A-studio: Talk – Milloin ministerin pitää erota?

Julkaistu keskiviikkona 20.03.2013 13 48

Kehitysministeri Heidi Hautala on pyytänyt anteeksi ja jatkaa tehtävässään.

TV1 torstaina 21.3. klo 21.05 - 22.00

Yle Areenassa 30 päivää

Vihreiden kehitysministeri Heidi Hautala ilmoitti tiistaina 19.3., ettei aio erota ministerin tehtävästään.

Erovaatimuksia on esitetty sen jälkeen, kun Iltalehti kertoi Hautalan maksaneen pimeästi sekä kotinsa oviremontin että siivouksen. Hautala teetti remontin ja siivouksen pimeästi ennen kuin hänesti tuli ministeri.

Hautala on pyytänyt anteeksi ja jättänyt tehtävänsä harmaan talouden ministerityöryhmässä. Hautala on saanut omasta mielestään jo julkisen rangaistuksen.

 

Kärsiikö ministerin uskottavuus?

Pääministeri Jyrki Katainen (kok) ja vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ovat molemmat ilmoittaneet tukevansa Hautalaa.

Eduskunnassa eroa ovat kannattaneet vain muutamat yksittäiset kansanedustajat. Ministerin eroa on vaadittu myös monien lehtien pääkirjoituksissa.

Kuinka uskottavasti Heidi Hautala voi toimia tästä eteenpäin valtion omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä? Pimeän työn teettäminen on jättänyt tahran paitsi Hautalaan myös vihreisiin.

 

Ruotsissa lähtöpassit helposti, Suomessa ei

Ruotsissa poliitikko saa lähtöpassit helposti. Ministerit ovat eronneet pimeän työn teettämisen ja jopa maksamattomien tv-lupien takia.

A-studio: Talkissa asiaa puivat kaksi vihreää poliitikkoa, kansanedustaja Oras Tynkkynen ja kaupunginvaltuutettu Jukka Relander sekä viestintäkonsultti, entinen SDP:n poliitikko Ulpu Iivari ja Suomen Pienyrittäjien puheenjohtaja Harri Jyrkiäinen.

Keskustelun vetää toimittaja Susanne Päivärinta.

 

Mualla netissä:

Yle Uutiset: Kehitysministeri Heidi Hautala jatkaa tehtävässään

 

Suosittele48 Suosittelee

Kommentit

keskiviikkona 20.03.2013

Heidi Hautalan pitää erota.
Menin itse punaillla valoilla tien yli. Valoissa joku isä ja pikkupoika odottivat kärsivällisesti valon vaihtumista vihreäksi. Pikkupoika kommentoi äänekkäästi isilleen: "katso, isi, tuo setä menee punaisilla tien yli". Teki mieli palata takaisin, varsinkin kun poika kysyi isiltään "saako sitten punaisilla mennä tien yli". Ei olisi pelkkä anteeksipyyntö riittänyt poistamaan syyllisyyttäni. Pikkupojalle jäi pysyvä muisto. Olin roisto hänen silmissään.

torstaina 21.03.2013

Pitää erota niin kuin kaikkien muidenkin. Tämä asia päätetään mediassa, lähinnä iltapäivälehdissä. Kaikkien, jotka ovat tehneet pienenkin vääryyden elämänsä aikana pitää erota. Jos ole kävellyt punaisia päin,sinun on erottava jne. Ei niin pietä vääryyttä, ettei media voi vaatia eroa.

torstaina 21.03.2013

Pitää erota niin kuin kaikkien muidenkin. Tämä asia päätetään mediassa, lähinnä iltapäivälehdissä. Kaikkien, jotka ovat tehneet pienenkin vääryyden elämänsä aikana pitää erota. Jos ole kävellyt punaisia päin,sinun on erottava jne. Ei niin pietä vääryyttä, ettei media voi vaatia eroa.

torstaina 21.03.2013

Ei ole enää väliä, eroaako Heidi Hautala vai ei. Vahinko on jo tapahtunut. Nyt ongelma on se, että poliitikot ja muut julkisuuden asiantuntijat sanovat, että veronkierto on "tavalliselle ihmiselle ihan sallittua" (vaikka poliitikolle ei), "kaikkihan tätä tekevät" ja että "rikkomus on pieni". Jos näin todellakin on, tyhmätkö vain noudattavat lakia?

Kaupunki ei maksa vaikeavammaisen henkilökohtaiselle avustajalle palkkaa lapsen sairauden ajalta, joten olen maksanut noilta jaksoilta palkan lisäksi työeläkemaksun, ennakonpidätyksen ja työnantajan sosiaaliturvamaksun itse. Nyt poliitikot sanovat medioissa, että "tavalliset ihmiset" eivät maksa niitä. Tunnen itseni tyhmäksi. Harmittaa. Mistä voisin saada rahani takaisin?

torstaina 21.03.2013

Heti pois!
Tärkeintä tässä tilanteessa on se. että hautala on toistuvasti VALEHDELLUT, joten luottamus
on täysin mennyt

torstaina 21.03.2013

Normaali poliisi joutuu toimimaan korostetun nuhteettomasti oikeusasiamiehen lausunnon mukaan, kuinka ministeri voi monta kertaa vastuullisemmassa asemassa toimia laittomasti ja säilyttää asemansa.

torstaina 21.03.2013

Ulpu Iivari näyttääkin olevan todella pahoillaan. Suorastaan murheen murtama :-) Mutta vahingonilo se on vilpittömin ilo.

torstaina 21.03.2013

Tuo toimittaja Päivärinta pilaa koko keskustelun olemalla tyypillinen päällekäyvä vaalitoimittaja. Ykköseltä löytyy taitavia toimittajia, joiden johtamaa keskustelua on miellyttävä seurata.

torstaina 21.03.2013

Yksi ymmärtäjä tässä mediamyllytyksessä löytyy. Vihreiden kuukausia pöllyttämä Pekka Perä ymmärsi tilanteen ja totesi: "kaikki me teemme virheitä ja pitää antaa mahdollisuus korjata tilanne" !

torstaina 21.03.2013

Tynkkysellä ja Relanderilla hyviä pointteja, mutta Hautalan pitää erota jo edellisten vuosien lausuntojen perusteella. Mutta Päivärinnalle ei missään nimessä. Susanne näyttää todella upealta!

torstaina 21.03.2013

Voi itku mitä tekopyhyyttä! Kamala ohjelma. Mikä ihmeen taka-ajo tässä on meneillään? Kyse on 30 eurosta tai muista vähäisistä rahoista. Kuitenkin todellinen korruptio on rahamääriltään satakertaista. Vastenmielinen keskusteluohjelma. Oras Tynkkyselle täydet pisteet, Ulpu Iivari todellinen pettymys.

torstaina 21.03.2013

Rouva Ministeri, olet virkavalan vannonut, kuten minäkin vuonna 1979. Jos minä virkamiehenä rikon lakia, niin miten minun siinä tilanteessa käy? Menetän luottamukseni virkamiehenä!
Kun otetaan huomioon Sinun virheesi ja asemasi, niin virkamieslain mukaan olet menettänyt virkamieheltä vaadittavan nuhteettomuutesi asemasi huomioiden.
Jos yhtään ymmärrät sitä mitä periaatteellisella tasolla olet tehnyt, niin ymmärrät erota.
Nyt jaat sitä kuvaa kansalaisille, jota muutkin poliitikot kautta aikojen ovat tehneet, eli ei mitään moraalia, mutta MORALISOIJANA olet erottunut ja saanut asemasi.
Toisaalta annat kuvaa ja jaat kansan arvostusta "suomalisena poliitikkona", joka kautta aikojen ei eroa ennenkuin lainvoimainen tuomio on saatu!
Kuten muutkin kaltaisesi, ei Sinullakaan ole "SELKÄRANKAA".

Kuinka lahjomaton ja kaksinaismoralistinen poliitikko voi olla?
Jos mikään ei tule esille, niin mitään ei ole tapahtunut!

