Selviytymistarina

Mikko on ihana persoona ja mielettömän hienosti selviytynyt! Oli mahtava katsoa, itketti ja nauratti. Tosi hyvää vertaistukea oman mielen kanssa painiskelevalle, KIITOS!

Todella hieno ohjelma, harvinaisella lämmöllä tehty. Kuten edellinenkin kirjoittaa: samaan aikaan itketti ja nauratti. Kiitos! Mikolle tsempit!

Kommentti on poistettu. Teeman verkkotoimitus

Kommentti, johon tämä on vastaus, on poistettu. Teeman verkkotoimitus

---

Elämä on, ja maailmassa riittää nähtävää. Toiselle toinen on muuta kuin toiselle ja kolmaskin voi olla eri mieltä, joten miksi takertua kokonaisuudessa kapeakatsoisuuteen ja jopa tyhmyyteen. -Mikko

Ihana oli katsoa ohjelmaa. Itsellä myös lievää kaksisuuntaista ja on hienoa nähdä kuinka joku on selvinnyt paljon vaikeammasta tilanteesta. Ymmärrys omista kokemuksistakin laajeni.
Elämä voittaa. Meillä kaikilla tai toivottavasti ainakin mahdollisimman monella.

Todella hieno selviytymistarina. Näitä lisää.

Ohjelma antoi toivoa, olen luullut, että "täsmälääkettä" ei ole, mutta Mikko ainakin on oman elämänsä kanssa enemmän sinut kuin moni muu terveen kirjoissa pidetty.

Olisiko toimittajan ammatti Mikolle mieleen? Siinä ainakin kaivataan ulospäin suuntautunutta persoonaa?

mahtavaa että tällaista sarjaa tehdään :)

Hei Mikko,
sinulla on todella kaunis koti.
Olisiko sinussa sisustussuunnittelija-ainesta?

Pidin kovasti kahdesta ensimmäisestä osasta. Ne koskettivat minua enemmän. Sain niistä paljon tietoa ja toivoa. Kiitos paljon sarjasta.

miksi tuo http://areena.yle.fi/video/1638014 Meng ja peliriippuvuus oli nuin lyhyen ajan katsottavana areenassa :(

Mikon tarina kosketti, ihan todella ja syvältä. Olen katsonut ohjelman monta kertaa ja itkenyt ja hymyillyt ja nauranut. Tajunnut jotain, mistä en ole itsekään ihan varma mitä se on. Ei tällaista varmaan voi tai saa sanoa pelkän telkkariohjelman perusteella mutta luulen että Mikko on sielunkumppanini enkä tarkoita sitä niinkään missään romanttisessa mielessä. On vain ihan hirvittävän lohdullista tietää että tuollainen ihminen on olemassa jossain, tässä ajassa, ehkä minäkin olen jonain päivänä selviytyjä.

(Ja koska ohjelman lopussa ei ollutkaan sitä luvattua treffi-ilmoitusta luotan siihen että ehkä joskus jossain.)

Mikko vaikutti erittäin symppikseltä, herkältä ja viisaalta ihmiseltä, joka on todella työstänyt ongelmiaan. Hänen tarinansa todella kosketti, varsinkin kun itsekin sairastan psyykkistä sairautta (itse asiassa useampaakin). Kuten tuossa aiemminkin joku oli kirjoittanut, on todella lohdullista tietää, että tuollaisia tuntevia ja ajattelevia ihmisiä on vielä olemassa tässä ajassa. Samaistuin aivan hirveän paljon, varsinkin siihen, kuinka sairaus on saanut pohtimaan paljon ajan menoa ja ihmisiä ympärillä. Paljon tsemppiä Mikolle!

Täsmälääkettä ei varmasti ole olemassa- ei minullakaan ollut. mutta, sen voin sanoa että kaikkiin ihmisiin ja kaikkiin ongelmiin minusta auttaa välittäminen, oli se kuka tahansa. jos seinät huutaa takaisin itkun, ei ole ketään kelle hymyilee, ei ole sitä turhautumisen purun kohdettaakaan,,, mitä voi muuta tapahtua kuin se mitä kaikki pelkää, on tyhjä. ymmärsin että olet vanhempi, anna rakkautta, vaikka saat talkaisin sanoa pahojakin niin voin uskoa että sekin on välittämistä, jollekin pitää sanoa ehkäpä epäsuoraakin kuinka sattuu. jokaisella on tie jolla löytää voima, ja läheisten tehtävä on tukea ja auttaa, koska kun mieli on tyhjä, siinä on yksin vielä pahempi olla. mutta, pitää vaatia myös vastuuta siltä joka sinne maailmaansa katoaa..
-Mikko

