MOT: Potilas, tietojasi urkitaan

Julkaistu perjantaina 04.01.2013 5 84

Sairaus- ja hoitotiedot voivat levitä vääriin käsiin.

TV1 maanantaina 7.1. klo 20.00 - 20.30

Yle Areenassa 30 päivää

Potilastietojen urkintatapauksia paljastuu terveydenhuollossa toistuvasti.

Tyypillisissä esimerkeissä terveydenhuollon ammattilaiset urkkivat tuttaviensa sairaus- tai lääkitystietoja. Vakavissa tapauksissa tietoja levitetään eteenpäin.

Lain mukaan potilastietoja saavat katsoa vain henkilöt, joilla on hoitosuhde potilaaseen. Silloinkin vain hoidon edellyttämässä laajuudessa.

 

Saa tutkia, ei saa tutkia

Se, kuinka vakavasti poliisit ja syyttäjät käsittelevät urkintatapauksia, vaihtelee alueittain ja jopa tapauskohtaisesti.

Joissakin tilanteissa yksittäiset urkinnat ovat johtaneet tuomioon, mutta tiedetään tapauksia, joissa jopa tuhansien tietojen urkinta ei ole johtanut syytteeseen.

 

Tavoitteena yksi arkisto

Suomessa on ollut käytössä satoja erilaisia sähköisiä potilastietojärjestelmiä. Potilaan on pitänyt antaa kirjallinen lupa tietojen siirtämiseen järjestelmästä toiseen.

Nyt sairaanhoitopiirien alueella tieto siirtyy ilman potilaan erikseen antamaa lupaa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä.

Vuoteen 2015 mennessä potilastiedot pyritään kokoamaan yhteiseen kansalliseen terveysarkistoon KanTaan. Tässä yhteydessä terveystiedot ovat yhä laajemman joukon luettavissa.

 

Luottamuksesta kyse

Tällä hetkellä tietosuojaa säädellään noin kymmenellä erillisellä lailla. Asiantuntijoiden mielestä järjestelmän toimivuus edellyttää lainsäädännön selkiyttämistä.

Kyse on myös luottamuksesta. Potilaan pitäisi voida luottaa siihen, että arat ja henkilökohtaiset tiedot ovat vain hoitoon osallistuvien terveydenhuollon ammattilaisten nähtävillä.

Sähköisten järjestelmien toimivuus ja tiedon nopea saatavuus ovat niin potilaiden kuin terveydenhuollon ammattilaisten etu. Lääkärin pitäisi voida luottaa siihen, että rekisterit ovat ajan tasalla. Akuuteissa tilanteissa tarvitaan nopeita hoitopäätöksiä, ja kyse voi olla jopa potilaan hengestä.

Ohjelman toimittaa Tiina Lundell.

 

Muualla netissä:

MOT

 

Suosittele84 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 07.01.2013

Toivottavasti juttuun on haastateltu myös STM:n ja THL:n edustajia ja kyselty mihin kaikkeen noita tietoja ihan luvallisestikin käytetään.. ei yksinomaan hoitosuhteessa. Mutta luulenpa, että jutussa annetaas taas aivan väärä kuva asioista.

maanantaina 07.01.2013

No jos jotakuta kiinnostaa meikäläisen luomen poisto kiveksistä tai peräpukamat niin omapa on häpeensä jos niitä tietoja tarvitsee urkkia. Suomalaisten huono itsetunto kun ei kestä mitään ja sitten hoidot ym. viranomaistoiminta viivästyy turhien muodolllisuuksien takia.

Esim. voiko typerämpää enää olla? Menin lääkäriin valittamaan unihäiriöitä ja totesin itse ettei vaan olisi nyt masennus tms. mielenterveysasiaa ja pitää silti allekirjoittaa lappuja missä annan luvan tietojeni käyttöön? No mitenkä ihmeessä sitä voi parantua jos ei mitään suostu kertomaan lääkäreille ? Kai sitä vois ajan muuhunkin käyttää kuin turhanpäiväisten lupien ähräämiseen. Ja odottakaas niin saadaan kohta vastine tähän kommenttini kun joku sananvapauden puolustaja saarnaa meille yksityisyyden suojasta. Kuules, joka ihmisellä on jokin vaiva mikä on ollut tuhansilla muilla. Siinä ei ole mitään hävettävää tai peiteltävää.

maanantaina 07.01.2013

Tässäpä oivan populistinen aihe, jolla saadaan takuulla enemmän haittaa kuin hyvää aikaiseksi.

Terveydenhuollon järjestelmät ovat jo tällä hetkellä niin kankeat ja tietoturvan takia erittäin epäkäytännölliset, ettei niiden suhteen enää tarvitsisi huononnuksia tulla.

Jokainen käynti sairaskertomusjärjestelmässä jättää login, josta on helppo mahdolliset väärillä asioilla liikkujat tunnistaa.

maanantaina 07.01.2013

Harvoin terveyskeskuksessa tai yksityisellä asioineena, huomiota herättävää on se avoimuus, millä heti vastaanotossa käsitellään potilastietoja. Henkilötiedot ja syndroomat kysytään äänekkäästi toistaen kaikkien kuullen. Esimerkiksi lääkärin potilaalle määräämät noutoa odottavat reseptit ovat infossa avoimesti näkyvillä ja harva se minuutti niitä selaa kuka milloinkin. Toiselta lääkäriasemalta tilatut potilastiedot suljetaan asiakkaan luvalla luottamuksellisesti ruskeaan kuoreen, mutta miten taata, ettei vastaanottava taho ole tietoihin oikeudeton laitossiivooja. Henkilötietosuoja on muutenkin koetuksella alituiseen eri virastoissa asioidessa ja hermot. Asia erikseen ovat henkilötietojen väärinkäytökset, tämäkin viesti voitaisiin lähettää kenen tahansa nimissä. Tietosuojarikkeettömämpää vuotta!

maanantaina 07.01.2013

Kuulkaa, ei vähääkään kiinnosta teidän tautinne tai lääkityksenne, muuta kuin työn takia. Sen verran on oltava "kiinnostunut", että osaa yhdistää oikean hoidon oikealle potilaalle. Muuten, ihan sama keitä olette ja minkä asian vuoksi hoidossa. Työvuoron jälkeen en todellakaan muista nimiä. Ja vapaa-ajalla työstä puhuminen ei kuulu tapoihin.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä