Puoli seitsemän: Ella aloittaa Mikon parina

Julkaistu maanantaina 25.02.2013 3 35

Ella Kanninen, Marja Hintikka ja Mikko Kekäläinen ovat kaikki studiossa tiistaina 26.2.

TV1 tiistaista perjantaihin klo 18.30 - 19.00

Yle Areenassa 30 päivää

Puoli seitsemän -ohjelman uusin vahvistus, Ella Kanninen, aloittaa Mikko Kekäläisen juontajaparina tiistaina 26.2., kun Marja Hintikka jää äitiyslomalle.

Kyseessä on Puoli seitsemän 444. lähetys ja se tehdään aivan erityisenä ryhmätyönä, sillä studiossa ovat kaikki kolme juontajaa: Marja, Mikko ja Ella.

 

”Jännittää”

Vaikka Ella on ollut tekemässä monenlaisia ohjelmia, on Puoli seitsemän ihan uudentyyppinen haaste.

”Olen ensimmäistä kertaa juontamassa suoraa keskusteluohjelmaa ja kyllä se jännittää.”

Ps on Ellan makuun. ”Ohjelmaa tehdään positiivisessa ja kivassa hengessä. Olen katsonut sitä alusta asti.”

Puoli seitsemän vieraaksi saapuvat tällä viikolla ti 26.2. laulaja Anne Mattila, ke 27.2. uuden tv-shown aloittava monitoimimies Joona Kortesmäki, to 28.2. Proud Age -liikkeen perustaja Anna Pylkkänen. Paikalle pyrähtää myös kuuluisa Rap-mummo Eila ja pe 1.3. vieraana on tanssilegenda Jorma Uotinen.

 

Muualla netissä:

Puoli seitsemän

 

Suosittele35 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 25.02.2013

Onpa tosi kiva juttu saada Ella ½7. Aina niin pirtsakan veikeä persoona!

tiistaina 26.02.2013

Tervetuloa Ella! Hyvää äitiyslomaa Marjalle! Mikko on hieno mies!

tiistaina 26.02.2013

Marjalle oikein paljon onnea tuleviin koitoksiin! Aivan mahtava juontajapersoona, joka aina tuntui olevan ihan täysillä mukana ja koko sydämellä.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä