla,minä I-luokalla olleena, haluan hiukan valaista mitä minä olen kokenut.
Itse en ole samalta kylältä,mutta muistan kyllä hänet niiltä ajoilta jotenkin. Mulle on jotenkin jäänyt mieleen, ettei hänellä ollut perhessään isää. Ainakin minulle jäi jo silloin Arvosta yleisesti arvostava kuva,koska hän menestyi jo silloin hyvin,vaikka olikin"isätön".
Mutta kirkonkylällä ja erityisesti "Myllynurkalla",jossa hän asui, saattoi olla joitain yksilöitä,jotka hänen ollessaan lapsi tai nuori,olivat loukanneet syvästi hänen tunteitaan.
Hänhän meni keskikoulun suoritettuaan muualle opiskelemaan ja päätyi sitten professorin vakanssille Tampereelle,välivaiheita en tunne. Hän piti muistaakseni Kuortaneen kesäpäivillä eli"Kuhinoilla" n. 10-15 vuotta sitten juhlapuheen ja sehän todistaa, että kyllä häntä täällä yleisesti arvostetaan tosi korkealle.
Kuortane on muuttunut noista Arvon Kuortaneella oloajoista aika paljon,asuuhan täällä jopa näitä entisiä venäläisiäkin joitain kappaleita. Toki täällä vieläkin voi asua joitain ohjelmassa mainitunkaltaisesti ajattelevia, mutta tuskin montaa henkilöä.
Mielestäni Arvo voi kyllä kävellä Keskustien päästä päähän,pää pystyssä ja rinta rottingilla,kuten teen minäkin jolla on jotain pientä ollut hampaankolossa.
Tyhjin käsin me ollaan tultu ja tyhjin lähdemme,muutamia kokemuksia kokeena.

keskiviikkona 09.03.2011

Kuortaneella kohdeltiin Arvoa ja hänen isäänsä hyvin.

Arvon isä sotavankina ollessaan sai liikkua vapaasti - käydä myllyreisseuilla ja asioilla kirkolla talon hevosella ihan vapaasti. Häneen luotettiin. Kyläläiset muistavat Arvon isän iloisena miehenä joka kuulemma oli jo kaukaa nostanut käden pystyyn tervehdyksen merkiksi kun kohtasi kuortanelaisia. Arvon isällä oli hyvät olosuhteet talossa - hän sai ruokaa riittävästi, mutta piti kyllä sitten myös työtä tehdä. Tästä syystä hän olisikin itse halunnut jäädä Myllynurkalle myös sodan jälkeen, mutta neuvostoviranomaiset eivät tällaista sallineet.

Myös Arvoa kohdeltiin hyvin Kuortaneella. Emme muistuttaneet häntä kertaakaan siitä että ei ole isää ja että isä on entinen sotavanki. Suhtauduimme tarkan hienovaraisesti asiaan.Nooh - sanailuja oli - kuten kaikkien kohdalla.

Kunnan toimesta Arvolle annettiin mahdollisuus myös keskikouluun - hänelle maksettiin kaikki (silloinhan piti maksaa lukukausimaksu, kirjat ja oppivälineet, ruoka) kunnan toimesta. Lisäksi Arvo sai kunnalta ruoka- ym. rahaa kuukausittain, että voisi näin elää. Arvo oli mukana kulttuuri- ja urheilutoiminnassa siinä missä muutkin. Etevyytensä ansiosta hän oli myös monissa muissa asioissa mukana. Iloitsimme Arvon etevyydestä ja siitä että hän menestyi koulussa ja siksi olimmekin hieman pahoillamme kun hän ei jatkanut lukioon. Mutta tämäkään ei sitten ollut mikään este Arvolle. Hän lahjakkuutensa ja arvostettavan rauhallisuutensa vuoksi meni elämässään eteenpäin Tampereella opiskellen ja päätyi lopulta professoriksi saakka. Olemme tätä aina pitäneet erään ihmisen sankaritekona ja joskus olen myös hänen esimerkkiään käyttänyt hyväksi ja kertonut kuinka Suomessa voi menestyä ja nousta mahdottomistakin tilanteista. On selvää, että Kuortaneella talvisodan kauheuksien ja nuorten kaatuneiden suuresta määrästä johtuen on ollut myös kriittistä mieltä Arvoa kohtaan. Ja nämä ovat sitten purkautuneet aivan liian kohtuuttomien lausahdusten ja tapahtumien muodossa, jotka taatusti ovat jättäneet jälkensä pienen lapsen ja nuoren mieleen jäljen. Kenenkään lapsen ei pitäisi kuulla sellaista mitä Arvo on kuullut. Tästä olen suuresti pahoillani ja myös siitä olen myös pahoillani, että Arvo ei ole vielä päässyt "sinuiksi" näiden kauheiden asioiden kanssa. Olemme kaikki (kukin omalla tavallaan) saaneet kokea jossain elämämme vaiheessa asioita, jotka ovat traumaattisia, mutta ne pitää työstää pois - ja anteeksianto on se avain. Jos ihminen jää anteeksiantamattomaan tilaan niin hän tekee vain vahinkoa itselleen. He jotka pahasti ovat sanoneet, niin ovat jo ehkä kuolleet eivätkä enää tiedosta asiaa, mutta Arvo tiedostaa. Hänen itsensä takia pitäisi nämä asiat selvittää ja missäs muualla se parhaiten kävisi kuin Kuortaneella. Siellä Arvo edelleen otetaan hyvin vastaan ja toivotetaan tervetulleeksi eikä "Kunnon kuurtanelaane" - tittelikään ole kyllä kaukana. Sehän annettiin muutama vuosi sitten Kosti Rasinperälle ensimmäisenä ulkokuurtanelaasena. Uskon, että tämäkin - sinänsä melko dramaattinen - tapahtumasarja saa vielä onnellisen lopun kaikin puolin.