Järkyttävä'ä pelleilyä sinäsnsä, kun ottaa huomioon, että pääministeri "jykä" ja puoluejohtaja "se tuntemattomampi" niinistö suojelee "virheen" tehnyttä ministerikollegaa. Periaatteellisella tasolla nämä Suomen päättäjät (sii Jykä on toi Pääministeri ja toi toinen "niinistö ovat HYVÄKSYNEET, että tällaisia "virheitä" voi kuka tahansa tehdä. Riittää, kun pyytää KANSALTA anteeksi.

Voi veeeeeeeeeeeeeeeeeeee, mitä tekopyhyyden ylistämistä. Tehdään siis kaikki samoin ja vedotaan Hautalan tapaukseen ja toivotaan vain, että meitä kansalaisina kohdellaan samalla mitalla.....

Hupaisaa ja samalla h....tin järkyttävää selkärangattomuutta.....

Jos kansaliselta oikeusvaltio odottaa lähtökohtaisesti nuheettomuutta ja lakien tuntemusta ENNAKOIVASTI (eli otaa selvää toimi vasta sitten tai vastaa seurauksista) EI PÄDE POLIITIKOIHIN!!!!

Haloo; OISKO OIKEESTI TEHTÄVÄ JOTAIN!!!

Siellä on ihan liian paljon poliitikkoja, jotka tuykevat vain toinen toistensa "hyvävelijärjestöjä" ja jakavat "sulle - mulle" juttuja....

Raivostuttavaa, että tuollainen MORALISTI edes kehtaa jatkaa.... Ei meiltä KANSALAISILTAKAAN siis voi vaati nuhteettomuutta....

torstaina 21.03.2013

-90 luvun suurkonkurssien ym. aikana ei annettu anteeksi niille, joilta vietiin pankkikriisin vuoksi sukatkin jalasta. Emme tehneet mitään rikollista, mutta selvitykset ja pakkotyö jatkui 25 vuotta, ennenkuin lailla poistettiin 15 v vanhat velat. Työllistimme suhteessa 1:5-10 henkilöä/ yrittäjä, eikä uutta mahdollisuutta enää annettu. Moni sortui elämässä itsetuhoon ja toiset kitkuttelee vieläkin sosiaaliturvan varassa, mutta on niitä periksiantamattomiakin, jotka osasivat ottaa uudesta tilanteesta tuulta purjeisiin ja pärjäävät tällä hetkellä yrittäjinä edelleen, vaikka eläkekertymä on 25 v ajalta todella surkea -90 luvun tilanteesta johtuen. Moni kuvittelee, että sana yrittäjä tarkoittaa hyvää tuloa ja varallisuutta, vaikka yleisesti se tarkoittaa, että pitää tehdä töitä hurjasti enemmän, mitä työsuhteessa, että tulee toimeen.
Asiaan eli ministeri Hautala kysymykseen. Ei ole mitään uutta tai ihmeelistä, että hyvätuloiset maksavat pimeesti palkkoja. Se on enemmänkin tabu ja köyhempää kansaa vaaditaan hoitamaan remonttinsa verottajan kautta.
Ei ole edes jäävuoren huippua, kun puhutaan nykyisestä palveluiden vaihdosta verottomana.
Toisaalta verotuskin on mennyt liiallisen mahdottomuuksiin, kun perinteistä talkootakaan ei voi enää teettää hernesopalla ja kaljalla, ettei siitäkin pitäisi ilmoittaa erikseen kaikkien nimet kuitille.
Ei tuo ministeri nyt mitään niin pahaa ole tenhyt, miten verotoimistossa itse sisäisesti toimitaan.
Yli 40v työkokemuksella on ihan uskomattomille tahoille töitä tullut tehtyä lapaseenkin. Minä en pysty tommosiin temppuihin, missä Hautalan Heidi on joutunut mulkun yrittäjän haaviin. Toivottavasti sen yrittäjän tiedot saadaan joskus julkisuuteen. Muuten tämä asia poikii tapaa.. mitä ministeri edellä, sitä kansa perässä !

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä