Se päivä muutti Suomen: Tupakkalaki

Julkaistu torstaina 01.12.2011 1 139

Piippumies Jouko Attilan mielestä tupakkalaki puuttuu turhan päiten ihmisten elämään.

TV1 sunnuntaina 4.12. klo 18.15 – 18.45

YLE Areenassa 7 päivää

Suomi sai ensimmäisen tupakkalain vuonna 1977. Laki oli aikanaan Euroopan tiukin.

Mainontakielto ja 16 vuoden ikäraja herättivät myös kansainvälisten tupakkayhtiöiden kiinnostuksen.Pelkona oli, että tupakointikiellot leviävät lumipallon lailla myös muualle Eurooppaan.

Yhtiöillä oli sosiaali- ja terveysministeriössä jopa oma vakoojansa, joka raportoi virkamiesten tekemiset suoraan Yhdysvaltoihin.

 

Aurejärven savotta

Tupakkalain seurauksena Suomessa alkoi vuonna 1988 myös Euroopan ensimmäinen tupakkaoikeudenkäynti, jossa asianajajana toimi Erkki Aurejärvi. Kolmetoista vuotta kestänyt prosessi päättyi tupakkayhtiöiden voittoon.

Tupakkalakia on sittemmin tiukennettu useaan otteeseen. Vuonna 1995 tupruttelu työpaikoilla kiellettiin.

Hjallis Harkimon maailmanympäripurjehduksellaan käyttämän Belmont of Finland -veneen myötä mainontakieltoa kiristettiin.

Vuosituhannen alussa tupakointi ravintoloissa rajattiin omiin tiloihinsa, kunnes lopulta tupakointi kapakoissa kiellettiin kokonaan.

 

Loppuuko tupakointi?

Vuoden 2012 alussa laki tiukentuu entisestään, kun kaupoissa laitetaan tupakat pois ja piiput piiloon lasten katseilta. Valtion virallisena tavoitteena on tupakoinnin lopettaminen Suomessa kokonaan vuoteen 2040 mennessä.

1970-luvun lopussa 35 prosenttia suomalaismiehistä tupakoi päivittäin, tänään tupakoitsijoiksi tunnustautuu vain reilut parikymmentä prosenttia miehistä. Naisista päivittäin polttaa vieläkin vähemmän.

 

Muualla netissä:

Se päivä muutti Suomen

Elävä arkisto: Tupakat pois ja piiput piiloon

 

Suosittele139 Suosittelee

Kommentit

perjantaina 02.12.2011

EI LOPU

Varkaudet ja salamyynti lisääntyy ja matkailu.Kielletty hedelmä aina kiehtoo enemmän. Niin kävi myös Alkoholin kanssa käy kotipoltto ja salakuljeetuksen lisääntyy. Somi luulee olevansa pakkolaitos ja että raha ratkasee siksi he eivät palkoistaankaan luovu senttiäkään. Luulis pienempikin politikkojen määrä saada tommosia asioita aikaan.Nyt laki määrää polttamaan kymmenen saavuketta kerrallaan kopeissa.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä