MOT: Voidellut koulukuvat

Julkaistu keskiviikkona 09.02.2011 19 170

Koulukuvauksesta on tullut suuren luokan bisnestä.

TV1 maanantaina 14.2. klo 20.00

Arkipäivän korruptio rehottaa koulukuvausmarkkinoilla.

Koulukuvamarkkinat ovat keskittyneet Suomessa voimakkaasti viime vuosina.

Kaksi suurta valtakunnallista yritystä kuvaa nykyisin noin 800 000 koulukuvapakettia kaikkiaan miljoonaan nousevasta kouluikäisten joukosta.

Jaettavana on parinkymmenen miljoonan euron potti, josta käydään ankaraa kilpailua keinoja kaihtamatta.

Rinnan keskittymisen kanssa ovat koulukuvapaketit paisuneet ja kallistuneet. Monet perheet kokevat kuvapakettien markkinoinnin tyrkyttävänä ja kuvien valinnan työläänä.

MOT tutustui koulukuvaussopimusten markkinoinnin saloihin.

Paljastui, että kuvaussopimusten markkinointi kouluille perustuu suurelta osin niihin liitettyihin kylkiäisiin, lahjoihin ja etuihin. Monet sanovat asian sievistelemättä: lahjuksiin.

Ohjelman on toimittanut Martti Backman.

 

MOT

 

Ohjelma on katsottavissa YLE Areenassa.

 

Suosittele170 Suosittelee

Kommentit

lauantaina 12.02.2011

totaalista liiottelua tämä kylkiäisjuttu! kuvat ovat halpoja studiokuviksi ja kuitenkin "kylkiäiset" menevät aina koulun ja oppilaiden hyväksi!

sunnuntaina 13.02.2011

Kouluissa on suoritettu ryhmäkuvauksia lähes sadan vuoden ajan, mutta yksittäisten oppilaiden kuvaaminen on tullut ohjelmaan vasta varsinaisten koulukuvaamojen yleistyessä alalla.
Kuvauksista puhuttaessa on täysin unohdettu se asia, että yksittäisten oppilaiden kuvaaminen ei kuulu millään tavoin koulujen ohjelmaan - saati kunnan toimialaan - ja on siten jo periaatteessakin kunnallislain vastaista toimintaa.
Pelkät ryhmäkuvat eivät vaatisi kovinkaan paljon järjestelyitä eivätkä rasittaisi liikaa vanhempien taloutta, joten ne kuuluvat jollakin tavoin perusteltaviin kouluaikojen muistoihin.
Kuntien koululautakunnilla on täysi oikeus kieltää yksittäisten kuvien ottaminen, jolloin ei menetettäisi mitään olennaista, ja vältyttäisiin samalla toimintaan liittyviltä erilaatuisilta järjestelypalkkioilta, joiden oikeampi nimitys ainakin minun mielestäni on virkamiesten lahjonta.

sunnuntaina 13.02.2011

Todella surkeaa laatua ja hinta aivan käsittämätön. Värit pielessä ja ei olla edes katsottu että repsottaako lapsen vaate yms. Toinen lapsistani näytti siltä kuin hänellä olisi struuma! Yhtään ei oltu katsottu valoa ja varjoa. Mistä nämä "kuvaajat" oikein löydetään? Ammattikuvaajalla on ammattiylpeys, joten ammattikuvaajia nämä eivät voi olla.

sunnuntaina 13.02.2011

Ainakin meidän lasten koulussa sai valita eri kokoisista paketeista ja hinnat vaihteli 20 ja 40 euron välillä. mielestäni se ei ole kovin paljon jos vaan kuvan laatu on riittävän hyvä. Huonoja kuvia ei kuluttajansuojalain mukaan tarvitse ostaa vaan ne pitäisi saada palauttaa jos ei tykkää. Huonolle kotikuvaajalle on hyvä että joku ottaa kunnon kuvan.

maanantaina 14.02.2011

Vaikka kuvafirman valinnan tekee yleensä koulun johtokunta, kylkiäiset menevät suoraan oppilaiden käyttöön; eivät opettajat tai rehtorit niistä hyödy. Eli "lahjusten" perusteella valitaan se kuvaaja, josta koulu (=oppilaat) saavat eniten hyötyä. Ja koulujen määrärahathan ovat nykyään aika niukat, joten..