keskiviikkona 09.03.2011

Hyvä selonteko nokiotta-48. Tämä selvittää varmaan aika paljon kokonaisuutta. Muistaakseni Lanamäen Anttikin syntyperäisenä alavutelaisena,pääkaupunkiseutulaisena ja Kuortaneella piipahtaneena sai sen tittelin. Sitä en voi ymmärtää,Arvo olisi sen ansainnut paremmin.

keskiviikkona 09.03.2011

Ihana tosi tarina!!
Antakaa jatko aika katsoessa areenasta!

torstaina 10.03.2011

Kun emäntä muutama päivä ennen ohjelman lähetystä toi kutomapiiristä tiedon, että Arvo kertoo ohjelmassa sunnuntaina isätarinansa, olin innostunut. Levitin sanaa naamakirjankin avulla, muutamille soittelin.
Olin ällistynyt ohjelman totaalituomitsevaisuudesta. Tiedän itsekin, miten mm. eräs kylän isäntä häntä auttoi. En voi kertoa yksityiskohtia, koska haluan säilyttää isännän anonymiteettin. Näitäkin siis oli. Toki tiedän myös vastakkaisestakin suhtautumisesta.
Olen Arvoa vuotta nuorempi. Myllynurkalta ei ole meille Mäkipäälle kuin kilometri, peltoa ja joki välissä. Parhaimmat kaverini olivat Arvon serkun serkkuja. On selvää, että meillä oli paljon yhteisiä juttuja Ilolammen lasketteluista pesä- ja jalkapalloon. Taisi olla niinkin, että Arvo oli yksi porukasta, kun Pyhäinpäivänä -57 poltin ainoat elämäni tupakit meidän riihessä.
Ohjelma sai minut kovasti miettimään, olenko itsekin jotenkin aiheuttanut Arvolle mielipahaa. En tiedä, koska itse ei sellaista voi muistaa. Arvo muistaa, jos totta on. En myöskään muista, että kaveriporukassamme olisi häneen suhtauduttu nuivasti. Mutta Arvo tietää.
Ensimmäisen kerran huomasin, että Arvolla on näyttämisen halua, kun talvella -64 kävin Vaasassa asuessamme hänen kämpillään joskus pyhinä pelaamassa shakkia hänen kanssaan. Hän oli juuri päättelemässä kauppaopistoa ja sanoi tekevänsä kovasti töitä, jotta saisi keskiarvon 8,5:een. Tavoite oli tärkeä siksi, että se avaa ovet Yhteiskunnalliseen Korkeakouluun Tampereelle. Enempää siitä en muista, mutta taisin jo silloin isäasian syyksi tiedostaa.
Vaasan jälkeen olemme tavanneet muutaman kerran, viimeksi 10 vuotta sitten Helsingissä. Jossakin lounasravintolassa hän huusi minut tervehtimään ollessani poistumassa. En ollut kuuhoillut vieraisiin pöytiin.
Toivon, että Arvo voisi perääntyä piirun verran tuosta elinikäisestä Kuortaneen boikotistaan.
Terveisiä Arvolle!
Peki

torstaina 10.03.2011

Kiitos Pertti sinullekin omakohtaisista kokemuksistasi Arvon suhteen. Ehkä joku lähimenneisyyden asia on noussut Arvolla kohtuuttoman suureksi kiveksi kengässä. Toivomus on tietenkin meillä kaikilla se,että Arvo ei muistelisi pahalla Kuortanetta ja kaikkia kuortanelaisia,koska syyllisiä ei varmaan meistä nykyään vajaasta neljästä tuhannesta asukkaasta ole hyvin monta.

perjantaina 11.03.2011

Muistot Kuortaneesta ja Kuortaneelta eivät onneksi ole traumatisoineet, vaikka kaikenlaista tuli koettua aikana kansakoulusta ylioppilaslakkiin. Mukava muistella mennyttä - kohta elämääkin, mutta sääliksi käy Arvoa tästä mukaansa ottamastaan taakasta. Eikö olisi jo aika hellittää ja antaa anteeksi, niinkuin teillekin on annettu - ja kiittää jokapäiväisestä leivästä. Me emme ole voineet valitettavasti valita maallista isäämme ja äitiämme.
Ei se ollut äidillenikään helppoa lähtö Karjalasta pakon edessä - ei halunnut enää lähteä katsomaan tuhottuja kotiseutujaan, vaikka olisikin ollut mahdollista ennen kuolemaansa. Itse kävin Karjalassa ja mm. Petroskoissa ( Äänislinna ) pari vuotta sitten ja en ihmettele äidin kantaa.
Iivari Honkolan taiteileman muistopaaden katveessa Kuortaneen hautausmaalla lepää kuortanelaisia sankarivainajia - heitä on kylän sijaintiin ja asukaslukuun nähden hämmästyttävän paljon. Tämä on ollut monen perheen äidin, isän, veljien ja siskojen syvän surun ja kaipauksen alttari. On häpeällistä tässä yhteydessä ruveta syyttelemään suomalaisia sodan julmuuksista ja kirjoitella hävyttömyyksiä.
Syyttelemällä ja kaunaa kantamalla ei tule kuin oma kuorma raskaammaksi. Se mikä on mennyt - on mennyt, sitä ei saa takaisin - useimmissa tapauksissa onneksi. Meillä ei ole kuin tämä hetki, eläkäämme se viisaasti. Kuitenkin meillä on muistot ja niissä Kuortaneella on kultaiset reunat ainakin omalla kohdallani.
Hyviä eläkepäiviä sinulle Arvo ja muillekin kuurtanelaasille ja nokiottiille.
T. Jussi K

perjantaina 11.03.2011

Petrozavodsk ei ole mikään Äänislinna, tuhopolttoja juuri te olette tehnee, suomalainen perusti leirit sinne, murhaasi ja raiskasi, löi nälkäisiä naisia kepillä, kuuritti, siis, ampui nuoria poikia ja v.1944 poltti Petrozavodskin.

lauantaina 12.03.2011

Pekin kommentoinnista innostuneena pistän lusikkani myös tähän keskusteluun. Olen käynyt koulua Arvon kanssa 4+5 luokkaa. Samoilta nurkilta olen kuin Pekikin. Mitä tulee muistikuviini Arvosta kouluajoilta, ne ovat pelkästään myönteisiä. En muista ainuttakaan tapausta,että olisin kuullut tai nähnyt nuivaa suhtautumista Arvoon. Myöskään en ole vanhemmilta ihmisiltä saanut kuulla mitään negatiivista. Tosiasiat on pidetty tosiasioina. Minusta meidän koululaisten keskuudessa Arvoa arvostettiin kovasti. Hänellä oli meidän mielestä "järki mukana toimissaan" häntä ei syrjitty porukassa, vaan oli aina tervetullut yhteisiin touhuihin.
Olen myös sitä mieltä, että Arvo voi kulkea pää pystyssä Kuortaneella ja sitä toivonkin. Olen myös valmis keskustelemaan Arvon kanssa menneistä ajoista ja miten ne koimme.
Terveisiä Arvolle ja hänen kuortanelaisille ystävilleen, meitä on paljon.

sunnuntaina 13.03.2011

toivon sydämestäni että tämä ohjelma tule uusintana. Miten sivistyneesti kerrottu vaikea tarina

sunnuntaina 13.03.2011

Tuli eilen 12.3. klo 12:06-12:53 uusintana,mutta vielä uudesta esityskerrasta ei ole tietoa. On vielä tänään katsottavissa Ylen Areenassa klo 21:03 saakka allaolevan mukaan.
# Julkaistu: 6.3.2011 klo 21.03
# Katsottu: 10622 kertaa
# Poistuu: 13.3.2011 klo 21.03

sunnuntaina 13.03.2011

Hämmästyttää, kummastuttaa

TV1:n Matka isän luo –dokumentti pakottaa lähestymään tässä mediassa kuortanelaisia. Olinhan siellä minäkin, Kuortaneella. Olin Arvo Myllymäen luokkakaveri useita vuosia.

Samat ovat tuntemukset kuin monilla kuortanelaisilla Yle-sivujen kommenttikirjoittajilla – mainostin etukäteen ylpeänä juttua monille tutuille. Järkytykseni koskien Arvon boikottia Kuortanetta kohtaan oli melkoinen. Hämmästyttää. En muista mitään erityistä kielteistä koulussa tai kaveripiirissä Arvoa koskien. Mitä kodin läheisten keskuudessa tai joissakin muissa minulle tietämättömissä ympäristöissä tapahtui, siitä en osaa mitään lausua.

Viittaaminen Lapuan liikkeeseen yms. on myöhäisherännäisyyttä. En minä ainakaan hävityn sodan seurauksena ja isänmaallisten järjestöjen lakkautusten jälkeen lapsen silmin huomannut mitään ”fasistisia piirteitä”, tosin eipä niitä osannut etsiäkään. Kiinnosti etupäässä hiekkalinnat.

Olen vakuuttunut, että edellä olevissa nettikirjoituksissa on selvitetty todenperäinen laita koskien myös virallisen Kuortaneen aikoinaan Arvolle antamaa henkistä ja taloudellista tukea. Äitiä tai isää kunta ei voi kenellekään antaa. Ne saadaan. Vinosti painotettu arvolataus on nyt harhaanjohtavasti kohdistanut syyllisiksi Kuortaneen kunnan ja sen asukkaat. Sinänsä on hyvä, että arpisetkin haavat voidaan avata ja annetaan henkilötasolla mahdollisuus hakea apua. Näissä nettikirjoituksissa Kuortaneelta apua Arvolle on poikkeuksetta tarjottu.

Dokumentin tuottajalle ja ohjaajalle kysymyksiä. Ykkösdokumentin jälkeen voisi tuottaa kakkosdokumentin ”Sotavangin elämää maalaistaloissa Kuortaneella – kansa kertoo”. Minulle tuli dokumentin esittämisen jälkeen tyhjä tunne ja alkoi ihmetyttää, miksi se vaikenee monista Arvolle positiivisista asioista Kuortaneella. Miksi kaikkia ei kerrottu? Miksi asioista ei otettu selvää? Miksi dokumentin Arvoa ei kiinnostanut ja siinä esitetty laajemmin isänsä elämää Kuortaneella? Tietoa siitä paikallisilla on. Onko tämä ohjaajan keino lisätä dokumenttiin draamaa tuomalla esiin Kuortanetta ylikorostetun kielteisesti ja päätyä Siperian perheen auvoiseen eloon? Miksi siinä esitettiin tunnistamiani, täysin asiaan liittymättömiä omakotitaloja? Miksi ei oltu autenttisessa ympäristössä? Miksi Arvo lausuu tuomionsa Kuortaneelle alakoulumme pihamaalla? Salosen Toivo ei koulun johtajaopettajana sallinut pientäkään kiusantekoa oppilaiden kesken eikä opettajia kohtaan. Siinä karttakeppi viuhui, sen tietää moni. Olisin halunnut dokumenttiin myös ”syytetyn” eli kuortanelaisten puheenvuoron. Miksi ei näin käynyt, selvisi googlatessani mikä on tv-dokumentti.

”Dokumenttielokuva ennen kaikkea välittää tunteita ja sanomia, luo kuvia maailmasta, kulttuureista ja ihmisistä. Se kuvaa prosesseja, tapahtumia, matkoja ja tarinoita yleensä pyrkien esittämään ne henkilöiden kautta, heille tapahtuvina asioina. Tällä tavalla katsojalle synnytetään samaistumiskohde ja luodaan mahdollisuus myötäelämiseen.”

Tässä myötäelämisessä tv-dokumentti on erinomaisesti onnistunut – näköjään vain niiltä osin kun katselijalla asiasta ei ole omakohtaista tietoa. Tv-dokumentin ei ilmeisesti tarvitsekaan olla kokonainen totuus, vaan henkilön kautta esitetty totuus. Sellaisenaan sitä on kunnioitettava eikä sitä kannata kiistää. Meillä kuortanelaisilla on kuitenkin jonkinlainen oikeus loukkaantua kokiessamme tulleemme laajamittaisesti nimellä syyllistetyksi julkisessa mediassa.

Vielä on Arvolla mahdollisuus täydentää särkynyttä kuvaansa Kuortaneesta ja isästään. Tutkijana hänellä on erinomaiset edellytykset tarvittaessa kaivaa lisätietoa eri arkistoista ja saada henkilöhaastatteluin tositarinaa. Vielä elää monia yli 70-vuotiaita, jotka lapsuudestaan muistavat nämä maatalojen töitä tekevät sotavangit ja tunsivat Arvon isän, jota poikasena Arvo ei koskaan nähnyt. Sotavankien olot eivät koskaan ole helpot, mutta itärajan takana oli kaikilla kansallisuudesta riippumatta paljon kylmempää kyytiä.

Nyt vähän tv-dokumentin tekijälle ja ehkä Arvollekin uusia tietoja. Sotavangit (4 kirkonkylässä) elivät melkoisen vapaasti Kuortaneella, tekivät talon töitä, nukkuivat samoissa tiloissa ja söivät samaa talon ruokaa. He mm. kokoontuivat sunnuntaisin pitämään yhteisiä omia säännöllisiä viikkotapaamisiaan eräässä talossa. Muuan tapaus: velipoika ei vielä osannut uida, jolloin tämä vierasmaalainen renki otti hänet selkäänsä ja sillä tavalla yhdessä mentiin Kaarankajoen yli vastarannalle. Luottamus oli aitoa ja molemminpuolista sekä vähintään myöhemmin solmittavan YYA-sopimuksen tasoa. Stalin vaati sotavankeja välittömästi palautettavaksi Neuvostoliittoon välirauhansopimuksessa. Ensin lähtöitkut kahvipöydässä. Sitten rengit vietiin Hakolan hevosella Alavuden asemalle. Itkien he matkasivat - Kuortane ja Suomi oli heidän mielestään hyvä paikka elää.

Kuortane ja Suomi on edelleen hyvä paikka elää.

Ystävällisesti 13.3.2011 Ynssi

sunnuntaina 13.03.2011

Hieno asia,että myös sinä Ynssi selvitit Arvon aikalaisena sitä aikaa,jota on eletty 40-,50- ja 60-luvuilla lasten ja nuorukaisten piirissä Arvon lähialueella.
Mielestäni yksi hyvä asiakin tästä välittyy eli se,ettei missään kohdin sanota häntä koulukiusatun,joka on nykyään muotisana.
Nämä nykykuortanelaisten ja entisten koululaisten näkemykset selkeyttävät huomattavasti sitä kuvaa,mitä tv antoi.
Hyvä näin.

maanantaina 14.03.2011

Tuossa aiemmassa kommentissani en maininnut, että olen käynyt Kuortaneella samat koulut samoihin aikoihin Arvon kanssa. Aloitin kirkonkylän kansakoulussaa vuonna 1951, ensin Lyyli Halosen ja sitten Enni ja Toivo "Topi" Salosen komennossa.
Eipä meillä ollut silloin rikkauksia tai muutakaan rehvasteltavaa; muistan kuinka ensimmäisenä koulupäivänäni kävelin paljain jaloin reppu seljässä - ja kävelymatkaa oli reilusti toista kilometriä suuntaansa.

Arvo tuli tutuksi koulussa ja pienen kylän pienissä riennoissa ja silloin en todellakaan havainnut mitään syrjintää tai poikkeavaa suhtautumista häneen nähden - me olimme saman kylän poikia.
Sitä en tiedä, mitä Arvo on mahdollisesti saanut kokea vanhempien tai itselleni tuntemattomien ihmisten taholta, tai minkälaisia vaikutelmia tai tunteita vanhempien suhtautuminen on Arvossa synnyttänyt.

Asumis- ja varttumisympäristönä lapsille ja nuorille pidin Kuortanetta oikein lintukotona ja useimmat ihmiset tunnettiin hyvinkin; en allekirjoita YLE:n antamaa kuvaa fasistisesta ja kovasta pitäjästä.
Etelä-Pohjanmaalla ja Kuortaneellakin oltiin reiluja, suori, itseltään vaativia ja toisistaan huoltapitäviä - ja isänmaallisia; vaikka "pohojalaanen ei puhu eikä pussaa" saattoi olla karjalaiselle ensivaikutelma, niin rakkaiksi ovat heillekin jälkeläisineen nämä konnut tulleet. Kuortaneella on pitäjän kokoon nähden runsaasti syntyperältään karjalaisia.
Valitettavasti suurin osa Kuortaneella koulunsa käyneistä on joutunut hakemaan leipäpuunsa suuremmista taajamista ympäri Suomea ja jopa ulkomailta; toisaalta Kuortaneella koulunsa käyneet ovat menestyneet elämässään poikkeuksellisen hyvin. Olisivatko arvot kunnossa?
Ymmärrystä ja anteeksiantoa tarvitaan tällaisissa vaikeissa asioissa - ja erityisesti pitää antaa anteeksi itselleen, jotta kirkas taivas alkaisi näkyä - se horisontti on piirtynyt vääjäämättä ikäistemme näkökenttään. Ennen auringon laskua on hyvä antaa anteeksi - levon varmistamiseksi.

