MOT: Ihmisen vaarallisin ystävä

Julkaistu torstaina 23.01.2014 3 10

Suomessa on koira joka neljännessä perheessä. Asukaslukuun verrattuna koiramäärä on maailman suurimpia. Kuvassa oleva koira ei liity ongelmatapauksiin.

TV1 maanantaina 27.1.2014 klo 20.00 - 20.30, uusinta keskiviikkona 29.1. klo 9.30

Yle Areenassa 30 päivää

Vaikeasti hallittavat koirat ovat surmanneet Suomessa toistakymmentä ihmistä ja lukemattomia muita koiria viime vuosina. Korien hyökkäykset ovat aiheuttaneet myös pysyviä fyysisiä ja henkisiä vammoja lukemattomille ihmisille.

 

Omaiset ja uhrit kertovat

Vaikeasti hallittavia tai vaarallisia koiria on Suomessa rekisteröity jo noin 8000. Niitä voivat omistaa ketkä tahansa. Omistajien taustoja ei tutkita eikä heiltä vaadita mitään erillistä koulutusta, vaikka rodut on alun perin kasvatettu vartiointiin, puolustukseen tai saalistukseen.

Kennelliiton puheenjohtajan Hannele Sunin mukaan kannattaisi tarkkaan harkita, jos kyseisiä rotuja mielii ottaa. Kennelliiton piirissä onkin ajatus selvittää, mihin kyseisiä rotuja tarvitaan ja miksi niitä tarvitsee Suomeen tuoda.

Suomessa on 650 000 koiraa eli lemmikki käytännössä joka neljännessä perheessä. Asukaslukuun verrattuna koiramäärä on maailman suurimpia.

MOT:ssa omaiset ja uhrit kertovat kahdesta tuoreesta tapauksesta, joista toisessa koira raateli pahasti pienen tytön ja toisessa naisen käden toimintakyvyttömäksi.

 

Koirapiirit vastustavat tiukennuksia

Tanskassa, Ruotsissa ja Saksassa tiettyjen taistelu- ja laumanvartijakoirarotujen tuonti ja kasvattaminen on kielletty ja kyseisten koirarotujen pitäminen vaatii omistajalta ”koira-ajokorttia”.

Suomessa koiria koskevat lakipykälät edellyttävät lähinnä koirien pitämistä julkisilla paikoilla kytkettyinä ja ulosteiden korjaamista. Lain tiukentaminen on kaatunut koirapiirien voimakkaaseen vastustukseen.

Laki on tehty vuosia sitten, jolloin vaarallisia koirarotuja ei Suomeen juuri tuotu.

Kennelliiton Suni ei ole pakon kannalla. ”Vapaaehtoisella valistamisella saadaan useimmiten enemmän kun jollakin pakolla”, hän sanoo.

 

Berliinissä rotujen vaarallisuuslista

MOT vierailee Saksan pääkaupungissa Berliinissä, jossa on voimassa 12 koirarodun ns ”musta lista”. Se luokittelee vaarallisimmiksi roduiksi Pittbullin, American Staffordshire Terrierin ja Bullterrierin, joiden maahantuonti ja jalostuskäyttö ovat kokonaan kiellettyä.

Mustalla listalla olevia koiria tulee julkisilla paikoilla pitää remmissä ja kuonokopassa. Koirien tulee lisäksi kantaa pantaa, jossa tunnuksen on vihreä riipus. Vaarallisten koirien omistajalta vaaditaan myös, että hän on suorittanut koiran kanssa testin ja että hänellä ei ole rikosrekisteriä.

Ohjelman toimittaa Boris Salomon.

 

Muualla verkossa

MOT

 

Suosittele10 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 27.01.2014

Olipa lyhyt ohjelma, jossa hyvin vähän oikeeta asiaa. Melkonen pettymys, vaikka oli arvattavissa tuo kärjistäminen. Ei se koirasta kiinni ole, vaan ihmisistä, jotka ei vaivaudu tai viitsi miettiä rotuvalintojaan loppuun ja ottavat koiran jota eivät osaa kouluttaa eivätkä mieti sen alkuperäistarkoitusta... Ei paimenkaan lopeta paimentamista vain, koska joku otti sen kotikoiraksi.

maanantaina 27.01.2014

koirat,ovat syyttömiä,ihminen on jalostanut eri roduista tälläisiä,ja ei pidä hankkia koiraa jos ei osaa sitä käsitellä

tiistaina 28.01.2014

Toimittajalle noottia käsittämättömän yksioikoisesta näkökulmasta! Ohjelma lietsoi negatiiviseen asenteeseen muutamaa rotua kohtaan, eikä kehittävään monipuoliseen keskusteluun. Ihmettelen kuinka tuottaja on hyväksynyt tälläistä..
Pari vinkkiä seuraavaa ohjelmaa ajatellen: kukaan ei varmastikaan halua, että oma koira käy kenenkään kimppuun. Kommentit olisi voinut ottaa koiranomistajalta, jonka koira on jouduttu lopettamaan kyseisestä syystä. Kaikki koiranomistajat eivät pakoile vastuuta.
Poliisilta olisi voitu tarkistaa miten tilanteet hoidetaan, kun koira aiheuttaa ruumiillista vahinkoa ihmiselle ja kuinka asiaa tutkitaan sekä mitkä ovat omistajan rankaisumahdollisuudet oikeusteitse.
Rotujärjestöltä tai kasvattajalta mielipidettä mitä tässä ohjelmassa vaaralliseksi luokitellun koiran omistajalta vaaditaan ja kuinka heppoisin perustein kyseisiä rotuja annetaan esim. ensimmäiseksi koiraksi.
Puolan toriparkki ei kovinkaan olennaisesti liity Suomessa kasvatettaviin koiriin. Sen sijaan täällä tai naapurimaissa syntyneet koirat olisi voinut huomioida. Eikä pelkästään pentutehtailun huonossa valossa, vaan luotettavien kennelien kautta.
Toivottavaa olisi, että huomioitaisiin myös, etteivät ongelmat keskity vain suurikokoisiin koiriin. Pienet koirat käyvät ihmisten kimppuun yhtälailla mutta näitä ei tilastoida tai raportoida, saati mainita mediassa. Näistä ei myöskään saa revittyä lukijoita tai katsojia saavaa pelotteludokumenttia.
Hyvässä hengessä keskustelu esim. ns. koira- ajokortista on täysin eri asia kuin mitä tämä totaalisen pettymyksen tuottanut dokkari.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä