Ti 26.03.2013 @ 15:59Sami Kallinen

Yle avaa sisältöjään, pysy kuulolla!

Sami Kallinen. Kuva: Yle Sami Kallinen työskentelee kehityspäällikkönä Ylen internet-välineessä.

Tänään olen erittäin ylpeä yleläinen. Sain olla mukana prosessissa, jonka lopputulemana linjattiin, että Yle tulee avaamaan sisältöjään ja dataansa entistä enemmän.

Tavoitteenamme on, että vuonna 2015 Yle-ohjelmointirajapinta on kumppanien, kehitysyhteisöjen ja muiden kiinnostuneiden käytettävissä. Kun eri tahot pääsevät kehittämään palveluita ja sovelluksia sisältöjemme ja datamme päälle, syntyy todellakin vastinetta verorahoille. Samalla parannamme omia palveluitamme.

Ensimmäisiä käytännön tuloksia voidaan odottaa jo tämän vuoden loppupuolella.

Rajapinnat ja avoin tieto ovat nykyaikaisen yleisradioyhtiön tapa toimia. Yhteisin varoin tuotettu sisältö jaetaan, jotta se löytäisi tiensä suomalaisten käyttöön parhailla mahdollisilla tavoilla.  Yleltä odotetaan ja vaaditaan sisältöjemme ja niihin liittyvien tietojen avaamista.

Elämme mullistusten aikaa ja asiat muuttuvat nopeasti. Globaali kilpailu kiihtyy, osaavia toimijoita on paljon ja lisää tulee. Ylen pitää pystyä tuottamaan sisältöjä ja palveluja yhtä laadukkaasti ja ketterästi kuin Netflixit, HBO:t, Applet ja Googlet. Päätelaitteet lisääntyvät ja teknologia pirstaloituu. Löydettävyyden hanskaaminen ja sisältöjemme aktiivinen tarjoilu on kriittistä. Toimiminen verkossa muuttuu vaikeammaksi, kun laitteiden kirjo kasvaa ja sisältöjä tulee lisää. Ihmisten tavat käyttää sisältöjä muuttuvat ja erilaistuvat koko ajan.

Teknologianäkökulmasta yksi suurimmista haasteista verkossa tällä hetkellä on eri päätelaitteiden uskomattoman nopea lisääntyminen. Trendi näkyy selkeästi. Ylen verkkopalveluiden käyttö tablettilaitteilla on kasvanut neljässä kuukaudessa – lokakuusta tammikuuhun – huikeat 67 %!
Kasvunvaraa on vielä. Hyvä esimerkki uudesta todellisuudesta on BBC:n iPlayerin desktop-käytön taittuminen reilusti alle puoleen. Lähes 60 % iPlayerin käytöstä tapahtuu nykyään älypuhelimilla, tableteilla, pelikonsoleilla ja vastaavilla. (Täytyy tosin muistaa että syksyn lukujen mukaan iPlayeria tuettiin 650 laitteeseen. Netflixkin tukee satoja laitteita.)

Teksti-tv, joka on edelleen yllättävän suosittu Yleisradion palvelu, on mielenkiintoinen esimerkki siitä, miten sisältöjä avaamalla saamme parhaimmassa tapauksessa "kylkiäisenä" selätettyä päätelaitekirjoa suomalaisten hyväksi. Teksti-tv-applikaatioita on nimittäin kaikille varteenotettaville älypuhelin-käyttöjärjestelmille, jopa Meegolle, jonka penetraatio ei liene kovin suuri edes Suomessa. Nämä ovat sovelluksia, joita suomalaiset ovat toteuttaneet haluamilleen päätelaitteille ilman aktiivista panostamme.

Toivomme myös toisenlaisia hyötyjä. Kuvittele startup-yritys, joka kehittää erikoistabletin vanhusten käyttöön ja haluaa tuoda Ylen sisältöjä tablettiinsa. Meillä Ylessä ei ole resursseja toteuttaa tällaista ratkaisua. Mutta kun jäsennämme sisältömme käytettäväksi monella tavalla ja luomme selkeitä avoimia rajapintoja, voi startup itse tuoda sisällöt tuotteeseensa, kunhan tiettyjä reunaehtoja kunnioitetaan.  Kumppanit voivat rakentaa tuotteita ja palveluita, joissa sisältömme ovat käytettävissä.

Tämä on yksi niistä askelista, joilla haluamme viedä Yleä seuraavalle nettiaikakaudelle. Työtä riittää: esimerkiksi tekijänoikeuskysymyksiä ja teknologiahaasteita ratkotaan, uudistamme tapaamme tehdä sisältöjä verkkoon. Paljon on avoinna, mutta suunta on jo selkeä. Seuraa tätä blogia: kerromme lähiviikkoina, mitä muita suunnitelmia meillä on ja miten aiomme niitä toteuttaa.

Linkkejä

iPlayer tukee 650 laitetta
iPlayerin desktopkäyttö vain 41%

Lue lisää “avoimesta Ylestä”

Esimerkkejä Teksti-TV-applikaatioista:
Android: http://www.tekstitvpro.fi/
iOs https://itunes.apple.com/fi/app/teksti-tv/id339380076?mt=8
Symbian: http://www.n8fin.com/teksti-tv-suomi-teksti-tv-v1-22, http://store.ovi.com/content/39322, http://www.samiplonn.com/
MeeGo http://my-meego.com/software/applications.php?fldAuto=903&faq=2
Windows Phone 7 http://www.adafy.com/tekstitv/
Windows Phone 8 http://www.windowsphone.com/fi-fi/store/app/teksti-tv/4994549d-8d05-49c2-9d09-c19a2f22299a

36 kommenttia

Hienoa! Tuleekohan areenan sisältöjen käyttäminen tämän myötä mahdolliseksi myös meille mobiilinetin käyttäjille. Toistaiseksi areenan stream tökkii niin pahasti ettei sitä pysty katsomaan hitaammilla yhteyksillä. Miksei sitä streamiä voi ladata etukäteen, kuten youtubessa tai Netflixissä?

Toivottavasti osana Avoin YLE hankettanne alkaisitte myös tukemaan HTTPS yhteyksillä selaamista.

Anonyymi kirjoitti:

Toivottavasti osana Avoin YLE hankettanne alkaisitte myös tukemaan HTTPS yhteyksillä selaamista.

Miksi ihmeessä? Ylen kautta kuitenkin lähinnä kulutat sisältöä, joten tietoliikenteen nuuskimisen ei luulisi ketään huolettavan. Ja Ylen luonteen vuoksi et edes voi hakea eksoottista pornoa, mitä pitäisi piilotella muilta. Tai tokihan sitä hakea voi, muttei löydy. Taidat olla niitä HTTP Everywhere -foliohattuilijoita ;)

"Ylen kautta kuitenkin lähinnä kulutat sisältöä, joten tietoliikenteen nuuskimisen ei luulisi ketään huolettavan"

Niinpä niin. Se, että perustuslaissa on taattu viestintäsalaisuus, ei tunnu vaivaavan ketään, kirjepostin avaaminen ja lukeminenkin ihan OK kunhan vain tekee sitä niin että saa rahaa siitä. Ilmaiseksi se on ankaran laitonta.

" Ylen verkkopalveluiden käyttö tablettilaitteilla on kasvanut neljässä kuukaudessa – lokakuusta tammikuuhun – huikeat 67 %!"

Kappalemäärä on jätetty näppärästi pois ja kun verkkopalvelut on tehty toimimaan vain Windowsissa niin eipä montaa mobiililaitetta ole joka tukee. Pikainen arvonta lukumäärän muutoksesta onkin 10->16.

Mutta tämä on vain sitä että kun kaadetaan virastoon 500 miljoonaa euroa vuosittain niin _johonkin_ se on pakko tuhlata, on sillä mitään tekemistä viraston toiminnan kanssa eli ei. Budjetti on käytettävä tai joku muu viraston sisällä, joka osaa sen käyttää, saa sen.

Ellei muu auta niin tehdään oma youtube-kopio tyhjästä, kyllä rahaa palaa. Vielä kun tilataan se tunnetuilta kotimaisilta tietotekniikkataloilta niin 500 miljoonaa menee vaivatta, ei jää edes pahaa hajua.

"Hyvä esimerkki uudesta todellisuudesta on BBC:n iPlayerin desktop-käytön taittuminen reilusti alle puoleen."

Sitä kirjoittaja ei kerro että iPlayer ei PC-koneissa toimi kuin Windowsissa ja Macissa. Näiden määrä ei suinkaan ole vähentynyt vaan lisäksi on tullut satunnaiskäyttäjiä puhelimista. Kun BBC ei tee tilastoa käyttömäärästä vaan ohjelman latauksista, niin kun oikaisee kaikki perusteet suoriksi niin tälläisen päätelmänhän siitä saa.

_Käyttö_ taas ei taatusti jakaudu näin: 3" taskutv ei ilahduta ketään ja on täydellisen typerää lähteä tekemään tv-palvelua joka on suunnattu postimerkkikokoiselle ruudulle: Siihen VGA-resoluutiokin on jo liikaa: Prosessoriteho loppuu kesken eikä langaton siirtotiekään jaksa.

"Kustannussyistä" sama sisältö tarjotaan kaikille ja se VGA-tasoinen kuva näyttää todella karmealta 24" monitorilla. Puhumattakaan että käyttöliittymä on tehty kokonaan kosketusnäytön varaan.

Näin se tehdään kun ei osata ja YLE on vahvasti menossa samaa tietä. Ihan vain siksi ettei osaamista ole eikä niitä, jotka osaavat, omahyväisen viraston tarvitse kuunnella. Rahatkin on jo saatu, ei kun tuhlaamaan.

Se, että sekä Gnome että Microsoft menivät jo tähän ideologiaan missä tarjotaan desktop-käyttäjille puhelinlaatuista näyttöä, ei tunnu olevan YLElle ongelma?

Tuomo kirjoitti:

Hienoa! Tuleekohan areenan sisältöjen käyttäminen tämän myötä mahdolliseksi myös meille mobiilinetin käyttäjille. Toistaiseksi areenan stream tökkii niin pahasti ettei sitä pysty katsomaan hitaammilla yhteyksillä. Miksei sitä streamiä voi ladata etukäteen, kuten youtubessa tai Netflixissä?

Tarkoituksena on tuoda ns. adaptiivinen streamaus Areenaan. Tällöin streamin laatu sopeutuisi käytettävän verkkoyhteyden laadun mukaisesti. Streamin lataus etukäteen onnistuu YouTubelta, joka streamaa kaiken sisällön http:n yli, mutta tekijänoikeussyistä tämä ei Yleltä onnistu. Jatkossa, kun uudistamme tekniikkaamme, saamme toivottavasti sellaisen materiaalin, joka ei suojausta tarvitse, http-streamauksen piiriin. Tällöin tämän materiaalin puskurointi käyttäjän päässä olisi mahdollista.

Hienoja linjauksia, kannatetaan. Voisitteko kuitenkin aloittaa ihan käytännön tasolla sisällyttämällä uutisartikkelien tekstit kokonaisuudessaan RSS-syötteeseen (http://yle.fi/uutiset/rss/paauutiset.rss)? Se on ollut vajaa monen vuoden ajan, ja uutisia on ikävä seurata sen kautta. Olen antanut tästä lukuisia kertoja palautetta tuloksetta.

tuomas__ kirjoitti:

Sitä kirjoittaja ei kerro että iPlayer ei PC-koneissa toimi kuin Windowsissa ja Macissa. Näiden määrä ei suinkaan ole vähentynyt vaan lisäksi on tullut satunnaiskäyttäjiä puhelimista.

Hei Tuomas, käsittääkseni iPlayeria tuetaan myös esim. Linux-PC:ssä.

Mitä tulee Ylen lukuihin viitataan tuossa sivunäyttöihin, joita tammikuussa oli runsaat 35 miljoonaa ja joista 80 % tuli tietokoneisiin,12% puhelimiin ja 6 % tabletteihin.

Areenaa tuetaan desktopin lisäksi tällä hetkellä iOS- ja Android -laitteissa. Silti Areenaa käytettiin 34 eri alustalta ja 325 eri päätelaitteella tammi-helmikuussa.

Useat verkkopalveluistamme on toteutettu responsiivisesti, joten niitä voidaan käyttää hyvin monella eri päätelaitteella.

Hieno pitkä suunitelma mutta oleellinen pointti oli kutistettu yhteen lauseeseen.

"Työtä riittää: esimerkiksi tekijänoikeuskysymyksiä."

Sisältöjen tarjoamainen laajemmin kuin nyt on varmasti sinänsä kannatettavaa mutta pohjimmiltaan kyse on tulonsiirrosta joiltakin jollekin. Onko maksaja sitten YLE ohjelmantekijät tai tuotantoyhtiöt joilta napataan yhä laajaempia oikeuksia sisältöihin ilman mitään erilliskorvausta. Mm. tuotantoyhtiöillehän YLE ilmoitti monipolimaisesti aikoinaan YLE Areenan myötä ottavansa 7/30 vrk:n oikeudet maksamatta siitä mitään ylimääräistä. Itse asiassa jo aiemmatkin YLE:n maksut ulos ovat olleet laskusuunnassa vedoten erilaisiin tekosyihin. Ohjelmantuottajien muita tuloja syövien uusien ominaisuuksien varaamisesta tuskin mitään neuvotteluja tulee - YLE:llä on tapana vain ilmoittaa miten asiat menee. Ota tai jätä.

Ainoa järkevä suunnitelma mielestäni olisi TV1:n ja TV2:n yhdistäminen yhdeksi kanavaksi. Tarpeettoman oman tuotannon ajaminen alas sekä sen jälkeen YLE:n sisältöjen ja ohjelmaostojen eriyttäminen eri yhtiöön ja erilliseen budjettiin verrattuna YLE:n perus-kanava-toimintoihin. Sisällöt eivät tarvitisi mitenkään olla YLE:n hallinassa vaan voisi olla kansallinen sisältörahasto niin varmaan kilpailutus tulisi hoidettua ekonoomisesti ja ppoli voisi kerätä muutakin rahaoitusta kuin YLE budjetista lohkaistu osa.

Mutta YLE:n hankintakielto oli hyvä esimerkki siitä miten organisaatio ei uskalla uusiutua ja irtisanoa suojatyöpaikoissa olevia. Helpompi ottaa alihankkijoilta se mikä tarvitaan kassaan. Vielä on kuulemattta mikä on se kriteeri että YLE:llä pitää olla omaa ohjelmatuotantoa niin laajalti. TIlastojen mukaan alihankkijat hankkivat yli 2/3 osaa muuta rahoitusta YLE:lle päätyvien ohjelmien tekemiseen YLE:n korvauksen lisäksi eli käytännösä Kivisen "yhä laadukaampaa ohjelmaa" tarkoittaa YLE:n sisällä tehtynä vähäisempiä resursseja, vähäisempiä kuvaus- tai editointipäiviä verrattuna saman ohjelman tekemiseen alihankkintana.

Kenneth Falck kirjoitti:

Hienoja linjauksia, kannatetaan. Voisitteko kuitenkin aloittaa ihan käytännön tasolla sisällyttämällä uutisartikkelien tekstit kokonaisuudessaan RSS-syötteeseen (http://yle.fi/uutiset/rss/paauutiset.rss)? Se on ollut vajaa monen vuoden ajan, ja uutisia on ikävä seurata sen kautta. Olen antanut tästä lukuisia kertoja palautetta tuloksetta.

Kiitos muistutuksesta. Tämä kysymys ei ole vähään aikaan tullut esille, mutta otamme uutis- ja ajankohtaistoiminnassa asian käsittelyyn pikimmiten.

Hei Teuvo ja kiitos että kommentoit! Palataan vielä tuohon tekijänoikeusasiaan, mutta sillä aikaa pari kommenttia noihin pohdintoihisi. Koska asiasi meni hieman blogauksen aihepiirin ja oman vastuualueeni ulkopuolelle, pyysin näkemyksiä muutamalta kollegalta.

Teuvo-alihankkija kirjoitti:

Ainoa järkevä suunnitelma mielestäni olisi TV1:n ja TV2:n yhdistäminen yhdeksi kanavaksi.

"TV1:n ja TV2.n yhdistäminen merkitsisi dramaattista laskua Ylen yleisösuhteessa. Kahden isohkon kanavan malli on ollut eurooppalaisessakin mittapuussa menestystarina. Nykyisellä kanavaprofiloinnilla TV1:n ja TV2.n tarjontaa kehitetään mahdollisimman pitkälti toisiaan täydentäväksi ja sitä kautta eri yleisöjä palvelevaksi." Riitta Pihlajamäki, Televisiopäällikkö

Teuvo-alihankkija kirjoitti:

TIlastojen mukaan alihankkijat hankkivat yli 2/3 osaa muuta rahoitusta YLE:lle päätyvien ohjelmien tekemiseen YLE:n korvauksen lisäksi eli käytännösä Kivisen "yhä laadukaampaa ohjelmaa" tarkoittaa YLE:n sisällä tehtynä vähäisempiä resursseja, vähäisempiä kuvaus- tai editointipäiviä verrattuna saman ohjelman tekemiseen alihankkintana.

"Yleisradio toimii indiehankinnoissa lähes aina ainoana rahoittajana. Joissakin tapauksissa mukana on muuta ulkopuolista rahoitusta.
Yhteistuotannot ovat eri asia. Ne ovat jo lähtökohtaisesti yhteisrahoitettuja elokuva- ja dokumenttielokuvahankkeita, joissa
Yleisradio osarahoittajana hankii itselleen kyseessä olevan elokuvahankkeen oikeuksista. Erityisesti Elokuvasäätiö on toinen tärkeä rahoittaja." Ilkka Saari, päällikkö, tilaaminen ja asiakkuus

Mika Rahkonen kirjoitti:

Kiitos muistutuksesta. Tämä kysymys ei ole vähään aikaan tullut esille, mutta otamme uutis- ja ajankohtaistoiminnassa asian käsittelyyn pikimmiten.

Toivottavasti "asian käsittely" ei vie kovin monta kuukautta. Itse korjaushan on luultavasti yhden koodirivin muutos. Tai yhden muuttujan siinä yhdellä koodirivillä.

Teuvo-alihankkija kirjoitti:

Ohjelmantuottajien muita tuloja syövien uusien ominaisuuksien varaamisesta tuskin mitään neuvotteluja tulee - YLE:llä on tapana vain ilmoittaa miten asiat menee. Ota tai jätä.

Tekijänoikeusasiat ovat erittäin tärkeitä ja verkkonäkökulmasta usein vaikeita, koska monet malleista ovat syntyneet aikana, jolloin verkkoa ei vielä ole ollut. Tässä vielä kommentti strategiapäällikkö Jari Lahdelta, joka Julkaisuissa vastaa mm. tekijänoikeuskysymyksistä:
"Sopimukset ovat aina neuvottelutuloksia. Meille on tärkeää että ohjelmaoikeudet kattavat broadcastingin lisäksi myös verkonomaiset esittämistavat. Tästä muodostuu kokonaisuus, jolla ohjelman löydettävyys varmiatetaan niin hyvin kuin pystytään. Ajattelemme niin että tämä on sekä julkaisijan että tuottajan etu."

Kenneth Falck kirjoitti:
Mika Rahkonen kirjoitti:

Kiitos muistutuksesta. Tämä kysymys ei ole vähään aikaan tullut esille, mutta otamme uutis- ja ajankohtaistoiminnassa asian käsittelyyn pikimmiten.

Toivottavasti "asian käsittely" ei vie kovin monta kuukautta. Itse korjaushan on luultavasti yhden koodirivin muutos. Tai yhden muuttujan siinä yhdellä koodirivillä.

Asia käsitelty. Vihreä valo. Etenemme.

Eihän tästä tule samanlainen tiedonavaus kuin teksti-TV-rajapinnan kanssa? Siis sen, josta saa ihan datana tiedot ulos (http://beta.yle.fi/api/ttvcontent/)? Se kun antaa virheellistä dataa ulos ja ilmoitin tästä heti kun se avattiin. Vieläkään asiaa ei ole korjattu, tai kerrottu miten tuo data pitäisi käsitellä, että se näkyisi täysin oikein. Olisi kätevämpää kaikille, kun softa voisi hakea ihan tekstinä sisällön ja piirtää itse, eikä hakea kuvana. Mutta jostain syystä tätä nyt ei haluttu tarjota. Kaksi vuotta kohta siitä kun tuo avattiin ja viasta ilmoitin...

Sami Kuhmonen kirjoitti:

Eihän tästä tule samanlainen tiedonavaus kuin teksti-TV-rajapinnan kanssa?

Terve Sami, kiitoksia kommenteistasi ja kysymyksistäsi. Pahoittelen, että kokemuksesi Teksti-TV API:sta ei ole ollut kovin hyvä. Kollegat ovat lähteneet viettämään pääsiäistä, joten en pysty antamaan tarkkoja vastauksia kysymyksiisi.

Tähän saakka API:en kehitykseen, ylläpitoon ja tukeen varatut resurssit ovat olleet vaatimattomat. Ryhdymme nyt kuitenkin kehittämään arkkitehtuuriamme sisäiseen käyttöön. Nämä sisäiset API:t ovat samoja, joita sitten myös avataan. Ajatuksemme on, että tämä niin kutsuttu "eat your own dogfood" -periaate takaisi API:n resurssoimisen ja kehittämisen järkevällä tavalla myös kehittäjäyhteisön näkökulmasta. Tulemme myös pitämään huolta siitä, että kommunikaatio kehittäjien ja meidän välillä pelaa.

puhu mitä puhutn tai kirjoitat pää asisia olla suomalainen

mielestäni ämitään hyvää ei pidä tuhota vaan arostelu on on aina paikallaan. moniko teistä käyttäjistä juuri nyt miettii onko käytettytty järjestelmä suom
alainen kun olet ostamassa polkupyörää
,suksia tai pesäpallomailaa miksi se on niin tärkeää onko tuote kotimainen

Karde kirjoitti:
Tuomo kirjoitti:

Hienoa! Tuleekohan areenan sisältöjen käyttäminen tämän myötä mahdolliseksi myös meille mobiilinetin käyttäjille. Toistaiseksi areenan stream tökkii niin pahasti ettei sitä pysty katsomaan hitaammilla yhteyksillä. Miksei sitä streamiä voi ladata etukäteen, kuten youtubessa tai Netflixissä?

Tarkoituksena on tuoda ns. adaptiivinen streamaus Areenaan. Tällöin streamin laatu sopeutuisi käytettävän verkkoyhteyden laadun mukaisesti. Streamin lataus etukäteen onnistuu YouTubelta, joka streamaa kaiken sisällön http:n yli, mutta tekijänoikeussyistä tämä ei Yleltä onnistu. Jatkossa, kun uudistamme tekniikkaamme, saamme toivottavasti sellaisen materiaalin, joka ei suojausta tarvitse, http-streamauksen piiriin. Tällöin tämän materiaalin puskurointi käyttäjän päässä olisi mahdollista.

Ensinnäkin kyse lienee ns SVC:stä eli skaalautuvasta videosta eli siitä että streami sisältää perusvideon ja parannukset tähän. Jos verkko tökkii niin voidaan pudottaa parannukset pois. Teidän käyttämä H.264 standardi sisältää myös SVC:n.

Adaptiivinen streamaus tarkoittaa hieman toisa asiaa eli siinä verkko adaptoituu vikatilanteiden mukaan. Voinette myös kättää hajautettua lähdekoodausta ja vian korjaavia algoritmeja (vaatii päätelaitteelta hieman laskentatehoa).

Kyllä You Tube toimii hieman mutkikkammin. Videot on hajautettu tosi usealle kovalevylle ja palvelimelle.

Tekijänoikeus kysymykset eivät todellakaan ole mitenkään naimisissa käyettyn protokollan kuten http:n kanssa. Kyse on korkeammista asioista. HTML 5:ssa on mahdollista enkryptata osa tai kaikki video ja näin saavuttaa vaikka millainen DRM (Digital Right Management) politiikka.

Arenan streami tökkii, veikkaan siksi, että YLE:ssä ei ole ketään joka osaisi laskea verkon suorituskykyä ja sen pohjalta suunnitella paras mahdollinen palvelinarkkitehtuuri Suomeen.
Asia ei ole helppo mutta arkkitehtuurin suunnittelun teidän pitää todella pistää paukkuja ja paljon.

