Miksi kirjoittaa kestävyysjuoksemisesta
Kirjoitan tätä blogia kestävyysjuoksemisesta. Miksi kirjoittaa kun voi juosta? Mikä on kirjoittamisen merkitys? Mihin juoksija tarvitsee käsitteitä? Ehkä siihen, että kykenee myös käsitteellisesti ymmärtämään – fiksusti sanottuna ottamaan haltuun – juoksussa kokemaansa.
Pitkänmatkanjuoksu tuottaa monenlaisia elämyksiä ja kokemuksia, joille kaikille ei ole arkikielessä selkeitä käsitteitä. Varsinkin sellaiset kokemukset, jotka ovat eksistentiaalisia luonteeltaan. Ne liittyvät oman olemassaolon ja maailman kokemiseen. Nämä kokemukset voivat koskettaa juoksijaa hyvin syvällisellä tavalla, pysäyttää ja ikään kuin avata silmät näkemään asiat uudella tavalla. Voi löytää itsensä maailmasta ja omasta elämästään uudella tavalla. Yksi parhaista kokemuksista lienee se, että kokee ”tulevansa kotiin” omassa elämässään. Tämä eksistentiaalinen kotiinpaluu rauhoittaa ja tekee mielen levolliseksi. Asiat ovat hyvin, elämä kantaa ja voi keskittyä tekemään elämässään parhaansa.
Sellaisia kokemuksia, jotka eivät ole arkipäiväisiä ja tavallisia ja joita kaikki ihmiset eivät koe, voi olla vaikea käsitellä rationaalisen käsitteellisen ajattelun tasolla. Niihin ei pääse oikein käsiksi. Ja lisäksi ne voivat tuntua niin henkilökohtaisilta ja läheisiltä ettei ole tarvettakaan alkaa keskustelemaan niistä muiden kanssa. Mutta monesti ne voivat hämmentää. Tarkoitan esim. sellaista kokemusta, jossa egon rajat hämärtyvät, oma minuus/identiteetti ei tunnukaan enää itsestään selvyydeltä. Tällöin ihminen kysyy itseltään: Kuka minä olen? Mikä minä olen ja mikä on paikkani maailmassa, koko maailmankaikkeudessa? Nämä ovat olleet ihmiskunnan historiassa ja henkisissä itsetuntemukseen pyrkivissä perinteissä (joita tutkii ns. perenniaalinen filosofia) aina kysyttyjä kysymyksiä. Jokainen ihminen kysyy nämä kysymykset tavalla tai toisella itseltään.
Katson että juoksemisesta kirjoittamisen ja keskustelemisen merkitys on siinä, että pystyy tekemään kokemaansa itselle ikään kuin läpinäkyvämmäksi. Pystyy käsitteellistämään kokemaansa jotta voi sitä tietoisessa ymmärryksessään pähkäillä ja suhteuttaa ymmärrykseensä maailmasta. Kun juoksija kytkee omat kokemuksensa muiden juoksijoiden/liikkujien vastaaviin kokemuksiin ja kulttuurisiin näkemyksiin liikunnan merkityksistä ja arvoista, ymmärtää mielestäni enemmän juoksemisestaan ja sen merkityksestä itselle ja ihmiselle ylimalkaan. Ajattelen, että kun juoksija tiedostaa tavoitteensa ja tavat miten päämäärään pyrkii, mitä se sitten ikinä onkaan, osaa sovittaa tekemisensä itsensä näköiseksi. Tällöin juoksija osaa paremmin kuunnella itseään (siis käymänsä dialogin ja parantuneen itseymmärryksen johdosta) ja harjoitella mielekkäästi.
Juoksusta kirjoittaminen ja keskusteleminen sekä juoksun filosofinen tutkiminen on järkevää ja mielekästä juuri tämän vuoksi. Ja kirjoitan siksi tätä blogia – ja kirjoitin siksi myös kirjani – koska tällainen keskustelu ja kirjoittaminen palvelevat juoksijoita ja tulevia juoksijoita ja edistävät juoksukulttuuria.
Tapio Koski
3 kommenttia
To 10.11.2005 @ 15:10
Tapio Kosken filosofinen lähestymistapa juoksuun on mielenkiintoinen. Itsekin maratoneja juoksevana, TK:n ajatukset herättävät aika paljon vastakaikua minussa. Eräänlaista meditaatiota juoksu on. Tietoista filosofista pohdiskelua en omalta osaltani yhdistä nimenomaan juoksuun. Maratoonareiden motiivit harrastukselleen vaihtelevat puhtaasta kilpailuvietistä aina elämäntapamaratoonareihin. Itse lasken kuuluvani lähes täysin elämäntapamaratoonareihin.
To 10.11.2005 @ 18:30
Eka kerta kun huomaan lukevani teksitä jossa käsittellään juoksemisen "metafyysistä" puolta vähän syvemmin.
Minulla on hieman samanlaisia kokemuksia takavuosilta, kun lenkkeilin hyvin ahkerasti ja pinkaisin pari puolimaratonia.
Nyt kaipaan taas lenkille, ja ehkä joku ilta avaan tuon jo mielessä hieman kiinni painuneen aukon, jonka takana on toinen maailma ja sellaiset elämykset, joita olen juoksemisen lisäksi saavuttanut vain ylipitkillä pyöräily- ja melontalenkeillä.
Ehkä haluaisin myös hieman pidemmälle, jos en muille niin ainakin itselleni, todistella että nämä höyhenenkevyet pitkillä lenkeillä koetut tuntemukset ovat jollakin tavalla todistettavissa ja itselle totta.
Intoa harjoitteluun!
-- timo
Ma 14.11.2005 @ 10:03
Hei Timo! Käytät kommentissasi hyvää aukon metaforaa (”ehkä joku ilta avaan tuon jo mielessä hieman kiinni painuneen aukon, jonka takana on toinen maailma ja sellaiset elämykset, joita olen juoksemisen lisäksi saavuttanut vain ylipitkillä pyöräily- ja melontalenkeillä”).
Aukon kaltaista oven metaforaa hyödyntää myös Tero Töyrylä Juoksijassa (9/2003) kirjoittamassaan artikkelissa, joka käsitteli hänen ultrajuoksuaan Ateenasta Spartaan (246 km). Töyrylä lainaa kanadalaisen ystävänsä tekstiä seuraavasti: ”Aivan kuten runoilijat, apostolit ja filosofit ovat sanoneet aikojen alusta, elämää ei voi selittää vain logiikalla ja järjellä. Ultrajuoksijat tietävät tämän vaistonvaraisesti. Ja he tietävät muutakin: heillä on yhteys, jonka liikuntaa harrastamattomat ovat kadottaneet. He ymmärtävät, ehkä paremmin kuin kukaan muu, että henkisen maailman ovat avautuvat fyysisessä ponnistelussa. Juostessaan pitkiä ja vaativia matkojaan ultrajuoksijat vastaavat kutsuun, joka tulee syvältä olemassaolomme ytimestä: kutsuun, joka kysyy keitä me oikein olemme.” Töyrylä jatkaa kirjoittamalla: ”Spartathlon vaatii paljon, mutta myös antaa paljon. Ennen kaikkea se saattaa minut tilanteeseen, jossa tunnen olevani olemassa ja eläväni todella väkevästi, todesti ja suoraan. Olen kuin vereslihalla ympäröivän maailman kanssa.”
Ehkä näin todella on, että pitkäkestoisissa suorituksissa maailma ikään kuin aukeaa ja pääsemme astumaan toisenlaiseen maailmaan. Tai ehkä suoritus herkistää ja avaa meitä siten, että saamme kosketuksen johonkin syvempään olemuspuoleemme. Filosofit ovat esittäneet tapahtumasta erilaisia näkemyksiä – en tiedä mikä niistä on totta tai parhaiten kokemusta kuvaava. Sanat ovat kuin kuuta osoittava sormi. Sanojen avulla koetetaan kuvata kokemusta ja esittää se jollain järkeenkäyvällä tavalla. Harvoin pelkän tekstin lukemisella saa oikean kuvan siitä, mistä todella on kyse. Pikemminkin käy päinvastoin – vasta omakohtaisesti koetun jälkeen ymmärtää, mitä kirjoittaja on halunnut sanoa ja mistä teksti kertoo ja mihin se viittaa.
”Metafyysinen” käsitteenä viittaa johonkin sellaiseen, jota ei luonnontieteellisin tutkimuksin saada selville. Menetelmät ja tutkimuslaitteet ovat jo rakenteensakin puolesta kapeutuneet siten, että niillä saadaan maailmaa haltuun vain tietty sektori. Sektorin ulkopuolelle ne eivät pääse – vettä ei voi pestä vedellä. Aivan kuin mikroskoopilla rahaa tutkien siitä ei saa selville sen osto-ominaisuutta eikä sitä, että se perustuu ihmisten välisiin yhteiskunnallisiin suhteisiin, työvoiman uusintamiskustannuksiin jne. Muistan kuulleeni rahaa nimitettävän reaaliabstraktioksi.
Juuri tästä metafyysisestä luonteestaan johtuen juoksemisen tuomista kokemuksista on vaikea kirjoittaa ja puhua, koska niitä on vaikea kuvata täsmällisin käsittein. Riittävästi juosseet tietävät mistä on kysymys, juoksemattomille kokemukset saattavat näyttäytyä ”oven takana olevilta asioilta”.
Tapio Koski