Kiitos, elämä sattuu kaikille ja jollain lailla jossain vaikeessa, joidenkin kohdalla se on sitä tarpomista loskassa joka hetki lapsuudesta sinne aikuisuuteen, ja jopa vanhuuteen. minun selviytyminen kai on tulosta siitä että vaikka on kuinka vttäny niin silti oon sen esim ruoan itelle laittanu, tehnyt siis tavoitteita ja vaatimuksia. terveiden maailmassa ihmisten on mentävä töihin ja hoidettava lapset oli mikä oli, minun maailmaa hallitsi muu arki ja lopulta sinne hävisin. mutta, aina uskoin itseeni, silloinkin kun kaikki veti matot alta uudestaan vaan.. mutta, jos olen heikkomielinen, on sekin parempi kuin tunteeton robotti, eikös?
niin, sinä olet selvityjä kun vaan peiliin katsot ja sen itsellesi sanot=)
-Mikko

Kiitos sinullekin. jos elämä pakottaa käymään läpi henkisen kuoleman, mitä muuta jää käteen kuin se että ei jaksa enää sitä mikä on siihen pisteeseen vienyt. ehkä kun katsoo sydämeensä, huomaa sen että jos vain vihaa itseä ja muita kanssakulkijoita mitä muuta seuraa kuin itseinhoa, siitä kai masennus tulee ja lopulta jos huonosti käy niin sitten vaikka esim maanis-depis. elämä on vaikeaa kaikille, minulle toinen asia kuin toiselle, mutta jossain päin maailmaa minun huoli on niin pieni että suorastaan hävettisi jos sen kanssakulkijan tapaisi ja itkisin sille elämääni. on vain pakkoa katsoa peiliin, ja kysyä mitä minä teen itselle ja muille, mitä haluan itselleni olla, ja miten haluan muiden minut näkevän. sitä mitä olen itselleni, sen saan toisilta itelleni takaisin. on kai niin että on liian paljon naamioita ja on vaikeaa olla tämän maailman keskellä ilman suojakuorta. mutta, valhe itselle on valhe toiselle, ja minä opin että en enää jaksa näytellä ja yrittää miellyttää. jos en kelpaa tälläisenä, ei se ole minun ongelma enää, olen mitä olen.
-Mikko

Olen pitänyt selviytymistarinoista. Erityisesti Mikon ja Kimin tarinat ovat koskettaneet.

Mikko on täälläkin sanonut muutaman minua koskettavan helmen: "mitä voi muuta tapahtua kuin se mitä kaikki pelkää, on tyhjä", "jos elämä pakottaa käymään läpi henkisen kuoleman, mitä muuta jää käteen kuin se että ei jaksa enää sitä mikä on siihen pisteeseen vienyt."

..ja kun on nuo kohdannut, voi todeta ettei mitään pelättävää enää ole.

Kimin tarina kyllä kosketti. Itsekin masennusta sairastaneena, joka alkoi jo varhain lapsuudesta jatkuen edelleen ja nuo heilahdukset aikajaksoissa (masennus-hyvä olo) kuulosti niin valitettavan tutulta. Tälläkään hetkellä ei enää uskalla elää elämää pitkällä tähtäimellä eteenpäin, kun pudotus on tullut niin monta kertaa puun takaa. Ja vaikka miten yrittää pitää elämäänsä käsissä, on se joskus niin pirun vaikeaa, että tulee mietittyä: tätäkö se koko loppuelämä on? Päällisin puolin olen aurinkoinen ja sosiaalinen, mutta pudotus tulee herkästi. Terapiaa pitäisi jatkaa, olen vaan liian vanha nuorisoterapiaan ja yksityiseen ei ole varaa. Tällä hetkellä ei ole niin "hullu", että hoitoa saisi kunnalliselta puolelta.

Nyt elämä junnaa odotustilassa, yritän kovasti tavoitella omia unelmia ja suuria haaveita, elämä on vaan niin pirun kovaa varsinkin sillä alalla mihin yrittää. Toivoisi vain, että saisi edes joskus tilaisuuden elämässä, koska olisi jotain annettavaakin. Hienoa Kim, että pääsit itse toteuttamaan omaa unelmaasi! Odotan kovasti sitä päivää, että voisin sanoa itsekin sen kaiken jääneen taakse, voisin sanoa, että nyt olen vahva ja kokonainen.

Pettymys oli suuri, kun uusi romahdus tuli, sitä ennen sairasti syömishäiriötä, joten tervettä jaksoa elämässä ei juuri ole ollut (mitä ei tietenkään aikaisemmin ole tajunnut). Omassa tuttavapiirissä on "ainut" tapaus, joten on aina helpottavaa kuulla, ettei ole täysin yksin.

Romahtamis-jaksoissa on se vaara, että itsemurhan riski tuntuu kasvavan kerta kerralta, kerta kerralta välittää vähemmän, voisiko elämällä olla sittenkin jotain annettavaa. Silti sitä yrittää selvitä, hetki kerrallaan. Tuntuu ettei kukaan oikein tajua, miten hiuskarvan varassa sitä koko ajan elää, ei sitä aina muista itsekään.

Kiitos tästä ohjelmasarjasta!

Mikon siskon kommentti "Emme saaneet oppia auttamaan" väänsi kuin veitsi sydämessä, koska näin todellakin on! Ja Mikon selitys siitä kuinka vanhat tuttavat vain näkevät sairaan ihmisen tavatessaan oli täysi kympin osuma meidän perheen kohdalla! Tämän asian kanssa mieheni taistelee joka kerta kun tapaa vanhoja tuttavia mutta varsinkin omien vanhempiensa kanssa, jotka aina vain etsivät sairauden merkkejä. Lähes maailman yleisin sairaus, mutta sairaus josta kukaan ei uskalla puhua. Kiitos Mikolle tästä ohjelmasta!!! Taas sain lisää voimaa puhua kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja mitä se todellakin on.

Toi ei oo oikeasti mitään muuta kuin että henkilö siirtää maailman kokemisen egon puolelle (narsismi yrittää tuntea kiinteytensä/loistavuutensa kokemalla jotain mikä voi rakentua vain hetkellisesti mielen puolelle). Masennus on vain sammumisvaihe milloin ylitehostetussa egossa/narsismissa ei enää virtaa tarpeeksi energiaa.

Sitä on paljon aasialaista ymmärtämystä minkä aloitteesta tälläiset ongelmat katoavat (esim. zen buddhalaisuus).

youtube.com/watch?v=J8jzEPXgc4Q&feature=related

Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan Mikon kannattaisi lukea Kay Redfield Jamisonin erittäin pätevä kirja: "Touched with Fire -Manic depressive illness and the artistic temperament". Löytyy kirjastosta, en usko, että on käännetty vielä suomeksi.

Maanis depressiivisyys saattaa olla jollekkin jopa voimavara...

Ei ole vielä ko. kirjaa suomeksi. Mutta samalta kirjoittajalta on kirja "Levoton mieli : maanis-depressiivisen psykologin muistelmat". Hyvä sekin.

Ohjelma oli erinomainen. Ilmeisesti diagnostiikka ja lääkäreiden osaavuus erottaa bi-po-oireet on parantunut niin paljon, että meitä bi-polaareja alkaa olla yllättävän "paljon". Siksi on erinomaista, että asiallista ja kohtikäyvää, inhimillistä informaatiota tarjotaan! Lisää bi-po-aiheista!

Ei voi ihastua ihmiseen katsomalla sitä TV:stä.. Tai ilmeisesti voi,Mikko olet aivan ihana persoona! Tsemppiä myös jatkoon!

Katsoin äsken Alican taistelusta kertovan ohjelman ja oli pakko tulla kommentoimaan, että hienoa, että tämmöisiä ohjelmia tehdään! Mielenterveysongelmien ei pitäisi olla tabu, vaan sairaus siinä missä muutkin.
Alicalle tsemppiä sairauden kanssa :)

Kiitos sarjasta! Itse olen vaikeasti masentuneen läheinen. Monista jaksoista olen saanut toivoa ja ymmärrystä läheistäni kohtaan. Joitakin asioita on vaikea ymmärtää,,, esim. sitä miksi toinen haluaa kuolla, vaikka lähellä on niin monta rakasta ihmistä... Mutta tämä ohjelmasarja on auttanut minua näkemään asiat erilailla. Kiitos kaikille jotka ovat kertoneet oman tarinansa!!!

Mikko: "oli se kuka tahansa. jos seinät huutaa takaisin itkun, ei ole ketään kelle hymyilee, ei ole sitä turhautumisen purun kohdettaakaan,,,"

Varsinkin suomessa tuntuu olevan jokin kansansairaus se, että negatiivisista asioista ei osata puhua, eikä niitä osata käsitellä. Jos tuttavapiirissä joku on lähellä sekoamispistettä, ihmiset vain jäävät tunteettomasti katsomaan, kun se tapahtuu. Kukaan ei halua tai osaa ottaa vastaan henkilön negatiivisia tuntemuksia. Henkisten ongelmien kohdalla uhrin heitteille jättö näyttää olevan helpompaa kuin esimerkiksi liikennekolarin.

Kaiken huippu on nykyään se, kun ihmisiä kehdataan vielä syyllistää 'vihapuheiden' pitäjiksi, jos he ovat tyytymättömiä vallitsevaan asiantilaan. Kenties sinä olit se rohkein omasta lähipiiristäsi ja päätit kasvaa henkisesti, vaikka maksoit siitä mahdollisesti kovan hinnan. Jos tällä sait oman lähipiirin heräämään, se oli varmasti sen arvoista. Ongelmien kohtaaminen on rohkeutta.