Itseäni ällöttää kaikista eniten turhien kuvien määrä; kaikista oppilaista ja opettajistahan otetaan kuvat ja ne yleensä myös vedostetaan ja sitten vasta katsotaan, mitä asiakas ostaa. Hirveää tuhlausta ja saastuttamista!

Yhtenä vuonna lapseni koulukuvat (Viikin Norssissa) otti firma, joka laittoi kuvaehdotukset nettiin ja siellä huoltajat saivat itse räätälöidä itselleen sopivat kuvat; valita parhaat otokset; tehdä rajaukset ja lisätä tekstit ja kehykset jne. Aivan loistava juttu, aivan mahtava! Enkä kokenut maksavani turhasta, koska valitsin vain sellaiset kuvat, mitä todella halusin. Jostain syystä tuo firma ei enää seuraavina vuosina ollut ottamassa kuvia vaan koulu palasi samaan tuhlauksen kulttuuriin.

En oikein ymmärrä tätä suurta valituksen määrää. moni vanhempi myöntää, että kuvia tulee ostettua vain sen takia, että unohtui palauttaa eikä viitsinyt tarkistaa. Ja enemmän harmitellaan hintaa ja omaa persettä kuin vaikkapa sitä suurta myrkkyjen ja tuhlattujen luonnonvarojen määrää, minkä nykyinen kuvapolitiikka kylkiäisineen aiheuttaa. Olisiko se jotenkin ok, jos vain vanhemmat eivät joutuisi maksamaan liikaa euroja?

Joku ehdottaa sitä, että koulut voisivat itse kilpailuttaa kuvausfirmojen tarjoukset ilman kylkiäisiä ja näin säästyneet rahat ohjattaisiin sitten suoraan esim. oppilaskunnalle. Hyvä ehdotus. Siihen vain ei useimmissa kouluissa ole henkilökunnalla mitään resursseja. Mutta jos vaikka vanhempaintoimikunta ottaisi asian tehtäväkseen, en usko, että koululla olisi mitään sitä vastaan. Ja luulenpa, että kuvausfirmatkin voisivat tehdä tarjouksia, joihin ei sisältyisi kylkiäisiä.

Sitten tuleekin enää se vanhempien viitseliäisyys/ajankäyttö/energiakysymys. Että "meidänkö pitää?" Onko niin, että on helpompaa valittaa kuin tehdä jotain asian hyväksi?

maanantaina 14.02.2011

"totaalista liiottelua tämä kylkiäisjuttu! kuvat ovat halpoja studiokuviksi ja kuitenkin "kylkiäiset" menevät aina koulun ja oppilaiden hyväksi!"

Ai miten niin liioittelua? Jos luit käsikirjoituksen, siellä lukee mm.:
"Koulun järjestelykorvaus 3,8 E/muotokuvattu oppilas. Neljän vuoden sopimuksesta dataprojektori lisälampulla (epson 83 +) ja kuvalliset henkilökortit. Rehtorille ja apulaisrehtorille käyntikortit. 50 prosentin alennus henkilökunnalle omista digikuvista."

Koululle jaettava sälä on korruptiota; vaikka nuo projektorit eivät näy rehtorin palkkapussissa, niin rehtorin on kivampi esitellä budjettia kunnan päättäjille, kun projektorit sun muut sälät on saatu korruptiolahjana eikä niitä ole tarvinnut ostaa koulun budjetista.

Koulu tulee rahoittaa verorahoista (jos tulee), ei hämärällä tulonsiirrolla kuvausfirmojen kautta.

maanantaina 14.02.2011

JEps!

Vihdoinkin tämä asia nostetaan julkiseksi.

maanantaina 14.02.2011

Jopas oli ennakkoluuloisesti tehty juttu. Esim 30 euroa kerran tai muutaman lapsen tapauksessa 90 euro per vuosi onkin niin kauhean paljon lapselle mieluisista muistoista. Onpa outoa, että vanhemmat ovat näin itsekkäitä. Onneksi omat koulukuvan on tallessa eikä vanhempani jättäneet niitä ottamatta.

maanantaina 14.02.2011

Harmaan talouden opetusta koululaitoksen siunaamana. Miniläppärit kaikille rehtorin perheeseen( 4kpl), jos sopimus syntyy. Näin toteutetaan koululaitoksen virallista linjaa rehtorien siunauksella. Hävetkää rehtorit. Huhtikuussa pannaan stoppi tälle menolle.

maanantaina 14.02.2011

Todellakin nappikauppaa....
Toista on lääkäreiden "voitelu",,, kuka minkäkin reseptilääkkeen määrää, ja mistä syystä...
Kaukolämmön hinta nousee.... ketähän tässä on voideltu...
Viljavarastot... ja leipään prosentteja lisää...

On se kumma, että joku edes viitsii tehdä oikein uutisen tällaisestä mitättömyydestä...

maanantaina 14.02.2011

Kiitos MOT! Aihe on todellakin ajankohatinen - muuten kunnissa joudutaan noudattamaan avoimuutta ja reilua kilpailutusta, miksi ei koulukuvauksien suhteen?
Lisäksi vanhemmat maksavat - usein ei raaskita palauttaa kotiin tulleita ylimääräisiä (tilaamattomiakin) kuvia minkä varaan kai yritykset laskevatkin suuren myyntinsä.
Opetushallituksen olisi nyt kannettava vastuunsa - löytyihän luokkaretkimaksuihinkin (turhankin) tiukka linja, miksi ei tähän asiaan saada järjestystä?
Koulujen hankinnat ja stipendit pitäisi hoitaa muilla, rehellisillä keinoilla.
Kiitos Norssin rehtorille periaatteista - vielä on toivoa?!
Kolmen koululaisen äiti

tiistaina 15.02.2011

Mielestäni ohjelmassa on selkeästi toteennäytetty (MOT) että nykysysteemi nostaa koulukuvauksen hintaa. Paikalliset pienyrittäjät kärsivät.
Rahat/tavarat menevät varmaan hyvään tarkoitukseen mutta silti: ne tulevat perheiden pussista.
Lisäksi ohjelmassa oli esimerkkejä mahdollisista lahjusrikoksta.
Nämä isot firmat toimivat tietoisesti lain harmaalla/mustalla alueella.
Jokunen vuosi sitten yksi firma ainakin Kouvolassa yritti markkinoida laitonta henkilörekisteriä eli oppilaiden yksityiskuvia ympättynä yhteen nimillä varustettuna.

tiistaina 15.02.2011

MOT ohjelman tekijät näköjään jatkavat vähintäänkin kyseenalaisella linjalla journalismin tekoa. Vuosien aikana on tullut katsottua ohjelmaa satunnaisesti ja täytyy sanoa että sopivalla leikkauksella ym. saadaan edelleenkin aikaan lopputulos, jossa toimittajan henkilökohtainen kanta saadaan hienosti korostettua.
Onkohan kukaan koskaan tehnyt tutkintapyyntöä tms. kyseisestä ohjelmasta?

tiistaina 15.02.2011

Jos tälläinen toiminta on jonkun mielestä oikein niin eikös sitten anneta Eduskuntaan pyrkivien myös saada " lahjuksia " mistä vaan ja keneltä vaan. Jos Rehtoreita maasutetaan mielin määrin niin kuvien hinta nousee. Luuleko joku että kuvat todella maksaa kolukuvafirma, EI sen maksaa VANHEMMAT kuten sanottu ohjelmassa mikään ei ole ilmaista. Järjestely palkkio siitä että opettaja ohjaa luokan voimistelusaliin.....???? Haloo eikö opettajat saa palkkaa siitä työstä. Tuo Rehtoreiden puheenjohtaja selkeästi itse maasutettu täysin ja ei voi kun puolustaa koska muuten edut lähtee pois. Erittäin hienosti avattu tämä case auki.

tiistaina 15.02.2011

Kuka on sanonut että rahat menee oppilaskunnan käyttöön, vuoden kahvit? entäs kakku? Oppilaskunta varmaan juo niitä kahveja opettajan huoneessa. Kukakohan loppujen lopuksi päättää kuka tulee kuvaamaan en usko että oppilaskunta. Lahjonta on epärehellistä ja ei anna mahdollisuuksia kaikille rehelliseen kilpailuun. Muut kuvaajat halusivat myydä oikean hintaista kuvaa mutta lahjonta vaikutti. Mielestäni asiassa vaan käräjille ja syyte Suomen lain mukaan lahjonnasta ja jokaiselle koululle joka on asiaan sotkeutunut näin saadaan epärehellisyys kitkettyä pois.