Kenneth Falck kirjoitti:
Mika Rahkonen kirjoitti:

Kiitos muistutuksesta. Tämä kysymys ei ole vähään aikaan tullut esille, mutta otamme uutis- ja ajankohtaistoiminnassa asian käsittelyyn pikimmiten.

Toivottavasti "asian käsittely" ei vie kovin monta kuukautta. Itse korjaushan on luultavasti yhden koodirivin muutos. Tai yhden muuttujan siinä yhdellä koodirivillä.

YLE;n tuntuien siihen voi mennä vuosi tai kaksi.

Toivottavasti teette API:n speksit yhteistyössä muiden sisällön tuottajien kanssa (kuten Maikkarin, radio helsinki jne.). Tämä siksi, että ei ole kenenkään etujen mukaista se, että kullakin toimijalla on oman laisensa API. Toiseksi kun olette API:n speksit saanneet luonnosvaiheeseen julkaisette ne varmaan komentointia ja keskustelua varten mahdollisimman laajalle piirille.

Näin pienessä maassa ei ole hyvä jos joku sooloilee näin tärkeässä ja kauskantoisessa asiassa.

Karde][quote=Tuomo kirjoitti:

Jatkossa, kun uudistamme tekniikkaamme, saamme toivottavasti sellaisen materiaalin, joka ei suojausta tarvitse, http-streamauksen piiriin. Tällöin tämän materiaalin puskurointi käyttäjän päässä olisi mahdollista.

Tasan tarkkaan tästä ei ole kyse. Käyttäjän päässä puskurointia tapahtuu siksi, että tavaraa tulee sisään nopeammin kuin mitä ehditään esittää.

Ihan ajatuskokeena voinet mettiä tapausta jossa palvelupyynnöt ovat poisson jakautuneita tietyn hetken suhteen. Pyyntöjä on vaikkapa 100 tuhatta. Mitä tapahtuu kun nämä pyynnöt streamataan yhdestä palvelimessa olevaan tiedostoon. Yhtääkkiä teillä on muisti täynnä poissonjakutuneita tiedostoja 100 tuhatta kappaletta. Palvelin tukehtuu hyvissä ajoin ennenkuin tälläinen tilanne edes syntyy. Parin tuhannen protokollapyynnön jälkeen http serveri pudottaa loput pois kun ei ole pystynyt palvelmaan pyyntöjä kokonaan. - Muisti tukehtuu ja tiedon siirto kovalevyltä muistiin kaatuu myös. Entä tilanne jossa sama video on jaettu pieniin pätkiin ja kukin pätkä talennettu sanotaan tuhanteen palvelimeen, videon koko 4 GB ja tämä on jaettu 4M palasiin. Http palvelin yhdistää kuluttajalle menevän videon kultakin palvelimelta yhdeksi kokonaisuudeksi. Arkkitehtuurin kuormitus on nyt myös poisson jakautunut ja kokonaisuus pystyy palvelemaan pienellä viiveellä 100 tuhatta palvelupyyntöä liimaamalla 4 M palasia yhteen. Jos taasen olette jakaneet saman videon yhtenä kokonaisuutena 1000 palvelimelle ja jollain ihme keinolla olisitte voineet päästää 100 tuhatta pyyntöä http aplvelimen läpi, niin ensinnäkin teillä pitää olla melkoinen määrä muistia ja nopeat yhteydet muistista kovalevyyn, karkeasti ottaen kunkin koneen muistin pitäisi olla 100 kertaa keskimääräisen tiedoston koko kussakin koneessa (400 Gigaa), eipä ole kovin kustannustehokasta. Lopulta palvelinkeskuksessa näiden hyväksyttyjen palvelupyynnön tiedon siirtämiseen pitäisi tapahtua 200 Gbitin nopeudella (jos video on 2 Mbittiä/s). Mistäköhän voinette tempaista tällaisen verkon ?

Tämä on vain yksi esimerkki siitä mistä arkkitehtuurin suunnittelussa on kyse.

Vuosi on kohta kulunut.

Kerroit:
Ensimmäisiä käytännön tuloksia voidaan odottaa jo tämän vuoden loppupuolella.

Mitähän nämä tulokset mahtavat olla.

Terve Outsider ja upeata että kysyt! Täällä ollaan kiivaasti paiskittu töitä tämän parissa tosiaankin vuoden verran. Ihan näinä viikkoina olemme julkaisseet ja tulemme julkaisemaan palveluita ja sovelluksia, jotka rakentuvat rajapinta-arkkitehtuurin päälle, joka on myös edellytys sille, että pääsemme niitä avaamaan. Esimerkkeinä näistä ovat Uutisvahti, Ohjelmaopas ja Areenan sovellukset sekä sisäinen haku. Olemme jo avanneet ohjelmatieto-rajapinnan joukolle ulkopuolisille kehittäjille pilottimielessä. Ennen suurempaa julkaisua valmistelemme vielä lisenssit. Lähiviikkoina olemme suunnitelleet kertoa kaikesta tästä lisää.

Mikäli haluat kokeilla ohjelmatietorajapintaa lähetä mailia Yle APIsta vastaavalle aleksi.rossi@yle.fi

Hyvää viikonloppua!

Ai täällä joku jopa vastaa.
En ymmärrä rajapinnoista mitään, mutta ymmärrättekö miten tuskallista on kolme kuukautta etsiä vastausta löytämättä sitä, saisiko bellellä vielä kuulumaan jollakin ohjelmalla ja osoitteella maakunta ym radioita, jotka eivät sisälly symbianille tarjottuun yle radioon.
Olen jostain maakuntaradiosta kuullut että olisi joku osoite yle/liveradio tai livestream, jolla voi kuunnella. Olikohan Esa Kukkonen neuvonut.
Edes "ei mitään keinoa" tieto olisi parempi vastaus kuin vaikeneminen.

Yle on suuttunut ja leikkii mykkäkoulua kunnes symbianit ja bellet loppuu, mutta ennustan windowsienkin loppumista.

Anonyymi kirjoitti:

saisiko bellellä vielä kuulumaan jollakin ohjelmalla ja osoitteella maakunta ym radioita, jotka eivät sisälly symbianille tarjottuun yle radioon.
Olen jostain maakuntaradiosta kuullut että olisi joku osoite yle/liveradio tai livestream

Hei!
Kokeile esim. Google-hakua "näin kuuntelet Etelä-Karjalan radiota kännykällä". Löydät näin striimiosoitteet maakuntaradioiden kuunteluun:
http://yle.fi/uutiset/nain_kuuntelet_etela-karjalan_radion_lahetysta_kannykalla/6683676

Suosittelen lisäksi lataamaan Nokia Internet Radio sovelluksen Nokia kaupasta, jotta voit tallentaa maakuntaradiot ym. striimit suosikeiksi:
www.allaboutsymbian.com/flow/item/14457_Nokia_Internet_Radio_updated.php

Itselläni omia suosikkeja ovat mm. SuomiPop, Yle EKR&RKS, Puhe sekä Radio City Jyväskylä. Nokia kauppa toimii vieläkin symbian-laitteilla, vaikkei se enää päivitykään.

Toivottavasti tämä auttaa alkuun, itse vielä sinnittelen N8-kamerapuhelimella:)

-Tero

"Yhteisin varoin tuotettu sisältö jaetaan".. suurten kaupunkien asukkaiden kesken, lähinnä eteläsuomeen. Minne siis nettiyhteys kantaa. Jos ei kanna maksat kyllä yleveron. Joku saisi lopettaa koko puljun. Paskaohjelmaa paskayhteyksillä ja kovalla hinnalla.

Tero Ahonen kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:

saisiko bellellä vielä kuulumaan jollakin ohjelmalla ja osoitteella maakunta ym radioita, jotka eivät sisälly symbianille tarjottuun yle radioon.
Olen jostain maakuntaradiosta kuullut että olisi joku osoite yle/liveradio tai livestream

Hei!
Kokeile esim. Google-hakua "näin kuuntelet Etelä-Karjalan radiota kännykällä". Löydät näin striimiosoitteet maakuntaradioiden kuunteluun:
http://yle.fi/uutiset/nain_kuuntelet_etela-karjalan_radion_lahetysta_kannykalla/6683676

Suosittelen lisäksi lataamaan Nokia Internet Radio sovelluksen Nokia kaupasta, jotta voit tallentaa maakuntaradiot ym. striimit suosikeiksi:
www.allaboutsymbian.com/flow/item/14457_Nokia_Internet_Radio_updated.php

Itselläni omia suosikkeja ovat mm. SuomiPop, Yle EKR&RKS, Puhe sekä Radio City Jyväskylä. Nokia kauppa toimii vieläkin symbian-laitteilla, vaikkei se enää päivitykään.

Toivottavasti tämä auttaa alkuun, itse vielä sinnittelen N8-kamerapuhelimella:)

-Tero

Kiitos vaivannäöstä! Nokian C7:ssa on Internetradio-sovellus. Olen yrittänyt sekä siihen että selaimeen syöttää eri stream-osoitteita huonolla menestyksellä ja nyt vielä neuvomastasi osoitteesta ihan mielenkiinnosta, vaikka olen jo saamassa jälkikasvun hylkäämän puhelimen tähän käyttöön, C7 on silti perheen paras puhelin.

Anonyymi kirjoitti:
Tero Ahonen kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:

saisiko bellellä vielä kuulumaan jollakin ohjelmalla ja osoitteella maakunta ym radioita, jotka eivät sisälly symbianille tarjottuun yle radioon.
Olen jostain maakuntaradiosta kuullut että olisi joku osoite yle/liveradio tai livestream

Hei!
...
Toivottavasti tämä auttaa alkuun, itse vielä sinnittelen N8-kamerapuhelimella:)

-Tero

Kiitos vaivannäöstä! Nokian C7:ssa on Internetradio-sovellus. Olen yrittänyt sekä siihen että selaimeen syöttää eri stream-osoitteita huonolla menestyksellä.

Hei, valitettavasti Ylen api-uudistus on varnaankin rikkonut nuo linkit:( Kysyin viime viikolla Areena Infosta uusia linkkejä, ja jos saamani linkit toimivat kännykässä, niin kerron sitten lisää. Osoitteet ovat muotoa

rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_19_64@113896 (Yle EKR), joten ei ihme ettei niitä ole vielä laajemmin netissä tiedotettu.

Tero Ahonen kirjoitti:

Kysyin viime viikolla Areena Infosta uusia linkkejä, ja jos saamani linkit toimivat kännykässä, niin kerron sitten lisää.

Tässä aluksi valtakunnalliset kanavat:

|-------------------+------------------------------------------------------------|
|yleradio1 / |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_1_64@113878 |
|yleradio1hifi | |
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|ylex |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_2_64@113879 |
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|Ylenaikainen / rs |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_3_64@113880 |
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|klassinen |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_4_64@113881 |
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|puhe |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_5_64@113882 |
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|x3m |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_6_64@113883 |
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|vega |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_7_64@113884 |

Tero Ahonen kirjoitti:

Kysyin viime viikolla Areena Infosta uusia linkkejä, ja jos saamani linkit toimivat kännykässä, niin kerron sitten lisää.

Tässä maakuntaradioiden striimiosoitteet (vain EKR ja RKS testattu):
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|radiohäme |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_10_64@113887|
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|pohjoiskarjala |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_11_64@113888|
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|keskisuomi |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_12_64@113889|
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|radiokainuu |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_13_64@113890|
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|radioperämeri |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_14_64@113891|
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|keskipohjanmaa |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_15_64@113892|
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|kymenlaakso |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_16_64@113893|
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|radiosavo |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_17_64@113894|
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|lahdenradio |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_18_64@113895|
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|eteläkarjala |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_19_64@113896|
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|ylenläntinen |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_20_64@113897|
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|eteläsavo |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_21_64@113898|
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|ouluradio |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_22_64@113899|
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|satakunta |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_23_64@113900|
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|itäuusimaa |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_24_64@113901|
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|lapinradio |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_25_64@113902|
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|tampereenradio |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_26_64@113903|
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|turunradio |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_27_64@113904|
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|pohjanmaa |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_28_64@113905|
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|östnyland |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_29_64@113906|
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|västnyland |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_30_64@113907|
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|österbotten |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_31_64@113908|
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|åboland |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_32_64@113909|
|-------------------+------------------------------------------------------------|
|samiradio |rtsp://rtspstreamer.yle.fi/radio/yleliveradiohd_33_64@113910|
|-------------------+------------------------------------------------------------|

Kokeiltu on ja hyväksi havaittu. Toivottavasti nyt mahdollimman moni Belleltä ja Symbianilta kanavat "hukannut" löytää tämän. Teit Ylelle kuuluvaa työtä!

aikaisempi kyselijä kirjoitti:

Kokeiltu on ja hyväksi havaittu. Toivottavasti nyt mahdollimman moni Belleltä ja Symbianilta kanavat "hukannut" löytää tämän. Teit Ylelle kuuluvaa työtä!

Naulan kantaan, nämä striimiosoitteet voisivat olla Areenalaisten blogikirjoitus itsessään niiden kyselemisen&kommentiksi kirjoittamisen sijaan.

Sami Kallinen kirjoitti:

Terve Outsider ja upeata että kysyt! Täällä ollaan kiivaasti paiskittu töitä tämän parissa tosiaankin vuoden verran. Ihan näinä viikkoina olemme julkaisseet ja tulemme julkaisemaan palveluita ja sovelluksia, jotka rakentuvat rajapinta-arkkitehtuurin päälle, joka on myös edellytys sille, että pääsemme niitä avaamaan. Esimerkkeinä näistä ovat Uutisvahti, Ohjelmaopas ja Areenan sovellukset sekä sisäinen haku. Olemme jo avanneet ohjelmatieto-rajapinnan joukolle ulkopuolisille kehittäjille pilottimielessä. Ennen suurempaa julkaisua valmistelemme vielä lisenssit. Lähiviikkoina olemme suunnitelleet kertoa kaikesta tästä lisää.

Mikäli haluat kokeilla ohjelmatietorajapintaa lähetä mailia Yle APIsta vastaavalle aleksi.rossi@yle.fi

Hyvää viikonloppua!

Onko rajapintoja jo julkistettu?

Avoin Yle

Uusia blogikirjoituksia ei enää julkaista tällä blogit.yle.fi -alustalla. Ylen yhtiösivustolla yle.fi/yleisradio on avattu paikka Näkökulma-teksteille. http://yle.fi/aihe/yleisradio/nakokulma Palautetta tai kysymyksiä Ylestä tai Ylen ohjelmista voit antaa myös yhtiösivuilla. https://palaute.yle.fi/

Blogiarkisto

2014

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2013

joulukuu

marraskuu

lokakuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu