Ykkösdokumentti 2006
Ensilähetykset vuonna 2006.
Sivua ei päivitetä.
Harmaa eminenssi
Liikemies Ragnar Nordström oli aikanaan merkittävä vaikuttaja ilman näkyvää yhteiskunnallista asemaa. Dokumentti kertoo uutta tietoa maamme historian vaiheista. Käsikirjoitus ja ohjaus Arvo Tuominen.
01.01.2006
Kääntöraiteella
Tämän päivän ay-toimintaa Perloksen, Connexin ja Kymin paperitehtaan pääluottamusmiesten kertomana. Globalisaation kautta saatu kokemus houkuttelee työnantajia kokeilemaan uusia ay-vapaan tuotannon oppeja myös Suomessa. Käsikirjoitus ja ohjaus Ilona Laurikainen.
22.01.2006
Jäätanssin kylmä sota
(The History of Ice Skating)
Kylmä sota vaikutti urheiluunkin: varsinkin taitoluistelusta tuli sen näyttämö. Kilpailijoista tuli politiikan mannekiineja, joiden epäonnistumiset ja voitot kuuluivat kansalle. Huippu-urheilun ja kovan politiikan rinnakkainelosta puhuvat aikansa tunnetuimmat neuvostoliittolaiset ja läntiset luistelijat. Mukana on myös menestynein suomalainen taitoluistelupari Susanna Rahkamo ja Petri Kokko. Yhteistuotanto: YLE TV1 ja ARTE, L.E.Vision Film- und Fernsehproduktion GmbH.
05.02.2006
Taakankantaja
Johanna Onnismaan dokumenttielokuva hevosen kyvystä auttaa psyykkisesti sairastunutta ihmistä ja ratsastusterapiasta mielenterveyden hoitona. Tuotanto Kinotar Oy.
12.02.2006
Jaettu kaupunki
(Shalom Abu Bassem)
Voiko arabi elää rintarinnan juutalaisen kanssa? Tätä pohtii palkittu dokumentti, joka on 17 vuoden ajan tallentanut Jerusalemin vanhassa kaupungissa Haladiya-kadulla naapureina eläneiden arabin Abu Bassemin ja juutalaisen Danny Rubenin perheen elämää. Tuotanto: Blue Rose Productions, Israel.
19.02.2006
Tien laidass' oli talo
(The Last House Standing)
Talouskasvun symbolina Kiinassa nousee toinen toistaan komeampia pilvenpiirtäjiä. Niiden alta revitään pientaloja kyselemättä liikoja asukkaiden mielipidettä. Mitä kehityksestä ajattelee koko ikänsä kodissaan asunut vanhus, joka näkee talonsa hajottamisen. Hän nousee vastarintaan, mutta taistelu on turhaa. Dokumentti on kiinalaista tuotantoa.
26.02.2006
Suomalainen kuolema
Miten suomalainen yleensä kuolee? Mitä sitten tapahtuu? Miten siitä voi kertoa, kun sitä ei voi näyttää? Käsikirjoitus ja ohjaus Nina Stenros ja Anu Valve. Huom! Tekstiä ei julkisuuteen!
05.03.2006
Helvetti Suomenlahdella
Maailman suurin miinakatastrofi tapahtui 1941 Suomenlahdella. Uusien tietojen mukaan yli 60 alusta upposi ja 16 000 ihmistä hukkui. Nyt laivoja sukelletaan esille. Toimittajat Ari Lehikoinen ja Juha-Matti Martikainen.
12.03.2006
Naisen rajat: Aina jonkun tytär
Antaako uskonnon- ja kulttuurinvapaus oikeuden myös sortamiseen? Ghadi Boustanin ohjaamassa dokumentissa ruoditaan Aina jonkun tytär -näytelmän kohua. Ritva Siikalan kanssa keskustelevat Alexis Kouros ja Zaido Mohamed.
19.03.2006
Naisen rajat: Somalisisua
Shukri Omarin ohjaamassa dokumentissa kaksi somalialaissyntyistä naista rakentaa uutta elämää kaukana kotoa. Ritva Siikala, Fabiane Laube ja Yonca Ermutlu keskustelevat naisen rooleista ja rajoista nykymaailmassa.
26.03.2006
Naisen rajat: Ei vain Pushkinia
Millaista on olla "kahden kulttuurin lapsi"? Maria Lappalaisen ohjaamassa dokumentissa venäläistaustaiset teinitytöt kertovat haaveistaan. Ritva Siikala, Reet Nurmi ja Kulsoom Ally pohtivat ristiriitaista identiteettiä.
02.04.2006
Vaiettu murhenäytelmä
Suomen tuhoisimmassa ilmapommituksessa Elisenvaaran risteysasemalla kuoli neljännestunnin aikana 134 ihmistä, suurin osa sotaa pakenevia siviilejä. Käsikirjoitus ja ohjaus Erkki Rahkola.
09.04.2006
Paimenet
Veikko Aaltosen dokumenttielokuva Kallion seurakunnan pappien työstä, uskosta ja epäilystä yksinäisyyden ja syrjäytymisen leimaamassa työläiskaupunginosassa. Tuotanto Alppiharjun Elokuva Oy.
16.04.2006
Onni
Onnellisuuden syvin salaisuus piilee siinä, ettei koskaan vertaile itseään paremmin menestyneisiin, vaan aina alaspäin ynnä muita toimittaja Arvo Tuomisen tekemiä yhteiskunnallisia havaintoja.
23.04.2006
Ibizan ikihipit
(Hippies Forever)
Ensimmäiset hipit rantautuivat Ibizalle 1960-luvulla. Saaren matkailumaineesta huolimatta he tulivat sinne rakentamaan vaihtoehtoista elämäntapaa. Osa heistä elää yhä Ibizalla ilman sähköä, juoksevaa vettä ja muita mukavuuksia. Millaista heidän elämänsä on ja kuinka heidän lapsensa suhtautuvat vanhempiensa poikkeavaan elämäntyyliin? Tuotanto: Pura Magia Producciones, Espanja.
30.04.2006
Saksalainen salaisuus
(Clearing Up) (Den tyske hemmelighed)
Kertomus kahdesta intohimoisesta, päättäväisestä naisesta, Kirstenistä, joka haluaa selvittää totuuden isästään - ja hänen äidistään, joka halusi siitä vaieta. Ohjaus Lars Johansson. Tuotanto Final Cut Productions, Tanska.
07.05.2006
Äidiksi ei synnytä
(Baby I'm Yours)
Äidiksi ei synnytä, äidiksi kasvetaan. Millaiseen mielen myllerrykseen tuore äiti joutuu, kun hartaasti odotettu nyytti on todellisuutta? Jokainen nainen joutuu kylmiltään tilanteeseen, joka masentaa ja järkyttää monia. Kokemus on yleismaailmallinen. Miten tehdä asiat paremmin kuin oma äiti ja silti säilyttää oma identiteettinsä?
14.05.2006
Oikeuden rajat
(Crossing the Line)
Onko ihmisen koskemattomuus kaikissa oloissa subjektiivinen oikeus? Onko väkivalta ja kidutus joskus oikeutettua? Voiko kidutusta puolustella missään olosuhteissa, esimerkiksi kun vangeilta yritetään puristaa elintärkeää tietoa? Asia on päivänpolttava, sillä aikamme sodissa molemmat osapuolet tuntuvat syyllistyvän kidutuksiin yhä useammin. Yhteistuotanto, jossa YLE on mukana.
21.05.2006
Valkoisen vallan verkko
(White Terror)
Uusnatsien liike tänään on hyvin organisoitunut, kansainvälinen ja tehokkaasti verkottunut Keski-Euroopasta pohjoismaihin, Yhdysvalloista Venäjälle. Ohjaus Daniel Schweizer. Tuotanto Dschoint Ventschr, Sveitsi ja Making Movies Oy.
28.05.2006
Yhteenkasvaneet
(The Seal of the Dragon)
Kolme samaan perheeseen adoptoitua nuorta aikuista pohtii elämäänsä. Mikä merkitsee eniten, biologinen perimä, vai adoptioperheen yhteenkuuluvaisuuden tunne. Tuotanto: Adalios/Artis, Lapilli Films, France 3 Sud, Ranska.
03.09.3006
Beslanin lapset
(The Children of Beslan)
Koskettava dokumentti antaa nyt puheenvuoron menetyksen kokeneille lapsille. Suru ja elämänilon kadottaminen näyttävät jääneen päällimmäiseksi, ja koetut kauhut seuraavat heitä loppuelämän. Tuotanto: BBC ja HBO/2005.
10.09.2006
Parempi jos kuolisin
(Without me)
Nuorten itsemurhat ovat yleistyneet useissa maissa. Mikä saa nuoren uskomaan, että on parempi kuolla pois kuin elää? Sveitsiläisdokumentti seuraa seitsemän itsemurhaa yrittäneen nuoren terapiaa. T: Associazione Trenó dei Sogni/Televisione Svizzera Italiana, Sveitsi.
17.09.2006
Sotilaan jalanjäljet
(I Soldaten's Fodspor)
Ugandalainen entinen lapsisotilas saa tietää että hänen kuolleeksi luultu poikansa elää - lapsisotilaana. Hän onnistuu pelastamaan pojan, mutta katoaa itse. Ohjaus Mette Zeruneith. Tuotanto Magic Hour Films ApS, Tanska.
24.09.2006
Minun on paratiisi
(That Paradise will be mine)
Kolme hollantilaisnaista kertoo päätöksestään kääntyä Islamin uskoon, ja juurtua islamilaiseen maailmaan. Kahden kulttuurin väliin jääminen hankaloittaa elämää ja saattaa johtaa valintoihin, joita läheiset eivät voi eivätkä halua ymmärtää. T: Zeppers Film & TV/IKON-tv, Alankomaat.
01.10.2006
Kunnes kuolema erottaa
(For Better for Worse)
Viisi vuosikymmentä toistensa rinnalla on kutonut avioparin elämänlangan tiukasti yhteen. Mitä nyt tapahtuu, kun vaimo sairastuu Alzheimerin tautiin, ja vähitellen etääntyy miehestään ja tästä maailmasta. Miten käy yhteisten muistojen, katoavatko nekin, kun vaimon tila hiipuu hiljalleen? Tuotanto: NordicWorld AS, Norja.
08.10.2006
Noiduttu elämä
(A Bewitched Life)
Kongossa noituus on yhä elimellinen osa ihmisten elämää. Euroopassa kasvanut dokumenttiohjaaja Monique Mbeka Phoba tutkii minuuttaan ja matkaa juurilleen. Tuotanto Karaba Productions, Ranska.
15.10.2006
Vankilapastori
Markku Yli-Mäyry työskenteli vankilapastorina parikymmentä vuotta ja auttoi monia rikoksentekijöitä uuden elämän alkuun. Dokumentissa elinkautisvanki Jouni kertoo toipumistarinansa. Ohjaus Lilli Riihiranta. Tuotanto Silva Mysterium Oy.
22.10.2006
Syntyperän salaisuus
(Le Secret)
Ranskassa syntyi skandaali vuonna 1994, kun presidentti Francois Mitterandin menneisyydestä paljastui tarkkaan varjeltu salaisuus, presidentin avioton tyttär, Mazarine Pingeot. Tuotanto: Oskar Films, Ranska.
29.10.2006
Sisua Suezilta Kongoon
Maatamme on sanottu rauhanturvaamisen suurvallaksi. Miksi Suomi lähti kansainvälisiin tehtäviin niin pian raskaan sodan jälkeen ja miksi operaatiot vaaroista huolimatta koetaan tärkeiksi? Ohjaus Rauli Virtanen. Tuotanto Coolvision Oy.
05.11.2006
Pitkin tietä pieni lapsi
Susanna Helken ja Virpi Suutarin elokuva seuraa suomalaisten ja somalialaisten lasten leikkejä ja näyttää aikuisilta piilossa olevan maailman. Tuotanto Kinotar Oy.
12.11.2006
Risto ja Minna
Risto on ollut ikänsä pyörätuolissa, Minna on lyhytkasvuinen, ja yhdessä he ovat onnellinen pari. Miten käy parisuhteelle, kun Risto joutuu tekemään uusia valintoja kodin ja muun maailman välillä? Ohjaus Mikko Keinonen. Tuotanto Pettufilmi Oy.
19.11.2006
Minun sukupolveni
Seitsemän näkökulmaa suuriin ikäluokkiin. Episodien ohjaajat: Pentti Järvinen, Timo-Erkki Heino, Marjo Lundvall, Erkki Määttänen, Seppo Seppälä, Taisto Lapila ja Pirkko Frank-Arkimies.
26.11.2006
Tarjouksessa betonimylly
Tiedämmekö aina mitä ostamme ja ennen kaikkea miksi? Kuinka ostopäätöksiimme vaikutetaan? Onko jokaisen pakko ostaa oma betonimylly? Käsikirjoitus ja ohjaus Timo Lampinen. Tuotanto Petfilms Oy.
03.12.2006
Suomi-konepistooli
Viime sodissa suomalainen konepistoolimies oli tehokas taistelija. Dokumentti kertoo legendaarisen Suomi-konepistoolin ja asesuunnittelija Aimo Lahden tarinan. Tekijät Robert Alftan ja Tapani Itäranta.
10.12.2006
Ikuisen rakkauden unelma
Suomalaisen avioliiton historia kolmen eri-ikäisen pariskunnan sekä unohtumattomien suomi-filmien kertomana. Käsikirjoitus ja ohjaus Ilona Laurikainen.
17.12.2006
Lähetystiedot
Ykkösdokumenttia esitettiin Yle TV1:llä 1993-2011
Ykkösdokumentti-ohjelmapaikalla esitettiin yhteiskunnallisia asiadokumentteja, jotka kertoivat sekä nykyhetkestä että historiasta.
Tutustu Ylen nykyiseen dokumenttitarjontaan televisiossa:
> Yle dokumentit
YLE Areena
Ykkösdokumentti-ohjelmapaikalla esitettyjä dokumentteja uusitaan aika ajoin ja silloin ne yleensä ovat katsottavissa Yle Areenassa tv-lähetyksen jälkeen.
Kaikkiin ohjelmiin ei kuitenkaan ole internet-oikeuksia.
> Yle Areena
Elävä arkisto
Ylen Elävästä arkistosta löytyy Ykkösdokumentteja ja otteita niistä.
> Yle Elävä arkisto