tiistaina 15.02.2011

Hyvä ohjelma. Täyttä totta. nimimerkki: vierestä seuraaja

tiistaina 15.02.2011

Haloo!!
Oleellista on opettaa lapsille lahjonnan ja korruption muoto. Jos valokuvan hinta nousee esim 3,8€ + muiden lahjojen vaikutus, niin on minulle ja meille kaikille aiheutettu 10-15% hinnan nousu, ehkä jopa enemmän kun lasketaan kaikki yhteen. Kyse ei ole markkinointikulusta vaan todellakin korruptiosta.

Pahimmaksi asian tekee se että koulujen virkamiehet eivät tunnista opetustehtävää ja siirtävät pahimmillaan päätöksenteon oppilaskunnille (tai vanhemmille).

Koplaus on rikos. Jos olisi kyse yhdestä kuvasta niin asia olisi pieni, valtakunnan tasolla kyseessä on iso asia. Jos todella pitää paikkansa mitä MOT kertoi, niin esim. Seppälän Koulukuvat omistava Seppälä on mahdollisesti itse syyllistynyt laajaan lahjontaan. Vuosine aikana kymmenien miljoonien liikevaihdosta on maksettu miljoonia lahjuksina - siis MILJOONIA! (Eli tuo 10-15%).

Potentiaalisesti hintatasosta voisi päätellä että lahjonta on todellista, tai sitten kyseessä on kartelli. Hintataso on kuitenkinsellainen että se ei selity helposti.

Toivottavasti viranomaiset aloittavat tutkimukset ja asia selivitetän perinjuurin.

Harmittaa että lapsille ja heidän (oppimattomille?) vanhemilleen opetetaan lahjonta ikään kuin se olisi harmitonta! Tälläkin palstalla näkee kommenteja ihmisiltä joilla ei ole kokemusta mitä tarkoittaa kun kilpailija lahjoo / ostaja on lahjottu.

Erityisesti ihmetytti kun Rehtorien puheenjohtaja ei ymmärtänyt mistä puhuu!

Kiitokset kaikille suoraselkäisille virkamiehille - esim MOT:ssa esiintyneelle Viikin rehtorille; velvollisuutemme on olla esimerkkeinä.

keskiviikkona 16.02.2011

Vastahan tämä lahjonta ja kiristys on muutamia vuosikymmeniä vanhaa.

Toivottavasti tähän puututaan. Maasutus on maasutusta, vaikka voissa paistaisi.

Koulukuvan oikea hinta on noin 50% nykyisestä. Koululle ei tule maksaa "järjestelypalkkiota" eli kynnysrahaa siitä, että pääsee kuvaamaan. Kai oppilaille haluaisi moni muukin myymään kaikkea mahdollista. Jos koulu ei arvosta koulukuvausmahdollisuutta, älköön sitten kuvauksia järjestettäkö lainkaan!

Maksavatkohan bussifirmat kynnysrahaa siitä, että pääsevät hakemaan oppilaita luokkaretkille?

Kaikkein ääliöimpiä ovat vanhemmat, joilla olisi valta kysyä ja kyseenalaistaa. Sekä kunnalliset organisaatiot, jotka eivät tähän rehottavaan oppilaiden hyväksikäyttöön puutu.

perjantaina 18.02.2011

Lahjonnasta on vaikea ehkä ottaa otetta, mutta ainakin täysmittainen kirjanpitotarkastus voisi olla paikallaan Kuvaverkolla ja Seppälän koulukuvauksella. Mitenhän ne voiteluläppärit on merkitty kirjanpitoon? Ei taida olla vähennyskelpoista materiaalia tuommoinen lahjonta. Ainakin noin kalliissa hankinnoissa pitäisi olla selkeästi osoitettavissa missä ne ovat ja millä perusteella ne on kenenkin käyttöön annettu, mikäli niitä ei firman käytössä ole...

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä