Viikon sketsejä tuli satoja

Yle Areenan Viikon sketsi keräsi noin 300 suomalaisten ja muidenkin tekemää sketsiä. Ainakin vessahuumori ja känni tuntuvat viehättävän suomalaisia.

Kisan sketsit ovat viihdyttäneet meitä esiraatilaisia heinäkuun puolestavälistä asti. Mukana on monentasoisia töitä lasten leikkivideoista ammattilaissketseihin.

Hyvästä saaliista näkee, että suomalaisilla on paljon älypuhelimia ja muita kuvaamiseen käytettäviä laitteita. Myös ohjaus-, leikkaus- ja valaisutyöhön kykenee nykyisin uskomattoman moni.

Suosittuja aiheita ovat kännääminen, turpaan vetäminen, rakkaus, työelämä.. Oikeastaan kaikki elämän aiheet tulivat käsiteltyä. Myös nykyajan ilmiöihin, mm. sosiaaliseen mediaan liittyviä sketsejä oli jonkun verran.

Suosittu konteksti on myös uutislähetys kaksine juontajineen: "Hyvää iltaa" jne. Taitaa jossain kuvissa vilahtaa myös olutankkuri Kimmo Wilska.

Hyvät naiset ja herrat, ensimmäinen finalisti on:

Viikon sketsi -kisan finalisteja ja yleisöäänestykseen päässeitä julkaistaan Areenassa päivittäin 6.9.2013. alkaen kuun loppuun asti. Tekstiviestiäänestys alkaa 1.10.2013, äänestysnumerot julkaistaan syyskuun lopussa. Marraskuun 6. päivä julkistetaan tuomariston palkinnot (3 000, 2 000 ja 1 000 euroa) ja yleisön suosikki (3 000 euroa).

Finaalin tuomaristoon kuuluvat stand up -koomikko André Wickström, suosittu videobloggaaja Sonja "Soikku" Hämäläinen, sketsiryhmä Justimuksen Sami Harmaala, Juho Nummela ja Joose Kääriäinen, Summerin juontaja Johannes Mollberg, tv-kasvo Joona Kortesmäki, YleX:n juontaja ja stand up -koomikko Jukka Lindström ja X3M:n aamujuontaja Janne Grönroos.

Hauskaa syksyä kaikille

Sarjan ohjelmasarjasivu

Areenan kesäkuun kuukausiraportti

Kesätauon jälkeen on aika työntää tarjolle Areenan kuukausiraportteja. Ensihätään tietoa Areenan kesäkuun luvuista.

Käyntien ja eri selainten määrät nousivat hieman toukokuun tasosta. Aivan selvä muutos toukokuussa havaittiin mobiilikäytössä, joka kasvoi käytännössä kaikilla Areenan alueilla. Erityisen kovaa mobiilikehitys on ollut TV-kanavien suorien lähetysten kohdalla. Kesäkuussa kanavien suorien lähetysten käynnistyksiä kertyi jo yli 600 000 kertaa. Käynnistysten määrä on kaksinkertaistunut huhtikuusta, jolloin palvelu aloitettiin. Jos tämä tahti jatkuu, katsotaan tv-kanavien lähetyksiä vuoden kuluttua enemmän mobiilista kuin desktop-laitteilla.

Myös Ylen radiokanavien suorien lähetysten kuuntelu mobiililaitteista kasvaa. Suorien radiolähetysten käynnistysmäärät ovat lähes kaksinkertaistuneet maaliskuusta samalla kun desktop-käytön osuus on selvästi pienentynyt.

Kesän ajan Areenan ohjelmistossa pyörinyt nuorille suunnattu #lovemilla -sarja ponkaisi Areenan katsotuimpien ohjelmien kärkisijoille. Sarjan eri osia käynnistettiin kesäkuun aikana Areenassa kaikkiaan yli 700 000 kertaa. Noin kolmasosa kaikista #lovemillan käynnistyskerroista tuli mobiilista. #Lovemillan suosiosta huolimatta Areenan suosituin ohjelma oli edelleen Uusi päivä -sarja.

Tarkemmat tiedot Areenan kesäkuun luvuista löytyvät linkin takana olevasta PDF-tiedostosta.


Areenan kesäkuun kuukausiraportti (PDF)

Katsojien pyynnöstä: Serranon perhe jatkuu

Areenan espanjalainen kesä oli jo kääntymässä syksyyn. Poikkeuksellisen runsaan katsojapalautteen innoittamana päätimme kuitenkin jatkaa sitä. Näytämme Serranon perheen kaikki loput kaudet syksyn aikana.

Serranon perhe

Serranon perheen tarina on syvällä suomalaisessa kulttuurissa. Palautteita alkoi tulla blogiini, Facebookiin  ja Ylen eri palauteväyliin jo heinäkuussa, kun sarjan julkaisu vasta alkoi. Tiksu kirjoitti heinäkuussa: "Miksei Serranon perhettä näytetä kokonaan? Aivan mahtava sarja, kiitos. <3." Ville komppasi heti: "Tiksu on aivan oikeassa. Näyttäkää Serranosta kaikki kaudet." Kommentteja tuli blogiin noin 50.

Areena-infoon eli asiakaspalveluumme tuli sarjan jatkosta yli 300 viestiä. Se on poikkeuksellisen paljon. Aloimme selvittää, olisiko espanjalainen myyjä suostuvainen nopeaan julkaisulupaan. Haastavaa oli, että ohjelmanhankkijamme oli ulkomailla ja koko Espanjahan lomailee parhaillaan. Viestiketju kantoi tulosta, ja tänään saimme myöntävän vastauksen.

Kiitos faneille sadoista palautteista ja kaikille asiaan vaikuttaneille hyvästä yhteistyöstä. Näin homman pitää hoitua!

Niin ja Serranon perheen neljäs tuotantokausi alkaa torstaina 15.8. ja julkaisemme joka päivä sarjasta uuden jakson. Ja kolme ensimmäistä tuotantokautta ovat katsottavissa syyskuun loppuun asti.

Vallan linnakkeesta tuli jytky

Kesällä ja syksyllä 2011 puoli Pasilaa hehkutti tanskalaista poliittista trilleriä.  Borgen-niminen tanskalaissarja keräsi tv-juhlien palkintoja ja oli kestoaihe seminaareissa.

Yle Fem aloitti fiktiivisestä tanskalaispoliitikosta Birgitte Nyborgista kertovan sarjan esittämisen elokuussa 2011.  Sarja löysi heti katsojansa Fem-kanavalta.  Suuren yleisön ohjelma ei suomenkieliseksi nimekseen saanut Vallan linnake vielä ollut.

Areenan markkinointipäällikkö Antti Huttunen oli alusta asti sarjan vankkumaton fani, ja hän alkoi jakaa ilosanomaa sosiaalisessa mediassa. Samalla Antti suunnitteli sarjan kertomisesta Areena-kärjellä suomenkielisillä isoilla tv-kanavilla.

Pankki ei vielä tuolloin räjähtänyt, mutta siemen oli lähtenyt itämään. Nyt kun sarjan 30 osaa on esitetty Suomessa, ohjelma on Areenan suosituimpia. Samalla itse huomaan sarjan levinneen Helsingin pitkälti ammatillisesta piireistä myös muualle Suomeen. Moni jätti eilen Facebookissa haikeina jäähyväiset puoluejohtaja Birgittelle.

Tarinan leviäminen Suomessa etenee kuin aikoinaan yliopiston kurssilla opittu innovaatioiden diffuusio: aluksi heräävät innovoijat, sitten varhaiset omaksujat, varhainen enemmistö, myöhäinen enemmistö ja  lopulta hitaat omaksujat. Sarja on koukuttanut mm. monia poliitikoita. Ovatko he innovoijia, hitaita omaksujia vai jotain siltä väliltä?

Vallan linnake (Borgen) -sarjan viimeisiä osia voi katsoa vielä kesäkuun puolivälissä 2013 Yle Areenassa. JP Pulkkisen toimittamassa Television tiiliskivet -ohjelmassa käsitellään 13.6.2013 Vallan linnaketta. Pulkkisen ohjelma tulee myös Areenaan.

Areenan toukokuun kuukausiraportti

Kesän tulon näkee myös Areenan käyttötilastoista. Toukokuussa Areenan desktop-käytön määrä kääntyi lievään laskuun, kuten keväällä aina, mutta mobiilikäytön puolella kasvu jatkuu edelleen. Tämä antaa osviittaa tulevalle: Areenan kasvu laajenee perinteisestä tietokonekäytöstä muille alustoille ja erityisesti mobiilin merkitys jatkaa kasvuaan ja mobiilit käyttötavat erottuvat perinteisen tietokoneen käytön kaavoista.

Katsottujen ohjelmanimikkeiden puolella huomionarvoista on aiemminkin suosituimman ohjelman eli Uuden päivän kehitys. Uuden päivän käynnistysten määrä nousi roimasti viime kuun lukuihin verrattuna. Toisena merkittävänä nousijana on Doctor Who, jonka viidennen tuotantokauden jaksot pyörivät nyt Areenassa. Doctor Who nousi käynnistetyimpien ohjelmanimikkeiden listalla neljänneksi ja kaappasi viime kuussa lähes viisi prosenttia Areenassa toistetuista VOD-minuuteista.

Tämän kuukauden vakiolukujen ohella on syytä kertoa lyhyesti myös huhtikuun lopussa Areenassa alkaneiden suorien tv-lähetysten katsomisesta. Viimeisen parin viikon aikana tv-kanavien lähetyksiä on käynnistetty vuorokaudessa keskimäärin 38 000 kertaa. Suuret tv-tapahtumat kuitenkin nostavat käynnistysmääriä: Euroviisujen ja Mestarien liigan finaalin myötä suorien lähetysten käynnistysmäärät nousivat noin 70 000 kertaan. Suorien lähetysten katseluaika (tämä tieto on käytettävissä vain desktop-käytön osalta) on ollut tasaisessa kasvussa alusta lähtien ja tällä hetkellä keskimääräinen katseluaika on hieman yli 30 minuuttia.

Suorien tv-kanavalähetysten käynnistykset

Myös tv-kanavien lähetysten kohdalla mobiililaitteiden käyttö on merkittävää. Noin kolmannes kaikista suorien lähetysten käynnistyksistä tulee mobiililaitteista. Mobiililaitteiden käytön osuus on suurimmillaan aikaisin aamulla ja myöhään illalla.

Mobiilikäynnistysten osuus tv-kanavalähetyksistä

Areenan toukokuun kuukausiraportti (PDF)

To 30.05.2013 @ 13:36Paavo Rytsä, Yle Areenan vastaava tuottaja

Hola Serranot, Espanja ja Areenan kuuma kesä!

Tuleeko Areenasta kesällä mitään katsomisen arvoista? -TULEE! Kesällä Areenasta voi katsoa mm. kahta espanjalaista sarjaa, uutta tuttavuutta Pylly paljaana ja vanhaa suosikkia Serranon perhe.

Pylly paljaana (Con el culo al aire) on monelle suomalaiselle vielä tuntematon. Espanjassa todella suosittu draamakomedia kertoo vauhdikkaasta elämästä espanjalaisella leirintäalueella, kun talouslama ja maailma  myllertävät ympärillä.

Pylly paljaanaLuvassa on tuttua espanjalaista ja sähäkkää arkidraamaa. 13-osaisesta sarjasta julkaistaan  uusi jakso aina maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin 3.6. alkaen.

Kun puolet Suomesta on lomalla heinäkuussa, näyttää Areena kesäpäivien ilona Suomessa tunnetuimman espanjalaisen tv-sarjan, Serranon perheen. 

Serranon perheSarjan jaksoja julkaistaan joka päivä aina elokuun puoliväliin asti.

Kolmas kesän Vain Areenassa -sarja (13.6. alk.) on hyytävä brittikomedia Psychoville. Sitä en suosittele heikkohermoisille. The Timesin sanoin: "If it wouldn't be so funny, it would be terrifying!"

Kotimaisista uutuuksista mainittakoon #lovemilla, joka kertoo nuoren tytön arjesta kahvilassa värikkään kaveripiirin keskellä.

#lovemillaSarjaa julkaistaan viisi jaksoa perjantaisin heinäkuun alkuun asti.

Lisäksi kesällä liikutaan nostalgisissa 70-luvun tunnelmissa, mm. konserteissa ja telttaretkellä. Klassikkosarjana saamme nauttia mm. Roger Mooren tähdittämää Pyhimystä.

Areena näyttää myös tunnelmia ja keikkoja useilta festareilta. Ja lukutoukille on luvassa taas 10 kirjaa, tällä kerralla rikoksesta. Radion puolelta on tulossa heinäkuussa mm.  radiomusikaali Laulava Babitzinin perhe ja Antti Holman Rakastaja.

Nautinnollista kesää!

Areenan huhtikuun kuukausiraportti

Huhtikuun lopussa julkaistu mahdollisuus katsoa Ylen tv-kanavia suorana myös Areenassa nosti suorien lähetysten käynnistysten määrää selvästi. Maaliskuussa live tv -käynnistyksiä Areenassa oli vajaat 850 000 kappaletta ja huhtikuussa käynnistysten määrä nousi lähes kahteen miljoonaan. Kasvu on kova, kun ottaa huomioon, että tv-kanavien suorat lähetykset käynnistyivät Areenassa vasta huhtikuun 22. päivä.

Eri selainten ja käyntien määrä Areenassa kasvoivat myös huhtikuussa. Mobiilikäyntien ja -selainten kasvu oli prosentuaalisesti kovempaa. Kokonaisuutena käynnistysten määrä laski hieman.

Uutena tietona tässä huhtikuun kuukausiraportissa on tallenteina kuunnellun radiosisällön kuuntelun kesto. Odotetusti musiikki hallitsee radiosisällön kulutusta, mutta myös ajankohtais- ja asiaohjelmat saavat merkittävän siivun radiokäytöstä. Radiopuolella huomattavaa on myös suorien radiolähetysten mobiilikuuntelun kasvu maaliskuuhun verrattuna: käynnistysten määrä nousi runsaasta 157 000:sta käynnistyksestä yli 266 000 käynnistykseen.

Huhtikuun kuukausiraportti huhtikuu 2013 (PDF).

Areenan ensimmäinen kuukausiraportti julki

Yle on jo jonkin aikaa käyttänyt comScore Digital Analytix -analytiikkaohjelmaa, jonka avulla pidämme kirjaa Ylen verkkopalveluiden käytöstä. Nyt comScoren ja Areenan yhteistoiminta on siinä kunnossa, että voimme ryhtyä julkaisemaan Areenan käyttötietoja julkisesti.

Kokoamme jatkossa kerran kuussa julkaistavan dokumentin, joka kertoo Areenan keskeisimmät käyttötiedot. PDF-muotoisessa dokumentissa kerrotaan Areenaa käyttäneiden selainten viikko- ja päiväkeskiarvot, Areenan video- ja audio-tiedostojen (eli käytännössä tv- ja radio-ohjelmien) käynnistyskerrat, eri ohjelmatyyppien käynnistyskerrat sekä käynnistysten jakautumisen eri päätelaitteiden kesken. Lisäksi kerromme eri ohjelmatyyppien ja päätelaitteiden katselun ja kuuntelun keston sekä katsotuimpien ja kuunnelluimpien ohjelmien käyttömäärät.

Jatkossa julkaisemme nämä tiedot siis joka kuukausi samassa muodossa, jotta Areenan käytön seuraaminen olisi mahdollista. Mittausvälineiden kehittyessä tuomme raporttiin myös uusia mittaustapoja ja viemme tietojen julkaisua lähemmäs reaaliaikaisuutta: yhtenä esimerkkinä ja esikuvana tästä on Britannian hallituksen verkkopalvelun mittaripalvelu. Otamme myös mielellämme vastaan ideoita siitä, mitä lukuja haluaisitte näihin raportteihin lisää.

Nyt julkaistussa ensimmäisessä raportissa ei vielä ole vertailutietoa aiempaan. Yleistietoa Areenan käytöstä on kuitenkin julkaistu viime syksynä. Areenan suurin käyttöpiikki on toistaiseksi ollut viime itsenäisyyspäiväviikolla, jolloin Areenassa käytiin yli miljoonalla eri selaimella. Viime kuussa eri selainten viikkokeskiarvo oli 882 163 kappaletta. Eri selainten määrä kasvaa koko ajan, joten oletettavaa on, että itsenäisyyspäiväviikon ennätysluvut ohitetaan piakkoin.

Myös mobiilikäytön osuus kasvaa tasaisesti. Kaikista Areenassa käynnistetyistä ohjelmista jo yli neljännes käynnistetään mobiililaitteilla. Mobiilikäytön osuus näyttäisi kasvavan muutaman prosentin vauhdilla kuukausittain. Erityisen kiivaasti mobiililaitteilla kulutetaan lastensisältöjä: yli 60% kaikista mobiilikäynnistyksistä on lastenohjelmien käynnistyksiä.

Areenan kuukausiraportti maaliskuu 2013 (PDF)

Ke 10.04.2013 @ 09:45Paavo Rytsä, Areenan vastaava tuottaja

Ennnakkoluulot roskiin, because Life's too short!

Käsittelimme menneellä viikolla palaverissa Ricky Gervaisin ja Stephen Merchantin mukadokumenttia Life's too short.  Reaktioina oli mm. vaivaantuneita katseita sekä hymistelyä ja räväköitä naurukohtauksia. That's life!

Kun "mokumentin" päähenkilö elokuvatähti Warwick Davis on 107 cm pitkä, nousee monille ennakkoluuloja ja suojelevia ajatuksia. Saako tiettyjä sanoja lausua ja saako ihmisen ulkonäköä, tässä tapauksessa pituutta yleensäkään kommentoida?

Kyllä saa! Komedia ja huumori ovat olleet aina keinoja vaikeiden asioiden sisäistämiseksi. Ajatuksistamme tulee arkisempia varsinkin, jos ennakkoluulojen kohde panee itsensä täysillä peliin.

Kun lyhytkasvuinen elokuvatähti Warwick Davis sählää ihmissuhteissaan, raha- ja arkiaskareissaan, on häneen helppo samaistua.

Pottereissa ja Tähtien sota -elokuvissa näytelleellä Warwickilla ei niin sanotusti "pukkaa keikkaa", ja hän haluaa takaisin piireihin. Roolia ei tunnu löytyvän, vaikka samoissa tilaisuuksissa pyörivät mm. Liam Neeson ja Johnny Depp. Asiaa ei oikein vauhdita Warwickin juntti sihteeri.

Life's too short Areenassa 12.4. alkaen. Uusi jakso tulee aina perjantaisin.

 

 

 

Areena suosittelee

Areena ryhtyy tänään suosittelemaan sisältöä käyttäjille automatiikan avulla. Jatkossa saat siis omaan käyttöhistoriaasi perustuvia suosituksia sekä suosituksia, jotka perustuvat nyt katseltavaan tai kuunneltavaan sisältöön. Myös Areena-toimituksen tekemät suositukset säilyvät käytössä.

Areenan käyttöhistoriaan perustuva suosittelu

Käyttöhistoriaan perustuva suosittelu on ensi vaiheessa käytössä Areenan etusivulla. Etusivulla näkyvän Sinua saattaisi kiinnostaa -otsikon alle tulee näkyviin ohjelmia, jotka voisivat kiinnostaa käyttäjää. Päättely mahdollisesti kiinnostavasta sisällöstä tehdään Areenan käyttöhistorian perusteella ja se siis vaihtelee jokaisen käyttäjän katseluhistorian mukaan. Käyttöhistoriaan perustuva suosittelu nojaa selaimen evästeisiin. Lisätietoa evästeistä ja niiden käytöstä Ylen palveluissa on kerrottu yhtiön tietosuojalausekkeessa ja asiaa käsittelevässä blogikirjoituksessa.

Sisältökohtainen suosittelu on käytössä yksittäisen ohjelman näkymässä. Tämä kontekstuaalinen suosittelu, kuten tapaa hienosti kutsutaan, perustuu ohjelmien sisältöjen kuvauksiin. Suosittelun tavoitteena on löytää sisältöä, joka on samanlaista kuin käyttäjän nyt käyttämä sisältö. Jos siis katsot Kuningaskuluttajan uusinta jaksoa, sinulle saatetaan Lisää samankaltaista -otsikon alla suositella MOT:n kuluttaja-aiheista jaksoa tai jotakin muuta ohjelmaa, jonka sisällönkuvaus natsaa Kuningaskuluttajan kanssa.

Areenan kontekstuaalinen suosittelu

Sisältökohtainen suosittelu ei ole erehtymätön, joten hassuja tai epätarkkoja suositteluja saattaa löytyä. Suosittelu vaatii toimiakseen myös hyvin kirjoitettuja ohjelmaesittelyjä, joten niihin täytyy jatkossa panostaa toimituksissa.

Areenan suosittelut toteutetaan suomalaisen Leiki-yhtiön tuotteella. Leikin tekniikat ovat käytössä monissa kotimaisissa ja ulkomaisissa verkkopalveluissa. Lisätietoa yhtiöstä ja sen tuotteista on Leikin sivuilla.

Palaute uusista ominaisuuksista on tervetullutta. Palautetta voi jättää tämän bloggauksen kommentteihin tai sähköpostilla osoitteeseen areena.info@yle.fi.

Loppuhuomautuksena vielä, että suosittelu toimii alkuvaiheessa selaimella käytettävässä Areenassa. Mobiililaitteiden sovelluksissa suosittelua ei vielä tässä vaiheessa ole eikä sovellusten käyttö vaikuta selaimella käytettävän Areenan suositteluihin.

Sivut

Yle Areena

Yle Areenan tiimi tapaa Areenan aktiivikäyttäjia. Auta meitä kehittämään palvelua entistä paremmaksi!

Mukana: Hanna Svärd, Esa Kukkonen, Paavo Rytsä, Leevi Kokko, Reijo Perälä, Kari Haakana ja muut yleläiset ja YLE Areenan tekijät.

Areena Facebookissa

Areena Twitterissä

 

Blogiarkisto