maanantaina 14.03.2011

Nöyrä pyyntö,saammehan tämän ohjelman uusintana. Näin kysyy joukko kyynelsilmin

tiistaina 15.03.2011

Nyt on pakko nauraa: "Asumis- ja varttumisympäristönä lapsille ja nuorille pidin Kuortanetta oikein lintukotona ja useimmat ihmiset tunnettiin hyvinkin; en allekirjoita YLE:n antamaa kuvaa fasistisesta ja kovasta pitäjästä...=
Etelä-Pohjanmaalla lapsuuteni ja nuoruuteni viettäneenä, koulukiusattuna v. 61 alkaen, sanon että Arvon tarina on uskottava. Juuri tältä tuntuu ja tällaisia loppupäätelmiä kiusaaminen aiheuttaa. Alueella oli/on vikaa suhtautumisessa köyhempiin ihmisiin. Voin pahoin siellä päin käydessäni.

keskiviikkona 16.03.2011

Jatkosodan aikana Suomessa sai surmansa 19 085 – 22 000 vangittua neuvostosotilasta. Näistä 1 019 ammuttiin. Lisäksi ammuttiin parisensataa puna-armeijalaista ennen vangiksi kirjaamista. Syinä sotavankien ampumisiin olivat viha, heikko kuri, elintarvikkeiden puute ja vartijoiden mielenterveysongelmat. Sotavankien suhteen poikkeuksen muodostaa tilanne Pohjois-Suomessa, missä Suomen Valtiollinen poliisi (Valpo) osallistui saksalaisen Einsatzkommando Finnlandin rinnalla aktiivisiksi kommunisteiksi taikka juutalaisiksi määriteltyjen neuvostosotilaiden surmaamiseen.

NIIN SELLAISIA TE OLETTE , TSUHNAT JA TULETTE AINA VENÄJLLE murhaamaan. TÄMÄ TEILLE TÄSTÄ; ETTÄ VANKIT SÖIVÄT .....teidän luotia

torstaina 17.03.2011

Tälle Tsuna -kirjoittajalle pari asiaa tiedoksi:

- Et näytä tuntevan tämän päivän suomalaista yhteiskuntaa pätkän vertaa. Maailmansotien välisen ajan virtaukset ovat sitten asia erikseen. Niihin setä-stalin omalla politiikallaan myös voimakkaasti vaikutti.
- Mistä kaikki sai alkunsa? Siitä, kun Stalin ja Hitler jakoivat Euroopan. Sieltä löytyvät murhaajat!!

peki

torstaina 17.03.2011

Arvon kokemuksia ja traumoja lapsuudestaan ei voi pyyhkiä pois toteamalla, että 'emme me ainakaan tiedä, että olisi kohdeltu nuivasti' tai 'emme me ainakaan'. Lapsuuden kokemuksista ovat Arvon kokemukset syntyneet. Onko SInun omatuntosi huono, jos yrität sitä muuksi väittää.

Kuortane on ollut hyvin kahtia jakautunut paikkakunta, tiedän omasta lapsuudestani ja koulutoverieni perheiden kohtelusta. Mietipä omia arvostuksiasi. Historia on ollut hyvin valkoinen, selittyykö se kenties maatalousvaltaisesta elinkeinosta, talollisista alueella, jossa ei ollut teollisuutta eikä niin ollen työläisiä muualla kuin maataloudessa. Osa piti itseään parempana kuin muut. Mistä se paremmus syntyi, minulle ei ole selvinnyt. Kaikkia tämä ei koske, joten yleistää ei voi.
Vastaavaa huonoa kohtelua ovat saaneet osakseen myös karjalaiset, jotka ovat asettuneet paikkakunnalla, heillä on mennyt vuosia arvostuksensa hankkimiseen.

Onneksi tuolla oli kommentteja aidoilta ihmisiltä, jotka reagoivat kyynelsilmin menneen ajan tapahtumiin. Sattua tuon pitäisi, eikä synnyttää selityksiä. Suvaitsemattomuutta kautta linjan.

sunnuntaina 20.03.2011

Sieltä löytyvät murhaajat!!

niin, Suomesta!

perjantaina 01.04.2011

Arvo tuli hiukan ulos paikallislehti Viiskunnassa 31.3 seuraavasti,joka on mielestäni huojentavaa:

Lukijalta
Kuortaneen Rintamanaiset

torstai 31.03.2011

Sain Tuulikki Orrenmaalta Seinäjoen kaupungista kauniin kirjeen. Sen välissä oli Kuortaneen Rintamanaisten tervehdys ja kiitos TV-dokumentista "Matka isän luo". Minulla ei ole mahdollisuutta kaikkia Teitä erikseen lähestyä, joten esitän ajatukseni julkisesti.

Vilpittömyytenne koski minua syvältä ja varsinkin kun joukossanne oli minulle tutut "osuuskauppalaiset" Bertta Jortikka ja Veera Keski-Kulju. Muistan myös Silja Nummelan ja hänen miehensä Yrjön, joka iloisella ja urheilullisella elämänasenteellaan rohkaisi minua opin tielle. On minulla takataskussani pieni yllätyskin. Joukkoonne kuului sodan koettelemuksien vuosina Helmi Haapa-Aho Mäyrystä. Keskusteltuani Eeva Niemelän kanssa ja kuunneltuani isäni muistelut moneen kertaan Sorvalin sotasairaalasta Viipurista ymmärsin, että Helmi hoiti haavoittunutta isääni Viipurissa syyskuussa 1941.

Hyvät Rintamanaiset, liitän Teidät kauniiseen osaan Kuortaneen muistoja, johon ovat aina kuuluneet lapsuus- ja koulutoverini sekä tietysti myös opettajani - yhtä pientä ja yhtä suurta poikkeusta lukuun ottamatta.

Tässä yhteydessä sallittaneen pieni pellon pientareelle poikkeaminen. Opettajani Irja Yli-Hallila sanoi kerran palautettuaan aineen tapaisen minulle: "Kuule Arvo, sinusta voisi tulla vaikka kirjailija, jos kykenisit poistamaan tekstistäsi nuo kiusalliset kielioppivirheet." Kovapäisenä oppilaana minulta on kulunut lähes 50 vuotta noiden yksityiskohtien korjaamisessa. Eipä hätää Irja: tulossa on esikoisromaanini "Vihan ja rakkauden päivät" syksyn kirjamarkkinoille.

Tunturien sylissä, auringon nousua katsellessani 24.3.2011

Arvo Myllymäki

lauantaina 02.04.2011

Kommentti karjalaisten kohteluun Kuortaneella: Omassa lapsuudenkodissani
asui peräkkäin jonkin aikaa sodan jälkeen neljä eri karjalaisperhettä.
Kaikista heistä tuli perheemme ystäviä.Yhteyttä pidettiin heidän muutettuaan muille paikkakunnille ja vierailtiin puolin ja toisin. Eräs heistä totesi vierailukäynnillä, että hän aina Alavudelta lähdettyään kohti Kuortanetta tuntee tulevansa kotiin.Sama mies tuli vaimoineen myös
isämme hautajaisiin.
Vielä nytkin, siis jo toisessa polvessa, olemme ystäviä ja yhteydessä meillä asuneiden karjalaisten elossa oleviin läheisiin.
En ole muutenkaan Kuortaneella huomannut nuivaa suhtautumista paikkakunnalla asuviin/asuneisiin karjalaisiin. Äidilläni oli esimerkiksi tapana jouluisin muistaa lähistöllä yksin asuvia karjalaisia. Karjalaiset ovat iloisia ja seurallisia ihmisiä, vaikka ovat joutuneet kokemaan
kovia elämässään. Eräs nainen kertoi jopa tulleensa Kuortaneelle kävellen Karjalasta , lehmiä mukanaan tuoden.
.

sunnuntaina 03.04.2011

Vastauksena edelliseen: mainittu lehmien kanssa tullut nainen oli Arvon mainitsema Silja,joka elelee edelleen dokumentissakin näytetyssä, punaisessa, poikansa perheen pohjalaistalossa Kuortaneella.

sunnuntaina 10.04.2011

Karjalaisista senverran, että meidän talossa asui sodan aikana ja senjälkeenkin kaikenkaikkiaan kuusi eri karjalaisperhettä, joista on paljon hyviä juttuja vielä kerrottavana. Tekivät paljon talon töitä ja eräs aloitekykyinen karjalaisnainen oli jopa monesti ottanut ohjakset käsiinsä notta työt sujuisi ja hänen miehensäkin oli ollut aika tavallakin "tossunalla". Kyllä siitä hyviä juttuja lapsuudessa kuuli illanistujaisissa. Vielä 60-luvulla muistan kun kävi näitä karjalaisperheen jäseniä näyttämässä lapsilleen paikkoja missä asuivat. Vuosikymmeniä myöhemmin kuulin juttuja kuinka meirän talon kokilla pidettiin ortodoksiset karjalaishäät joita talon väki oli katsellut "silmät suurina" kun olivat kuulemma kiertäneet jotan rinkiäkin ja pelkästään ortodoksipapin näkeminen koko komeudessaan oli ollut lapsille sellainen näky notta "eihä tuollaasta oookkaaa :))) ".

maanantaina 11.04.2011

Terve, Arvo!
Kiitos mielenkiintoisesta ja rohkeasta ohjelmasta! Yritin soittaa ja kiittää sinua heti seuraavana aamuna, mutta en tavoittanut oikeaa Arvoa. Hyvä, että kirjoitat romaania.
Hyvää jatkoa sinulle ja omillesi!
Terveisin
Birgitta Vehmas

sunnuntaina 01.05.2011

Vaikka tänään missä vaan suomessa sama tilanne en usko ihmisistä yhtään sen parempaan. Jos surkiat pääsee rokottaa surkeita niin tulee rumaa jälkeä.

lauantaina 18.06.2011

Liikuttava tarina historiamme pyörteistä. Mikä oli se laulu jota Arvon isä lauloi? Siinähän oli jotenkin...."lohtuna mulla on ollut rakkahin syntymämaa". Mikä on laulun nimi???

sunnuntaina 29.12.2013

Näin tuon Myllymäen Arvon dokumentin nyt (29.12.2013) ensimmäistä kertaa. Lueskelin myös monien tuttujenkin kirjoittamia kommentteja ohjelmasta tästä Ylen palauteblogista. Monet näkyivät pahoittaneen mielensä dokumentissa esitetyistä Arvon kielteisistä Kuortane -muistoista, ja näkyi Arvo itsekin Viiskunta -lehden kautta osallistuneen keskusteluun.

Itse olin sen verran myöhempää vuosikertaa (s. 1951), että en henkilökohtaisesti Arvoa tuntenut. Muutin pois Kuortaneelta heti lukion ja armeijan jälkeen vuonna 1971. Rehellisyyden nimissä on pakko sanoa, että ilmapiiri paikkakunnalla oli, miten sen nyt sanoisi, lievästi ahdasmielinen. Omasta taustastani löytyy hieman samankaltaisuutta sen kanssa, mistä dokumentti kertoi. Äitini nimittäin tuli Suomeen jatkosodan jälkeen tutustuttuaan isääni Aunuksen Saarimäen kylässä jatkosodan aikana. Tein äitini tarinasta jutunkin Kuurtanes -seuran joululehteen muutama vuosi sitten.

Muistan Kuortaneen lukiosta episodin keväältä 1969 ollessani lukion toisella luokalla. Kirjoittamaan valmistautuva vanhempi luokka oli penkkareidensa kunniaksi päättänyt valita juhliinsa yhtenäiset punaiset paidat. Minun on vaikea kuvitella, että kyseessä olisi ollut edes hirtehishumoristinen poliittinen kannanotto. Mutta niin vain kävi, että noin puolet luokan oppilaiden vanhemmista kielsi lapsiaan jyrkästi esiintymästä näissä paidoissa ja valmistuttivat vesoilleen samasta kankaasta ommellut siniset paidat... .
Elävästi muistan myös presidentin vaalit vuonna 1968, jolloin Kekkosen vastaehdokkaana oli Kokoomuksen Matti Virkkunen. Lukiossa liputettiin avoimesti Virkkusen puolesta, ja jos julkesi kannattaa Urho Kekkosta (KePu), sai välittömästi kommunistin leiman otsaansa.
22.3.1968 pääministeriksi nimitettyä, jo tohtoriksi väitellyttä Mauno Koivistoa punakat isojen talojen pojat kutsuivat lukiossa turkulaiseksi satamajätkäksi... .
Näistä ei minulle tietenkään mitään traumoja jäänyt, jälkeenpäin ovat pelkästään huvittaneet. Mutta silloisesta ilmapiiristä ne viestivät.

Oma kokemukseni on se, että Mäyryn Kuljunpihassa enkä juuri muuallakaan tavallisten kyläläisten taholta kokenut mitään suunsoittoa äitini karjalaisuuden johdosta. Mutta vaistosin hyvin selkeästi, että oppikoulussa ja tiettyjen vauraampien talojen tiimoilla leijui sitä samaa henkeä, mistä IKL tuli tunnetuksi. En usko, että kukaan tätä edes viitsii kiistää, niin ilmeistä se oli.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä