Teosten takaa
-
Kahden Venlan Aku
Näyttelijä Aku Hirviniemi pokkasi eilen sekä parhaan näyttelijän että vuoden tv-esiintyjän Kultainen Venla-palkinnon. Tunnustukset kertovat vankasta suosiosta sekä katsojien että alan ammattilaisten keskuudessa. Suosiota on helppo ymmärtää, kun kuunteli sympaattisen voittajan ”yön tunteina väsäämää, kertaalleen revittyä ja kokoonliimattua kitsphetta”.
-
Maski naamaan ja ajoissa kuviin
- Näyttelijäntyölle ei jää niin kauheasti tilaa, kun laittaa hyvät maskit naamaan. Mun ei tarvii kuin saapua paikalle ja olla kuvissa oikeaan aikaan, kertoo Aku Hirviniemi vakavana valmistautumisestaan Enon opetusten Enon rooliin.
-
Kirjan sivuilta kameran eteen
Mitä vaaditaan, jotta romaani kääntyy käsikirjoitukseksi? Petri Tammisen romaani Enon opetukset kuvattiin viime vuonna. Popkultin toimittaja Pia Asikainen vieraili kuvauspaikalla ja haastatteli sarjan toista dramaturgia ja ohjaajaa Matti Ijästä.
-
Miitta-täti - käsikirjoittamisen ja improvisaation iloinen liitto
- Improvisaatio tällaisissa puitteissa on aika yksinäistä puuhaa ilman, että tekemiselle on rakennettu raamit. Käsikirjoittajien keskeinen tehtävä olikin luoda rakenne: ensin tapahtuu tätä, seuraavaksi tapahtuu tätä tässä ja tässä paikassa, jossa toimit näiden raamien sisällä. Näin saadaan selkeä ”call sheet”; ei tarvitse keksiä mihin mennään seuraavaksi tai mitä tehdään. Käsikirjoittajien kanssa on sovittu selkeästä kaaresta, esimerkiksi: tässä kohtaa minä laulan, Pajamäki valottaa prosessia. - Se mitä siinä hetkessä sitten syntyy on toinen asia.
-
Olla hereillä, kuunnella
Yle esittää juhlakaudessaan kaksi Aku Louhimiehen ohjaamaa elokuvaa, Paha maa (30.12. TV2) ja Käsky (3.1. TV1). Kuva elokuvasta Käsky.
-
Tukevasti tehty
Kotikatsomon juhlakaudessa esitetään 3-osainen Tauno Tukevan sota, joka perustuu Laila Hirvisaaren Lehmusten kaupunki-sarjaan. Laila Hirvisaari käsikirjoitti tv-sarjan yhdessä tyttärensä, Eve Hietamiehen kanssa.
-
Mari räppää edelleen
Kakkosella esitetään jouluna ensimmäinen Risto Räppääjä-elokuva 3-osaisena sarjana. Ohjaaja Mari Rantasila aloitti elokuva-räppäämisen kuusi vuotta sitten, kirjoista tykkäämisen jo aiemmin.
-
Venla muuttui Kultaiseksi
- Televisio on meille itsestäänselvyys. Aina ei tule ajatelleeksi, mitä ohjelmanteko vaatii. Keväällä perustettu Televisioakatemia toivoo että yleisön tietoisuus siitä, miten paljon rautaista ammattitaitoa ja työtä löytyy ohjelmien takaa, lisääntyy. Kuvassa vuoden 2009 Venla-palkittu Miitta Sorvali.
-
Kotikadun naiset luottavat hetkeen
- On luotettava hetkeen ja kontaktiin vastanäyttelijän kanssa, sanovat Kotikadun naisnäyttelijät Ria Kataja ja Anna Hultin.
Teosten takaa
Uusimmat
Suosituimmat
Pertti
Kun ihmiset ovat kanssani samaa mieltä, minusta tuntuu aina, että olen väärässä.
Tuoreimmat kommentit