Onko juoksemisen filosofia turhaa
Niin tai onko juoksemisen filosofiasta kirjoittaminen turhaa? Olen koettanut kirjoittaa blogeissani selkokielellä kirjani ajatuksia juoksemisesta, mutta kommentteja on tullut vain muutama. Itse koen kestävyysjuoksun hyväksi ja tärkeäksi kehon ja mielen hyvinvoinnin kannalta. Mutta onko niin, että pelkkä juokseminen sinällään riittää ja ettei juoksijoilla ole tarvetta kirjoittaa ja puhua asiasta? Ja onko ylipäänsä liikunnanfilosofia turhaa? Vai liittyykö tämä itse filosofian vierastamiseen? Nähdäänkö filosofia arjelle vieraaksi?
Itse filosofina ja yhteiskuntatieteilijänä katson, että filosofia liittyy myös kaikkeen arkipäiväiseen ja ettei se ole vain ”elämälle vieraiden” ajatusten pohdintaa. Filosofiahan tarkoittaa alkuperäisen merkityksensä mukaan viisauden rakastamista. Ja yksi viisauden rakastamisen ymmärtämistapa on nähdä se liittyväksi hyvään elämään – ja siis ihmisten jokapäiväiseen konkreettiseen elämään. Kuinka taapertaa oma rajallinen elämä syntymästä kuolemaan mielekkäästi ja tuntien elävänsä täysipainoisesti ja (minun mielestäni) tästä ainoasta elämästä nauttien, muita vahingoittamatta, elämää kunnioittaen.
Mitä mieltä muut ovat? Ainakin Runner’s Worldin päätoimittaja Amby Burfoot, Bostonin maratonin voittaja v. 1968, katsoo tekstilläni olevan merkitystä (lähetin englanninkielisen esittelyn kirjastani hänelle, jossa kerroin myös projektistani kääntää se englanniksi – kysyin myös häneltä, onko vastaavaa tehty aiemmin). Hänen sanoin:
> I don't know of anyone who has done this in English, certainly
> not to your depth. I hope you will have much success bringing this project to the
> English language. -- I VERY MUCH want you to succeed in this project. It is
> unique, wonderful, and important.
Näin siis Amby Burfoot. Olen vieläkin, monen kuukauden jälkeen, suuren innoituksen vallassa ja vakuuttunut juoksemisen filosofian puhumisen ja kirjoittamisen tärkeydestä.
Tapio Koski
5 kommenttia
Ti 22.11.2005 @ 12:21
Tapio Kosken filosofointi juoksusta on mielenkiintoista. Itse pohdin syitä maratonin ja juoksun suosion kasvuun. Mitä ihmiset hakevat ja miten he pystyvät ilmaisemaan ja tunnistamaan ajatuksiaan ? Jos ei ole olemassa kieltä ja terminologiaa asioille ei myöskään ajatuksia pystytä tunnistamaan ja ilmaisemaan. Jos tehtäisiin kysely maratoonareilta, miksi he harrastavat maratoneja, vastaukset olisivat: "Haluan parantaa kuntoani,...haluan vähentää painoani". Fyysiset tarpeet ovat yleisesti hyväksyttyjä ja helpoimmin määriteltävissä. Muunlaiset syyt ovat vaikeammin tunnistettavissa, eikä niille löydy niin helposti sanoja.
Kuntoilija
To 24.11.2005 @ 09:17
TImo Koski on filosofi ja sanoo, että filosofilla on jokin kosketus arkielämäänkin -ihan konkreettisesti. Kysyisinkin nyt Timo Koskelta mitä mieltä olet siitä että tänään paikallisessa lehdessä nuorisopoliitikko sanoi tupakoinnin kieltämisen ravintoloissa olevan ihan kommunistista. Ja samassa lehdessä kerrottiin että hurjan moni yläasteikäinen tupakoi. Olisiko jouksevalla filosofilla jotakin sanottava tähän? Juoksemisen filosofialla on vaikutusta itse juoksijaan, mutta entä mitkä ovat sen vaikutukset juoksijan yhteiskunnallisiin mielipiteisiin?
myös maratoonin juossuti
To 24.11.2005 @ 10:13
Mielenkiintoinen kysymys. Se ainakin on varmaa jos pitäydytään vain juoksemisessa ja sen filosofiassa, kohta saavat kaikki juosta niin lujaa kuin jaksavat - toisiaan pakoon. Ahneus ja tuhoamisvimma sen kuin vain kiihtyvät. Ihmisillä on kiire, kiire, kiire... Olisi jo aika pysähtyä ja tutustua vaikka sivustoon www.11syyskuu.org.
Tekla
Pe 25.11.2005 @ 11:00
”Myös maratoninsa juossut” kirjoittaa jonkun nuorisopoliitikon mielipiteestä kieltää tupakointi ravintoloissa (”se on kommunistista”). Kyseessä on tavanomainen ihmisiä kosiskeleva kirjoitus ja väite, jossa käytetään hyväksi voimakkaalla latauksella virittynyttä käsitettä. Tämä on tyypillinen populistinen tapa esittää näkökulma asiaan. Nuorisopoliitikko käyttää käsitettä todennäköisesti ymmärtämättä käsitteen ”kommunismi” yhteiskuntatieteellistä merkitystä. Ikään kuin yhteiskunnassa yksilön vapaus olisi tehdä mitä itse huvittaa. Eihän vapaus ole tätä. Puhutaan positiivisesta vapaudesta ja negatiivisesta vapaudesta. Positiivinen vapaus on tyypillinen ns. liberaalin yhteiskunnan ymmärrys yksilön ”oikeudesta” tehdä mitä haluaa (monesti vailla ymmärrystä omasta vastuusta). Negatiivinen vapaus tarkoittaa tässä yhteydessä vapautta vaarallisesta savusta yhteisissä kokoontumispaikoissa. Kysymys kuuluukin: mikä oikeus yhdellä tai muutamalla tupakoitsijalla on vaaralliseksi katsotun tupakansavun kautta tunkeutua muiden ihmisten kehoon? Ja sama kysymys pätee myös yleensä ympäristöpolitiikan suhteen. Esim. mikä oikeus teollisuuslaitoksilla on saastuttaa voiton tavoittelun maksimoinnissa koko maapalloa? Tällä on yhteys yhteiskuntapolitiikkaan eli siihen, miten ihmisten ja kansojen väliset keskinäiset suhteet järjestetään. Minkälainen taloudellis-poliittinen järjestys on hyvä ja ihmiset huomioonottava?
Ymmärtääkseni lasten tupakointi on vähentynyt.
Niin, mitkä ovat juoksemisen vaikutukset juoksijaan yhteiskunnallisissa kysymyksissä? Motivaatio yhteiskunnallisiin asioihin on aina askarruttanut yhteiskuntatieteilijöitä. Mistä motivaatio syntyy ja miten sitä voitaisiin lisätä? En minäkään tiedä kaikkiin tehoavaa keinoa.
Blogissani kirjoitan, että filosofia (ei filosofit) liittyy kaikkeen arkipäiväiseenkin. Mutta yhteiskunnalliset asiat eivät kaikkia kiinnosta, eivät edes filosofeja. Mutta, juoksemisen tai minkä tahansa urheilun vaikutukset ovat yleensä ihmistä energisoivia ja lisää vireyttä antavia. Tällöin on enemmän aktiivisuutta ja tarmoa seurata myös ympäröivän maailman tapahtumia. Mutta kaiken kaikkiaan, kysymys yhteiskunnallisesta aktiivisuudesta on vaikea. Jostain syystä se ei kiinnosta kaikkia. Suurella osalla ihmisiä esim. oman arjen pyörittämisen rutiineissa on niin paljon tekemistä, että tämän ylittävät asiat eivät suuresti kiinnosta. Ja jos oma fyysinen ja henkinen kunto on huono, ei jaksa.
Itse pyrin omassa arjessani tekemään yhteiskunnallisesti ja ympäristöpoliittisesti kestäviä valintoja ja ratkaisuja.
Tapio Koski
Ke 01.03.2006 @ 09:43
Juoksemisen filosofointi voi tuntua turhalta, jos juostavat matkat rajoittuvat esim. maratonjuoksuun asti. Tästä eteenpäin matkan pidetessä juoksulta ei enää haeta niinkään fyysistä hyvinvointia, vaan filosofinen näkökulma korostuu. Ultramatkoilla ihminen pistää itsensä niin täydellisesti likoon raastavien kokemusten edessä, että juoksemisen syvintä olemusta on vaikea sanoin ilmaista. Nämä kokemukset voivat olla niin voimakkaita, että koko elämänkuva muuttuu - samoin käsitys ympäröivästä maailmasta ja itsestä.
Tapahtuu puhdistuminen, jonka toivoisi jokaisen "massamaratoonarin" joskus kokevan - tämän tunteen löydyttyä kaikki arkipäivän ongelmat tuntuvat vain mitättömiltä ja merkityksettömiltä hiekanmurusilta, kun tajunta avartuu ja kokee tunneryöppyjä, joiden edessä ei pysty hallitsemaan tunteitaan tai käyttäytymistään. Siinä yhdistyvät ilo, suru, onnellisuus, epätoivo ja etenkin etuoikeutetun osan saajan rooli maailmassa jossa jotkut näkevät nälkää ja toiset voivat juosta ja elää terveenä toteuttaen ikuista unelmaansa etsimällä vastausta kysymykseen: "Kuka minä olen."
